Aihearkisto: Uutiset

Tieteen termipankin uusi projektisuunnittelija esittäytyy

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Mikä on tieteen ja tutkitun tiedon merkitys tänä päivänä? Mistä saa luotettavaa tietoa?

Aloitin työni Tieteen termipankissa viisi päivää sen jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan helmikuussa 2022. Sodan ja kriisien ympärillä käydään myös informaatiosotaa, ja ihmisiin yritetään vaikuttaa mielikuvilla, keksityillä uutisilla ja väärillä tai harhaanjohtavilla tiedoilla.

Kriisien aikana luotettavan tiedon, lähdekritiikin ja medialukutaidon merkitys korostuvat. Kun valeuutiset, dis- ja misinformaatio ja propaganda sekoittuvat uutisvirtaan ja näennäistiede ihmisten ajatusmaailmoihin, vaaditaan yksilöiltä ja yhteiskunnalta yhä enemmän työtä ja tarkkuutta erottaa fakta fiktiosta.

Tiede on luonteeltaan hidastempoisempaa kuin viestinnän kenttä. Se tuottaa tuloksia pitkällä aikajänteellä varmistaen tutkitun tiedon laadun, luotettavuuden ja objektiivisuuden. Tutkittua tietoa saa kuitenkin arvioida kriittisesti, sillä sen luonteeseen kuuluu avoimuus ja julkinen keskustelu.

Asiantuntijaverkostoon pohjautuva, koko ajan laajentuva ja avoin Tieteen termipankki on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen tietokanta ja tutkimusinfrastruktuuri, jonka käyttöä ei ole rajoitettu jollekin tietylle kohderyhmälle. Tieteen termipankki on osa yliopistollista tutkimusta ja opetusta, mutta se on samalla tarkoitettu laajemman yleisön käyttöön. Tavoitteena onkin toimia kaikkien Suomessa harjoitettavien tieteenalojen yhteisenä tietokantaverkostona koko yhteiskunnan käyttöön.

Tieteen palveluksessa

Tehtäviini Tieteen termipankin projektisuunnittelijana kuuluu edistää termipankin sisällöllistä laajentumista, aktivoida uusia asiantuntijoita ja tieteenaloja ja tehdä omiin tutkimusaloihini liittyvää termityötä.

Tutkimustyötä olen tehnyt etenkin Mesoamerikan alueella, yhdistäen kielitieteitä, kirjoitusjärjestelmien tutkimusta, historiaa, arkeologiaa, antropologiaa, taidehistoriaa, kodikologiaa ja etnobiologiaa. Kenttätyötä olen tehnyt erityisesti alkuperäiskielten, kirjoitusjärjestelmien, taidehistorian, arkeologian ja luolatutkimuksen parissa Belizessä, Guatemalassa, Hondurasissa ja Meksikossa.

Sanastotutkimukseen liittyvää työtä olen tehnyt etenkin Amerikan alkuperäiskielistä tulevista lainasanoista maailman eri kielissä. Tieteen terminologian suhteen minua kiinnostavat erityisesti termien semanttiset ulottuvuudet ja ajalliset muutokset, etymologinen tutkimus ja siltojen rakentaminen eri tieteenalojen välille.

Pyrin omalla panoksellani myötävaikuttamaan tieteen näkyvyyteen. Tieteen edistämisen ja julkaisutoiminnan lisäksi pidän tieteen tärkeänä tehtävänä yhteiskunnallista vaikuttamista ja luotettavan tiedon merkityksen korostamista. Näiden ohella painotan opettamisen merkitystä ja tieteen tulosten tuomista eri viestimiin. Olen opettanut alakouluista kansalaisopistojen kautta yliopistoihin – ja esiintynyt aktiivisesti eri medioissa. Viimeisimpiin radioesiintymisiin kuuluvat mm. ohjelma lainasanoista, ohjelmat mayahieroglyfikirjoituksesta ja mayakalenterista sekä ohjelmat globaalin maailman synnystä, kuoleman symboliikasta Latinalaisessa Amerikassa ja suklaan historiasta.

Tiede ja terminologia ajassa ja tilassa

Tieteen terminologia – kuten inhimillisen kielen muutkin osa-alueet – elää ajassa ja tilassa. Tieteen termipankin tuleekin olla järjestelmä, joka muovautuu ympärillä olevan maailmamme mukaan, ja meidän tulisikin olla tietoisia niin termistön historiasta, nykyisyydestä kuin tulevaisuuden näkymistäkin. Lisähaasteen tuo englannin ylivalta tieteen kielenä. Siksi suomen kielellä ja suomenkielisillä termeillä on kielen tulevaisuuden ja monipuolisen käytön ja kannalta erittäin tärkeä merkitys.

Tieteiden välillä seikkaillessani olen törmännyt monitieteisten tutkimusprojektien terminologisiin ongelmiin, joissa samaa käsitettä ei välttämättä vastaa sama termi (tai samaa termiä sama käsite) sekä siihen, että monien alojen ammattitermistöä ei aina avata riittävän hyvin tieteenalan ulkopuolelle.

Olen opiskellut pääaineenani vertailevaa indoeurooppalaista kielitiedettä, teoreettista filosofiaa, yleistä historiaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta Helsingin yliopistossa. Olen urallani toiminut tiedekirjailijana, yliopistotutkijana, akatemiatutkijana, yliopistonlehtorina ja professorina. Veri vetää kuitenkin aina takaisin koulun penkille.

Koulun penkillä olenkin istunut aina tähän päivään asti – suorittaen kursseja opiskelijana samalla kun olen toiminut tutkijana, opettajana ja ohjaajana. Näkökulman vaihtaminen on tärkeä asia, ja koska emme koskaan ole valmiita, olisi meidän hyvä palata aina aika ajoin opiskelijaksi oppimaan jotain uutta, avartamaan maailmankuvaamme ja muokkaamaan jo oppimaamme.

Viimeisin kurssi, jonka suoritin, oli viestinnän alan opintojakso Kriisiviestintä ja johtaminen Avoimessa yliopistossa kesällä 2021. Kurssi auttoi ymmärtämään tiedottamista useasta eri näkökulmasta mm. pandemian aikana. Nyt (kevättalvella 2022) se auttaa ymmärtämään, miten ja millä termeillä Ukrainan sodasta viestitään eri toimijoiden lähtökohdista.

Terminologiatyön ymmärtämisen kannalta sukkulointi eri tieteenalojen välillä auttaa ymmärtämään, miten monesta eri näkökulmasta asioita voidaan tarkastella ja miten termit elävät ajassa ja tilassa. Opiskeluaikojen kurssit eivät ole menneet hukkaan. Vaikka nykyinen yliopistomalli ei suosikaan laajaa akateemista samoilua, katson lavean koulutuksen olevan avain muiden ihmisten ja kulttuurien ymmärtämiseen.

Omalla kohdallani tämä on tarkoittanut kursseja sellaisista oppiaineista, kuten teoreettinen ja käytännöllinen filosofia, semiotiikka, estetiikka, folkloristiikka, yleinen kielitiede, indoeuropeistiikka, klassinen, germaaninen ja englantilainen filologia, egyptologia, yleinen historia, vertaileva kirjallisuustiede, sosiologia, sosiaali- ja kulttuuriantropologia, vertaileva uskontotiede ja Etelä-Aasian, Latinalaisen Amerikan ja Pohjois-Amerikan tutkimus. Kielikursseihin on mahtunut opintoja mm. burušaskista, englannista, espanjasta, hollannista, italiasta, japanista, kreikasta, latinasta, muinaisiiristä, ranskasta, ruotsista, saksasta, sanskritista, virosta ja erinäisistä Amerikan alkuperäiskielistä.

Pedagoginen ja yhteiskunnallinen vaikutus

Tieteentekemisen ja tieteen terminologian kompleksisuuden kanssa olen päässyt tutuksi viime aikoina myös Helsingin yliopiston Opettajien akatemiassa. Toimin parhaillaan Opettajien akatemian tieteidenvälisyystyöryhmässä, jonka tehtävänä on tutkia tieteidenvälisyyttä Helsingin yliopiston kaikissa tiedekunnissa ja tuottaa tutkimusten pohjalta julkaisuja. Olemme tehneet työryhmässä tutkimusta neljä vuotta, jonka aikana olemme päässeet tutustumaan eri tieteenalojen käytänteisiin, tieteellisiin menetelmiin ja terminologioihin. Näissä kaikissa on suuria eroja, ja ainoastaan tietoisuus eroista auttaa ymmärtämään eri tieteenalojen lähtökohtia.

Työryhmämme suurinta antia on ollut ymmärtää laajalti etenkin suomalaista tiedekenttää. Samalla se on luonut kattavan verkoston Helsingin yliopistossa edustettuihin eri tieteenaloihin – ja niiden opettajiin, tutkijoihin ja opiskelijoihin. Tämä monitieteinen verkosto on myös hyvä ponnahduslauta Tieteen termipankin laajentumisen näkökulmasta.

Muovautuva Tieteen termipankki

Tieteen termipankissa kaikki tieteenalat voivat perustaa omia aihealueitaan asiantuntijaryhmineen. Eri tieteenalojen olisikin hyvä ajatella Tieteen termipankkia myös oman alan näyteikkunana maailmalle: mm. ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvat lukio-opiskelijat käyttävät Tieteen termipankkia ahkeraan, ja termipankissa esillä olevat tieteenalat (tai niiden puuttuminen) voivat hyvin myös vaikuttaa nuorten uravalintoihin.

Tieteen termipankilla on myös pedagoginen ja yhteiskunnallinen vaikutus. Kuten termipankin johtaja, professori Tiina Onikki-Rantajääskö kirjoittaa blogissaan, ”voisi arvella, että etsityimpien käsitteiden listassa heijastuvat lukio-opetuksen ja ylioppilaskokeisiin valmentautuvien tarpeet sekä sellaiset termit, joiden käyttö ei keskity yhden alan tietyille yliopiston opintojaksoille vaan joilla on käyttöä useammalla alalla ja/tai laajemmin yhteiskunnassa”.

Tieteen termipankin kehittämisen suhteen onkin hyvä ottaa huomioon, että uusia tieteenaloja syntyy koko ajan – ja olemassa olevien alojen rajat hämärtyvät. Tätä heijastaa myös yliopiston koulutusohjelma- ja rakennemuutos ja mm. kouluissa käyttöön otettu ilmiölähtöinen oppiminen. Voidaankin oikeutetusti kysyä, mitä tieteenalalla tarkoitetaan. Perinteisesti ajateltuna pitkän historian omaavia tutkimusaloja, kuten filosofia, oikeustiede, fysiikka, kemia ja psykologia voidaan nimittää tieteenaloiksi. Tieteiden väliin on samalla syntynyt tutkimusaloja, jotka leikkaavat useaa eri tieteenalaa, kuten sukupuolentutkimus, ravitsemustiede ja ympäristö- ja kestävyystieteet.

Tieteen termipankissa aihealueiden välillä olevia yhteyksiä voidaan osoittaa monin eri tavoin: (1) nimityssivut osoittavat, millä kaikilla aihealueilla käytetään samaa sanaa; (2) aihealueiden sisältöjä voidaan linkittää toisiinsa; (3) luokituksia voidaan jakaa aihealueiden kesken ja (4) uudet aihealueet tai sivustot voivat koota useampaa alaa koskevaa yhteistä tietoa (esim. ihmistieteet ja monitieteinen humanistinen termityö).

Tieteen termipankki onkin tässä mielessä joustava järjestelmä, koska se ei ole sidottu olemassa oleviin tieteenaloihin. Vaikka vakiintunut tieteenala on usein omana aihealueenaan, voidaan Tieteen termipankissa luoda aihealueita myös erikoisalojen ja tieteidenvälisten lähestymistapojen pohjalta. Olemassa oleva aihealuejako ei siis sido ajattelua.

Haluan jatkaa Tieteen termipankissa sen perustamisesta lähtien tehtyä erinomaista työtä ja kehittää yhteistyössä termityöhön osallistuvien asiantuntijoiden kanssa termipankkia yhä muovautuvammaksi tieteen, koulutuksen ja koko yhteiskunnan tarpeisiin.

Hedelmällistä tieteidenvälistä yhteistyötä odottaen!

Harri Kettunen
****************
Projektisuunnittelija, Tieteen termipankki
Latinalaisen Amerikan tutkimuksen dosentti, Helsingin yliopisto
Euroopan mayatutkimusjärjestö Wayebin puheenjohtaja
Iberialais-amerikkalaisen säätiön valtuuskunnan jäsen
Suomen tieteidenvälisen seuran FINTERDISin perustajajäsen
Helsingin yliopiston Opettajien akatemian jäsen
harri.kettunen(ät)helsinki.fi

Tieteen termipankin uusi tutkimuskoordinaattori esittäytyy

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta tukee termipankkia kustantamalla hankkeelle tutkimuskoordinaattorin kolmeksi vuodeksi. Tulin ilokseni valituksi tehtävään ja aloitin työni syyskuussa 2017. Tarkoitukseni on kuluvan syksyn aikana perehtyä termipankin toiminnan tekniseen ja sisällölliseen puoleen, tutustua hankkeen yhteistyökumppaneihin ja termityötä tekeviin asiantuntijoihin sekä suunnitella termipankin tavoitteita toteuttavia konkreettisia tehtäviä.

Olen Helsingin yliopistosta vuonna 2016 väitellyt filosofian tohtori ja kulttuuriperintöalan asiantuntija. Taustani on arkeologiassa, mutta väitöskirjatutkimukseni edustaa humanististen sekä yhteiskuntatieteiden lähestymistapoja yhdistelevää kriittisen perinnöntutkimuksen suuntausta. Analysoin väitöskirjassani suomalaisen kulttuuriperintöhallinnon teksteissä, käsitteistössä ja diskursseissa rakentuvia valtasuhteita, identiteettejä ja ideologioita. Kirjoitin tutkimukseni suomeksi, mitä pidin tutkimusaiheen ja -aineiston kannalta tarkoituksenmukaisena ratkaisuna – siitäkin huolimatta että valintani oli ilmeisessä ristiriidassa Helsingin yliopiston tutkijoille ja opiskelijoille asetetun kansainvälistymisen vaateen kanssa.

Työskentelin ennen tohtoriopintojani Museovirastossa arkeologisissa tutkimusprojekteissa sekä viranomais- ja asiantuntijatehtävissä. Museoviraston tutkijana osallistuin muun muassa Museoviraston, Sanastokeskuksen (TSK) ja Euroopan neuvoston yhteiseen monikieliseen sanastohankkeeseen, jonka tuloksena julkaistiin vuonna 2011 ”Eurooppalaisen kulttuuriperintöpolitiikan sanasto”.

Työskentely sanaston parissa valaisi sekä termityön ihanuutta että kurjuutta, mutta ennen kaikkea se korosti käsitteiden analysoinnin tärkeyttä tutkimusalani ja työni ymmärtämisessä. Vakuutuin myös siitä, että sanastojen, termistöjen ja ontologioiden luominen on tarpeellista, mikäli haluamme hyödyntää ulottuvillamme olevia tietomassoja mahdollisimman tehokkaasti tai yksinkertaisesti ymmärtää toisiamme paremmin.

Monikielisessä ja monialaisessa työryhmässä konkretisoituivat niin termien kääntämiseen liittyvät ongelmat kuin sekin, että arkeologit, arkkitehdit ja taidehistorioitsijat voivat liittää yhteen ja samaan termiin monia erilaisia käsitteitä ja määritelmiä. Käytimme siis usein samoja sanoja, mutta puhuimme eri asioista. Samalla kun termityö teki näkyväksi ajatteluamme ohjaavia käsitteellisiä jäsennyksiä, se paljasti itsestäänselvinä ja muuttumattomina pitämiemme merkitysten kontekstuaalisuuden ja dynaamisuuden.

Sanastotyön myötä herännyt kiinnostukseni käsitteisiin ja käsiteanalyysiin oli yksi väitöskirjani lähtökohdista, mutta jatkoin aiheen parissa myös vuonna 2013 termipankkiin perustamani arkeologian asiantuntijaryhmän jäsenenä. Tutkimuskoordinaattorina aion työskennellä arkeologian termien lisäksi perinnöntutkimuksen käsitteistön parissa, joten ohjelmassani on asiantuntijoiden kokoaminen tämän aihealueen perustamiseksi. Tutkijana olen kiinnostunut erityisesti siitä, millaisia diskursiivisia muodostelmia, käsitteitä ja käsitejärjestelmiä perinnöntutkimuksen keskeisten, laajojen ja monimerkityksisten termien – kuten kulttuurin, kulttuuriperinnön, perinnön ja perinteen – yhteyteen on hahmotettavissa.

Kieli ja käsitteet muodostavat ajattelun sekä ajatusten kommunikoinnin kehyksen ja ovat siten tieteenharjoittajan oleellisin työkalu, jota on huollettava ja kehitettävä. Itse ajattelen omalla äidinkielelläni suomeksi, ja maailmani on ensisijaisesti jäsentynyt suomenkielisin käsittein. Tutkijana joudun kuitenkin jatkuvasti käyttämään kansainvälisen tiedeyhteisön lingua francaa eli englantia, jolloin tuntuu usein siltä kuin lähtisi juoksulenkille kumisaappaissa: onnistuuhan se, mutta olo on epämukava ja rajoittunut, nopeus kärsii, eikä tyylin hienovireisillä yksityiskohdilla voi oikein briljeerata. Toisaalta vieraan kielen kautta avautuva kuva maailmasta voi joskus tarjota uusia näkökulmia myös omaan tutkimusaiheeseen.

Tieteen monikielisyys ruokkii siis luovuutta, mutta tutkijalla täytyy olla mahdollisuus ajatella omalla äidinkielellään, niin ettei kieli rajoita ilmaisua. Termipankin ja sitä kautta oman työni merkitys kiteytyy nähdäkseni juuri siinä, että se toteuttaa näitä molempia ajatuksia vaalimalla Suomen kansallis- ja vähemmistökieliä tieteen kielinä sekä kehittämällä rinnakkaiskielisyyttä ja sitä tukevaa teknologiaa.

Termipankin tähtäimessä on olla kaikkien Suomessa harjoitettavien tieteenalojen yhteinen tietokanta ja tutkimusta tukeva infrastruktuuri. Jotta tämä kunnianhimoinen tavoite olisi saavutettavissa, tärkeimpiä tehtäviäni on seuraavan kolmen vuoden ajan tehdä termipankista entistäkin tunnetumpi ja näkyvämpi. Me termipankin kehittäjät, ylläpitäjät, termitalkoolaiset ja käyttäjät olemme luonnollisesti vakuuttuneita hankkeen hienoudesta, ja tätä ilosanomaa aion evankelioida innostaakseni ihmisiä termityöhön. Kun viesti termipankin merkityksestä ja hyödyistä leviää, saamme toivottavasti tulevaisuudessa mukaan mahdollisimman monta uutta tieteenalaa.

Jos olet kiinnostunut aihealueen ja asiantuntijaryhmän perustamisesta termipankkiin, ota yhteyttä tutkimuskoordinaattori Johanna Enqvistiin: johanna.enqvist@helsinki.fi

Kirjallisuudentutkimuksen yhteinen termitietokanta kaikkien ulottuville

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

”Humanistien käyttämät käsitteet eivät ole mitään käsitteitä, vaan metaforia.” ”Jokaisen käsitteitä löysästi käyttävän humanistin pitäisi rangaistukseksi osallistua loputtomalle biologian johdantokurssille.” Tällaisia sutkauksia kuulee toisinaan luonnontieteiden edustajien suusta. Humanistina voin todeta että kyllä, kirjallisuudentutkimuksen termit ovat metaforia ainakin siinä mielessä että kieli itsessään on metaforista ja että jonkin käsitteen avoimuus saattaa vaikuttaa alaa tuntemattomasta kielenkäytön löysyydeltä, vaikka sillä pyritään kuvaamaan jotakin kompleksista ilmiötä – kuten vaikkapa lukemista – tavalla joka ei typistä ja redusoi sitä. Silti jokin noissa kommenteissa jää vaivaamaan. Onko kyse muustakin kuin ennakkoluuloista, siitä kuuluisasta kahden kulttuurin välisestä kuilusta?

Kirjallisuudentutkimuksen käyttämissä käsitteissä on monia piirteitä, joita voi näkökulmasta riippuen pitää joko ongelmina tai mahdollisuuksina. Ensinnäkin käsitteistö on ajallisesti huomattavan laaja: siihen mahtuvat niin Aristoteleen Runousopin keskeiset käsitteet yli 2000 vuoden takaa kuin vaikkapa aseeminen kirjoitus, josta alettiin puhua Suomessa vasta vuonna 2013. Toiseksi, kirjallisuudentutkimuksessa on alueita, joissa on systemaattista omaa terminologianmuodostusta – kuten esimerkiksi kertomusteoria tai retoriikka – mutta monet käsitteet ovat usein jo lähtökohtaisesti lainaa muista tieteistä: filosofiasta, kielitieteestä, historia- ja perinnetieteistä, sosiologiasta tai taiteen ja viestinnän tutkimuksesta. Tällaiset käsitelainat, jotka ovat humanistisissa tieteissä varsin yleisiä, eivät kuitenkaan ole ongelmattomia: käsitteet kantavat mukanaan merkityskerrostumia, joista toisenlaisesta kontekstista tuleva käyttäjä ei välttämättä ole lainkaan tietoinen. Lisäksi humanistisissa tieteissä käsitteet usein henkilöityvät: ne voivat olla peräisin yksittäisen tutkijan tuotannosta, joskus jopa yksittäisestä tekstistä. Tällöin kirjallisuudentutkijan voi olla hankala arvioida, kuinka vakiintunut esimerkiksi jonkun kielitieteilijän tai filosofin käyttämä termi tosiasiassa on. Kolmanneksi, monia kirjallisuudentutkimuksen keskeisiä käsitteitä – sellaisia kuten kertoja, kertomus, tekijä, juoni, motiivi, teema, näkökulma, ääni, puhuja, henkilö tai yleisö – käytetään myös yleiskielessä ja usein merkityksessä, joka poikkeaa selvästi tieteellisestä käytöstä. Tämä on omiaan hämäämään kirjallisuuden opiskelijoita: ei ole välttämättä kovin yksinkertaista hahmottaa esimerkiksi sitä, miten strukturalismin, tekijänoikeuslain tai kirjallisen mediajulkisuuden tapa käyttää termiä tekijä eroavat toisistaan. Neljänneksi, kirjallisuudentutkimuksen määrällisesti ehkä suurin käsiteryhmä, lajitermit, syntyvät harvoin tutkimuksen tuloksena: niitä ovat luoneet ja luovat edelleen erilaiset kirjallisen kentän toimijat kuten kirjailijat, lukijat, kriitikot ja kustantajat, jotka pyrkivät nimeämään uusia ilmiöitä.

Kirjallisuudentutkijana ja opettajana olin luonnollisesti ollut käsitteiden ja niiden määrittelyn – ja määrittelyn ongelmien – kanssa tekemisissä toistuvasti, mutta nämä kysymykset laajenivat yleisemmälle tasolle syksyllä 2013, kun sain tehtäväkseni kirjallisuudentutkimuksen aihealueen perustamisen Tieteen termipankissa. Tieteen termipankki on Helsingin yliopiston ja Suomen Akatemian rahoittama tutkimusinfrastruktuuri, jonka tavoitteena on rakentaa kaikkien Suomessa harjoitettavien tieteenalojen yhteinen, avoin ja jatkuvasti päivitettävä termitietokanta tiedeyhteisön ja kansalaisten käyttöön. Termipankin termit sijaitsevat MediaWiki-alustalla, jota hallinnoidaan ja ylläpidetään Helsingin yliopiston suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitoksella. Alustalle eri tieteenalojen asiantuntijat tuovat talkootyönä tietoa oman alansa erikoissanastosta: termien suomenkielisiä nimityksiä, määritelmiä ja kuvauksia, käännösvastineita ja linkkejä tekstiesimerkkeihin. Tieteen termipankki perustettiin vuonna 2011, ja kuluneen kolmen ja puolen vuoden aikana siinä tehdyn asiantuntijatyön ja termisivujen käyttäjien määrä on kasvanut jatkuvasti. Tunnusluvut antavat kuvaa tehdyn työn laajuudesta: Termipankissa on tätä kirjoitettaessa yli 30 000 termisivua, 19 eri tieteenalan aihealueet sekä neljä rinnakkaiskielistä aihealuetta. Vuoteen 2014 mennessä Termipankissa on ollut yli kolme miljoonaa käyntiä ja päivittäinen kävijämäärä on noin 1200 käyntiä. Google-hakukoneen tuloksissa Termipankin sivut nousevat säännönmukaisesti suomenkielisen hakulistan kärkeen. Kyseessä on siis tavoitettavuudessaan merkittävä näyteikkuna mille tahansa tieteenalalle.

Aloitin työn ottamalla yhteyttä kaikkiin maamme yliopistojen kirjallisuusoppiaineisiin ja ehdotin yhteistä tapaamista, jossa kertoisin termisivujen tekemisestä ja voisimme sopia joitakin yhteisiä pelisääntöjä toiminnalle. Ilahduttavasti miltei kaikista oppiaineista saapuikin edustajia ensimmäiseen tapaamiseen marraskuussa 2013. Yhteisen, ajantasaisen ja jatkuvasti päivittyvän termisanaston tarve tuntui olevan kaikkialla ilmeinen. Tapaamisessa sovittiin myös, että Termipankissa kirjallisuudentutkimuksen alueen termien lisäämis- ja muokkausoikeudet eli niin kutsutut asiantuntijaoikeudet voitiin myöntää asiasta kiinnostuneille tutkijoille tohtorikouluvaiheesta alkaen. Kirjallisuudentutkijoiden toinen yhteistapaaminen oli huhtikuussa 2014, ja kolmas olisi tarkoitus järjestää keväällä 2015.

Seuraava vaihe oli olemassa olevien sanastojen hyödyntäminen kirjallisuudentutkimuksen termistön rakentamisessa. Tässä käytin hyväkseni alan viimeisimmän ja laajimman julkaistun hakuteoksen, Yrjö Hosiaisluoman Kirjallisuuden sanakirjan (2003) sanastoa. Julkaisuoikeudet saatiin tekijältä, koska painos oli loppunut eikä kustantaja WSOY ollut halukas ottamaan uutta painosta. Tekijä antoi myös luvan termikuvausten päivittämiseen ja muokkaamiseen sekä siihen, että kuvauksia voitiin integroida jo olemassa oleviin sisältöihin lähde mainiten. Kirjallisuuden sanakirjan digitalisoiminen, editoiminen, tietojen päivittäminen sekä linkittäminen muiden termisivujen kanssa alkoi tammikuussa 2014 ja kun päätin työni kesäkuun 2014 lopussa noin 1000 sanakirjan 1400 hakusanasta oli siirretty Termipankin tietokantaan. Tällä välin olin saanut perikunnalta luvat myös toisen mittavan sanaston eli professori Aatos Ojalan Jyväskylän yliopiston kirjallisuus-oppiaineeseen tekemän digitaalisen sanakirjan käyttämiseen. Sanakirjassa on parisataa sellaista termiä, jotka ovat samoja kuin Kirjallisuuden sanakirjassa ja tämän lisäksi noin 2000 uutta termiä, jotka odottavat editointia, päivittämistä ja viemistä tietokantaan. Toinen keskeneräinen työsarka on kirjallisuudentutkimuksen termien luokittelu: mielestäni termien liittäminen yleisempiin käsiteluokkiin vaatii keskustelua ja jonkinlaista konsensusta asiantuntijaryhmältä, joten olen toistaiseksi liittänyt luokan vain ilmeisiin tapauksiin.

Syksyn 2013 ja kevään 2014 aikana tiedotin Termipankin olemassaolosta ja keskustelin termityöstä lukuisien eri ihmisten kanssa. Ajatus kirjallisuudentutkimuksen yhteisestä kansallisesta termitietokannasta herätti innostusta mutta myös kriittisiä reaktioita. Minulta kysyttiin, tarvitaanko kirjallisuudentutkimuksessa luonnontieteille ominaista teknistä sanastoa, kun käsitteitä pitäisi avata nimenomaan niiden historian kautta. Edelleen kysyttiin, miksi termisanastoa ei voisi laatia tietosanakirja-artikkelien tapaan, jolloin kuvauksen kirjoittajan nimi näkyisi termisivulla – samaan tapaan kuin esimerkiksi filosofian LOGOS-verkkoensyklopediassa. Joitakin huolestutti ajatus, että kaikilla asiantuntijaoikeudet saaneilla tutkijoilla on mahdollisuus muokata myös olemassa olevia termikuvauksia. Entä jos kaksi tutkijaa ajautuu kiistaan siitä, mikä on jonkin termin oikea määritelmä? Ja ennen kaikkea: kenellä on aikaa ja resursseja tällaiseen työhön, niin hyödyllistä kuin se ehkä olisikin?

Oman kokemukseni perusteella voin sanoa, että viimeistä kysymystä lukuun ottamatta kaikki edeltävät ovat ratkaistavissa. Humanistille voi tuottaa kauhun tunteita ajatus, että jokin katharsis, ylevä tai affekti pitäisi kuvata muutamalla rivillä, ja onneksi tähän ei ole mitään tarvetta eikä pakkoa. Tieteen termipankki ei sanele sitä, kuinka laajoja termien kuvaukset voivat olla. Toisien termien – kuten esimerkiksi retoriset figuurit – kohdalla voi riittää lyhyt muutaman rivin kuvaus ja tekstiesimerkki. Toiset taas vaativat laajan ja yksityiskohtaisen kuvauksen, johon sisältyy myös käsitehistoriaa. Tällöin pidemmän kuvauksen voi lisätä –kirjoittajan nimellä varustettuna – erillisenä linkkinä termisivulle. Luontevinta tällaisessa tapauksessa olisi, että kirjoittaja(t) käyttää lähteenä omaa julkaisuaan: Termipankin näkyvyyden vuoksi tämä on myös erinomainen tapa tiedottaa esimerkiksi uusista julkaisusta. Filosofian aihealueen liityttyä Termipankkiin toukokuussa 2014 LOGOS-ensyklopedian artikkelit linkitettiin filosofian termisivuille juuri siten, että artikkelin lyhennelmä toimi termin kuvauksena; tällöin lisätietoja kaipaava löysi sivun lähdetiedoista linkin pitempään artikkeliin. Entä ne kiistat? Tieteen termipankin työntekijät eivät muista hankkeen historiasta yhtään kiistaan päätynyttä erimielisyyttä jonkin termin kuvauksesta. Syy tähän on yksinkertainen: mikäli jollakin termillä on perustellusti kaksi tai useampia täysin erilaisia merkityksiä, ne voidaan kirjoittaa näkyviin kuvaussivulle. Lisäksi jokaisella termillä on myös omat keskustelusivut, joissa kaikki rekisteröityneet Termipankin käyttäjät – niin maallikot kuin asiantuntijatkin – voivat keskustella ja esittää lisäkysymyksiä.

Työ kirjallisuudentutkimuksen aihealueella Termipankissa on vasta alussa, mutta jo nyt on helppo nähdä, mihin kaikkeen tietokanta tarjoaa mahdollisuuden. Se mahdollistaa ensinnäkin tieteen itsensä korjaavuuden, joka digiaikana on paljon nopeampaa kuin mihin edeltävinä vuosikymmeninä on totuttu. Se mahdollistaa tieteenalan näkyvyyden ja tuo esiin käsitteiden monitieteiset yhteydet tavalla joka ei aiemmin olisi ollut mahdollista. Se muodostaa tietovaraston, johon voidaan tarvittaessa soveltaa erilaisia datalouhinnan menetelmiä. Ja vielä: se mahdollistaa myös jotain sellaista, joka on humanistisissa tieteissä edelleen varsin harvinaista – kollektiivisen kirjoittamisen ja jaetun asiantuntijuuden, jossa yksittäisen tutkijan tekemä työpanos, vaikka pienikin, hyödyttää kaikkia. Hyöty ei koske pelkästään kirjallisuudentutkimuksen omaa aluetta, vaan myös lähitieteitä, tieteen yleistajuistamista, kirjallisuuden opetusta kaikilla asteilla – laajassa mitassa koko kirjallisuuden kenttää.

Mikään tällainen ei tietenkään synny ilman aikaa ja rahaa, ja yliopistojen nykyisessä kurimuksessa ei ole realistista olettaa, että oppiaineiden henkilökunta voisi käyttää työaikaansa termityöhön kuin satunnaisesti. Tarvitaan siis projektiluontoista, ulkopuolista rahoitusta ja tutkijoita, joilla on aikaa ja kiinnostusta. Ja yhteistyötä, myös lähitieteiden kanssa. Jokainen kirjallisuudentutkija joutuu toistuvasti laatimaan termien selityksiä ja määritelmiä osana tutkimustaan ja opetustaan. Termityö ei välttämättä vaadi muuta kuin jo tehdyn työn saattamista kaikkien ulottuville.

(Tämä puheenvuoro on ilmestynyt alunperin Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avaimen numerossa 4/2014.)

 

 

 

 

 

 

Oikeustieteen termityö

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tausta ja toteutustapa

Maastamme on puuttunut laaja-alainen tietolähde, jossa suomalaisen oikeuskielen termit olisi määritelty kattavasti ja tieteellisellä tarkkuudella. Toisaalta luotettavaa, luonteeltaan deskriptiivistä juridisen termitiedon lähdettä tarvittaisiin kipeästi, koska oikeudellinen termistö laajenee ja muuttuu jatkuvasti.

Mahdollisuus puuttuvan termitietovälineen kehittämiseen avautui vuosi sitten laajemmassa kontekstissa: osana Tieteen kansallista termipankkia. Oikeusalan tieteellisen kattojärjestön, Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen (SLY), ja Tieteen kansallisen termipankin hallinnon välillä solmittiin 26.3.2012 sopimus, jonka mukaan termipankkiin tulee oikeustieteellistä termistöä koskeva osasto, Oikeustieteen termitietokanta.

SLY:n näkökulmasta sopimukseen sitoutumista helpotti olennaisesti se, että yhdistys teetti 1990-luvulla laajan oikeustietosanakirjan (Encyclopaedia Iuridica Fennica, EIF, 7 teososaa ja hakemisto-osa, 1994–1999), joka tarjoaa – päivitettynä ja tiivistettynä – välittömän pohjan Oikeustieteen termitietokannan rakentamiselle.

SLY:n hallitus on nimennyt Oikeustieteen termitietokannalle päätoimittajan (allekirjoittaneen), ja hankkeeseen on saatu mukaan 27 oikeusalakohtaista toimittajaa. Kukin toimittaja kokoaa tuekseen työryhmän oman alansa asiantuntijoista. Tämä luo edellytykset sille, että termitietokanta kattaa jatkossa suomalaisen oikeuskulttuurin kokonaisuudessaan kaikki oikeudenalat mukaan lukien.

Termitietueiden rakenne ja sisältö

Termipankin kahteen muuhun pilottialaan – kasvitieteeseen ja kielitieteeseen – verrattuna oikeustieteellä on erikoispiirteitä. Ensinnäkin oikeus on luonteeltaan metafyysinen ilmiö, jolla ei ole vastinetta fyysisessä todellisuudessa. Oikeus on puhtaasti ihmismielen luomaa. Tästä syytä sen jaottelut ja käsitteistö ovat luonteeltaan häilyviä: ne muuttuvat nopeammin kuin luonnontieteiden alalla. Näin myös juridinen termistö on suurelta osin muutosherkkää – mutta aiempi termistö korvautuu yleensä uudella vain hitaasti ja asteittain. Toiseksi raja varsinaisen oikeustieteen termistön ja arkijuridiikan termistön välillä on liukuva. Sama koskee rajanvetoa yleiskielen sanojen ja juridiikan termien välillä. Niin ikään on muistettava, että oikeustieteilijöiden ohessa juridista termistöä tuottavat ja muokkaavat useat muut tahot: lainsäätäjä, tuomioistuimet, hallintoviranomaiset jne. Juridinen termistö ei ole ainoastaan tutkijayhteisön tuotosta, ja tämä on omiaan heikentämään termistön koherenssia.

Kaikista näistä syistä juridiselle termistölle ovat leimallisia polysemia ja – täydellinen tai osittainen – synonymia: samalla termillä on usein monia merkityssisältöjä, ja toisaalta saman käsitteen kuvaamiseen käytetään välistä kahta tai jopa montaa termiä. Näiden ilmiöiden esiintyminen riippuu usein käyttöyhteydestä: esimerkiksi akateemisessa oikeustieteessä käytetään tiettyä termiä ja lainsäädännössä toista. Lisäksi termien käyttöfrekvenssi saattaa vaihdella aikakauden mukaan: kahdesta synonyymistä toinen on esiintynyt varsinkin aiemmin, toinen ennen muuta viime vuosina.

Tämä selittää, miksi oikeustieteellisten termitietueiden rakenne ja sisältö poikkeavat termipankissa osittain siitä, mitä ne ovat muilla tieteenaloilla.

Ensinnäkin termitietueen määritelmäosiota täydentää lähes poikkeuksetta seliteosio, joka on yleensä laajempi kuin muilla tieteenaloilla. Selitteeseen tulee tieto, joka valaisee itse käsitettä ja sen suhdetta lähikäsitteisiin ja tekee käsitteen siten ymmärrettäväksi, sekä tieto, joka koskee käsitteeseen liittyviä termejä ja niiden käyttöä. Selitteen pituus voi vaihdella muutamista riveistä pariin kolmeen kappaleeseen.

Toisaalta oikeustieteen sana-artikkelisivuilla on linkkipaikka Ilmiön kuvaus. Taustalla on ajatus siitä, että varsinaista termitietoa on monesti hyödyllistä täydentää ensyklopedisella tietoiskulla, joka antaa yleiskuvan ao. käsitteen määrittämästä oikeusinstituutiosta. Tietoisku taustoittaa siten Määritelmä- ja Selite-osioihin sisältyvää varsinaista käsite- ja nimitystietoa. Ilmiön kuvauksen lisääminen termitietueeseen on kunkin kirjoittajan harkinnassa. Ensyklopedisia tietoiskuja laadittaneen kuitenkin merkittävässä mitassa, koska useimmissa tapauksissa ne ovat helposti muokattavissa vastaavien EIF-tekstien pohjalta.

Viimeksi lausuttu tarkoittaa, että Oikeustieteen termitietokannan sana-artikkeleissa on usein kolmiportainen tietorakenne: määritelmän antama salamatieto, selitteen antama käsite- ja termistötieto ja ilmiön kuvauksen antama juridinen substanssitieto.

Tiedonhakuominaisuudet

Oikeustieteen alan erikoispiirteet ja EIF:n yhteydessä aiemmin tehty systematisointityö heijastuvat myös alan tiedonhakuun. Kuten Tieteen termipankissa ylipäätään, tietoa voidaan hakea sana-artikkeleiden koko tekstistä (ilmiön kuvaus -osa mukaan lukien) vapaasanahaulla. Samaten etsittävä tieto löytyy – termipankin yleisten ominaisuuksien mukaisesti – etenemällä juridisten käsitteiden luokittelujen mukaisesti pääluokista (oikeusaloista) siihen alaluokkaan, johon haettava artikkeli (EIF:n) oikeustieteellisessä systematiikassa kuuluu tai siirtymällä sana-artikkeleiden teksteissä ja Lähikäsitteet-kohdassa olevien linkkien avulla samaan asiayhteyteen kuuluviin sana-artikkeleihin.

Näiden hakuomaisuuksien täydennykseksi Oikeustieteen termitietokantaan on lisätty mahdollisuus rajata haku yksittäiseen oikeudenalaan tai joihinkin oikeudenaloihin (esim. prosessioikeuteen ja rikosoikeuteen) erikseen. Taustalla on kaksi seikkaa. Ensinnäkin juristitiedonhakijan tiedonintressi rajoittuu usein tiettyihin oikeudenaloihin. Toisaalta Oikeustieteen termitietokannan tekstimassa kasvaa jatkossa voimakkaasti (erityisesti selite- ja ilmiön kuvaus -tekstien johdosta). Kun tiedonhaku rajataan yksittäiseen tai muutamaan oikeudenalaan, hakuosumia saadaan rajallinen määrä, vaikka haettava sana olisi luonteeltaan varsin yleinen. Näin tiedonhakija ei joudu käymään lävitse suurta määrää sellaisia hakuosumia, jotka eivät ole hänen kannaltaan kiinnostavia.

Aikataulu

Termityö käynnistyi konkreettisesti toukokuussa 2012 pidetyllä oikeusalojen toimittajien kokouksella, jonka jälkeen toimittajille lähettiin tarpeelliset ohjeistot ja muu aineisto. Valmiit sana-artikkelit sijoitetaan tietoverkkoon heti sen jälkeen, kun ne on kirjoitettu ja tarkistettu. Siten on olettavaa, että oikeustieteellisiä termiartikkeleita kertyy termipankkiin merkittävässä mitassa jo kuluvan vuoden aikana.

Heikki E. S. Mattila