Helsingin yliopisto
Laura Ihalainen ja Ulla Tuomarla
“Kuinka monta sanaa on maailmassa? Osasivatko kivikautiset ihmiset puhua? Miksi ihmiset ovat syntyneet sellaisiksi, että ne osaavat tehdä kaikenlaisia asioita?” kysyvät lapset Helsingin Sanomien suositulla Lasten tiedekysymykset -palstalla1. Kuten kysymyksistä käy ilmi, hämmästely ei kohdistu vain luonnontieteellisiin ilmiöihin, vaan nuoret mielet askaroivat myös humanistisia tieteenaloja koskevien kysymysten parissa. Tätä ihmistieteellistä uteliaisuutta halutaan tukea: Helsingin yliopiston tiedekasvatustoiminta ulottuu nykyään luonnontieteellisten alojen lisäksi myös mm. humanistisiin aineisiin. Mutta mitä tiedekasvatus humanistisissa aineissa oikeastaan on ja miksi se on tärkeää?
Miksi humanistista tiedekasvatusta?
Nykymaailmassa on haasteita, joista osa on paitsi maailmanlaajuisia myös monimutkaisia. Tästä hyvä esimerkki on ilmastonmuutos. Ilmastonmuutos on luonnontieteellinen ilmiö, jonka juurisyyt ovat ihmisen toiminnassa. Tällaisten haasteiden ratkaisemiseen tarvitaan tieteidenvälistä yhteistyötä; tarvitaan tietoa siitä, miten luonto toimii, mutta ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tarvitaan myös tietoa siitä, miten asiasta viestitään ihmisille, jotta he muuttavat elämäntapojaan. Toinen ajankohtainen esimerkki on tietokoneet. Niitä voidaan kehittää tekemään vaikka mitä, mutta jos puuttuu ymmärrys siitä, millainen on ihminen koneen käyttäjänä, ei saavuteta hyviä tuloksia. Nämä esimerkit kertovat siitä, miten ymmärrys ihmisestä on väistämättä mukana nykypäivän haasteiden ratkaisemisessa.
Mutkikkaiden ilmiöiden ymmärtäminen ja globaalien haasteiden ratkaiseminen tarvitsevat tutkivaa ajattelutapaa sekä nyt että tulevaisuudessa. Tiedekasvatuksen tavoitteena on kannustaa lapsia ja nuoria, tulevaisuuden tekijöitä, tutkimuksen ja tieteen äärelle sekä auttaa ymmärtämään tutkitun tiedon luonnetta; esimerkiksi millaista on tieteellinen tieto, miten tutkijat toimivat ja miten eri tieteenalojen tutkimusprosessit eroavat toisistaan. Humanististen alojen näkökulmasta tiedekasvatustoiminta tarjoaa tilaa ja työkaluja siihen, että lapset ja nuoret intoutuvat näkemään humanistisia tutkimuskohteita, kuten kieltä ja kulttuuria, kiinnostavina kysymyksinä: paitsi että ne ovat monimutkaisuudessaan kiehtovia ilmiöitä, niitä voidaan myös tutkia tieteellisesti. Humanistisen tiedekasvatuksen tärkeimpänä tavoitteena on ohjata lasta ja nuorta havainnoimaan maailmaa humanistin tavoin, rohkaista heitä kysymään tieteenaloille ominaisia kysymyksiä sekä tukea ja ohjata vastausten etsinnässä.
Yhtäältä humanistisen tiedekasvatustoiminnan tehtävänä onkin tehdä juuri ihmistieteiden näkökulmia lapsille ja nuorille tutuiksi ja laajentaa heidän käsitystään tieteestä ja tutkimuksesta: tiedekasvatuksen avulla ihmistieteiden kiinnostuksen kohteet, kuten historia, filosofia, kielet ja kulttuurit, hahmottuvat tieteen ja tutkimuksen kohteina siinä missä luonnontieteiden piirissä tarkastellut ilmiöt. Humanististen alojen tiedekasvatustyö ohjaa lapsia ja nuoria ihmettelemään maailmaa ja sen ilmiöitä ihmisen toiminnan näkökulmista. Toisaalta myös me humanistit sitoudumme koko tiedekasvatuksen kenttää yhdistävään ajatukseen siitä, että innostuksen ja motivaation syttyminen on oivaltamisen edellytys: tiede tutkivana toimintana on uteliaisuutta, kriittistä ajattelua ja oivaltamisen iloa – alasta riippumatta.
Omaa ääntä etsimässä
Helsingin yliopiston tiedekasvatustoiminta otti ison, monitieteisen askeleen vuonna 2017, kun bio- ja ympäristötieteellisen, kasvatustieteellisen ja matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan yhteinen LUMA-keskus sekä humanistisen tiedekunnan Aineenopettajankoulutuksen kehittämiskeskus (AinO-keskus) yhdistyivät muodostaen Helsingin yliopiston Tiedekasvatuskeskuksen. Tiedekasvatustoimintaa oli sitä ennen tehty luonnontieteellisissä aineissa jo 13 vuoden ajan, ja myös AinO-keskus oli järjestänyt tiedekasvatukseen verrattavissa olevaa toimintaa lähes yhtä kauan – vuodesta 2006 alkaen. Vaikka AinO-keskuksen toiminta painottuikin erityisesti aineenopettajakoulutukseen, se muodostaa humanistiselle tiedekasvatustoiminnalle pohjan, jolta lasten ja nuorten parissa tapahtuvaa tiedekasvatustyötä on hyvä kehittää eteenpäin. Toisaalta uusi keskus ja uusi nimi tarkoittavat humanisteille myös uutta tiedekasvatusidentiteettiä sekä uudenlaisia toimintamuotoja ja painopisteitä. Voikin perustellusti sanoa, että siinä missä luonnontieteellisten aineiden tiedekasvatustoiminta on varttunut jo teini-ikäiseksi, humanistit ovat vasta alussa tiedekasvatuksen saralla.
Parin vuoden ikään ehtinyt humanististen aineiden tiedekasvatus on kuin ihailemansa kyselyikäinen lapsi – se havainnoi, ihmettelee, tutkii ja kokeilee itse. Monilta osin tiedekasvatustoimintaa on humanistisessa tiedekunnassa lähdetty rakentamaan ottamalla oppia kokeneemmalta: tiedekasvatusta on käynnistelty muun muassa hyödyntämällä luonnontieteellisessä tiedekasvatuksessa hyväksi havaittuja toimintamalleja, kuten tiedeleirejä ja -kerhoja. Erityisesti humanistisiin tieteisiin ovat keskittyneet kesien 2017 ja 2018 tiedeleirit nimeltä Keskustan tutkimusmatkailijat ja Kielten matkassa. Myös kesän 2019 leireillä humanistisia tieteitä pääsee hämmästelemään esimerkiksi kieltä ja matematiikkaa yhdistävällä Merkkien metsästäjät -tiedeleirillä sekä historian ja ohjelmoinnin näkökulmia nivovalla Muinaiset kulttuurit -leirillä. Niin kouluopetuksessa kuin tiedeleireilläkin lähdetään mielellään liikkeelle jostain ilmiöstä, jota voi lähestyä useamman tieteenalan näkökulmista samalla leirillä.
Vuorovaikutusta ja moniäänisyyttä
Kaksivuotias on kuitenkin myös aktiivinen vuorovaikutuksen osapuoli: paitsi LUMA-aineiden esimerkin seuraamista tiedekasvatustoiminnan laajentuminen humanistisille aloille on tarkoittanut myös monitieteistä yhteistyötä. Monissa toimintamuodoissa on yhdistelty erilaisia humanistisen tiedekunnan tutkimusaloja, kuten kielten ja historian tutkimusta, mutta myös törmäytetty toisiinsa ihmis- ja luonnontieteiden näkökulmia: tänä vuonna humanistiset näkökulmat ovat olleet mukana esimerkiksi eri asteiden opettajille suunnatulla ilmastonmuutosta käsittelevällä Teachers’ Climate Change Forum 2019 -kurssilla. Tiedekasvatus onkin luonteeltaan monitieteistä, eivätkä keskiössä ole alojen väliset erot vaan yhteinen tavoite lasten ja nuorten kiinnostusten herättämiseksi. Kyse on erilaisten näkökulmien tuomisesta yhteen: rakennamme yhteistä tiedettä ja tiedekasvatusta – havainnoimisen, ihmettelemisen ja syventymisen toimintakulttuuria, jossa eri alat eivät kilpaile keskenään vaan auttavat hahmottamaan maailmaa kokonaisuutena. Tiedekasvatuksen ytimessä on lapsi, jota ympäröivät ihmeet ja ilmiöt ovat loppujen lopuksi peräisin samasta maailmasta.
Jotta eri tieteiden näkökulmat voivat tasavertaisesti keskustella keskenään, on kuitenkin tärkeää määrätietoisesti rakentaa humanistiselle tiedekasvatukselle omaa ääntä, jolla tuottaa puheenvuoroja eri tieteenaloja yhdistävään keskusteluun. Tästä näkökulmasta humanististen tieteiden oman tiedekasvatusidentiteetin rakentaminen on ollut erityisesti näin toiminnan alkuvaiheessa tärkeää. Mitä on humanistinen erityisosaaminen ja mitä uutta annettavaa humanistisilla tieteillä on tähän toimintaan? Etsimällä vastausta kysymykseen yhdessä lasten ja heidän perheidensä kanssa voimme samalla kenties rikastaa humanistien itseymmärrystä sekä tiivistää yhteyksiämme muihin tieteenaloihin. Lapsen innostus ja kiinnostus humanistisiin aloihin ei synny tai löydy tyhjiössä vaan rakentuu aktiivisesti maailmassa toimimalla: humanististen alojen näkökulmasta meidän tuleekin tarjota tiedekasvatustoimintaa, joka tukee ja kannustaa lasta ja nuorta havainnoimaan ja syventymään juuri sellaisiin kysymyksiin ja menetelmiin, joiden parissa me ihmistieteilijät aherramme – unohtamatta myöskään moniäänisyyttä tiedekuntamme sisällä.
Kuten koko Helsingin yliopiston tiedekasvatustoiminnassa, myös humanistisilla aloilla on kyse osallistavasta, toiminnallisesta tiedekasvatuksesta, mahdollisuudesta tehdä ja tutkia itse. Näitä periaatteita noudattaen humanistinen tiedekasvatus on osallistunut esimerkiksi Tieteen päivien Nuorten päivään yläkoululaisille suunnatulla Tutkija vai etsivä? -työpajalla sekä järjestänyt Suomen kielitieteen olympialaisia yhdessä yleisen kielitieteen oppiaineen kanssa. Lisäksi lukiolaiset ovat päässeet toteuttamaan omia tutkimusprojektejaan ja perehtymään kulttuuriperinnön kysymyksiin Oma ja yhteinen kulttuuriperintö -yliopistokurssilla. Paitsi vuoropuhelussa yliopiston sisällä ja eri tieteenalojen välillä, humanistinen tiedekasvatus kasvaa ja kehittyy dialogissa yhteiskunnan muiden toimijoiden, kuten koulujen, kanssa.
Tulevaisuuden näkymiä
Viime aikoina on keskusteltu paljon siitä, millaisia uusia vaatimuksia jatkuva oppiminen asettaa yliopistolle. Jatkuvan oppimisen kautta yliopisto palvelee tulevaisuudessa eri-ikäisiä oppijoita vauvasta vaariin. Omia opettajiamme voimme kannustaa tiedekasvatustoimintaan ja kurkistuskurssien luomiseen myös sitä kautta, että kouluissa ei saa tuntumaa läheskään kaikkiin tiedekuntamme tieteenaloihin. Meillä on myös sellaisia oppiaineita, joilla on pulaa uusista opiskelijoista. Esimerkiksi kiinnostus vieraiden kielten opiskeluun laskee vuosi vuodelta, vaikka suomalainen elinkeinoelämä on kipeästi vailla vaikkapa saksan osaajia. Kielten opiskeleminen yliopistossa on paljon muutakin kuin kielitaidon kartuttamista, ja kielentutkimuksesta voi saada esimakua lasten tiedeleirillä.
Työ lasten ja nuorten saattamiseksi tutkimuksen ja tieteiden pariin jatkuu edelleen. Humanististen aineiden kannalta keskeisiä kysymyksiä ovat esimerkiksi: Miten ihmistieteille ominaisia tutkimusprosesseja ja -menetelmiä voisi muovata lapsille ja nuorille soveltuviksi? Ihminen kulttuureineen, kielineen ja historioineen on kaikkialla – miten eri tavoin innostamme lapset ja nuoret havainnoimaan ja ihmettelemään tätä ihmeellistä maailmaa? Millainen paikka humanististen aineiden tiedekasvatuksella on lasten ja nuorten maailmassa sekä osana koulua että vapaa-aikaa? Muun muassa näihin kysymyksiin vastauksen etsiminen pitkäjänteisen kehitys- ja tutkimustyön kautta on tärkeää humanististen alojen tiedekasvatuksen muotoutumiselle, mutta se voi myös olla jonkin tieteenalan elinehto.
Lisäksi, paitsi että yliopiston tiedekasvatustoiminta tarjoaa mahdollisuuksia tieteeseen ja tutkimukseen lapsille ja nuorille, yksi sen keskeisimmistä tehtävistä on myös kouluttaa tulevaisuuden tiedekasvattajia: yhdistettyinä yliopisto-opiskelijoille (erityisesti tuleville humanististen aineiden aineenopettajille) tarjottuihin kursseihin erilaiset toimintamuodot toimivat alustana yliopisto-opiskelijoiden oppimiselle ja tarjoavat heille mahdollisuuksia kartuttaa työelämässä tarvittavia taitoja. Tiedekasvatustoiminta ruokkii myös pedagogisiin kysymyksiin suuntautunutta tutkimusta, jonka kautta opetustoimintaa kehitetään.
Yksikkömuotoisesta tiede-alkuosastaan huolimatta tiedekasvatus – kuten tieteet ylipäätään – on moninainen kokonaisuus, jossa kaikkien erilaisten tutkivien toimintamuotojen äänen on tärkeä päästä kuuluviin. Tiedekasvatus kattaa monia eri tieteitä eli tukee monenlaista tapaa tutkia ja tarkastella maailmaa.
Kirjoittajat
Laura Ihalainen toimii tiedekasvatuksen yliopisto-opettajana humanistisessa tiedekunnassa.
Ulla Tuomarla on humanistisen tiedekunnan opetuksesta vastaava varadekaani.
Viitteet
1 Lasten tiedekysymykset Helsingin Sanomissa: Kuinka monta sanaa on maailmassa?, Osasivatko kivikautiset ihmiset puhua?, Miksi ihmiset ovat syntyneet sellaisiksi, että ne osaavat tehdä kaikenlaisia asioita?