Lavastetut otokset, aidot tunteet: hääkuvaus rituaalitutkimuksen silmin

Photo by Callie Morgan on Unsplash

Photo by Callie Morgan on Unsplash – Kirjoittanut Saara-Maria Pulkkinen

Morsian kävelee sulhasen luo. Sulhanen kääntyy, yllättyy, herkistyy.

Kamerat tallentavat kaiken.

Tässä pähkinänkuoressa Uskonto ja rituaalit -kurssin loppuesseessä tarkastelemani first look -kuvaus. Viime vuosina suomalaisiin hääblogeihin tullut amerikkalaistaustainen ilmiö, jossa vihkipari tapaa toisensa hääpäivänä ensimmäistä kertaa kahden, mutta kameroiden edessä, on rituaalitutkijan kultakaivos.

Rituaaleista puhuttaessa mieleen tulevat ensimmäiseksi naamiot, suitsukkeen savu ja erilaiset hämmentävät ja pelottavatkin uskonnolliset menot. Rituaaleja voi löytää kuitenkin myös maallisista ympyröistä, niinkin tutusta ja turvallisesta ympäristöstä kuin suomalaisista kesähäistä.
Lue loppuun

Mitä kaikkea uskontotieteilijät nykyään tutkivatkin?

Millainen on julkiateistin asema Yhdysvalloissa? Miten uskonto, historia, politiikka ja kirkkojen valtataistelu kietoutuvat yhteen Ukrainassa? Miten natsit, enkelit ja spagettihirviöt liittyvät toisiinsa? Ovatko NHL-seurojen logot pyhiä symboleita? Voiko tee olla muutakin kuin juoma? Miten tehdä uskontotieteellistä netnografiaa – ja mitä netnografia olikaan? Miten ymmärtää amerikkalaisten urheilijoiden protesteja kansalaisuskonnon viitekehyksestä?

Mitra Härkönen veti kolmannessa periodissa kurssin Uskontotieteen ajankohtaiset keskustelut. Kurssin aikana opiskelijat kirjoittivat laajemman ja tieteellisemmän esseensä pohjalta yleistajuisemmat blogitekstit. Tekstit julkaistiin kurssin omassa Uskontotieteen ajankohtaiset keskustelut –blogissa. Kirjoituksia pääset lukemaan tästä.

Syömisen etiikka – ratkaiseeko elämän pyhyys vai lajien arvostaminen?

Kirjoittanut Leo Tuominen

Riku Rantala kyseenalaistaa kolumnissaan (HS 18.3.17) länsimaisen tavan piilottaa ja häivyttää ruuan, tarkemmin ottaen liharuuan, valmistusprosessiin irrottamattomasti kuuluvan teurastusvaiheen. Rantala pohtii, voisiko yleisölle näyttää tv-lähetyksessä eläimen tappaminen vai seuraako tästä väistämättä someraivo ja sponsorikato. Rantala panee merkille, että kalan tappaminen ja suolestaminen vielä saattaisikin onnistua kohutta, mutta isompien olentojen teurastaminen ei todennäköisesti onnistuisi ilman ankaraa kritiikkiä.

Rantala lienee oikeassa siinä, että länsimaalainen ihminen ei siedä nähdä ruokailuunsa liittyvää pimeää puolta. Miksi muuten teurastus on niin etäiseksi asiaksi häivytetty? Rantala viittaa kokemuksiinsa muista maista, kuten Intiasta ja läntisen Afrikan maista, joissa eläinten teurastamiseen liittyy erilaisia rituaaleja. Rituaaleilla pyritään Rantalan mukaan osoittamaan arvostusta eläimen elämästä ja antamaan tämän kuolemalle arvo. Lue loppuun

Eevan omena istuu nykynaisen lautasella tiukasti

Kirjoittanut Kristiina Huotari

Olen ollut laihdutuskuurilla käytännössä koko aikuisen ikäni, yli kolmekymmentä vuotta. Vain kaksi raskautta imetyskausineen on tarjonnut katkon tähän urakkaan. Olenko ylipainoinen? En. Tavallinen viisikymppinen 165 cm pitkä ja 65kg painava nainen. Kolmekymmentä vuotta sitten painoin kymmenen kiloa vähemmän. Minulla on yhdeksän vuotta nuorempi, 10cm pitempi ja kymmenisen kiloa painavampi pikkusisko. Hänkin on ollut laihdutuskuurilla koko ikänsä lukuun ottamatta raskauksia, imetystä ja jaksoa, jolloin mystiset vatsavaivat riuduttivat hänet mallimittoihin.

Siskoni kanssa päivitämme säännöllisesti laihdutuskuulumisiamme. Tai pikemminkin tuskailujamme aiheen äärellä. Koska olemme koulutettuja, tiedostavia naisia ja myös äitejä, jotka eivät halua periyttää tyttärilleen negatiivista kehokuvaa ja omituista suhtautumista syömiseen, jaamme toisillemme kaikki kiinnostavat kehopositiivisuusartikkelit ja hoemme itsensä hyväksymisen merkitystä. Tunnistamme yhteiskunnan kapean kauneusihanteen, närkästyneinä kommentoimme vaatimusta mahtua yhteen, kiinteän piukkaan muottiin ja kiukustumme tutkimustuloksista, jotka kertovat laihojen työllistyvän paremmin kuin ylipainoisten. Puhumme naisen hallitsemisesta ja kontrolloinnista erilaisten muottien ja määritelmien välityksellä. Aikamme valistettuamme itseämme ja toisiamme toteamme kuitenkin yhdestä suusta: ”Ihan sama kuinka kehopositiivinen ja itsensä hyväksyvä kuuluu olla, mutta mä en sitä ole näine kiloineni. Laihdutan sen ikuisen viisi kiloa. Tiedän, että tämä on tyhmää, mutta ei voi mitään, näillä mennään.”

Lukiessani Gioia Filocamo kirjoittamaa artikkelissaan ”Hungry women – sin and rebellion trough food and music in the early modern era”, en voinut olla ajattelematta, että epärationaalisella ja surullisella käytöksellämme on kenties syvemmätkin juuret kuin vain verkkokalvoillemme alati hyökkäävä ”yhteiskunnan kapea naisihanne”, jota emme jaksa vastustaa. Filocamo kirjoittaa naisen syömisen- tai pikemminkin syömättömyyden- historiasta. Lue loppuun