Kommentti Tieteen termipankin uusien aihealueiden julkistamistilaisuuden paneelikeskusteluun 23.1.2019

Kirjoittajat: Maj-Lis Aaltonen & Liisa Siipilehto

Me allekirjoittaneet panemme ilolla merkille Tieteen termipankin uusien aihealueiden julkistamistilaisuuden. Haluamme tällä kannanotolla antaa panoksemme tilaisuutenne aktivoimaan keskusteluun. Olemme huojentuneita siitä, että kannanottoja suomenkielisen tutkimuksen terminologian puolesta alkaa kuulua yhä useammin. Jaamme huolenne suomenkielisen termistön kuihtumisesta sillä kokemuksella, johon olemme törmänneet tutkimuksen tietoresurssien parissa työskennellessämme usean vuosikymmenen ajan ja erityisesti työ luonnonvara-alan tutkimushankekuvausten verkkohakemiston Hankehaavin, www.hankehaavi.fi, tuotannossa vuodesta 2008 lähtien.

Hankehaavin tavoitteena on tuoda tutkimustietoa helposti ja kätevästi tiedontarvitsijoiden ulottuville hankekuvauksina, joissa kerrotaan suomenkielellä käynnissä olevien ja päättyneitten tutkimushankkeiden perustiedot (hankkeen nimi, vaihe, kesto, vastuuhenkilö organisaatiossa, tiivistelmä, asiasanat, yhteistyötahot, rahoittajat).

Hankekuvaukset ovat tärkeitä erityisesti uusimman tutkimuksen tiedonlähteinä. Hankekuvaus tehdään jo tutkimuksen aloitusvaiheessa ennen kuin mitään on vielä edes julkaistu. Hanketieto on parhaimmillaan kattava ja aikaa kestävä kuvaus tutkimuksen kohteesta, lähestymiskulmasta ja ongelmaratkaisusta. Yhdentoista vuoden aikana Hankehaaviin on kertynyt yli 9000 tutkimushankekuvausta luonnonvara-alan keskeisistä tutkimusorganisaatioista. Hankehaavin ytimessä ovat julkisin varoin rahoitetut tutkimushankkeet. Hankehaavin tuottaa maa- ja metsätalousministeriön tieto- ja tutkimustoimiala.

Hankehaavissa suomenkielisyys on ollut johtava periaate alusta lähtien. Suomenkielisten hankekuvausten saaminen tiedontuottajilta asiasanoineen ei ole ollut koskaan itsestäänselvyys, eikä se ole sitä edelleenkään. Organisaatioiden sisällä on voinut olla ristivetoa siitä, millä kielellä tietoa pitäisi tarjota. Viestintäväki on kiitellyt Hankehaavia tutkimustiedon saatavuuden ja tutkimuksen näkyvyyden parantamisessa. Tästä huolimatta viestinnän asiantuntijat eivät ole aina voineet voineet vaikuttaa hanketiedon tuottamiseen omassa organisaatiossaan. Tietojärjestelmien teknisiin rajoituksiin on törmätty, mutta yhtä lailla tutkimusjohto on voinut ohjeistaa ainoaksi tutkimuskieleksi englannin. Vuosien varrella on käynyt myös niin, että organisaatiouudistuksissa ja tietojärjestelmien vaihdoksissa suomenkielisyys on jäänyt toiseksi englanninkielisyyden voittaessa.

Sitkeää palopuhetta suomenkielisyyden ja asiasanojen puolesta on tarvittu ja tarvitaan edelleen. Ja siinä meitä auttavat nämä julkiset laajemmat kannanotot!

Kannanottona ehdotamme, että kaikkien tutkimustiedon tuottamisessa olevien osapuolten tulee kohentaa suomen kielen asemaa seuraavasti:

  • rahoittajien pitää edellyttää, että rahoituksen saaneista tutkimuksista tehdään suomenkieliset kuvaukset sisällönkuvauksineen (asiasanat, tiivistelmä, mahdolliset luokittelut), vaikka koko julkaisutuotanto olisikin muun kielistä; rahoittajan ääntä kuunnellaan!
  • tutkimusorganisaatioiden tutkimusjohdon pitää huolehtia, että organisaation omissa tutkimustietojärjestelmissä on sekä suomenkieliset että kansainväliset näkökulmat toteutettuina; tutkimusjohto luo linjat talon tavoille!
  • tutkimusviestinnän väen pitää osaltaan kantaa huolta siitä, että organisaatiossa tuotetaan ja jaetaan suomenkielistä tietomateriaalia uutisten lisäksi myös pitemmän aikavälin tarpeisiin; viestintäväellä on yhteys tiedon loppukäyttäjiin!
  • tutkimustietopalvelun väen pitää huolehtia siitä, että sisällönkuvailuun on käytettävissä suomenkieliset sanastot, termipankit ja/tai ontologiat ja tutkijoita opastetaan myös näiden työkalujen hyödyntämiseen. Tutkijoiden tuottamasta tiedosta tuotetaan kuvailuun kannustavia tietopalveluja; tietoasiantuntijat voivat ohjata organisaatioidensa tietovirtoja!
  • tutkimustietojärjestelmien suunnittelijoiden ja pääkäyttäjien pitää huolehtia siitä, että tietojärjestelmissä on paikat ja jakelutavat sekä suomenkieliselle että kansainväliselle kuvailulle – tekniset esteet eivät voi enää tänä päivänä olla syy suomenkielisten kuvausten ja sisällönkuvailujen sivuuttamiseen; tekniikka on parhaimmillaan silloin, kun se palvelee asiakkaitaan ja teroittaa työkalujaan näiden käyttöön!
  • tutkijan pitää nähdä oma vastuunsa kansallisen tutkimustietovarannon tuottajana ja osallistua alansa termistön tuottamiseen, vakiinnuttamiseen ja käyttöön; tutkija saa rahoituksen, jota vastaan hän lupaa tuottaa tietoa!

Luonnonvara-ala on yhä kasvavan yhteiskunnallisen ja monitieteisen kiinnostuksen kohteena, koska ilmastonmuutos, energiantuotannon ja teknologian kehitys, ruoantuotannon määrään, laatuun ja ympäristöön kohdistuvat asiat tulevat yhä tärkeämmiksi. Ratkaisuja ongelmiin haetaan ja tarvitaan nopeasti, ja ratkaisuvaihtoehtoja joudutaan pohtimaan yhä tarkemmin päätöksenteossa monilla tasoilla. Sujuva tutkimustiedon välitys on avainasemassa. Suomalainen tutkimus on monella alalla kansainvälistä ja korkeatasoista – miksi se ei haluaisi näyttäytyä sellaisena suomenkielisenäkin?

Maj-Lis Aaltonen, toimitusjohtaja, informaatikko, MI Tietorakenteet Oy

Liisa Siipilehto, tietoasiantuntija, Helsingin yliopiston kirjasto

Termien elämää tekstissä

Kirjoittaja: Henri Satokangas

Käsittelen tässä kirjoituksessa termien käyttöä osana diskurssia. Samassa kun tämä ajatus oli (ääneti) lausuttu, heräsi kysymyksiä. Diskurssi on erikoiskielen termi, ja vieläpä sellainen, jonka määrittely tuottaa vaivaa diskurssintutkijoille itselleenkin. Pitäisiköhän käyttää jotakin toista, kenties yleiskielisempää nimitystä? Olisiko kielenkäyttö tässä osuva parafraasi? Mitähän Tieteen termipankki sanoo?  

Käsiteanalyysi muodossa tai toisessa on välttämätön osa tieteentekoa, tiedon esittämistä ja ajattelua ylipäänsä. Hakusanalla löytyvä termitietue on erinomainen työkalu jonkin termin nopeaan haltuunottoon tai käsityksensä tarkentamiseen. 

Usein termit kuitenkin opitaan muulla tavoin kuin termitietueita selaamalla. Termejä käytetään mitä moninaisimmissa tilanteissa ja tekstilajeissa joka hetki, ja ilman niitä monesta aiheesta puhuminen olisi mahdotonta. Samalla niiden merkitystä avataan, selitetään ja havainnollistetaan tarpeen tullen luokkahuoneessa, keskusteluissa, journalistisissa teksteissä, oppi- ja tietokirjoissa sekä monissa muissa kielenkäyttötilanteissa. Termit muotoutuvat, saavat merkityksensä ja vakiintuvat näissä tilanteissa – keskusteluissa ja teksteissä. 

Esittelen tässä joitakin näkökulmia termeihin ja niiden selittämiseen osana tekstiä. Huomiot pohjautuvat tekeillä olevaan väitöskirjaani, joka käsittelee termien selittämistä ja havainnollistamista tiedettä yleistajuistavissa tietokirjoissa.  

Erilaisia konteksteja ja tutkimusta 

Voisi metaforisesti ajatella, että erilaisten (painettujen tai sähköisten) termipankkien tietueissa termit on pyydystetty ja säilötty talteen. Samalla niille on suoritettu ruumiinavaus, jotta voidaan ymmärtää niiden toimintaa. Puheessa ja kirjoitetussa tekstissä termit puolestaan esiintyvät luontaisessa elinympäristössään. Juuri kielenkäytöstä termejä sitten poimitaan näytille terminologisiin esityksiin, joissa niiden anatomiaa voi tarkastella lähemmin.  

Koska termit ovat niin elimellinen osa ymmärrystämme ja tiedon esittämistä, niiden kummankinlaisen elämän tutkiminen on tärkeää. Termiopilla on jo vakiintunut asema tieteenalana, joka tutkii ja analysoi termistön muodostumista, kehitystä ja käyttöä.  

Toisaalta termien kontekstissaan saamia merkityksiä voidaan tarkastella kielitieteellisen diskurssintutkimuksen näkökulmasta. Väitöstutkimukseni on aineistonsa – tutkijoiden kirjoittamien tietokirjojen – myötä myös keino nostaa esiin tiedettä yleistajuistavan tietokirjallisuuden asemaa mielenkiinnon kohteena, tiedeviestinnän muotona ja kirjallisuuden kategoriana. Tässä näenkin tutkimuksellani varsin yhteiset tavoitteet Tieteen termipankin kanssa: korostaa suomen merkitystä käyttökelpoisena tieteen kielenä. 

Termien selittäminen on vuorovaikutusta 

Tietokirjan kirjoittajalla on tekstiin rakentuvassa vuorovaikutuksessa monenlaisia tehtäviä. Hän rakentaa tietoa kuvaamistaan ilmiöistä, viihdyttää, pitää yllä mielenkiintoa, selittää ja kertoo ehkä henkilökohtaisista kokemuksistaan. Kaikki tällainen toiminta täytyy tietokirjan kontekstissa rakentaa lineaariseksi tekstiksi, jossa kirjoittaja ennakoi lukijalle odotuksia, ehkä kysymyksiä, ja vastaa niihin. Siten hän johdattaa lukijaa läpi etenevän tekstin. Käyttäessään tieteenalan termejä kirjoittaja tekee oletuksia lukijan aiemmasta maailmantiedosta ja pyrkii kytkemään uuden tiedon siihen sekä avaamaan termien merkitystä riittävästi, jotta lukija kykenee seuraamaan ajatuksenjuoksua. 

Huomautettakoon, että puhun nyt kirjoittajasta ja lukijasta tekstiin kirjoittuvina rooleina; tietokirjatekstin todellisia tekijöitä ovat usein paitsi kirjailija myös kustannustoimittaja ja joissain tapauksissa esimerkiksi kääntäjä. Tekijä(t) toisin sanoen rakenta(a/vat) tekstiin kirjoittajan ja lukijan positiot.  

Termien selittäminen on siis osa tekstin tavoitteellista retoriikkaa. Tiedon rakentamiseen voi käyttää erilaisia strategioita. Seuraavassa katkelmassa kirjoittaja on päätynyt ensin kuvailemaan abstraktia ilmiötä, ja vasta sitten hän tiivistää ilmiön kuvauksen kokonaisuudeksi pronominilla tätä ja antaa sille nimilapun reunavaikutus. 

Habitaattilaikkujen ulkopuoliset ympäristöolot vaikuttavat enemmän pieniin kuin suuriin laikkuihin, koska pienillä laikuilla reunan pituuden ja pinta-alan suhde on suurempi kuin suurilla laikuilla. Tätä kutsutaan reunavaikutukseksi.  (Ilkka Hanski: Tutkimusmatkoja saarille, 2016, s. 238.) 

Vaikka tällaisessa analyysissa pyöritään retoriikan ja tekstin rakenteellisten valintojen parissa, myös termityön perinteessä on hyödyllisiä lähtökohtia. Ensinnäkin terminologian termistöä tulee peilata tekstiä vasten. Selite, määritelmä, kontekstimääritelmä – miten nämä soveltuvat tekstissä näkyvään toimintaan, joka on kontekstuaalista ja vuorovaikutteista? Toiseksi tukevaa pohjaa tarjoavat terminologisen perinteen käsitesuhteiden jaottelu ja kolmanneksi havainnolliset kuviot, joissa hahmotellaan termin anatomiaa. Nämä kaikki ovat päteviä työkaluja, sillä termin semanttiset ominaisuudet luonnollisesti näkyvät myös niiden toimiessa osana tietokirjan diskurssia. 

Termien havainnollistamisen kirjavat keinot 

Kas tässä opettavainen kertomus: 

Kolme pientä lasta tulivat rannalle päivää paistattamaan. Ne istuivat puulle, joka oli kaatunut veteen ja nuorin lapsista sanoi: ”Niinhän tässä istuu näpäkällä kuin näkin hännällä.” Samalla puu katosi veteen vieden lapsen myötään.  (Risto Pulkkinen: Suomalainen kansanusko, 2014, s. 78.) 

Katkelma on kki-nimistä uskomusolentoa esittelevässä jaksossa. Lukija saa tietoa olennon merkityksestä aikansa kulttuurissa helposti tartuttavalla, konkreettisella tapausesimerkillä. Näin kertomus täydentää termin esittelyä ja määrittelyä. Katkelma on uskontotieteilijän kirjoittamasta, muun muassa uskomusolentoja esittelevästä teoksesta, ja tällaisessa kontekstissa kertomukset ovatkin sangen tarkoituksenmukainen tapa avata termin merkitystä. Tieteenala ja termin tarkoite vaikuttavat kertomusten käyttöön: historiallisten ilmiöiden selittämisessä tosikertomukset ovat paikallaan, toisaalta luonnontieteessä kertomusta voidaan käyttää analogisena havainnollistuksena vaikkapa fysikaaliselle ilmiölle. Mutta luonnontiedeaiheisissa opuksissa esiintyy myös tapauskertomuksia ja esimerkiksi kertomuksia tutkijoista, jotka saavat jonkin ilmiön selville. 

Toisaalta havainnollistavat ja selittävät kertomukset voivat toimia heti alussa johdantona jonkin termin esittelyyn ja selittämiseen. Tällöin ensinnäkin lukijan mielenkiinto on kiinnitetty, ja toisaalta hän saa kiinnepisteen, johon peilata käsitteellistä tietoa. Ja tietenkin kyse on myös tyylikeinosta sekä kaunokirjallisuudesta vaikutteita ottavasta, mukaansatempaavasta esitystavasta. 

Termien havainnollistamisesta puhuttaessa ei voida sivuuttaa multimodaalisia tiedonesittämisen keinoja. Kiinnostavaa onkin, millaisia ilmiöitä selitetään visuaalisesti, kuvin ja graafein. Käytetäänkö näköhavainnon kanssa samankaltaisuuteen pyrkiviä valokuvia vaiko skemaattisempia kaavakuvia, ja millaisten ilmiöiden yhteydessä minkäkinlaisia? Näitä tietokirjan, siinä missä diaesityksenkin, tekijä joutuu pohtimaan. Olisiko tämä ilmiö järkevä ilmaista kenties toisensa leikkaavina ympyröinä, pyramidina vai ehkä puuna – vai riittääkö teksti? 

Termi on kiinnostava olento  

Asia erikseen on, millaisina olentoina termit selitettäessä esitetään eli miten termit representoidaan. Eri tieteenaloilla ja myös saman tieteenalan sisällä eri termit voivat olla olemukseltaan erilaisia: molekyyli on konkreettinen mutta ihmissilmälle näkymätön kokonaisuus, yhteyttäminen on prosessi ja metsänhaltija on uskomuksissa elänyt henkiolento. Entä minkälainen asia on uskonto tai demokratia? Mitokondriota ei kiinnosta, miten se luokitellaan osaksi käsitejärjestelmää, eikä liioin gneissiä. Sen sijaan mielenterveyspotilaaksi tai maahanmuuttajaksi luokittelu vaikuttaa usein tarkoitteeseen, sekä siihen miten hän itse näkee itsensä että siihen, miten muut hänet näkevät. Kuten mediaa joskus vilkaisseet tietänevät, termeistä ja käsitteistä käydään myös jatkuvasti kamppailua. 

Kiinnostavaa onkin, miten esimerkiksi termin merkityksen riippuvaisuus puhujasta ja käyttöyhteisöstä näkyy siinä, kuinka termi esitellään ja selitetään tietokirjassa. Tämä on paitsi diskurssianalyyttinen ja filosofinen, myös tiedeviestintää koskeva kysymys, sillä käsitys tieteellisistä termeistä on keskeinen osa käsitystä tieteellisestä tiedosta ja sen luonteesta ylipäänsä.  

Termien elämä tekstissä siis kertoo niin termeistä itsestään kuin siitä kontekstista, jossa niitä käytetään. Siksi termi on kiinnostava olento, esiintyy se missä ympäristössä hyvänsä. 

Kirjoittaja: Henri Satokangas on kielitieteilijä ja väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa.

Kuva: Johanna Enqvist