Lavastetut otokset, aidot tunteet: hääkuvaus rituaalitutkimuksen silmin

Photo by Callie Morgan on Unsplash

Photo by Callie Morgan on Unsplash – Kirjoittanut Saara-Maria Pulkkinen

Morsian kävelee sulhasen luo. Sulhanen kääntyy, yllättyy, herkistyy.

Kamerat tallentavat kaiken.

Tässä pähkinänkuoressa Uskonto ja rituaalit -kurssin loppuesseessä tarkastelemani first look -kuvaus. Viime vuosina suomalaisiin hääblogeihin tullut amerikkalaistaustainen ilmiö, jossa vihkipari tapaa toisensa hääpäivänä ensimmäistä kertaa kahden, mutta kameroiden edessä, on rituaalitutkijan kultakaivos.

Rituaaleista puhuttaessa mieleen tulevat ensimmäiseksi naamiot, suitsukkeen savu ja erilaiset hämmentävät ja pelottavatkin uskonnolliset menot. Rituaaleja voi löytää kuitenkin myös maallisista ympyröistä, niinkin tutusta ja turvallisesta ympäristöstä kuin suomalaisista kesähäistä.

First look -kuvausta voi hyvin kutsua rituaaliksi, sillä se on pitkälti formalisoitu ja performatiivinen tapahtuma. Muiden rituaalien tapaan first look -kuvaus kantaa enemmän merkityksiä kuin miltä päällepäin näyttää. Erilaisista häärituaaleista se on ainakin omasta mielestäni eniten kiinni tässä päivässä ja sen medioituneessa maailmassa.

First look -kuvaus, niin uusi ilmiö kuin se onkin, ei ole kehittynyt tyhjästä. Rituaalitutkijan on hyvä pyrkiä hahmottamaan tutkimansa rituaalin taustaa, myös tässä tapauksessa.

Perinteisesti suomalaiset hääparit ovat kävelleet alttarille yhdessä.

Hääpäivän ensikohtaaminen on tapahtunut kirkon ovelta häävieraiden katseilta piilossa. Jo vuosikymmeniä sitten maahamme on kuitenkin tullut tapa, jossa morsiuspari saapuu kirkkoon eri osoitteista ja jossa morsiamen isä tai muu miespuolinen sukulainen saattaa morsiamen sulhasen luokse.

Sulhasen ja morsiamen ensikohtaaminen on tällöin muodostunut eräänlaiseksi näytelmäksi, jonka tunnelataus on merkittävä. Häävieraat ovat voineet ihastella sekä morsiamen kampausta ja pukua että sulhasen reaktiota, kun tämä näkee usein jo yhteisasumisen myötä tutuksi tulleen puolisonsa uudessa valossa, morsiamena.

Viime vuosina häiden taltionti on muuttunut. Entistä useammat parit valitsevat hääpäivälleen niin kutsutun dokumentaarisen valokuvauksen, jossa valokuvaaja taltioi koko juhlapäivän aina morsiusparin valmistautumisesta jatkoille asti.

Hääparin potrettikuvat, jotka aikaisemmin otettiin heti vihkimisen jälkeen tai jopa aivan toisena päivänä, otetaankin nykyään useimmiten kiireettömästi jo ennen vihkimistä. Morsiusparin ensikohtaaminen alttarilla menettää merkityksensä, kun pariskunta on päässyt tuijottelemaan toisiaan kuvaajan linssin edessä jo hyvän tovin ennen itse vihkitoimituksen alkua.

Vanhan rituaalin tilalle onkin kehittynyt uusi. Morsian ja sulhanen kohtaavat toisensa jälleen ensi kertaa, ja mukana on yhä todistajia.

Tällä kertaa nämä todistajat ovat valokuvaaja ja ennen kaikkea hänen kameransa.

First look -kuvaus on tiukasti koordinoitu, lavastettu tilanne.

Morsian saattaa kävellä useammankin kerran sulhasen selkää koputtelemaan, jotta tilanne varmasti saadaan talteen kaikista kuvakulmista. Kahden ihmisen välinen intiimi tilanne alistetaan kaikkien ihmisten seurattavaksi lähes kirurgisella tarkkuudella, kymmenillä valokuvilla ja mahdollisesti myös videolla.

Miten tällaista hinkua tehdä intiimistä julkista voidaan sitten selittää? Sosiologi ja mediatutkija Nick Couldry on tutkimuksessaan kehittänyt erityisen mediarituaalin käsitettä. Mediarituaali on rituaalitoimintaa, joka rakentuvat suhteessa median rakenteisiin ja arvoihin. Couldry kuvailee mediaa omanlaisenaan rituaalitilana, eräänlaisena kuviteltuna yhteiskunnan keskustilana, johon ihmiset pyrkivät ja jota ilman mediarituaalit menettäisivät merkityksensä ja resonanssina.

Erityinen tila luo erityisiä tilanteita. Couldryn mukaan mediatilalla on ihmisiin ihmeellinen vaikutus: se saa ihmisen tunnustamaan asioita, joita hän ei muuten tunnustaisi edes lähimmille ystävilleen.

Esimerkiksi keskusteluohjelmassa esiintyminen rinnastuu astumiseen rituaalisesti arvostetulle, sekulaarissa mielessä pyhälle alueelle.

Myös morsiuspari asettuessaan kameroiden eteen astuu erityiselle alueelle tunnustamaan rakkautensa ja osoittamaan oman asemansa juuri morsiusparina. Ei riitä, että vihkipari on läsnä toisilleen ja että tulevat puolisot yllättyvät aidosti toistensa juhlallisesta ulkomuodosta tai liikuttuvat toistensa nähdessään. Tarvitaan enemmän: vasta kameroiden läsnäolo tekee tilanteesta toden.

Ensikohtaamisen kaltaista rituaalia tuotettaessa tavoitteena on samaan aikaan tarkkaan määritelty, jäykkä käsikirjoitus ja rituaaliin kuuluvien intentioiden aitous. Lopputuloksena on erikoinen paradoksi.

First look -kuvalta saatetaan odottaa sulhasen liikuttumista. Samaan aikaan vaaditaan, että tämä liikuttuminen ei olisi käsikirjoitettuun tilanteeseen kuuluvaa vaan aitoakin aidompaa. Kuvaamistilannetta kertaavissa hääblogiteksteissä herkistynyt sulhanen on samaan aikaan kuvien täydellisen onnistumisen edellytys ja ihana yllätys.

Siitä huolimatta, että monet ihmiset menevät elämässään naimisiin useammin kuin kerran, hääpäivän koetaan olevan ainutkertainen kokemus.

On ymmärrettävää, että nopeasti ohitsekiitävän päivän tapahtumiin ja niiden herättämiin tunteisiin tekee mieli palata uudestaan ja uudestaan.

Samaan aikaan on hurjaa ajatella, kuinka huoletta pariskunnat toivottavat heitä seuraavan kameravalvonnan tervetulleeksi omaan juhlaansa. Hääpäivä eletään mediatilassa ja sen rituaaleja tuotetaan kameroille ja niiden ehdoilla. Omaa lähestyvää hääpäivääni ajatellessa pohdin, voiko tärkeintä kuitenkin olla se, mikä jää otosten väliin.

Saara-Maria Pulkkinen, Rituaalit ja uskonto (TUM-3305)

Vastaa