Kategoriat
_______

Loppusanat

Blogi on nyt valmis! Kyllähän tässä loppujen lopuksi kävi sitten ihan perinteisesti, eli ensin tehtävää tarpeeksi välteltyäni se tuntuikin ihan kivalta kun pakko ajoi tekemään ja pääsi vauhtiin. Onneksi olin kuitenkin useamman päivän varannut blogitekstien tekoon, niin saatoin tehdä edes näennäisesti huolellista työtä. On se vaan ihmeellistä, etten vielä yliopistoonkaan mennessä ole oppinut yksinkertaista ajoissa […]

Kategoriat
_______

Kurssikerta 7 – Omia karttoja hinnalla millä hyvänsä

Viimeisen kurssikerran agenda oli simppeli ja helpommin sanottu kuin tehty: Tee itse kartta alusta lähtien. Ettei opiskelija vahingossakaan pääsisi helpolla, tulisi kartan olla jostain kurssilla käsittelemättömästä aiheesta ja sisältää vähintään kahta muuttujaa, joihin datan pitäisi olla itse haettua. Haaste tuntui sopivalta ja innostavalta, mutta kyllä niitä kompastuskiviä lopulta matkalle sattui. Lopputulos syntyi kaikesta huolimatta.   […]

Kategoriat
_______

Kurssikerta 6 – Itsenäisiä karttoja tulivuorista ja maanjäristyksistä

  Kuudennella kurssikerralla oltiin syvällä itse tekemisessä, sillä aineistotkin kerättiin itse. Ei haitannut herätä vähän normaalia aikaisemmin osallistumaan vaihteeksi keskiviikon opetusryhmään, koska kurssikerta aloitettiin pienellä ulkoilulla. Oli siistiä saada huomata, miten helppoa se asiallisen datan keruu onkaan. Paikalla ryhmässä oli tavallista enemmän porukkaa ja kun kaikkien data yhdistettiin, saatiin aikaan ihan asiallinen kartta Helsingin alueen […]

Kategoriat
_______

Kurssikerta 5 – Bufferointia ja uima-altaita

Viidennellä kurssikerralla päästiin hommiin ja niitä riittikin ihan iltaan asti. Aluksi harjoiteltiin bufferointia viime viikolla tehdylle Pornaisten kartalle ja sen jälkeen itsenäisissä tehtävissä sovellettiin opittua mm. lentokentillä. Tehtävissä riitti työnsarkaa, mutta on varsin palkitsevaa saada jotain konkreettista irti QGISsistä.   Kurssikerran itsenäisiä tehtäviä oli kolmisen kappaletta ja niiden tarkat vastaukset olen koonnut tekstin loppuun taulukkoon […]

Kategoriat
_______

Kurssikerta 4 – Ruutuaineistoja ja korkeuskäyriä

Neljännellä kurssikerralla aiheena oli ruututeemakartan ja korkeuskäyrien tekeminen sekä perinteinen itse kartan piirtäminen. Tällä kertaa päästiin käsiksi myös rasterimuotoisiin aineistoihin korkeuskuvaa tarkasteltaessa. Niitä ei kuitenkaan pyöritelty paljoa.   Ruututeemakartta on siitä hyvä, että siinä kaikki tarkasteltavat alueet ovat yhtä suuria. Koropleettikartalla alueiden koolla saattaa olla suuriakin eroja, joten tieto on hyödytöntä, jos sitä ei ole […]

Kategoriat
_______

Kurssikerta 3 – Tietojen tuominen QGISsiin ja tulviminen Suomessa

Kolmannella kurssikerralla opeteltiin ensin yhdistämään alueita yhdeksi, liittämään taulukkomuotoista dataa QGISiin ja näin visualisoimaan sitä sekä laskemaan pisteiden ja pienempien polygonien määrää polygonissa eli esimerkiksi valtion alueella. Näitä tehtiin Afrikan kartalla. Harjoitustehtävässä opittua sovellettiin Suomen valuma-alueisiin.  Viikkotehtävä kehottaa pohtimaan käyttömahdollisuuksia erilaisille saatavilla oleville lisämuuttujille tunnilla käytetyille tasoille. Tunnilla käsiteltiin konflikteja, timanttikaivoksia, sekä öljykenttiä laskien konflikteja […]

Kategoriat
_______

Kurssikerta 2 – Suomi-Neito projektioiden maailmassa

Toisen kurssikerran tehtävät olivat jo haastavampia kuin ensimmäisen. Ensimmäiseen tehtävään upposi sen verran aikaa, että päädyin vain silmäilemään loppuja. Ensimmäisessä tehtävässä mittailtiin Suomi-Neidon pään yläosan pinta-alaa ja lantion leveyttä eri projektioissa. Tehtävän tarkoituksena oli tuoda ilmi eri projektioiden eroja. Käytin paljon aikaa eri projektioiden katseluun. Exeliin listasin muutamia erilaisia. Jostain syystä pituudet eivät muuttuneet joissain […]

Kategoriat
_______

Kurssikerta 1 – Tutustuminen QGISiin

Olin innoissani uuden kurssin alkaessa, kun pääsi likaamaan kätensä kunnon gis-ohjelmistoon. Ensimmäinen kurssikerta sujui hyvin, kun pidin zoomia auki toisella tietokoneella ja itse seurasin perässä QGiISillä toisella koneella. En ollut ennen käyttänyt mitään vastaavia ohjelmistoja, joten periaatteessa kaikki oli uutta. Sain kuitenkin luotua jonkun ymmärryksen ohjelman periaatteista. Omin sanoin QGIS järjestelee ohjelmaan syötetyn datan kartalle […]

Kategoriat
_______

Prologi

Tervetuloa seuraamaan Marian matkaa Geoinformatiikan menetelmät -kurssin kanssa. Maaliskuun viimeiseen päivään mennessä tänne ilmestyy seitsemän huolella ja kärsivällisyydellä työstettyä kirjoitelmaa, joissa kerron seikkailuistani kyseisen kurssin parissa. Luvassa on sekä jännittäviä taisteluja ihmisen ja koneen kesken että ystävyyden ja ymmärtämisen hetkiä. Ethän missaa mitään!   Tämä kurssi on aiheuttanut minussa harmaita hiuksia jo alusta lähtien. Heti […]

Kategoriat
_______

epätoivon parkaisu

Hei rakas päiväkirjani. Opin tänään käyttämään tätä blogipalvelua, mutta se ei alkanutkaan kirjoittamaan itse itseään joten olen hieman hukassa. En tiädä mitä tehdä. Voisin heittää läpällä vähäiset rahani osakkeisiin ja elättää itseni meemeillä. Ei mulla muuta hyvää yötä. 😎 ps. Kai täältä saa poistettua näitä testipostauksia sitte ku periodin vikalla viikolla puolen tunnin yöunilla junttaan […]