Kuudetta kurssikertaani varjostaa se tosiasia että olin luennon aikana toisella puolella Atlanttia. No, ohjeet olivat tuttuun tapaan hyvin yksityiskohtaisia, joten tämä ei oikeastaan haitannut. Ryhmäulkoilu Kumpulassa GPS-paikantimen kanssa, sekä siihen liittyvä paikkatietotyöskentely, jäi tosin valitettavasti tällä kertaa väliin. Kyseistä harjoitusta olisi kyllä ollut todella hankala toistaa omin päin.
Harjoitustehtävä Helsingin seudun pelikonetilastojen avulla osoitti miten Excel-pohjaista tietoa saadaan ”geokoodattua” pisteiksi teemakartalle katuosoitteiden avulla. Harjoitus osoitti myös miten normaalia on että kahdessa samaa aihetta käsittelevissä aineistoissa on pieniä eroavaisuuksia – Excelissä saattaa osoite olla ”Tennispalatsin aukio” ja paikkatietoaineiston tiestössä vastaavasti ”Tennispalatsinaukio”, joita sitten pitää korjata ja kohdistaa manuaalisesti. Ja jos jo Helsingin kadunnimissä tulee vastaan eri versioita, voin vain kuvitella millainen jorpakko joku vähänkin epämääräisempi aineisto voi pahimmillaan olla.
Itse blogitehtävä oli tällä kertaa sellainen, että saimme tuottaa kolme valinnanvaraista karttaesitystä luonnonhasardeista, joita voisi opettajana käyttää tuntiopetuksessa. Aineistoina olivat maanjäristykset, tulivuoret sekä meteoriitit, joista jokaisesta on olemassa tietokantoja netissä. Aineistoja ei tälläkään kertaa annettu meille hopeatarjottimella, vaan niitä sai luvan kerätä itse ja muokata vielä Excelillä sellaiseen muotoon että tiedot ovat järjestyksessä. Välillä tämä Microsoftin lahja maailmalle halusi välttämättä muunnella esim. numeroita päivämääriksi. Tarkkuus on tässäkin kaiken A ja O.
Ensimmäinen karttani käsittelee maanjäristyksiä. Halusin luoda kartan jossa näkyy maailman isoimmat maanjäristykset, joten rajasin aineistosta kaikki tunnetut vähintään 8 magnitudin maanjäristykset ja toin ne maailmankartalle. Järistykset noudattavat selkeästi n.s. Tyynenmeren tulirenkaan muotoa, vaikka ne eivät itsessään muodostakaan kauhean yhtenäistä rengasta. Mikäli karttaan olisi otettu mukaan pienempiäkin järistyksiä, muodostaisivat ne kauniimman yhtenäisen renkaan Tyynenmeren ympärille, ja kartalla näkyisi varmaankin myös muun maailman maanjäristyksiä.
Kuva 1. Maailman yli 8 mg maanjäristykset
Koululaisille voisi kertoa Tyynenmeren tulirenkaasta ja sen syistä, ja siitä miksi maanjäristyksiä yleensä tapahtuu. Tähän tarkoitukseen olisi tosin parempi, mikäli karttaprojektio olisi sellainen jossa Tyynimeri on kartan keskipisteessä. Myös magnitudi-asteikkoa kannattaisi avata, ja huomauttaa että magnitudi ei itsessään kerro kaikkea maanjäristyksen vakavuudesta, vaan myös esim. sillä on merkitystä, kuinka lähellä maan pintaa järistys tapahtuu.
Toisen kartan teemana on meteoriitit. Tähänkin olen valinnut havainnot suurimmista meteoriiteista, ja edelliseen karttaan verrattuna tässä on mukana kahta erityyppistä kohdetta – maasta löytyneet meteoriitit jotka on ajoitettu löytövuoden mukaan, sekä havaitut meteoriittien putoamiset joissa putoamisvuosi on tiedossa. Kartta sisältää nimenomaan suurimmat olemassa olevat meteoriittimöhkäleet – eli listalta ei löydy kaikkein suurimpia historian saatossa maapalloon iskeneitä meteoriitteja, joista on jäljellä enää kraatterit.
Kuva 2. Maailman 100 suurinta meteoriittia.
Koululaisille tästä ainakin ilmenee se, kuinka valtaosa suurimmista meteoriiteista löytyy maastosta sen sijaan että niiden putoaminen havaittaisiin. Kartalta huomaa miten varsinkin Yhdysvalloista on löytynyt suuri määrä havainnoista. Ja vaikka havaittuja meteoriitteja onkin suhteellisen vähän löydettyihin verrattuna, sijoittuvat ne satunnaisemmin kartalle kuin löydetyt.
Oppilaille kannattaakin painottaa että, toisin kuin muut luonnonhasardit, voivat meteoriitit periaatteessa pamahtaa minne tahansa. Löydettyjen meteoriittien havaintokuviot riippuvat muista asioista. Mereen tippuneita ei tietenkään helposti löydetä. Karuilta alueilta kuten preerialta tai aavikolta on ehkä suhteellisen helppo havaita meteoriitteja, joka voisi ehkä selittää Pohjois-Amerikan havaintoja, ja Afrikan löytöjen painottumista Saharan ja Kalaharin alueille. Lisäksi toimiva valtiojärjestelmä (onko maassa tahoa jolle havainnoista voi raportoida, ja millä tavoin?) ja koulutus (tietous siitä mikä meteoriitti ylipäänsä on) johtavat siihen että suurempi osuus meteoriittihavainnoista tulee tutkituiksi. Pudonneista meteoriiteista huomaa että ne painottuvat pohjoisen pallonpuoliskon asutuille alueille. Erämaassa ei ole ketään näkemässä taivaankappaleiden osumista maapalloon, kuten Lappalaisen Jouko kiteyttääkin omassa blogikirjoituksessaan (Lappalainen 2017).
Kolmannessa kartassa pällistellään kahden tulivuorityypin sijoittumisia maapallolla. Kyseessä on kaksi tunnetuimmista tulivuorityypeistä, eli kerrostulivuoriksikin kutsutut stratotulivuoret sekä laakeat kilpitulivuoret.
Kuva 3. Maailman kilpi- ja stratotulivuoret
Koululaisille kannattaa kertoa tulivuorityyppien eroista ja synnyistä, ja miksi ne sijoittuvat kartalle niinkin eri paikkoihin. Tyynenmeren tulirengas tulee tässäkin tutuksi. Tärkeä huomio on myös se, että kerrostulivuoret ovat näistä kahdesta usein vaarallisempia ihmisasutukselle niiden räjähdysherkkyyden takia.
Laattatektoniikka liittyy niin vahvasti sekä tuolivuoriin että maanjäristyksiin, että siitä kertominen ja suurimpien mannerlaattojen törmäämis- sekä loittonemisvyöhykkeiden esittely auttavat oppilaita varmasti ymmärtämään aihetta paremmin. Lisälukemista aiheeseen löytää esim. alla olevan linkin takaa:
Tämänkertaiset kartat olivat hieman kaksijakoisia toteutukseltaan. Kokeilin hieman erilaisia värimaailmoja, josta ehkä parhaimmat olivat meteoriittikartta selkeydellään sekä tulivuorikartta erilaisuudellaan. En tosin ollut tarkkana sitä tallentaessa, ja osa oikeasta laidasta jäi tallennusalueen ulkopuolelle. Legendat väsäsin jälkikäteen kuvankäsittelyohjelmalla, sillä ne olivat epähuomiossa jääneet MapInfossa tekemättä. No, eipä tuo oikeastaan haittaa, sillä MapInfo ei tuota hirveän kauniita legendoja. Nämä ehkä ovat selkeydellään parempia opetuskäyttöön.
Tiedon käsittely MapInfon avulla alkaa tässä vaiheessa olla omalta osaltani hyvällä mallilla, ja myös tiedon syöttäminen ohjelmaan sujuu kuin tanssi. Se mikä tässä vaiheessa on hankalaa on mielestäni eri projektioiden ja koordinaattien käyttö. Mikä projektio pitää valita missäkin tapauksessa, voiko väärällä projektion valinnalla olla katastrofaalisia seurauksia, ovatko koordinaatit oikeassa muodossa, mikä on longitudi ja mikä latitudi, jne. Tähän ei tietenkään auttanut GPS-harjoitukselta poissaolo.
Lähteet:
Lappalainen, J. (2017). Osa 6 – “Hit me like a meteorite, don’t let me go”. Luettu 17.3.2017. <https://blogs.helsinki.fi/ladjouko/2017/02/23/foxtrot/>