Verkko-opetuksen tukiverkoston toimintakertomus 2008

Keräsin vuoden varrelta tukiverkoston toimintaa ja tapahtumia, tukiverkoston toiveen mukaan, kokoavaksi blogimerkinnäksi toimintakertomuksen tapaan.

Verkko-opetuksen tukihenkilöverkosto on toiminut vuoden 2008 aikana aktiivisesti sekä kokoontuen että keskustellen säännöllisesti. Kuukausitapaamiset eli aamuklubit vakiintuivat heti ohjelmaan syksyn 2007 käynnistyksen jälkeen. Aamuklubeissa verkoston jäsenet ovat esitelleet organisaatiotaan ja toimintaansa, ajakohtaisten keskusteluaiheiden lisäksi. Keväällä meidät kutsuttiin kylään lääketieteelliseen, teologiseen ja valtiotieteelliseen tiedekuntaan ja opiskelimme uutta e-lomaketta. Syksyllä kävimme kasvatustieteellisessä ja humanistisessa tiedekunnassa, Viikin ja Kumpulan kampuksella ja Avoimessa yliopistossa.

Tulevaa toimintaa ja tarpeita suunnittelimme ideariihen merkeissä sekä kesäkuussa “eläinmuseolla” että joulukuussa Tallinnan-laivalla. Syyslukukaudella tukiverkostolaisia kokoontui myös perjantai-iltapäivisin epävirallisiin tapaamisiin yliopiston kampukselle Second lifessa. Muita tapahtumia vuoden varrelta olivat epävirallinen blogitapaaminen, kevätretki PedaForumiin, keskustelut työasemapalveluista ja esteettömyydestä sekä sähköinen työpöytä -tapaaminen.

Paljon keskustelua herättäneitä asioita olivat kevättalvella järjestelmien integrointi, keväämmällä ITK-pohdinnat ja kevätkesällä Second life. Syksyllä blogin kommentteja käytettiin jo aiemmin mainittujen keskustelujen lisäksi paljon esim. aamuklubien ohjelman tarkentavaan tiedottamiseen.

Yhteensä vuoden aikana järjestetyissä lähitapahtumissa oli yli 200 osallistumista, tukiverkoston blogissa lähes 70 merkintää ja 90 kommenttia, Second lifessa vähintään kymmeniä kävijöitä sekä syyskuussa perustetulla wiki-alueella n. 250 lukukertaa ja muokkauksiakin kymmeniä.

Tukiverkoston toimintaa koordinoi Opetusteknologiakeskus. Koordinaattoreina vuoden aikana olemme toimineet vuorotellen ensin minä, sitten Pauliina ja taas minä.

One thought on “Verkko-opetuksen tukiverkoston toimintakertomus 2008

  1. Pingback: Tukiverkoston toimintakertomus 2009 – Verkko-opetuksen tukiverkosto

Comments are closed.