Tieteeltä leikkaaminen ei ole säästämistä

Teksti: Uskali Mäki

Tiedemaailma toivoi, että Suomen eduskuntavaaleista vuosimallia 2019 tulisi tiedevaalit. Kukaan ei kuvitellut, että tieteen asia olisi ainoa tai edes päällimmäinen teema, sen verran kuumaa aiheistoa on tapetilla muutenkin, ilmastosta maahanmuuttoon, sotesta eriarvoistumiseen. Kunnollista kohennusta aikaisempaan kuitenkin kuulutettiin, sekä tieteelle osoitetussa tiedollisessa huomiossa että tieteelle osoitetuissa resursseissa.

Tieteelle osoitetusta huomiosta oli vaalikampanjoinnissa merkkejä useammankin puolueen puheenvuoroissa, kun aika ajoin todettiin, että tälle tai tuolle kannalle löytyy (tai ei löydy) tutkimuksen tukea; tai yleisemmin, että tehtäköön politiikkaa parhaan tutkimustiedon varassa. Ja toden totta, kaikki muut kuumat teemat, ilmastosta eriarvoistumiseen, ovat tieteellisen tutkimuksen kohteita, ja niitä koskevaa uutta informaatiota on lisääntyvästi tarjolla. Nyt kaivataan riittävää vastaanottoalttiutta ja –kykyä päättäjien suunnalla. Continue reading “Tieteeltä leikkaaminen ei ole säästämistä”