Kirjoittanut: Leo Tuominen

Kirjailija Dan Brown esitti romaanissaan Da Vinci -koodi teorian, jonka mukaan Jeesus ja Magdalan Maria olisivat olleet naimisissa ja saaneet lapsia. Kirja oli jättimenestys – siitäkin huolimatta, että kirjailija otti huomattavia taiteellisia vapauksia historiaa tulkitessaan. Uskonnollisissa piireissä kirjaa pidettiin arvosteluissa yleisesti ottaen huonona ja jopa mauttomana.

Hieman samantapaisen kohun sai aikoinaan aikaan Martin Scorsesen Kristuksen viimeinen kiusaus. Elokuvassa Jeesus elää tavallista perhe-elämää Marian kanssa ja saa lapsia ymmärtäen vasta lopuksi oman roolinsa ihmiskunnan pelastuksessa.

Jeesuksen seksuaalisuus vaikuttaa olevan kysymys, joka vaivaa evankeliumien lukijaa. Seksuaalisuuden katsotaan olevan irrottamaton osa ihmisyyttä. Jos Jeesus kerran oli tosi ihminen, hänen täytyi olla jollain tavalla seksuaalinen olento. Kanoniset evankeliumit eivät kuitenkaan valota tätä Jeesuksen elämänaluetta käytännössä mitenkään, joten jäämme arvailujen varaan. Arvailut poikivat tulkintoja, kuten mainitut teokset Da Vinci -koodi ja Kristuksen viimeinen kiusaus.

Tämänkaltaiset tulkinnat ovat osa Raamatun reseptiohistoriaa. Kuvataiteilijat ja kirjailijat ovat kautta aikojen joutuneet paikkaamaan Raamatun typistettyjä kuvauksia tilanteista, tapahtumista ja henkilöhahmoista. Reseptiohistorian tutkiminen perustuu ajatukseen, että teos itsessään ei ole toimija, vaan sen tulkitsijat luovat lopulta vakiintuneen tavan teoksen ymmärtämiseen eli reseption.

Esimerkiksi Jeesuksen ulkonäöstä Raamattu ei anna minkäänlaisia vihjeitä. Tästä huolimatta Jeesus-kuvasto on länsimaissa vakiintunut esittämään valkoihoista, parrakasta ja pitkätukkaista miestä, jonka jokainen tunnistaa kuvan nähdessään. Kuva on vakiintunut jopa siinä määrin, että sen haastaminen saa aikaan vastustusta.

Vastaavanlaista reseptiota ilmenee myös muussa Raamatun tapahtumien mielensisäisessä kuvituksessa. Reseptio on aina kiinteä osa raamatuntulkintaa ja uskonnollisen narratiivin luomista. Sitä ei siis voi torjua väittämällä vaikkapa pitäytyvänsä pyhän kirjan kirjaimellisessa tulkinnassa. Reseptio tapahtuu vääjäämättä, kun täydennämme mielessämme tekstissä tarjotun narratiivin kuvauksesta puuttuvia osia. Jeesuksen seksuaalisuutta ei siis voi sivuuttaa tai häivyttää, vaan siihen on löydettävä vastaus. Eheän vastaanotetun narratiivin, reseption, lisäksi sitä edellyttää oppi tosi ihmisyydestä.

Jeesuksen seksuaalisuus aiheuttaa kuitenkin helposti kiusallisia kysymyksiä ja mielikuvia, joita on hankala saada sopimaan käsitykseen Jumalan Pojasta. Monelle hartaalle mielelle Jeesus masturboimassa tai rakastelemassa on inhimillisyydessään liian banaalia. Ehkä Jeesus antautumassa viettien vietäväksi on mielikuvana liian intiimi, myötähäpeää herättävä.

Lisäksi Jeesuksen mahdollinen kumppani saattaisi saada tällaisessa tilanteessa vääränlaista painoarvoa. Kuka nainen (tai mies) olisi niin hyvä, että kelpaisi Jumalan Pojalle vuoteeseen, ja millä edellytyksillä? Jos Jeesuksella olisi kumppani, Jumala tulisi ottaneeksi kantaa siihen, millainen keho tai persoona olisi Hänelle mieluisin. Ajatuskulku kyseenalaistaa ihmisten yhtäläisen arvon Jumalan edessä, ja vieläpä pinnallisin perustein.

Samalla mielikuva Jeesuksesta silkalla tahdonvoimalla himonsa torjuvana askeettisen mielenhallinnan mestarina vaikuttaa vähintään etäännyttävältä. Ikään kuin Jeesus yksinkertaisesti murskaisi ja hävittäisi tyystin luonnolliset halunsa ja tarpeensa ilman, että kävisi edes erityistä kamppailua asian kanssa. Jeesuksesta tulee tämän ajatuskulun mukaan lähes yli-inhimillinen olento, supersankari. Kristillisen käsityksen mukaan Jeesuksen kuitenkin täytyi olla kertakaikkisen täysi ihminen kaikessa heikkoudessaan. Muuten ajatus siitä, että Jeesus oli yksi meistä, kärsii haaksirikon.

Lisäksi tällainen ajatus on seksuaalikielteinen, mikä ei sovi käsitykseen seksistä ja seksuaalisuudesta Jumalan lahjana. Ruumiskielteisyys oli jo varhain asia, josta kristinuskon valtavirtaus pyrki sanoutumaan irti esimerkiksi torjumalla doketismin harhaoppina.

Kuva: Peter Paul Rubens: Noli me tangere – Kristus ilmestyy Maria Magdalenalle (1610). © Rijksmuseum.

Garth Davisin ohjaama ja vuonna 2018 ensi-iltansa saanut elokuva Maria Magdaleena tarjoaa jälleen yhden näkökulman Jeesuksen ja Magdalan Marian suhteesta. Elokuvassa Jeesus ja Maria kuvataan erityisen läheisinä, Maria jopa opetuslapsista ainoana tai vähintään ensimmäisenä, joka ymmärtää Jeesuksen sanoman todellisen merkityksen. Jeesus myös uskoutuu Marialle eri tavalla kuin muille opetuslapsille. Maria näkee Jeesuksen herkkyyden. Jeesus itkee Marian sylissä.

Elokuvakerronnan konventioihin tottunut katsoja aistii näiden kahden eroottisen jännitteen ja odottaa sankarin saavan lopussa naisen. Kiusaantuneena. Kaikeksi onneksi – spoiler alert! – turhaan.

Elokuvan alkuvaiheilla Maria kieltäytyy perheensä suunnittelemasta avioliitosta. Hän tuskastelee, mikä hänessä on vikana, kun hän ei halua perhe-elämää, vaan etsii jotain suurempaa. Maria hakeutuu paikkakunnalle saarnaamaan tulleen Jeesuksen seuraan ja lähtee seuraamaan tätä toiveenaan saavuttaa tämä ”jokin suurempi”.

Marian tavoin Jeesus kuvataan hahmona, jonka mielen täyttävät suuret visiot. Jeesus arvostaa Marian feminiinisyyttä ja paljastaa tälle oman haavoittuvuutensa mutta puhuu muuten lähinnä arkielämän yläpuolella olevista asioista.

Saattaa olla, että eroottinen jännite Marian ja Jeesuksen välillä on sittenkin vain katsojan silmässä.

Raamatun reseptiohistoriaa värittää väistämättä lähes 2000 vuotta vallinnut heteronormatiivisuus. Ainoana merkittävänä heteroseksuaalisuuden vastinparina on tunnettu lähinnä miesten välisen homoseksuaalisuuden eri muotoja. Muut seksuaalisuuden muodot ovat jääneet katveeseen.

Viime vuosikymmeninä länsimaisissa yhteiskunnissa on alettu tunnistaa ja tunnustaa myös muita seksuaalisuuden muotoja. Yksi niistä on aseksuaalisuus. Nykytiedon mukaan aseksuaalit ovat ihmisiä, jotka kokevat hyvin vähän seksuaalista vetovoimaa tai seksuaalista halua. Osa ei tunne sitä lainkaan.

Voisiko Jeesuksen aseksuaalinen suuntautuminen voisi olla tyydyttävä vastaus piinaavaan kysymykseen hänen seksuaalisuudestaan? Aseksuaalisuus on tosi ihmisyyttä, aito inhimillisen seksuaalisuuden muoto. Aseksuaalina Jeesus olisi kokenut osallisuutta seksuaalisuuteen mutta ei olisi tuntenut siihen liittyvää halua. Hän ei olisi ollut halujen yläpuolella, vaikkei olisi itse niitä kokenut.

Ei nimittäin ole mitään syytä sille, miksi Jeesuksen täytyisi olla heteroseksuaali sen enempää, kuin valkoihoinen, parrakas ja pitkätukkainenkaan. Kysymys on molemmissa tapauksissa vain siitä, miten mielessämme täydennämme annetun narratiivin puuttuvat aukot.

Leo Tuominen, Raamattu länsimaisessa kulttuurissa (TUK-2609)

Lähteet:

Lieb, Michael, Emma Mason, and Jonathan Roberts. The Oxford Handbook of the Reception History of the Bible. Oxford: Oxford University Press, 2011.

Aseksuaalisuus on kirjava kokonaisuus (2018). Seta. Luettu 12.5.2019.