Pohdintaa Anna Leonowiczin artikkelin Two-variable choropleth maps as auseful tool for visualization of geographical relationship pohjalta.
Lyhyesti referoituna Leonowicz esittelee artikkelissaan kahden muuttujan koropleettikarttoja. Kyseisissä kartoissa perusideana on esittää kahden erilaisen ilmiön esiintymistä kartalla. Apuna tarkastelussa on legendana toimiva hajontadiagrammi, johon lisätyllä värikoodilla ilmaistaan kartalta tarkasteltavan alueen ominaisuuksia. Leonowiczin mukaan kahden muuttujan koropleettikartat ovat erinomaisia työkaluja esittämään yhdellä kartalla tietoa kahdesta eri ilmiöstä, mutta hyvän sellaisen laadinta voi olla vaikeaa koska niiden luettavuus ei aina ole hyvä, varsinkaan maallikolle.
Itselleni kahden muuttujan koropleettikartat olivat täysin uusi tuttavuus. Ensivaikutelmalta esitysmuoto tuntuu kuitenkin erittäin kiintoisalta ja oivaltavalta, joskin sekavalta. Aluksi artikkelia lukiessa meni tovi että ymmärsi tarkalleen millaisesta karttamuodosta oli kyse. Esimerkkikuvien avulla kartan lukeminen kuitenkin selkiytyi. Kyseisen karttamuodon lukeminen selvästi vaatii hieman harjoitusta, sillä legenda poikkeaa täysin siitä mitä tähän asti olen ymmärtänyt kartan legendaksi. Uskallan väittää, että myös tästä syystä tällaisia kahden muuttujan koropleettikarttoja ei nähdä esimerkiksi valtamediassa. Kartat tuntuvat sopivan paremmin juuri ammattikäyttöön. Vastaava kartta ei esimerkiksi sopisi Helsingin Sanomien sivuille, sillä suurin osa yleisöstä ei jaksaisi paneutua sen lukemiseen. Vastaavasti taas kun kiinnostusta riittää, uskon että tämä karttatyyppi on aivan erinomainen työkalu esittämään tietoa kahdesta erimuuttujasta yhdellä kartalla ja periaatteessa yhdellä väriasteikolla.
Itse karttahan ei näytä kovin monimutkaiselta, kyseessä näyttää olevan koropleettikartta jossa on vain useampia eri värisävyjä. Legendan teko näissä kartoissa onkin ilmeisesti prosessi, jolla kartasta saadaan joko erittäin oivaltava, tai jolla se pilataan täysin. Artikkelissa tuli ilmi että erityisesti luokkajaon tekeminen on erittäin oleellinen osa selkeän kartan tekoa. Tämä sääntö toki pätee kaikkiin koropleettikarttoihin, mutta väittäisin että tässä tapauksessa se korostuu vielä entisestään. Hajontadiagrammi tulisi myös jakaa maksimissaan 9 eri osaan (kolme luokkaa kummallekin akselille), ja tämäkin kuulostaa mielestäni jo suurelta määrältä eri luokkia. Koska eri luokkia kuvaavia värejä, joista osa syntyy ”sekoittamalla” risteävien luokkien värit keskenään, on näinkin monta, on värien valinnassa oltava melko tarkkana. Sekaannuksen vaara tulkinnassa alkaa melko suuri jo kun esimerkiksi 3-4 eri sinisen sävyä on kuvattuna yhdellä kartalla.
Tällaisen koropleettikartan hyöty riippuu täysin siitä, millaisia muuttujia sillä halutaan kuvata. Kartan hienous tuntuisi olevan siinä, että kun legendan informaatio on sisäistetty hyvin, näkee yhdellä vilkaisulla miten tarkastellut alueet eroavat tai ovat samanlaisia toisiinsa verrattuina. Verrattuna koropleettikarttaan, jossa on vain yksi muuttuja, on tällaisen kartan hyöty siinä että se sisältää enemmän informaatiota pienemmässä tilassa. Vaihtoehtoinen esitys muoto, jota käytettiin myös artikkelissa, on piirtää rinnakkain kaksi eri karttaa, jotka kumpikin kuvaavat omaa muuttujaansa. Näissä kartoissa yksittäisin muuttujan vertailu on äärimmäisen selkeää, mutta muuttujien väliset suhteet jäävät täysin havaitsematta. Oma näkemykseni on että kun vertaa kahta yhden muuttujan karttaa rinnakkain keskenään, saa kyllä pääpiirteittäin kuvan siitä miten muuttujat esiintyvät myös keskenään. Joka tapauksessa kahden muuttujan kartassa tämä yhteys saadaan aikaan selkeämmin, kunhan vain jaksaa paneutua agendaan.
Sanoisin myös että kahden muuttujan koropleettikartasta voisi olla erityisesti hyötyä, kun tarkasteltavat muuttujat ovat jossain määrin riippuvaisia toisistaan, tai että niillä on selkeästi jokin yhteys keskenään. Tämän huomion teki Leonowicz myös artikkelissaan. Voidaan ehkä ajatella että kartan lukeminen ja tulkitseminen on muuten niin työläs prosessi, että selkeä tarkoituksenmukaisuus muuttujien välillä on ehdottomaksi hyödyksi.
Koska legendan tulkitseminen vie aikaa näissä kartoissa, voisi olla hyödyllistä jos tarkasteltavat ilmiöt olisi jossain määrin standardoituja. Tällä tarkoitan sitä, että kun kartanlukija on omaksunut ja sisäistänyt yhden tyylisen legendan tietystä aiheesta, tietyllä värikoodilla, on hänen helppo tehdä tulkinta toiselta kartalta, kun värit ja luokat pysyvät samoina. Esimerkiksi sarja kahden muuttujan koropleettikarttoja, joissa on käytetty samaa mallia kartasta toiseen, voisi tuoda mielenkiintoista tietoa tarkasteltavien alueiden sisäisen dynamiikan eroavaisuuksista.
Lähde:
Leonowicz, A. (2006) Two-variable choropleth maps as a useful tool for visualization of geographical relationship. Geografija. 2006. T. 42. Nr. 1. P. 33–37