Seppo Hentilä: Työväentutkimuksen tulevista haasteista

Professori Seppo Hentilän Työväentutkimus 2009 -vuosikirjan julkistamistilaisuudessa 25.11.2009 pitämä puheenvuoro Työväentutkimuksen historiasta, nykyisyydestä ja hieman tulevastakin:
Seppo Hentilä

Haasteellisempaa otsikkoa kuin työväentutkimuksen tulevista haasteista puhuminen minun on vaikea kuvitella. Vaikka olen ollut vuosikymmenten varrella sekä tutkijana että opettajana mukana monessa sellaisessa, joka voisi mahtua käsitteen työväentutkimus piiriin, koen tätä nykyä monestakin syystä olevani jotenkin väärä mies työväentutkimuksen tulevaisuuden haasteita arvioimaan. Niinpä alustukseni pakostakin käsittelee enemmän menneisyyttä kuin nykyisyyttä tai tulevaisuutta.

Vuosina 1969 – 1987 pidin itseäni nimenomaan työväenliikkeen historian tutkijana. Paino on yhdyssanan molemmilla osilla. Voisin melkeinpä viettää 40-vuotista taiteilijajuhlaa: aloittaessani poliittisen historian pro gradun tekemisen syksyllä 1969 Ruotsin sosialidemokraattisen puolueen SAP:n nuordemokraattisesta oppositiosta astuin ensi kertaa Matti Niemisen, Heimo Huhtasen ja Maire Lindholmin valtakuntaan Työväen arkistoon. Urani työväenliikkeen historian tutkijana päättyi kuitenkin ja 22 vuotta sitten, 1987, jolloin sain TUL:n historian kolmannen osan valmiiksi. Sen jälkeen olen tutkinut jokseenkin aivan muita asioita, enkä ole ollut aktiivisesti mukana siinä muutoksessa, joka alan tutkimuksessa on 1980-luvulta lähtien tapahtunut.

Continue reading “Seppo Hentilä: Työväentutkimuksen tulevista haasteista”

Työväentutkimus-palkinnot Haminan ja Voikkaan historian kirjoittajille

Vuoden 2009 Työväentutkimus-palkinnon ovat saaneet Olli Korjus kirjasta Hamina 1918. Nimi nimeltä, luoti luodilta (Atena Kustannus 2008) sekä Reijo Virta Paperiliiton Voikkaan osaston satavuotishistoriikista Työväen taistelua, edunvalvontaa ja yhdessäoloa (2008). Tänä vuonna olivat palkintovuorossa vuosina 2007 ja 2008 ilmestyneet harrastajatutkijoiden teokset. Järjestöhistoriikkeja ja sisällissotaa käsitteleviä kirjoja on ilmestynyt viime vuosina runsaasti, mutta nämä kaksi tutkimusta nousivat selvästi muiden edelle. Palkintoraatiin kuuluivat puheenjohtajana dosentti Kirsti Salmi-Niklander sekä VTT Anu-Hanna Anttila, VTT Matti Hannikainen ja FL Jyrki Helin.

Olli Korjus: Hamina 1918. Nimi nimeltä, luoti luodilta

Olli Korjuksen Hamina 1918 on kasvanut vuosien varrella sukututkimuksesta paikallishistoriaksi, joka osallistuu myös akateemisen historiantutkimuksen piirissä käytyyn tuoreeseen keskusteluun. Teoksen alkuluvuissa luodaan vivahteikas kuva 1900-luvun alun Haminasta kolmikielisenä kaupunkina, jossa keskeisiä vaikuttajia olivat kadettikoulu, kartanot ja venäläinen väestö. Myös sisällissodan historialliset taustat kansainvälisine kytkentöineen esitellään monipuolisesti ennen kuin siirrytään sodan ja terrorin vuosiin.

Hamina 1918 on kirjoitettu innolla, palolla ja pieteetillä. Kirja ei jätä lukijaansa kylmäksi: sen lukeminen vaatii keskittymistä, mutta se myös tarjoaa roppakaupalla uutta tietoa ja mainioita oivalluksia. Olli Korjus kirjoittaa ytimekkäästi ja persoonallisesti kiteyttäen historianfilosofiset pohdintansa havainnollisiksi vertauskuviksi: historiaa paikataan kuin housuja ja aatteet seuraavat taloutta kuin koira miestä. Hän muotoilee teesinsä ja kannanottonsa selkeästi tulkiten sekä punaista että valkoista terroria rationaalisena ja perusteltuna toimintana.

Continue reading “Työväentutkimus-palkinnot Haminan ja Voikkaan historian kirjoittajille”

Työväentutkimus 2008

 tt2008.jpg

Työväentutkimus -vuosikirja 2008  julkistettiin eilen (24.11) Työväenliikkeen kirjastossa.  Lehden toimitus on Erkki Vasaran johdolla ahkeroinut taas kerran tuhdin paketin: 16 artikkelia, graduesittelyjä ja kirja-arvosteluja sekä laaja Tiedonkierto osuus, yhteensä 146 sivua.

Artikkeleista 12 käsittelee vuosikirjan teemaa, kevään ja kesän 1918 tapahtumia.  Esillä ovat niin kirkko, terrori kuin kansanperinnekin, naiskaartit ja punaorvot, elokuva- ja valokuvakerronta, kansakunnan traumat ja sotatulkinnat.  Muissa artikkeissa tutkaillaan Varkauden lakkoa 1922,  Karl Marxia, Love Recordsia sekä etsitään työväen jälkiä Berliinistä.

Lehti kolahtanee jo tällä viikolla tilaajilleen ja verkkoversiokin ilmaantunee kohtapuoliin osoitteeseen
http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/ttindx.html
Tuossa ei ole kirjoitusvirhettä vaikka niin saattaisi luulla.

Työväki lähtee – mihin suuntaa tutkimus?

Työväen Historian ja Perinteen Tutkimuksen Seuran uusin vuosikirja Matti Hannikainen ja Pia Lohikoski (toim.), Työväväki lähtee – mihin suuntaa tutkimus? (Väki Voimakas 21, 2008, 228 sivua) on ilmestynyt.

vv21kansi.jpg

Teoksessa tarkastellaan työväentutkimuksen nykytilaa ja tulevaisuuden haasteita. Perinteisten työväentutkimuksen näkökulmien ohella käännetään katsetta työväenliikettä edeltäviin sivistysseuroihin, kansakoulunopettajiin ja eläkehistoriaan. Yhteistä useille kirjan artikkeleille on perusteellinen tutkimuslähtökohtien pohdinta, olipa tarkastelussa kansatieteellinen tutkimus, köyhyyden kulttuuri, kirjailijat tai hyvinvointivaltion historia. Kirjassa myös kysytään, miksi yhteiskuntaluokista arkaillaan puhua nykytutkimuksessa.

Puolueiden ohella työmarkkinajärjestöillä on ollut keskeinen rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Hyvinvointivaltion rakentamista ei kuitenkaan luonnehdi kansallinen yksituumaisuus, vaan jopa puolueet ovat jakaantuneet kiisteltäessä politiikan suunnasta. Tutkimuksen yhdeksi haasteeksi nostetaan kehityksen pitkän kaaren tavoittamisen lisäksi globalisoituvassa Suomessa ja maailmassa varjoon jääneiden historian tutkiminen.

Kirjoittajat: Tapio Bergholm, Matti Hannikainen, Oona Ilmolahti, Mari Käyhkö, Kati Launis, Pia Lohikoski, Marjatta Rahikainen, Pekka Rehumäki, Hanna Snellman, Eija Stark, Irma Tapaninen, Päivi Uljas, Erkki Vasara, Jussi Vauhkonen, Mirja Österberg

Kirjan hinta on 20 euroa. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran jäsenet saavat kirjan maksamalla 20 euron jäsenmaksun. Kirjaa voi ostaa Tiedekirjasta.

Lue verkosta kirjan johdantoluku: Matti Hannikainen ja Pia Lohikoski: Työväentutkimuksen suuri kertomus ja uudet haasteet.