DigiToteemi-osahankkeessa tutkitaan, miten opettajankoulutus tukee opettajaopiskelijoiden digitaitojen kehittymistä

Tänä päivänä opettajan työ edellyttää laaja-alaista osaamista, jonka yksi osa-alue digitaalinen osaaminen on. Opettaja tarvitsee työssään digitaitoja niin opetuksen järjestämisessä ja toteuttamisessa kuin oman ammatillisen kehittymisen tukemisessakin.

Keskeinen DigiToteemin osatavoite liittyy opettajaopiskelijoiden digiosaamisen tutkimiseen. Hankkeessa tutkitaan, miten opettajakoulutus tukee ammattiin valmistuvien opettajien digitaitojen kehittymistä. Tutkimus on osa yhteistyöhanketta Helsingin yliopiston ja Beijing Normal Universityn välillä.

Suomessa aineistoa kerätään sekä yliopistojen että ammatillisten opettajakorkeakoulujen opettajaopiskelijoilta, sillä heillä on ajankohtaisia kokemuksia opettajankoulutuksesta.

Kyselytutkimuksen tarkoituksena on hankkia tietoa siitä, miten laaja-alaiset taidot – ja digitaidot niiden osana – tulevat esille nykyisessä opettajankoulutuksessa. Tavoitteena on hyödyntää tuloksia opettajakoulutuksen kehittämisessä.

Kysely lähetetään opettajaopiskelijoille kevään 2018 aikana. Toivomme, että mahdollisimman moni opettajaopiskelija vastaisi kyselyyn laajan kokonaiskuvan saamiseksi. Mikäli sinulla herää kysymyksiä tutkimukseen liittyen, yhteystietomme löytyvät tämän sivun alalaidasta.

Kutsu Toteemi-hankkeen Työtä, oppimista ja hyvinvointia -seminaariin

TOTEEMI– sekä KOPE-hankkeet järjestävät seminaarin Työtä, oppimista ja hyvinvointia maaliskuussa. Kaikki aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita osallistumaan seminaariin!

Paikka: Ratapihantie 13, Pasila, Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu
Aika: 22.3.torstai klo 9:30-15:45
Ilmoittautuminen: 13.3. mennessä osoitteessa  http://bit.ly/2ElaeqP

Keynote speakers: Risto E.J. Penttilä (PhD, Nordic West Office Oy), Denise Villikka (MCH, PhD (c) Arcada UAS) sekä Juhani Saari (Tilastokeskus)

Päivän ohjelma:
9:00-10:00 Aloituskahvit
10:00-12:15 Keynote speakers
12:15-13:00 Lounas
13:00-15:00 Rinnakkaissessiot
15:00-15:45 Ajankohtaista jatkosta ja yhteenveto

Lisätietoa ja päivityksiä: http://www.amktoteemi.fi/fi/ty%C3%B6t%C3%A4-oppimista-ja-hyvinvointia-seminaari-2232018

 

 

Digiloikka, digimaraton vai pikemminkin digiytyminen?  

Kuuntele Helsingin yliopiston verkko-opetuksen koordinaattorin Mikael Kivelän pohdintoja digitalisaatiosta ja siihen liittyvistä termeistä.

Kivelä toteaa digiloikan ja -maratonin käsitteiden olevan riittämättömiä kuvaamaan sitä monitahoista prosessia, jota koulun digitalisaatioon liittyy. Hän ehdottaa näiden rinnalle digiytymisen käsitettä, joka kuvaa ”digitaalisuuteen kiteytymistä eli digitaalisten laitteiden ja palvelujen ynnä niiden käyttäjien sopeutumista toinen toisiinsa”. (Esityksen kesto on 3:19 min.)

 

TOTEEMI-hankkeen aloitusseminaari Haaga-Heliassa

TOTEEMI-hankkeen aloitusseminaari pidettiin Haaga-Heliassa 12.10.2017. Päivä oli erittäin antoisa! Seminaarin aluksi kuultiin mielenkiintoisia alustuksia muun muassa koulutuksen ja työelämän vuorovaikutteisuuden vahvistamisesta (esitykset ovat luettavissa Toteemin-verkkosivuilta). Iltapäivällä osahankkeet esittelivät omia organisaatiokohtaisia suunnitelmiaan. Lisäksi pohdittiin tapoja vahvistaa tutkimusta ja yhteistyötä myös eri osahankkeiden välillä.

Askelmerkit näkyväksi: toteutussuunnitelman laadintaa Helsingin yliopistolla

TOTEEMI-hankkeen konsultoinnista vastaava asiantuntija Kimmo Mäki vieraili Siltavuorenpenkereellä syyskuun alussa. Konsultaatio-tapaamisessa keskusteltiin laajoista, koko hanketta ohjaavista tavoitteista sekä laadittiin Helsingin yliopiston osahankeen toteutussuunnitelma.

Tapaaminen oli hedelmällinen ja konkretisoi tulevaa työskentelyä. Syksyn 2017 osalta osahankkeemme tavoitteet liittyvät muun muassa digitalisaation ja oppimisen välistä yhteyttä tarkastelevan tutkimuksen kartoittamiseen sekä yhteistyömuotojen rakentamiseen.

Tästä on hyvä jatkaa!

Toteemi-hankkeessa luodaan tehostettuja rakenteita ja toimintatapoja vahvistamaan korkeakouluopiskelijoiden työmarkkinoille kiinnittymistä sekä työllistyvyyttä.

Helsingin yliopisto on mukana Toteemi-hankkeessa, joka toteutetaan 16 ammattikorkeakoulun sekä kahden yliopiston yhteistyönä vuosien 2017–2019 aikana. Hanketta koordinoi Haaga-Helia, ja sen rahoittajana toimii Opetus- ja kulttuuriministeriö.

DigiToteemi-osahankkeen tavoitteet liittyvät  oppimisympäristöjen modernisointiin ja uusien pedagogisten ratkaisujen hyödyntämiseen tutkimusperustaisesti. Osatoteutuksessa tutkitaan, miten digitalisaatio edistää oppimista ja miten se purkaa opiskelun esteitä. Tämän ohella selvitetään, millaista digitaalista osaamista opettajalta työelämässä edellytetään. Tavoitteena on tukea opettajaksi valmistuvien sujuvia valmiuksia siirtyä työelämään, jossa digitalisaation mahdollisuuksiin kohdistetaan suuria odotuksia.

Lisätietoa hankkeesta: Toteemi-hankkeen verkkosivut

Yhteystiedot: (Helsingin yliopiston osahanke)

Leila Pehkonen, osahankkeen vastuullinen tutkija, yliopistolehtori (leila.pehkonen@helsinki.fi)

Vilhelmiina Harju, tohtorikoulutettava                           (vilhelmiina.harju@helsinki.fi)