Aihearkisto: Sekalaista

The Helsinki Term Bank for the Arts and Sciences (HTB)

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

The English name of Tieteen termipankki has changed. The new name, chosen by the steering group of the term bank is The Helsinki Term Bank for the Arts and Sciences (HTB). By the new name, we want to emphasize our readiness for international cooperation. We had also received some feedback about the old name The Bank of Finnish Terminology in Arts and Sciences. Besides the intended emphasis on the Finnish language, it could evoke a wrong idea of Finnish research having a terminology of its own. The Arts and Sciences are international in their essence. However, terminology is not always wholly harmonized between different languages and research cultures. The multilingual website of the HTB brings this to the fore.

It has also been proposed that we should call the website a term media rather than a term bank because it offers a platform for much more information and discussion than only terms and their equivalents. It is indeed possible and desirable to introduce the background of the terms in the concept pages: conceptual history, knowledge frames and the discourses where the term finds its proper context. It is in the hands of our experts, how much information they want to give in their terminological work. The content is created by niche-sourcing of the researchers in each field. Moreover, we welcome new volunteers!

The expert groups consist of researchers all over Finland at different universities and research institutes – and to a growing extent also internationally. Interdisciplinary and multilingual research groups can use the website in creating a terminological common ground for their joint approach ‒ just look at the field of Clean Energy Research as an example.

Thus the city name Helsinki refers only to the place where the infrastructure is coordinated. On the National Roadmap of Research Infrastructures the HTB is in cooperation with FIN-CLARIN. The title with the city name in it follows the example of many large international corpora or databases etc. (e.g. The Helsinki Corpus on English Texts, London–Lund Corpus of Spoken English). In addition to that, we hope that it brings a hint of “Helsinki spirit” in it – a willingness to constructive cooperation.

Termien elämää tekstissä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kirjoittaja: Henri Satokangas

Käsittelen tässä kirjoituksessa termien käyttöä osana diskurssia. Samassa kun tämä ajatus oli (ääneti) lausuttu, heräsi kysymyksiä. Diskurssi on erikoiskielen termi, ja vieläpä sellainen, jonka määrittely tuottaa vaivaa diskurssintutkijoille itselleenkin. Pitäisiköhän käyttää jotakin toista, kenties yleiskielisempää nimitystä? Olisiko kielenkäyttö tässä osuva parafraasi? Mitähän Tieteen termipankki sanoo?  

Käsiteanalyysi muodossa tai toisessa on välttämätön osa tieteentekoa, tiedon esittämistä ja ajattelua ylipäänsä. Hakusanalla löytyvä termitietue on erinomainen työkalu jonkin termin nopeaan haltuunottoon tai käsityksensä tarkentamiseen. 

Usein termit kuitenkin opitaan muulla tavoin kuin termitietueita selaamalla. Termejä käytetään mitä moninaisimmissa tilanteissa ja tekstilajeissa joka hetki, ja ilman niitä monesta aiheesta puhuminen olisi mahdotonta. Samalla niiden merkitystä avataan, selitetään ja havainnollistetaan tarpeen tullen luokkahuoneessa, keskusteluissa, journalistisissa teksteissä, oppi- ja tietokirjoissa sekä monissa muissa kielenkäyttötilanteissa. Termit muotoutuvat, saavat merkityksensä ja vakiintuvat näissä tilanteissa – keskusteluissa ja teksteissä. 

Esittelen tässä joitakin näkökulmia termeihin ja niiden selittämiseen osana tekstiä. Huomiot pohjautuvat tekeillä olevaan väitöskirjaani, joka käsittelee termien selittämistä ja havainnollistamista tiedettä yleistajuistavissa tietokirjoissa.  

Erilaisia konteksteja ja tutkimusta 

Voisi metaforisesti ajatella, että erilaisten (painettujen tai sähköisten) termipankkien tietueissa termit on pyydystetty ja säilötty talteen. Samalla niille on suoritettu ruumiinavaus, jotta voidaan ymmärtää niiden toimintaa. Puheessa ja kirjoitetussa tekstissä termit puolestaan esiintyvät luontaisessa elinympäristössään. Juuri kielenkäytöstä termejä sitten poimitaan näytille terminologisiin esityksiin, joissa niiden anatomiaa voi tarkastella lähemmin.  

Koska termit ovat niin elimellinen osa ymmärrystämme ja tiedon esittämistä, niiden kummankinlaisen elämän tutkiminen on tärkeää. Termiopilla on jo vakiintunut asema tieteenalana, joka tutkii ja analysoi termistön muodostumista, kehitystä ja käyttöä.  

Toisaalta termien kontekstissaan saamia merkityksiä voidaan tarkastella kielitieteellisen diskurssintutkimuksen näkökulmasta. Väitöstutkimukseni on aineistonsa – tutkijoiden kirjoittamien tietokirjojen – myötä myös keino nostaa esiin tiedettä yleistajuistavan tietokirjallisuuden asemaa mielenkiinnon kohteena, tiedeviestinnän muotona ja kirjallisuuden kategoriana. Tässä näenkin tutkimuksellani varsin yhteiset tavoitteet Tieteen termipankin kanssa: korostaa suomen merkitystä käyttökelpoisena tieteen kielenä. 

Termien selittäminen on vuorovaikutusta 

Tietokirjan kirjoittajalla on tekstiin rakentuvassa vuorovaikutuksessa monenlaisia tehtäviä. Hän rakentaa tietoa kuvaamistaan ilmiöistä, viihdyttää, pitää yllä mielenkiintoa, selittää ja kertoo ehkä henkilökohtaisista kokemuksistaan. Kaikki tällainen toiminta täytyy tietokirjan kontekstissa rakentaa lineaariseksi tekstiksi, jossa kirjoittaja ennakoi lukijalle odotuksia, ehkä kysymyksiä, ja vastaa niihin. Siten hän johdattaa lukijaa läpi etenevän tekstin. Käyttäessään tieteenalan termejä kirjoittaja tekee oletuksia lukijan aiemmasta maailmantiedosta ja pyrkii kytkemään uuden tiedon siihen sekä avaamaan termien merkitystä riittävästi, jotta lukija kykenee seuraamaan ajatuksenjuoksua. 

Huomautettakoon, että puhun nyt kirjoittajasta ja lukijasta tekstiin kirjoittuvina rooleina; tietokirjatekstin todellisia tekijöitä ovat usein paitsi kirjailija myös kustannustoimittaja ja joissain tapauksissa esimerkiksi kääntäjä. Tekijä(t) toisin sanoen rakenta(a/vat) tekstiin kirjoittajan ja lukijan positiot.  

Termien selittäminen on siis osa tekstin tavoitteellista retoriikkaa. Tiedon rakentamiseen voi käyttää erilaisia strategioita. Seuraavassa katkelmassa kirjoittaja on päätynyt ensin kuvailemaan abstraktia ilmiötä, ja vasta sitten hän tiivistää ilmiön kuvauksen kokonaisuudeksi pronominilla tätä ja antaa sille nimilapun reunavaikutus. 

Habitaattilaikkujen ulkopuoliset ympäristöolot vaikuttavat enemmän pieniin kuin suuriin laikkuihin, koska pienillä laikuilla reunan pituuden ja pinta-alan suhde on suurempi kuin suurilla laikuilla. Tätä kutsutaan reunavaikutukseksi.  (Ilkka Hanski: Tutkimusmatkoja saarille, 2016, s. 238.) 

Vaikka tällaisessa analyysissa pyöritään retoriikan ja tekstin rakenteellisten valintojen parissa, myös termityön perinteessä on hyödyllisiä lähtökohtia. Ensinnäkin terminologian termistöä tulee peilata tekstiä vasten. Selite, määritelmä, kontekstimääritelmä – miten nämä soveltuvat tekstissä näkyvään toimintaan, joka on kontekstuaalista ja vuorovaikutteista? Toiseksi tukevaa pohjaa tarjoavat terminologisen perinteen käsitesuhteiden jaottelu ja kolmanneksi havainnolliset kuviot, joissa hahmotellaan termin anatomiaa. Nämä kaikki ovat päteviä työkaluja, sillä termin semanttiset ominaisuudet luonnollisesti näkyvät myös niiden toimiessa osana tietokirjan diskurssia. 

Termien havainnollistamisen kirjavat keinot 

Kas tässä opettavainen kertomus: 

Kolme pientä lasta tulivat rannalle päivää paistattamaan. Ne istuivat puulle, joka oli kaatunut veteen ja nuorin lapsista sanoi: ”Niinhän tässä istuu näpäkällä kuin näkin hännällä.” Samalla puu katosi veteen vieden lapsen myötään.  (Risto Pulkkinen: Suomalainen kansanusko, 2014, s. 78.) 

Katkelma on näkki-nimistä uskomusolentoa esittelevässä jaksossa. Lukija saa tietoa olennon merkityksestä aikansa kulttuurissa helposti tartuttavalla, konkreettisella tapausesimerkillä. Näin kertomus täydentää termin esittelyä ja määrittelyä. Katkelma on uskontotieteilijän kirjoittamasta, muun muassa uskomusolentoja esittelevästä teoksesta, ja tällaisessa kontekstissa kertomukset ovatkin sangen tarkoituksenmukainen tapa avata termin merkitystä. Tieteenala ja termin tarkoite vaikuttavat kertomusten käyttöön: historiallisten ilmiöiden selittämisessä tosikertomukset ovat paikallaan, toisaalta luonnontieteessä kertomusta voidaan käyttää analogisena havainnollistuksena vaikkapa fysikaaliselle ilmiölle. Mutta luonnontiedeaiheisissa opuksissa esiintyy myös tapauskertomuksia ja esimerkiksi kertomuksia tutkijoista, jotka saavat jonkin ilmiön selville. 

Toisaalta havainnollistavat ja selittävät kertomukset voivat toimia heti alussa johdantona jonkin termin esittelyyn ja selittämiseen. Tällöin ensinnäkin lukijan mielenkiinto on kiinnitetty, ja toisaalta hän saa kiinnepisteen, johon peilata käsitteellistä tietoa. Ja tietenkin kyse on myös tyylikeinosta sekä kaunokirjallisuudesta vaikutteita ottavasta, mukaansatempaavasta esitystavasta. 

Termien havainnollistamisesta puhuttaessa ei voida sivuuttaa multimodaalisia tiedonesittämisen keinoja. Kiinnostavaa onkin, millaisia ilmiöitä selitetään visuaalisesti, kuvin ja graafein. Käytetäänkö näköhavainnon kanssa samankaltaisuuteen pyrkiviä valokuvia vaiko skemaattisempia kaavakuvia, ja millaisten ilmiöiden yhteydessä minkäkinlaisia? Näitä tietokirjan, siinä missä diaesityksenkin, tekijä joutuu pohtimaan. Olisiko tämä ilmiö järkevä ilmaista kenties toisensa leikkaavina ympyröinä, pyramidina vai ehkä puuna – vai riittääkö teksti? 

Termi on kiinnostava olento  

Asia erikseen on, millaisina olentoina termit selitettäessä esitetään eli miten termit representoidaan. Eri tieteenaloilla ja myös saman tieteenalan sisällä eri termit voivat olla olemukseltaan erilaisia: molekyyli on konkreettinen mutta ihmissilmälle näkymätön kokonaisuus, yhteyttäminen on prosessi ja metsänhaltija on uskomuksissa elänyt henkiolento. Entä minkälainen asia on uskonto tai demokratia? Mitokondriota ei kiinnosta, miten se luokitellaan osaksi käsitejärjestelmää, eikä liioin gneissiä. Sen sijaan mielenterveyspotilaaksi tai maahanmuuttajaksi luokittelu vaikuttaa usein tarkoitteeseen, sekä siihen miten hän itse näkee itsensä että siihen, miten muut hänet näkevät. Kuten mediaa joskus vilkaisseet tietänevät, termeistä ja käsitteistä käydään myös jatkuvasti kamppailua. 

Kiinnostavaa onkin, miten esimerkiksi termin merkityksen riippuvaisuus puhujasta ja käyttöyhteisöstä näkyy siinä, kuinka termi esitellään ja selitetään tietokirjassa. Tämä on paitsi diskurssianalyyttinen ja filosofinen, myös tiedeviestintää koskeva kysymys, sillä käsitys tieteellisistä termeistä on keskeinen osa käsitystä tieteellisestä tiedosta ja sen luonteesta ylipäänsä.  

Termien elämä tekstissä siis kertoo niin termeistä itsestään kuin siitä kontekstista, jossa niitä käytetään. Siksi termi on kiinnostava olento, esiintyy se missä ympäristössä hyvänsä. 

Kirjoittaja: Henri Satokangas on kielitieteilijä ja väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa.

Kuva: Johanna Enqvist

Vaikuttavuutta kolmella kielellä – ja useammallakin

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Helsingin yliopiston vastuullisten tutkijoiden (PI) listalla ryöpsähti vähän aikaa sitten kielikeskustelu. Se sai alkunsa englanninkielisestä kutsusta englanninkieliseen tiedotus- ja keskustelutilaisuuteen, jossa opastetaan tulevaan tutkimuksen kansainväliseen arviointiin. Arvioinnissa tiettävästi yhtenä painopisteenä on yhteiskunnallinen vaikuttavuus.

Yliopistoissa on käynnissä murros, kun pyritään määrätietoisesti organisaation läpäisevään kansainvälisyyteen. Käytännössä tämä halutaan osoittaa siirtymällä kokoustamaan pelkästään englanniksi, etteivät suomea osaamattomat opettajat ja tutkijat jää keskustelun ulkopuolelle. Jos paikalla on yksikin suomea osaamaton, keskustelu muuttuu englanninkieliseksi. Ja hallinnon tilaisuudet pyritään järjestämään englanniksi jo varmuuden vuoksi. Helsingin yliopiston johtosääntö mahdollistaa myös pöytäkirjojen kirjoittamisen pelkästään englanniksi eikä se edellytä ulkomailta rekrytoitavilta suomen tai ruotsin kielen taidon hankkimista. (Johtosääntö on parhaillaan uudistettavana, mutta näihin kohtiin ei olla esittämässä muutoksia.)

Yliopistossa on hyvät kieliperiaatteet, mutta käytännössä ollaan ajautumassa yksikielisyyteen, siis pelkkään englantiin. Virallisesti kaksikielisessä yliopistossa ruotsi uhkaa jäädä käytännön kokoontumisissa kokonaan jalkoihin. Toki kokemusta on myös toimivista monikielisistä käytänteistä esimerkiksi suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitoksessa, jossa myös Tieteen termipankkia koordinoidaan. Toivoa sopii, ettei tietotaito näiden osalta hautaudu vuodenvaihteessa lakkautettavan laitosrakenteen mukana, vaan voisi pikemminkin levitä hyvien käytänteiden mallina laajemmallekin.

Kysymys on juuri tästä. Voimme opetella uusia monikielisiä käytänteitä, joissa eri kieliä käytetään myös hallinnollisissa tilaisuuksissa toistensa rinnalla aivan niin kuin teemme arjessamme muutenkin. Tämä vaatii asennetta ja kysyy kielitietoisuutta. Lopputulos on kuitenkin palkitseva. Kokoontumisissa kukin voi puhua itselleen tärkeästä asiasta sillä kielellä tai niillä kielillä, jotka siinä yhteydessä sujuvimmiksi kokee. Paikalta löytyy kyllä spontaania käännösapua niille, jotka meinaavat pudota kärryiltä. Puheen tukena voi käyttää toisella kielellä esitettyjä dioja. Monikielisyyskeskustelun virittämiseen tähtäsi myös äskettäin eri kampuksilla järjestetty kielitietoisuuskampanja, joka korosti sitä, että voimme olla toinen toisemme tukena eri kielten haltuunotossa – ja tarjota näin myös mahdollisuuden oppia suomea.

En voi nähdä täytenä sattumana sitä, että samaan aikaan kun yliopistossa on runnottu läpi monta suurta uudistusta kiivaassa aikataulussa, käännetään hallintoon liittyvä keskustelu tapahtumaan yksinomaan englanniksi. Ei varmasti tarvitsisi edes erikseen sanoa, että hallinnollinen terminologia on näissä kansainvälisissä keskusteluissa yhteinen opettelun aihe. Uudistusten yhteydessä sitä keksitään koko ajan lisää eikä sanaseppoilu suju aina yhtä tahtia kolmella kielellä. Usein pysähdytään erikseen keskustelemaan siitä, ymmärtävätkö paikalla olijat jonkin englanninkielisen hallintotermin samalla tavalla ja mikä on sen suomenkielinen vastine yliopiston hallinnossa. Kieltämättä tällainen yhteisen ymmärryksen hakeminen olisi suomenkielistenkin hallintotermien yhteydessä tarpeellista. Monista niistä on kuitenkin käytännön kokemuksen kautta saavutettu tieto. Uusia opetellaan samalla kun opetellaan elämään uudessa hallintorakenteessa, koulutusohjelmarakenteessa ja osastorakenteessa.

Toki useimmat hallinnon viestit tulevat kauniisti kolmella kielellä. Tämä luo myös luottamusta siihen, että uudet hallintotermit saadaan käyttöön niin suomeksi, ruotsiksi kuin englanniksikin. Ja ehkä jostain löytyy myös vastaavuustaulukko niiden välillä. Mallia voisi ottaa vaikka Tieteen termipankista. Sen wiki-pohja on avoimen tieteen periaatteiden mukaisesti vapaasti hyödynnettävissä hallinnonkin käyttöön.

Tieteen termipankin uusi tutkimuskoordinaattori esittäytyy

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta tukee termipankkia kustantamalla hankkeelle tutkimuskoordinaattorin kolmeksi vuodeksi. Tulin ilokseni valituksi tehtävään ja aloitin työni syyskuussa 2017. Tarkoitukseni on kuluvan syksyn aikana perehtyä termipankin toiminnan tekniseen ja sisällölliseen puoleen, tutustua hankkeen yhteistyökumppaneihin ja termityötä tekeviin asiantuntijoihin sekä suunnitella termipankin tavoitteita toteuttavia konkreettisia tehtäviä.

Olen Helsingin yliopistosta vuonna 2016 väitellyt filosofian tohtori ja kulttuuriperintöalan asiantuntija. Taustani on arkeologiassa, mutta väitöskirjatutkimukseni edustaa humanististen sekä yhteiskuntatieteiden lähestymistapoja yhdistelevää kriittisen perinnöntutkimuksen suuntausta. Analysoin väitöskirjassani suomalaisen kulttuuriperintöhallinnon teksteissä, käsitteistössä ja diskursseissa rakentuvia valtasuhteita, identiteettejä ja ideologioita. Kirjoitin tutkimukseni suomeksi, mitä pidin tutkimusaiheen ja -aineiston kannalta tarkoituksenmukaisena ratkaisuna – siitäkin huolimatta että valintani oli ilmeisessä ristiriidassa Helsingin yliopiston tutkijoille ja opiskelijoille asetetun kansainvälistymisen vaateen kanssa.

Työskentelin ennen tohtoriopintojani Museovirastossa arkeologisissa tutkimusprojekteissa sekä viranomais- ja asiantuntijatehtävissä. Museoviraston tutkijana osallistuin muun muassa Museoviraston, Sanastokeskuksen (TSK) ja Euroopan neuvoston yhteiseen monikieliseen sanastohankkeeseen, jonka tuloksena julkaistiin vuonna 2011 ”Eurooppalaisen kulttuuriperintöpolitiikan sanasto”.

Työskentely sanaston parissa valaisi sekä termityön ihanuutta että kurjuutta, mutta ennen kaikkea se korosti käsitteiden analysoinnin tärkeyttä tutkimusalani ja työni ymmärtämisessä. Vakuutuin myös siitä, että sanastojen, termistöjen ja ontologioiden luominen on tarpeellista, mikäli haluamme hyödyntää ulottuvillamme olevia tietomassoja mahdollisimman tehokkaasti tai yksinkertaisesti ymmärtää toisiamme paremmin.

Monikielisessä ja monialaisessa työryhmässä konkretisoituivat niin termien kääntämiseen liittyvät ongelmat kuin sekin, että arkeologit, arkkitehdit ja taidehistorioitsijat voivat liittää yhteen ja samaan termiin monia erilaisia käsitteitä ja määritelmiä. Käytimme siis usein samoja sanoja, mutta puhuimme eri asioista. Samalla kun termityö teki näkyväksi ajatteluamme ohjaavia käsitteellisiä jäsennyksiä, se paljasti itsestäänselvinä ja muuttumattomina pitämiemme merkitysten kontekstuaalisuuden ja dynaamisuuden.

Sanastotyön myötä herännyt kiinnostukseni käsitteisiin ja käsiteanalyysiin oli yksi väitöskirjani lähtökohdista, mutta jatkoin aiheen parissa myös vuonna 2013 termipankkiin perustamani arkeologian asiantuntijaryhmän jäsenenä. Tutkimuskoordinaattorina aion työskennellä arkeologian termien lisäksi perinnöntutkimuksen käsitteistön parissa, joten ohjelmassani on asiantuntijoiden kokoaminen tämän aihealueen perustamiseksi. Tutkijana olen kiinnostunut erityisesti siitä, millaisia diskursiivisia muodostelmia, käsitteitä ja käsitejärjestelmiä perinnöntutkimuksen keskeisten, laajojen ja monimerkityksisten termien – kuten kulttuurin, kulttuuriperinnön, perinnön ja perinteen – yhteyteen on hahmotettavissa.

Kieli ja käsitteet muodostavat ajattelun sekä ajatusten kommunikoinnin kehyksen ja ovat siten tieteenharjoittajan oleellisin työkalu, jota on huollettava ja kehitettävä. Itse ajattelen omalla äidinkielelläni suomeksi, ja maailmani on ensisijaisesti jäsentynyt suomenkielisin käsittein. Tutkijana joudun kuitenkin jatkuvasti käyttämään kansainvälisen tiedeyhteisön lingua francaa eli englantia, jolloin tuntuu usein siltä kuin lähtisi juoksulenkille kumisaappaissa: onnistuuhan se, mutta olo on epämukava ja rajoittunut, nopeus kärsii, eikä tyylin hienovireisillä yksityiskohdilla voi oikein briljeerata. Toisaalta vieraan kielen kautta avautuva kuva maailmasta voi joskus tarjota uusia näkökulmia myös omaan tutkimusaiheeseen.

Tieteen monikielisyys ruokkii siis luovuutta, mutta tutkijalla täytyy olla mahdollisuus ajatella omalla äidinkielellään, niin ettei kieli rajoita ilmaisua. Termipankin ja sitä kautta oman työni merkitys kiteytyy nähdäkseni juuri siinä, että se toteuttaa näitä molempia ajatuksia vaalimalla Suomen kansallis- ja vähemmistökieliä tieteen kielinä sekä kehittämällä rinnakkaiskielisyyttä ja sitä tukevaa teknologiaa.

Termipankin tähtäimessä on olla kaikkien Suomessa harjoitettavien tieteenalojen yhteinen tietokanta ja tutkimusta tukeva infrastruktuuri. Jotta tämä kunnianhimoinen tavoite olisi saavutettavissa, tärkeimpiä tehtäviäni on seuraavan kolmen vuoden ajan tehdä termipankista entistäkin tunnetumpi ja näkyvämpi. Me termipankin kehittäjät, ylläpitäjät, termitalkoolaiset ja käyttäjät olemme luonnollisesti vakuuttuneita hankkeen hienoudesta, ja tätä ilosanomaa aion evankelioida innostaakseni ihmisiä termityöhön. Kun viesti termipankin merkityksestä ja hyödyistä leviää, saamme toivottavasti tulevaisuudessa mukaan mahdollisimman monta uutta tieteenalaa.

Jos olet kiinnostunut aihealueen ja asiantuntijaryhmän perustamisesta termipankkiin, ota yhteyttä tutkimuskoordinaattori Johanna Enqvistiin: johanna.enqvist@helsinki.fi

Monitieteisestä tutkimuksesta tieteidenväliseksi terminologiaksi

Julkaistu , kirjoittanut
1

Kirjoittajat: Maija-Leena Huotari ja Sanna Tuomela

Tieteen Termipankkiin on syntymässä Clean Energy Research -termistö. Se eroaa perinteisistä tieteenalatermistöistä, sillä lähtökohtana on BCDC Energia -tutkimus- ja kehittämishankkeen alussa koottu keskeinen käsitteistö viiden eri tieteenalan julkaisuista.

Ajankohtaiset yhteiskunnalliset haasteet, kuten ilmastonmuutos sekä energiantuotannon ja -kulutuksen kehittäminen vaativat monitieteistä tutkimus- ja kehitystyötä. BCDC Energia -hanke on esimerkki siitä, miten tieteellinen tutkimus vastaa haasteisiin ja tuottaa monitahoiseen ongelmaan konkreettisen, yhteiskunnallisesti merkittävän ratkaisun.

Tutkimuksessa markkinamekanismit yhdistetään tietoteknologiaan ja sääennusteisiin ympäristötaloustieteen, tietoliikennetekniikan, ilmatieteen, tietojenkäsittelytieteen ja informaatiotutkimuksen yhteistyönä. Lisäksi hankkeen kehityspartnereina ovat strategiset kumppanit eli Hiilineutraalit kunnat (Hinku) ja Lähienergialiitto sekä keskeisimpiä suomalaisia energia-alan toimijoita edustava yritystiimi BCDC Advisory Board. Näin mahdollistetaan aurinko- ja tuulienergian mahdollisimman laajamittainen ja kustannustehokas käyttö.

Tieteenaladiskursseista yhteiseen ymmärrykseen

Tieteidenvälisen termistön luomisen ja kehittämisen haasteena ovat eri tieteenalojen tiedon ja tutkimuskäytäntöjen yhteensovittaminen. Tieteenalan historia, vallitsevat paradigmat tai keskeiset tieteelliset diskurssit sekä tiedeyhteisö vaikuttavat siihen, miten käsitteitä käytetään ja määritellään. Jonkinlainen yhteinen käsitteistö ja jaettu tietoteoreettinen ymmärrys on välttämätön, jotta tutkijat voivat kommunikoida keskenään.

Clean Energy Research -termistössä on noin 200 termiä. Ne on kerätty hankkeen viiden tutkimusryhmän vetäjän merkittävimmistä alan julkaisuista viime vuosien ajalta. Kevään aikana kaikkiin termeihin liitetään tutkijayhteistyönä määritelmät suomen ja englannin kielillä sekä selitteet suomen kielellä. Pääsääntöisesti termit määritellään puhtaan energian tutkimuksen näkökulmasta. Määritelmissä ja selitteissä pyritään kuitenkin huomioimaan myös tieteenalan perinteen mukaiset samoin kuin tutkijoiden omat termeille antamat merkitykset.

Vaikka terminologiassa yhdistyy viisi eri tieteenalaa, siinä on vain muutamia termejä, jotka ovat yleisiä ja yhteisiä useammalle tai kaikille viidelle tieteenalalle. Tällaisia ovat esimerkiksi ’research’ ja ’knowledge’, ja niilläkin on erityisasema informaatiotutkimuksessa. Termejä, jotka ymmärretään eri tavoin eri tieteenaloilla, on vain muutama. Esimerkiksi pilvi tarkoittaa säätieteilijälle eri asiaa kuin langattoman pilvipalvelun suunnittelijalle. Jo tässä vaiheessa mukana on myös uusia hankeyhteistyössä syntyneitä termejä. Uusi termi tallennetaan Tieteen terminpankkiin viimeistään siinä vaiheessa, kun se on vakiintunut laajempaan käyttöön. Näin on jo tapahtunut termin energiasääennuste kohdalla, joka hyväksyttiin Kotimaisten kielten keskuksen sanapoimintoihin vuonna 2016.

Terminologiasta uudeksi tutkimusalaksi

Clean Energy Research -termistö auttaa ymmärtämään energia-alan ja erityisesti uusia puhtaan energian käsitteitä. Se yhdistää ja luo uraauurtavalla tavalla uuden tutkimusalan käsitteistöä. Yhteisen käsitteistön luomisprosessissa tutkijat keskustelevat käsitteistä yli tieteenalarajojen ja pohtivat niiden merkitystä myös muille aihepiiristä kiinnostuneille. Tieteen Termipankki onkin oiva mahdollisuus uuden tutkimusalan tutummaksi tulemiseen tutkijoille, yhteiskunnallisista asioista päättäville ja laajemmalle yleisölle.

Termityön seuraavassa vaiheessa selvitetään, miten termistöstä luotu käsitekartta, tai ontologia, auttaa ymmärtämään termien suhteita ja merkityksiä paremmin. Monitieteisyys tekee ontologiatyöstä erityisen mielenkiintoista ja haasteellista. Koska ontologiassa termistöä tarkastellaan verkostona, se voi osoittaa termien suhteita tieteenalarajojen yli. Siten se auttaa ymmärtämään ja kehittämään uutta, yhteistä ja yhteiskunnallisesti merkittävää tutkimusalaa.

Kirjoittajat:
Maija-Leena Huotari ja Sanna Tuomela, BCDC Energia Vuorovaikutus
Yhteystiedot: etunimi.sukunimi(a)oulu.fi
www.bcdcenergia.fi
Twitter: @bcdcenergia
Lue lisää BCDC Energian blogista

Maija-Leena Huotari on Informaatiotutkimuksen professori ja BCDC Energia -hankkeen vuorovaikutusvastaava sekä Vuorovaikutuksen tutkimusryhmän vetäjä.
Sanna Tuomela on projektitutkijana BCDC Energia -hankkeen Vuorovaikutuksen tutkimusryhmässä. Hän on myös tohtoriopiskelija ja valmistelee tieteenfilosofiaan kuuluvaa väitöskirjaa.

Käytännön monitieteisyyttä eli humanistinen termityöpäivä 4.11.2016

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

 

dsc_2064

Monitieteinen humanistinen termityöhanke ulkoisti itsensä marraskuussa 2016 yhdeksi seminaaripäiväksi Koneen säätiön viihtyisään Kamariin. Tarkoituksena oli avata monialaisen termityön perusteita ja käytännön kysymyksiä uusille aloille, sillä mukaan pyydettiin asiantuntijoita sekä termityöhankkeen nykyisiltä aloilta (filosofia, kirjallisuudentutkimus, semiotiikka, esittävien taiteiden tutkimus ja estetiikka) että myös historiatutkimuksen sekä elokuva- ja televisiotutkimuksen puolelta. Termipäivään osallistuivat seuraavat asiantuntijat: Tiina Käkelä-Puumala, Markku Roinila, Aino Kukkonen ja Janne Vanhanen (termityöhanke), Tiina Onikki-Rantajääskö (Tieteen termipankin johtaja, suomen kieli), Lea Laitinen ja Antti Kanner (suomen kieli), Tuomo Aho ja Ilmari Hirvonen (filosofia), Viola Capkovà (kirjallisuudentutkimus), Tytti Rantanen (kirjallisuudentutkimus, elokuva- ja televisiotutkimus), Petteri Kummala (estetiikka), Jouko Nurmiainen ja Petri Karonen (historiatutkimus).

Päivän aloittivat Tiina Käkelä-Puumalan tervetulosanat ja humanistisen termihankkeen tutkijoiden esittäytyminen. Sen jälkeen jakauduimme oman kiinnostuksen mukaisesti ryhmiin, joille jokaiselle oli annettu etukäteen yksi termi tai termipari pohdittavaksi. Käsitellyt termit olivat periodi, positivismi, konteksti, identiteetti/subjekti sekä ruumis/keho.

Periodista keskustelivat esittävien taiteiden, elokuvatutkimuksen ja historian tutkijat. Totesimme eri aloilla olevan yhtäläisyyksiä mutta myös eroja käsitteen käytössä. Eri alat voivat jakaa tiettyjä laajoja yhteisiä periodikäsitteitä (esim. antiikki, keskiaika), mutta tutkimukselle on ominaista myös kiinnostus niihin tekijöihin, jotka jäävät periodille määriteltyjen ominaispiirteiden ulkopuolelle. Periodeilla on ollut erityistä merkitystä muun muassa arkeologiassa ja taidehistoriassa. Pohdimme mm. sitä, kuinka pitkä periodin pitäisi olla ollakseen periodi ja sitä kuinka joskus toimijat itse ovat jo olleet hyvin tietoisia uuden ajanjakson ”rakentamisesta” (esim. renessanssi). Vaikka määrittelytapoja on monia ja välillä niiden käyttö ristiriitaistakin, totesimme kaikkien kuitenkin tarvitsevan tutkittavan ajan jakamista sekä jäsennystä jollain tavalla, ja pian puhuimmekin jo periodisaatiosta. Ja kuten usein käy, keskustelu johti monien muidenkin käsitteiden pariin: keskustelimme myös tyylikauden ja epookin kaltaisista käsitteistä ja niiden suhteesta periodiin.

Positivismista, subjektista ja identiteetistä keskusteleva ryhmä jäi Kamariin pitkän pöydän ääreen. Todettiin, että termit olivat varsin kaukana toisistaan myös tieteenalojen suhteen. Kävimme kuitenkin sivuillemme vilkuilematta positivismin kimppuun, jota pidetään monella humanistisella alalla vanhentuneena, kylmänä, yksipuolista tiedeuskoa edustavana terminä. Filosofiassa tavataan erottaa ns. klassinen, yhteiskunnallisesti orientoitunut Auguste Comten positivismi, Wienin piirin edustama looginen positivismi, uuspositivismi, joka suhtautuu kriittisesti metafysiikkaan ja haluaa käännettävyysteesin kautta löytää keskeisille tieteellisille termeille havaintovastineet, ja lopulta looginen empirismi, joka kehittyi USA:ssa. Puhtaasti filosofisen positivismin lajien lisäksi on olemassa myös historiallinen positivismi, joka kuuluu historian aihealueelle sekä oikeuspositivismi, joka löytyy tällä hetkellä filosofian aihealueelta, vaikka sopinee myös oikeustieteen puolelle.

Subjekti oli laitettu pariksi identiteetille, mutta pian havaitsimme, että termeillä ei ole paljon tekemistä keskenään. Kirjallisuudentutkimuksessa subjekti on hyvin keskeinen termi ja kirjallisuudentutkimuksen nykyinen lyhyt subjektin kuvaus kaipaisikin sen osalta täydennystä. Kielitieteessä subjekti-sivu on tällä hetkellä puhtaan kieliopillinen: termistä kaivattaisiinkin enemmän sisällöllistä kuvausta. Puhuttiin myös siitä voiko subjekti olla jokin muu kuin ihminen. Filosofiassa on tavattu kartesiolaisuuden vaikutuksesta ajatella subjekti ajattelevaksi subjektiksi eli mieleksi, mutta myös muunlaisia käyttöjä voi olla.

Identiteetillä on monia eri merkityksiä filosofian, kirjallisuudentutkimuksen ja kielentutkimuksen aloilla. Ensinnäkin voidaan mainita ryhmäidentiteetti kielitieteessä – termi löytyy muilta tieteenaloilta, kuten sosiaalipsykologiasta. Kielellinen tai kansallinen identiteetti tulee esiin kirjallisuudentutkimuksessa: voidaan esimerkiksi puhua jonkin teoksen suhteesta kansalliseen identiteettiin. Kirjallisuudentutkimuksessa käsitellään myös samastumista eli identifioitumista johonkin fiktiiviseen henkilöön tai ryhmään. Identifioituminen voi koskea myös kieltä; esimerkiksi Henrik Gabriel Porthan identifioitui suomalaisiin ja suomalaisuuteen, vaikka kirjoitti ruotsiksi. Tässä tapauksessa voidaan puhua kielellisestä identiteetistä.

Ruumis-keho -käsiteparin työstettäväkseen saanut ryhmä pohti näiden kahden lähes synonyymisen sanan sisältöä. Termit ovat esiintyneet melko runsaasti erilaisissa ruumiillisuutta koskevien teorioiden suomentamista koskevissa keskusteluissa erityisesti filosofiassa ja taiteiden tutkimuksen aloilla. Debatti on koskenut juuri sitä, tulisiko puhua ruumiista vai kehosta silloin, kun tarkoitetaan subjektiivisesti koettua, havaitsevaa ja toimivaa kokonaisuutta. Ruumis-keho -jaottelu löytyy jo fenomenologisen filosofian alkuperäisistä saksankielisistä muotoiluista. Edmund Husserlin tuotannossa ruumista käsitellään sekä fyysisenä ja fysiologisena ruumiina (Körper) että koettuna, subjektiivisena ruumiina (Leib). Tämä jaottelu näkyy, usein implisiittisenä, valituissa suomenkielisissä muotoiluissa. Monet ovat pitäneet sanaa keho keinotekoisena, toiset taas ruumista liiaksi kuolleen, materiaalisen objektin mieleen tuovana. Kompromissina on toisinaan käytetty ilmausta elävä ruumis.

Koska ryhmä koostui estetiikan edustajista, keskustelu koski pitkälti ruumista estetiikan traditiossa. Todettiin, että Termipankin estetiikan aihealueelle olisi relevanttia lisätä ruumis-termisivu ja määritelmääkin muotoiltiin jo alustavasti. Estetiikassa fenomenologinen lähestymistapa on vahvin konteksti ruumiista keskustelemiselle. Kaikki esteettisen kokemuksen teoriat sisältävät ainakin jossain määrin ajatuksen aistivasta ruumiista, joskin käsite ”esteettinen” syntyi 1700-luvun rationalismin vaikutuspiirissä. Esille nousi ruumiillisuuden käsittely tanssin ja yleisemmin esittävien taiteiden tutkimuksessa – näillä alueilla on paljon yhteistä estetiikan kanssa mitä tulee fenomenologiseen ja jälkifenomenologiseen (esim. Michel Foucault’n) ruumista koskevaan ajatteluun.

Kontekstia pohtinut työryhmä joutui tilanpuutteen vuoksi siirtymään läheiseen kahvilaan keskustelemaan. Ryhmään kuului kirjallisuudentutkimuksen, kielitieteen ja historiatutkimuksen edustajia. Konteksti, eli tausta tai asiayhteys tarkoittaa eri tieteenaloilla hyvin erilaisia asioita. Kielitieteessä konteksti on suppeimmillaan välitön sanayhteys (esimerkiksi virke), joka auttaa yksittäisen sanan ymmärtämisessä. Kun mennään virkettä laajempiin kokonaisuuksiin, konteksti viittaa jo sanan historialliseen kontekstiin tai ilmaisun käyttökontekstiin osana kielellistä vuorovaikutusta. Kielitieteessä puhutaankin kontekstuaalisuuden käänteestä, jossa tutkimuksen mielenkiinto on siirtynyt kielellisistä yksiköistä itse vuorovaikutustilanteen analyysiin. Historiatieteissä konteksti nähdään toimintatilana, jolla ei usein kuitenkaan ole suoraan kausaalisuhdetta tutkittaviin tapahtumiin (esimerkiksi Suomen itsenäistyminen on historiallinen konteksti kun tutkitaan 1920-luvun urheilukulttuuria). Kirjallisuudentutkimuksessa on nähty useita kontekstia painottaneita vaiheita, kuten 1800-luvun lopun biografismi sekä kulttuurintutkimuksen nousu 1960-luvulla. Jälkimmäiselle oli ominaista kontekstualisointi eli kaunokirjallisuuden diskurssin suhteuttaminen paitsi kirjallisuuden omaan traditioon myös muihin saman aikakauden julkaisuihin, julkiseen keskusteluun, jne. Nykyisellään kontekstualisointi on eräs kirjallisuudentutkimuksen keskeinen toimintatapa. Kielentutkija Antti Kanner toi esiin myös sukulaiskäsite kotekstin eli sanan välittömän merkitysyhteyden, joka on laskennalllisesti helppo löytää esimerkiksi datalouhinnassa. Termipäivän päätökseksi Antti näytti, miltä konteksti näyttää eli millainen visuaalinen kuvaaja voidaan saada esiin datalouhinnan tuloksena, kun lasketaan tietyn sanan tai sille läheisten ilmausten esiintymistiheys jossakin tekstikorpuksessa.

Termityöpäivä onnistui luomaan muutamaksi tunniksi antoisan monitieteisen keskustelun tilan, jossa tuli hyvin konkreettisesti esille tämänkaltaisen kollaboratiivisen termityön jatkuva tarve humanistisissa tieteissä. Keskustelun tulokset eivät jääneet pelkästään osallistujien iloksi, vaan ne päätyvät päivityksiksi myös Tieteen termipankin sivuille.

dsc_2065

Kirjoittajat: Aino Kukkonen, Janne Vanhanen, Markku Roinila ja Tiina Käkelä-Puumala

Kuvat: Aino Kukkonen

 

 

 

Tieteen termipankin aineistoa Sanastokeskuksen TEPA-termipankkiin

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kirjoittanut Katri Seppälä

Sanastokeskus TSK on vuodesta 1984 alkaen ylläpitänyt TEPA-termipankkia. Muutaman vuoden sisäisen käytön jälkeen termipankki avattiin ensin maksaville asiakkaille ja vuodesta 1997 alkaen se on ollut kaikkien maksuttomasti käytettävissä Sanastokeskuksen verkkosivuston kautta. TEPAa on uudistettu vuosien varrella sekä tekniikan että sisällön osalta ja tänä syksynä termipankkiin päätettiin ottaa aineistoeriä, jotka kasvattavat TEPA-haun piiriin kuuluvaa aineistoa merkittävästi. Toinen mukaan otetuista aineistoista on peräisin EU:n toimielinten yhteisestä IATE-termipankista ja toinen kattaa valtaosan Tieteen termipankin aineistosta. Tarkempaa tietoa TEPAn sisällöstä löytyy termipankin etusivun Sisältö-linkin kautta.

Aineistolisäysten tarkoituksena on helpottaa tiedonhakua: yhdellä TEPA-haulla voi nyt saada hakutuloksia entistä useammista lähteistä ja tiedon käyttö on aiempaa helpompaa, kun hakutulokset näkyvät yhtenäisessä muodossa alkuperäisten toisistaan poikkeavien esitystapojen sijaan.

Ennen viimeisintä uudistusta kaikki TEPAn aineistot perustuivat valmiisiin julkaisuihin. Myös jatkuvasti päivitettävien Tietotekniikan termitalkoiden ja Pankki- ja rahoitussanaston aineistoista vain julkaisuvalmiit osat sisällytettiin TEPA-termipankkiin. Suurin osa aineistosta oli kertynyt Sanastokeskuksen eri toimijoiden toimeksiannosta toteuttamista sanastoprojekteista.

Nyt tilanteeseen tulee muutos, kun mukana on Tieteen termipankin aineistoa, johon sisältyy erilaisissa kehitysvaiheissa olevia aineistoeriä. Päivitämme TEPAssa näytettävää Tieteen termipankin aineistoa säännöllisesti ja jokaisesta termitietueesta on linkki alkuperäiseen tietueeseen, joten käyttäjän on helppo tarkistaa, milloin kyseisen käsitteen tietoja on viimeksi päivitetty. Vastaavasti linkin avulla voi käydä tarkistamassa esimerkiksi onko käsitteen sisällöstä käytyä keskustelua kirjattu Tieteen termipankin wikiin.

Tieteen termipankin aineiston lisääminen TEPAan laajentaa termipankin sisältöä paitsi määrällisesti niin myös uudella näkökulmalla. Vaikka TEPA-termipankkiin jo aiemmin sisältyneet sanastoaineistot sisältävät useiden eri erikoisalojen käsitteitä, eikä tutkimusta ole erityisesti rajattu pois sanaston käsitteitä valittaessa, käsitteitä on useimmiten tarkasteltu käytännön työn ja toiminnan näkökulmasta. Nyt kun aineistot on koottu yhteen, pääsemme tarkastelemaan millä tavalla tutkijoiden laatimien määritelmien näkökulma mahdollisesti eroaa muiden samojen käsitteiden käyttäjien näkökulmasta.

Samalla kun TEPA-termipankkiin lisättiin aineistoa, niiltä osin kuin mahdollista termitietueisiin tuotiin mukaan uusi ominaisuus: automaattisesti kootut käsitesuhteet. Käsitesuhteet perustuvat alkuperäiseen aineistoon kirjattuun tietoon, joka ei kuitenkaan kaikilta osin ole aiemmin ollut näkyvillä tai helposti käytettävissä. Toivomme, että nyt esiin nostetut käsitesuhteet helpottavat siirtymistä toisiinsa liittyvien käsitteiden välillä tietoa haettaessa ja toisaalta tukevat myös käynnissä olevaa Tieteen termipankin kehitystyötä.

TEPA-termipankkiin voi tehdä hakuja osoitteessa: http://www.tsk.fi/tepa/ Otamme mielellämme vastaan palautetta osoitteeseen tsk@tsk.fi.

Mikä on jokin, joka edustaa jotakin toista jollekin?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kirjoittanut Juuso-Ville Gustafsson

Ovatko semiotiikan termit hukassa? Eikö semiosis suju? Semiotiikkaan voi nykyisin törmätä yllättävissä paikoissa – ja täysin eri aloilla. Monille ensikosketus semiotiikkaan tulee erilaisten tekstien kautta, joissa käytetään semiotiikalle ominaista terminologiaa. Mikäli se ei ole ennestään tuttua, saattaa semiotiikka alkaa tuntua luotaantyöntävältä tai esoteeriselta. Tällainen tunne on täysin ymmärrettävä, sillä ilman helposti saatavilla olevaa suomenkielistä semiotiikan sanastoa on keskeisten käsitteiden selvittäminen työlästä ja aikaavievää puuhaa. Tilannetta vaikeuttaa myös se, ettei suomenkielisiä semiotiikan sanakirjoja yksinkertaisesti ole olemassa – edes käännöksinä. Suomenkielisiä semiotiikan johdantoteoksia kyllä löytyy, mutta nämäkin teokset ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Näistä teoksista luetuimpia lienevät Eero Tarastin Johdatusta Semiotiikkaan (Gaudeamus, 1990) ja Harri Veivon ja Tomi Huttusen Semiotiikka. Merkeistä Mieleen ja Kulttuuriin (Edita, 1999). Näiden teosten lisäksi semiotiikkaa on käsitelty myös monien erityisalojen oppikirjoissa, mutta nämä teokset eivät ole ensisijaisesti tarkoitettu semiotiikan oppikirjoiksi.

Jos semiotiikkaan satunnaisesti törmäävä lukija, opinnäytettä työstävä opiskelija tai artikkelia lukeva tutkija haluaisi nopeasti selvittää, mitä käsitteillä ”teksti”, ”koodi” tai ”semiosis” tarkoitetaan, joutuu hän turvautumaan lähinnä englanninkielisiin semiotiikan oppikirjoihin, tietosanakirjoihin ja hakuteoksiin. Painettujen hakuteosten ongelmana on kuitenkin niiden nopea vanhentuminen, usein kallis hinta, kehno saatavuus ja määritelmien tai selitysten pituutta koskevat rajoitukset. Suomalaisesta näkökulmasta englanninkieliset sanakirjat eivät myöskään auta käännösvastineiden löytämisessä. Kenen puoleen tulisi esimerkiksi silloin kääntyä, kun pitäisi selvittää tulisiko interpretant kääntää tulkinnaksi, tulkitsimeksi vai tulkinteeksi? Siinä missä aikaisemmin tällainen kysymys olisi lähinnä aiheuttanut syvän hiljaisuuden, voidaan siihen nyt antaa selkeä vastaus: Tieteen termipankin tietenkin! Suunnatkaa selaimenne siis osoitteeseen http://tieteentermipankki.fi/wiki/Luokka:Semiotiikka

Termipankin semiotiikan sanasto on nykyaikaisesti toteutettu ja avoimesti kaikkien saatavilla. Kuka tahansa rekisteröitynyt käyttäjä voi käydä termipankin sivuilla ehdottamassa termiä määriteltäväksi tai keskustella termisivun sisällöstä kunkin sivun keskustelualueella. Termipankin mediawikialusta mahdollistaa olemassaolevista määritelmistä keskustelemisen ja kollektiivisen kirjoittamisen ja muokkaamisen yhteistyön. Myös olemassaolevia määritelmiä tai selitteitä voidaan helposti päivittää ja muokata saadun palautteen avulla.

Sanastotalkoot Termipankissa

Termipankissa semiotiikan sanaston rakentaminen tapahtuu rajoitetun joukkoistamisen (engl. niche sourcing) avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sanastoa kartuttavat alan asiantuntijat vapaaehtoistyönä. Määritelmien ja selitteiden tekeminen perustuu lähdemateriaaliin. Käsitettä määriteltäessä asiantuntija käy läpi useamman lähdeteoksen ja vertailee niistä löytyviä määritelmiä keskenään. Näin on toimittava siitä huolimatta, että lopulta päätyisikin käyttämään vain yhtä teosta määritelmän pohjana. Tämän jälkeen on pohdittava, miten käsitteen voisi määritellä mahdollisimman hyvin suomeksi ja miten sitä voisi havainnollistaa selitteeseen. Lopuksi on vielä mietittävä käsitesuhteita, eli käsitteiden yhteyttä toisiin käsitteisiin, kielivastineita ja mahdollisesti myös etymologista alkuperää. Lopputuotteina, käsitteiden määritelminä ja selitteinä, saadaan siis lähdeteosten perusteella tehtyjä suomenkielisiä parafraaseja. Käsitteen määrittelyn osoittautuessa hankalaksi tai monelle tieteenalalle yhteiseksi voi asiantuntija ehdottaa, että termiä käsiteltäisiin Termipankin yhteydessä toimivan Monitieteisen humanististen alojen termityöhankkeen järjestämissä kaikille avoimissa termityökokouksissa.

Toisinaan sanastoa voidaan kartuttaa myös etsimällä oppikirjoista tai muista vastaavista teoksista sopivia määritelmiä tai selitteitä, joita voisi käyttää sellaisenaan – mikäli lähdeteoksen tekijä(t) ja sen kustantaja antavat siihen luvan. Semiotiikan osa-alueelle on esimerkiksi kerätty valmiita määritelmiä ja selitteitä Harri Veivon ja Tomi Huttusen edellä mainitusta semiotiikan oppikirjasta. Professorit Veivo ja Huttunen sekä oppikirjan kustantanut Edita antoivat ystävällisesti Tieteen termipankille luvan hyödyntää heidän teostaan ja siitä mahdollisesti saatavia määritelmiä ja selitteitä sellaisenaan.

Suomenkielisen semiotiikan verkkosanaston perustamisen ja kehittämisen mahdollistivat Suomen kulttuurirahasto ja Koneen säätiö rahoittaessaan monitieteistä humanististen alojen termityöhanketta, jonka yhtenä osana oli semiotiikan osa-alueen perustaminen. Semiotiikan sanaston kokoaminen tieteen termipankkiin aloitettiin syyskuussa 2015 Suomen kulttuurirahaston myöntämän apurahan turvin. Kulttuurirahaston apuraha mahdollisti yhden tutkijan palkkaamisen semiotiikan osa-alueen kehittämiseen neljäksi kuukaudeksi. Työtä semiotiikan osa-alueen parissa pystyttiin jatkamaan myös vuonna 2016 Koneen säätiön humanististen alojen termityöprojektille myöntämällä apurahalla. Tämän apurahan turvin on osa-alueen kehitystyötä voitu jatkaa toiset neljä kuukautta.

Jos semiotiikan termit ovat hukassa, niin kannattaa jatkossa suunnata tieteen termipankkiin. Jos taas termit ovat hyvin hallussa ja huomaat jonkun olennaisen termin puuttuvan, tai havaitset puutteita määritelmissä tai selitteissä, voit rekisteröityä käyttäjäksi ja auttaa meitä termipankin kehittämisessä. Osallistumalla termityöhön voit vaikuttaa termipankin kehittämiseen ja tulevaisuuteen.

Otsikossa on kyseessä merkki: http://tieteentermipankki.fi/wiki/Semiotiikka:merkki

Sanat liikkeessä: kääntäminen ja kääntymättömyys

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kuinka kääntää mimesis? Entä apeiron? Ovatko affekti tai altermoderni tyydyttävää suomen kieltä? Jos Sehnsucht-sanan kääntää ”kaihoksi” tai ”kaipaukseksi”, välittyvätkö alkukielisen termin merkitykset?

Viime kuukausina olen pohtinut teoreettisten käsitteiden kääntämistä ja kääntymättömyyttä, sillä osallistun Tieteen termipankkiin kuuluvan monitieteisen humanistisen termityöhankkeen toimintaan. Työryhmäämme kuuluu tutkijoita filosofian, semiotiikan, estetiikan, kirjallisuustieteen ja teatteritieteen aloilta ja tavoitteemme on kartoittaa, selvittää ja määritellä termejä, joita käytetään useilla eri humanistisilla tieteenaloilla. Tämä prosessi on mielestäni verrattavissa käännöstyöhön: työryhmän kokouksissa olemme tunnustelleet sitä, miten jokin yhteinen termi ”kääntyy” käytettäväksi kunkin tieteenalan omassa kontekstissa. Toisaalta olemme käsitelleet tieteenalakohtaisia termejä, jotka voivat olla relevantteja myös muilla aloilla, ja selvittäneet käsitteiden lainaamista oppialasta toiseen. Näin kysymys on merkityskokonaisuuksien liikuttelusta alueelta toiselle yhteistä maaperää etsien.

Löysin hajanaisille kääntämistä koskeville kysymyksilleni kiintopisteen kuultuani hiljattain eräällä konferenssivierailulla filosofi Barbara Cassinin esitelmän käsitteiden yleistettävyydestä ja paikallisuudesta. Cassin on tullut tunnetuksi luotsaamastaan suurprojektista, yli kymmenen vuoden työn tuloksena julkaistusta Vocabulaire européen des philosophies: Dictionnaire des intraduisibles -ensyklopediasta (2004). Tämä on 1300-sivuinen, satoja hakusanoja sisältävä eurooppalaisen filosofian käsitteistöä ja sen historiaa selittävä teos. Cassinin toimittama ensyklopedia on ilmestynyt lähivuosina myös ukrainan-, arabian- ja englanninkielisinä versioina, ja kiinankielinen laitos on tiettävästi valmisteilla. Käännösprosessissa uudet versiot ovat osaltaan muuttaneet teoksen painotuksia sekä laajentaneet, päivittäneet ja paikallistaneet sanastoa eurooppalaisen ajatusperinteen ulkopuolelle. Tämä on ollut tarkoituskin, sillä intraduisibles-projekti on lähtökohtaisesti korostanut ajattelun ja käsitteiden historiallisuutta ja sidonnaisuutta kieleen. Ensyklopedia ei systematisoi ajatussuuntauksia tai yksittäisten teoreetikkojen elämäntyötä, vaan lähestyy käsitteitä niiden kontekstienvälisen liikkeen kautta.

Mitä oikein ovat hakuteoksen otsikon intraduisibles – ”kääntymättömät” termit? Cassinin mukaan ne ovat ongelmallisia sanoja, jotka toimivat kahta teoreettisen ajattelun taustalla piilevää periaatetta vastaan. Ensimmäinen on perinteinen ajatus käsitteiden universaaliudesta: käyttämämme käsitteet ylittävät sekä ajan että paikan ja niiden merkitykset ovat siirrettävissä kulttuurista ja kielestä toiseen. Eri kielien sanaston yhteismitattomuus kuitenkin kyseenalaistaa tämän ajatuksen ja paljastaa käännöstyön sisältöä muokkaavan vaikutuksen. Esimerkiksi homonyymiset sanat vaativat kontekstin huomioon ottavia valintoja: kääntääkö venäjän мир (mir) ”maapalloksi”, ”maailmaksi”, ”sovinnoksi” vai ”rauhaksi”?

Toisen näkökulman, jota kääntämistä vastustavat termit problematisoivat, Cassin nimeää ”ontologiseksi nationalismiksi”. Tällä hän tarkoittaa uskoa siihen, että oma kieli liittyy olennaisesti jonkin kansan, ryhmän tai rodun autenttiseen olemukseen ja että joillakin kielillä on tästä johtuen perustava asema. Cassinin esimerkki on saksalaisfilosofi Martin Heideggerin olettama ainutlaatuinen yhteys antiikin Kreikan filosofian ja saksan kielen välillä. Tämä yhteys tekee Heideggerille saksan kielestä ainoan modernin kielen, jolla olemisen kysymystä voi todella tutkia. Autenttiseen olemukseen keskittyvän ajattelun sijaan Cassin korostaa kielten ja kontekstien moninaisuutta ja tästä seuraavaa jatkuvaa kääntämisen tarvetta – jopa yhdestä kielestä löydämme murteiden, slangien ja jargonien haarautuvia polkuja.

Universalismin ja nationalismin vastaisesti kääntymättömyyden ajatus korostaa käsitteiden asemaa sanoina, jotka toimivat kuin työkalut erilaisissa yhteyksissä ja kokoonpanoissa. Sanoilla on oma kielikohtainen historiansa ja suhdeverkostonsa toisten kielten vastaaviin sanoihin. Dictionnaire des intraduisibles pyrkii tuomaan esiin esittelemisensä termien molemmat puolet tarjoamalla sekä käsitehistoriallisia että käännösmahdollisuuksia vertailevia katsauksia.

Intraduisibles ei suinkaan asetu kääntämisen ajatusta vastaan, vaan korostaa käännöstyön loppumattomuutta: emme koskaan voi lopettaa termien kääntämistä, sillä niiden kontekstit muuttuvat jatkuvasti ja käännökset eivät alun perinkään vastaa ongelmattomasti alkuperäistä termiä. Erinomaisena esimerkkinä muille kielille hankalasti kääntyvästä termistä on Sigmund Freudin kuuluisaksi tekemä das Unheimliche, samanaikainen tuttuuden ja vierauden tunne, joka on käännetty suomenkielisissä julkaisuissa ”kammottavaksi”, ”epämukavuudeksi” tai jopa ”kummaksi”. Alkuperäisen Un-heimlichin kaksijakoisuus ei helposti välity muilla kielillä ilmaistuna (suomalaisista käännösratkaisuista ”epä-mukavuus” viestinee tämän parhaiten). Ranskaksi termi on käännetty muotoon l’inquiétante étrangeté (”huolestuttava outous”), englanniksi uncanny (Koillis-Englannin murteessa canny merkitsee hyvää tai miellyttävää) ja ruotsiksi det kusliga (kalsea, kolkko, synkkä). Saksankielisen Unheimlichin keskeinen osa Heim (koti) ja sen ristiriitaiset johdannaiset heimlich (piilevä, salainen) tai heimisch (synnynnäinen, kotoisa) eivät kuitenkaan helposti ulotu käännöksiin asti. Freudille Unheimlich ei ole kammottavaa siksi, että se on tuntematonta, vaan siksi, että se merkitsee vierautta ja outoutta joka ilmenee jossakin läheisessä ja tutussa, esimerkiksi ruumiinosissa tai ihmistä esittävissä mallinukeissa. Alkuperäisen sanan sisältämän tuttuuden ja vierauden kaksijakoisuuden vuoksi useimmat käännökset sisältävät viittauksen Freudin käyttämän saksankielisen termin nyansseihin.

Unheimlich kääntyy kielialueiden lisäksi myös tutkimusalueelta toiselle. Termi sijoittuu alun perin oikeastaan kirjallisuustieteeseen, sillä Freud kommentoi psykiatri Ernst Jentschin tulkintaa E. T. A. Hoffmannin ”Der Sandmann” -tarinasta ja sen kummallisista vaikutelmista. Tästä käsite on siirtynyt laajemmin eri taiteenlajien tulkinnan apuvälineeksi ja omaksi esteettiseksi kategoriakseen. Myös käsitteen filosofisia ja semioottisia ulottuvuuksia voidaan luodata: miten kammottavuuden tuttua ja vierasta yhdistävä olemisen tapa ymmärretään ontologisesti tai miten merkitykset rakentuvat noin ristiriitaisessa vaikutelmassa? Onko elokuvan herättämä kummallisuuden tunne samankaltaista kuin kauhuromaanin, ja millä keinoin elokuva ja kirjallisuus luovat nuo vaikutelmat? Liikkeessään ja sovellettavuudessaan Das Unheimliche on paitsi intraduisible – kääntymätön eli jatkuvaa käännöstyötä vaativa – myös aidosti monitieteinen humanistinen termi.

Kääntämisen ja kääntymättömyyden painottamisella on myös (tiede)poliittinen ulottuvuus. Tiedettä ja yliopistomaailmaa koskeva nykykeskustelu vaatii tutkimuksen kansainvälistä vertailtavuutta, tuloksellisuutta ja sovellettavuutta. Tämän tavoitteen saavuttamiseen kohdistuu myös poliittista painetta ja ohjausta. Varteenotettavan tutkimuksen tulisi olla englanninkielistä ja aiheeltaan yleismaailmallista eli toteuttaa Barbara Cassinin kritisoimaa käsiteuniversalismia. Kielelliset ja kulttuuriset erityisyydet tulisi minimoida tutkimusedellytysten ylläpitämiseksi. Tästä näkökulmasta termien käyttöyhteyksien hienovarainen selvittely ja käännösten problematisointi asettuvat ikävästi tuottavuuden tielle.

Sisällöllisesti ajatellen mikään ala ei kuitenkaan hyödy universalismin yksioikoisesta painottamisesta, ja eniten sitä hylkii humanistinen tutkimus, jolle käsitehistoria, hermeneuttinen vastavuoroisuus tulkitsijan ja tulkittavan välillä, väitteiden ja määrittelyjen asiayhteys sekä monitieteiset teoriat ovat korostetun tärkeitä. Cassin siteeraa dekonstruktiofilosofi Jacques Derridan iskulausetta ”plus d’une langue”, joka kiteyttää omassa kääntymättömyydessään merkitysten moninaisuuden eetoksen. Adverbi plus de voi tarkoittaa ”lisää” tai ”enemmän kuin”, mutta merkitsee myös kieltolauseessa ”ei enää”, ”ei enempää”. Monimerkityksellinen lause sisältää vastakohdan – ”kieliä on aina yhtä enemmän” ja ”ei enää yhtäkään kieltä” – ja kertoo siitä, että konteksteja ja merkityksiä on enemmän kuin tarpeeksi. Tämä tilanne vaatii selvittämistä, ymmärtämistä, kääntämistä, asioiden välittämistä ja muokkausta, uudelleenmäärittelyä, sovittelua… humanistista tutkimusta.

Tieteidenvälisiä termiseikkailuja

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Helmikuussa 2015 aloitti Tieteen termipankissa toimintansa Monitieteinen humanistinen termityöhanke[1], jonka tarkoituksena on määritellä ja selittää Tieteen termipankkiin termejä, joita käytetään monilla eri humanistisilla tieteenaloilla. Hanke sai alkunsa kun keväällä 2014 Termipankin kirjallisuudentutkimuksen ja filosofian koordinaattorit kokoontuivat käymään läpi näiden kahden tieteenalan yhteistä termistöä. Huomattiin, että yhteisiä termejä on paitsi yllättävän paljon, ne myös eroavat mielenkiintoisella tavalla toisistaan eri tieteenaloilla.

Mitä tarkoittaa realismi?

Esimerkiksi käyköön termi ”realismi”. Kirjallisuudentutkimuksessa sen määritelmä Termipankissa kuuluu: ”puolueettomaan todellisuuden kuvaamiseen pyrkivä kirjallisuuden suuntaus, joka syntyi Ranskassa 1800-luvun puolivälissä” ja filosofiassa: ”näkemys, jonka mukaan on olemassa jotakin ihmisestä riippumatta”. Ensinäkemällä näillä kahdella termillä ei tunnu olevan kovinkaan paljon tekemistä keskenään. On selvää ettei näiden kahden termin käytölle ole yhteistä metodologiaa. Kirjallisuudentutkimuksessa tarkastellaan tietynlaisia tekstejä ja niiden kirjoittajia, joille on yhteistä tietty taiteellinen tavoite kun taas filosofiassa tarkastellaan todellisuutta, joka ei riipu millään tavoin ihmisten tavoitteista.

Onko näiden määritelmien välillä sitten mitään yhteistä? On toki. Kummassakin pyritään näkemään todellisuus sellaisena kuin se on, vaikka kirjallisuudentutkimuksessa se tapahtuu ihmisen tuottamien tekstien kautta kun taas filosofiassa realismin eri suuntaukset pyrkivät tavoittamaan todellisuuden sellaisena kuin se on meistä riippumatta. Toisin sanoen molemmissa pyritään objektiivisuuteen, toteen kuvaan maailmasta sellaisena kuin se on.

Havaittiin, että monien humanististen termien välillä vallitsee, Wittgensteinin kuuluisaa termiä lainatakseni, perheyhtäläisyys. Teoksessaan Filosofisia tutkielmia (1953), §66-76 Ludwig Wittgenstein käsittelee erilaisia pelejä. Esimerkkinä olkoon jalkapallo, lasten yksin pelattava pallopeli, jossa palloa potkitaan seinään vasten ja se pomppaa takaisin ja korttipeli, jota sanotaan ”kärsivällisyydeksi”. Jalkapallolla on yhteistä lapsen pelin kanssa se, että mukana on pallo, mutta osallistujamäärä on eri. Korttipelissä on sama ominaisuus kuin lapsen pelissä sikäli että molemmissa on yksi pelaaja, mutta korttipelissä ei ole palloa. Jalkapallossa on yhteistä korttipelin kanssa se, että siinä voitetaan tai hävitään, mutta tämä ominaisuus ei kuulu lapsen peliin. Silti näitä kaikkia toimintoja yhdistää jokin, nimittäin se, että kaikkia niitä sanotaan peleiksi. Tätä Wittgenstein nimittää perheyhtäläisyydeksi.[2]

Jos nyt ajatellaan jonkinlainen realismiperhe, joka sisältää monia eri perheenjäseniä jotka ovat jollakin tavoin yhteydessä realismiin merkityksessä maailma sellaisena kuin se on, ne voivat erota toisistaan aika lailla ihan samalla tavalla kuin vaikkapa äiti ja poika eroavat toisistaan. Silti niille on yhteistä perheenjäsenyys, ja tässä tapauksessa suhde maailmaan sellaisena kuin se on. Niinpä voidaan tässä tapauksessa sanoa, että näitä erilaisia realismikäsitteitä yhdistää perheyhtäläisyys.

Tieteidenvälisyyttä käytännössä

Tieteen termipankki tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tämän kaltaisten perheyhtäläisyyksien tarkastelulle. Siihen kuuluu useita humanistisia tieteenaloja, jotka käyttävät osin samaa termistöä. Eri merkityksien kiinnostavan tarkastelun lisäksi projektilla on myös hyvin käytännöllinen päämäärä: Termipankin kannalta on tarkoituksenmukaista, että termien eri käytöt tulevat selvästi eriteltyä ja lisäksi eri tieteenalojen termisivuilta voi hedelmällisesti viitata muiden tieteenalojen vastaavien termien sivuille. Tähän käytännölliseen tieteidenvälisyyteen hanke perustuu, ja sen päätyömuotona on käytännön termityö tiiviissä yhteistyössä hankkeen tutkijoiden ja termipankin kesken.

Käytännössä tämä tapahtuu paitsi tutkijoiden epämuodollisen yhteydenpidon kautta, myös kaikille kiinnostuneille avoimissa monitieteisissä termikokouksissa. Keväällä 2015 pidettiin seitsemän avointa termikokousta, joissa keskusteltiin vapaamuotoisesti sellaisista monitieteisistä termeistä kuin performanssi, representaatio, intentionaalisuus, merkitys, diskurssi, teksti, affekti, sympatia, empatia, kuva ja kauneus. Kokousten seurauksena ao. termisivuja muokattiin Tieteen termipankissa huomattavasti ja luotiin uusia linkityksiä tieteenalojen kesken.

Syksyllä 2015 hanke käynnistyy toden teolla kun mukaan tulevat uusina itsenäisinä aihealueina estetiikka ja semiotiikka ja marraskuusta lähtien teatteritaide (termipankissa aihealue esittävät taiteet).[3] Syys- ja lokakuussa hankkeessa toimii aktiivisesti kolme tutkijaa yhtä aikaa ja marras-joulukuussa neljä tutkijaa. Ulkoisesti toiminta näkyy avoimina termikokouksina, joissa hankkeen tutkijat kokoontuvat läppäriensä kanssa keskustelemaan monitieteisistä termeistä Porthaniaan kerran kuussa. Tarkoitus on paitsi keskustella, myös tehdä muutokset Termipankkiin saman tien. Kokoukset ovat kaikille avoimia, joten termityötä pääsee ihmettelemään lähietäisyydeltä ja samalla vaikuttamaan Termipankin sisältöihin.

Monitieteinen humanistinen termihanke toivottaa kaikki kiinnostuneet tervetulleeksi kiinnostaviin termikeskusteluihin seuraavina päivinä:

22. 10. klo 10-12 P518 (termi realismi)
26. 11. klo 10-12 P518 (termi kritiikki)
17. 12. klo 10-12 P617 (käsiteltävä termi ilmoitetaan myöhemmin)

Monitieteinen termihanke on kiinnostunut paitsi käytännön termityöstä, myös Termipankin edustaman avoimen julkaisualustan mahdollisuuksista ja ns. rajoitetun talkoistamisen periaatteesta, jossa asiantuntijaryhmien jäsenet voivat muokata yhdessä kaikkea oman alansa termitietoa. Kollektiivinen työ asettaa monenlaisia haasteita kiireisessä akateemisessa toimintaympäristössä, ja hanke pyrkii löytämään ratkaisuja termityön houkuttelevuuden parantamiseksi. Tähän liittyen hanke järjestää marraskuussa workshopin, johon liittyy avoin tilaisuus The Humanities in the Digital Age: Access, Equality and Education perjantaina 6.11.2015 10.15–12.00 Suomalaisen kirjallisuuden seurassa, suuri juhlasali, Hallituskatu 1, Helsinki. Tilaisuudessa puhuu teoksen Open Access and the Humanities (Cambridge University Press, 2014) julkaissut Martin Paul Eve.

Yllämainitun talkooperiaatteen hengessä monitieteinen humanistinen termihanke toivottaa kaikki monitieteisestä termistyöstä kiinnostuneet mukaan termitalkoihin – jatko-opiskelijat ja tutkijat voivat saada Termipankkiin kirjauduttuaan asiantuntijaryhmän jäsenenä suoran muokkausoikeuden termisivuihin ja perusopiskelijat voivat Termipankkiin rekisteröityään aloittaa keskustelun millä tahansa termisivulla, esimerkiksi haastamalla sivun määritelmän, ehdottomalla lisämateriaalia selitykseen, kertomalla tieteidenvälisistä aspekteista, tarjoamalla sivulta puuttuvan käännösvastineen jne. Lisätietoja saa osoitteesta tieteentermipankki-info@helsinki.fi.

Monitieteistä termityötä opiskelemaan

Monitieteinen humanistinen termityöhanke järjestää myös syksyllä 2015 (15. 9. – 24. 11.) aihetta koskevan kurssin (Suomen kielen oppiaine), jossa tehdään tieteidenvälistä termityötä käytännössä työryhmätyöskentelyn muodossa. Kurssi on avoin kaikille keskustakampuksen maisterivaiheen opiskelijoille ja jatko-opiskelijoille ja sen opettajina toimivat hankkeen jäsenet ja vierailevat luennoijat. Lisätietoja kurssista voi kysyä osoitteesta markku.roinila (at) helsinki.fi

[1] Hanketta rahoittavat Humanistisen tiedekunnan tulevaisuusrahasto ja Suomen kulttuurirahasto.
[2] Esimerkki teoksesta Chon Tejodor, Starting with Wittgenstein, Continuum, London 2011, s. 112.
[3] Tarkemmin hankkeen tutkijoista ja taustavoimista, ks. http://tieteentermipankki.fi/wiki/Hanketta_koskeva_powerpoint-esitys_%28suomeksi%29