Historiantutkija Jason Lavery pohtii Tieteessä tapahtuu -leh­den uusimmassa numerossa (3/2014) suomen kielen heikentymistä tieteen kielenä ja mahdollisuuksia palauttaa se entiseen täysivaltaiseen asemaansa. Lavery on Suomen ja Skandinavian historiaan erikoistunut Oklahoman yliopiston profes­sori, joka vierailee parhaillaan tutkijana Jyväskylän yliopistossa.

Suomen kielen heikentyessä tieteen kielenä häviää tieteellinen vapaus, Lavery to­teaa. Väite hätkähdyttää ja vaatisi oman keskustelunsa. Monissa muissakin maissa on viime vuosina siirrytty oman kielen käytöstä englantiin tieteen kielenä ikään kuin vapaaehtoisesti. Sitä on kutsuttu myös itsekolonisoinniksi (ks. Hakulinen 2011). Sillä taitaa tosiaan olla jotain tekemistä tieteellisen vapauden kanssa, varsinkin kun tutkijoita palkitaan tieteen yksikielistämisestä. Kokemuksia on siitäkin, miten englantiin siirtyminen on typistänyt tutkimusta ja laskenut julkaisujen tasoa.

Lavery pohtii sitä, miksi suomen kielen annetaan heikentyä tieteen kielenä. Se liittyy hänen mielestään kansainvälisyyden käsitteen väärinymmärtämiseen. Suomen tiedemaailmassa kansanvälisyys on määritelty ei-suoma­laisuu­deksi ja ei-suomen­kielisyydeksi. Suomen kieli on rajattu syntyperäisten suomalaisten käyttöön ja sitä ohjataan pelkkään populaaristukseen. Ulkomailta yliopistoihin tulleiden työntekijöiden suomen kielen oppimisen pitäisi kuitenkin olla itsestäänselvää. Laveryn mukaan suomen ylläpito täysivaltaisena tieteen kielenä voisi tulla mahdolliseksi, jos suomenkielisen tutkimuksen piiriin hyväksyttäisiin myös ne tutkijat, jotka osaavat tai haluavat oppia suomea vieraana kielenä.

Laveryn puheenvuoron ehdotukset muistuttavat vuonna 2009 ilmestyneen kielipoliittisen ohjelman Suomen kielen tulevaisuus suosituksia. Tieteen termipankki on yksi noiden suositusten seuraus. Se perustettiin 2011 tukemaan suomen kielen asemaa luomalla edellytyksiä tieteen rinnakkaiskielisyydelle: vasta suomenkielinen terminologiahan tekee tieteellisen kirjoittamisen ja puhumisen suomen kielellä mahdolliseksi. Yksikielisyys ei siis kuulu termipankin ohjelmaan, ja tutkijan monikielisyyskin on termityössä välttämätöntä. Viime aikoina termipankki on alkanut laajentua myös muille kotimaisille kielille, ja termien erikielisten vastineiden listatkin näyttävät olevan yhä monikielisempiä.

Kansainvälisyyden käsitettä ei mikään tieteenala ole termipankissa vielä yrittänyt määritellä, mutta se tuntuisi olevan tarpeen. Termipankin kannalta Laveryn kommentti on tärkeä ja ansaitsee kaiken huomion. Tieteelliset käsitteethän ovat kansainvälisin ilmiö, mitä voi kuvitella. Useimmiten ne ylittävät kieli- ja valtionrajat. Termipankissa ei myöskään ole tarkoitus suunnata tai rajata suomenkielisiä termejä ainoastaan suomea äidinkielenään puhuville käyttäjille – eikä niiden muokkaustakaan. Suomea vieraana kielenä puhuvien tutkijoiden läsnäolo on kuitenkin pidettävä erityisesti mielessä, ettei heille käy termipankissa niin kuin Laveryn mukaan suomalaisissa yliopistoissa tahtoo käydä.

Kouluissa ollaan 2000-luvulla päästy jo pitemmälle, ja erottelu syntyperäisten ja uussuomalaisten välillä alkaa olla keinotekoista. ”Suvaitsevaisuus, myös kielellinen suvaitsevaisuus, ja sen hyväksyminen, että suomen kieli ei ole vain meidän supi­suom­a­laisten omaisuutta, on kuitenkin jotakin, mitä vasta opettelemme”, totesi kielipoliittinen ohjelma vuonna 2009. Asiantuntijuuden käsite tarjoaa ohjelman mukaan joka tapauksessa paremmat eväät koulujen kielenopetuksen tavoitteiden määrittelyyn kuin syntyperäisyyden tai äidinkielisyyden käsitteet. Sama koskee tietysti akateemistakin maailmaa.

Kielipoliittinen ohjelma päätyi ehdottamaan uudenlaista suomenopettajien koulutusta sekä koulujen oppiaineen nykyisen nimen äidinkieli ja kirjallisuus muuttamista nimeksi suomen kieli ja kirjallisuus. Se merkitsisi syntyperäisten ja suomea toisena tai vieraana kielenä puhuvien oppilaiden varhain alkavaa yhteistä opetusta. Opiskelu samassa tilassa on mielekästä, koska kieltenväliset erot nostavat kaikkien läsnäolijoiden metakielistä tietoisuutta. Itä-Suomen yliopistossa työskentelevä tutkija Maria Kok on äskettäin (2012) kertonut suomea vieraana kielenä opiskelevien termitietoisuudesta, joka tuli esiin heidän pohtiessaan suomen kielen aikamuotojen epäloogisen tuntuisia nimityksiä.

Käsitteistä puhuminen onkin tietysti helpompaa, jos työkaluna on kirkas ja ymmärrettävä terminologia. Siinä suomenkielisen termiyhteisön monikielisyys ja monien äidinkielten olemassaolo vain nostaa tasoa.

Lähteet

Jason Lavery 2014: Suomen tulevaisuus tieteen kielenä. http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/view/41562/10655
Auli Hakulinen 2011: Globalisointi vai kolonisointi?
http://www.kotus.fi/?5392_m=8283&s=3232
Maria Kok 2012: Terminolgia työvälineenä – aikamuotojärjestelmästä ja sen opetuskäytänteiden ergonomiasta S2-opetuksessa. Lähivõrdlusi. Lähivertailuja 22 (2012). http://www.rakenduslingvistika.ee/ajakirjad/index.php/lahivordlusi/article/view/LV22.04
Suomen kielen tulevaisuus. Kielipoliittinen toimintaohjelma  http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk7/