Mustan hiilen tutkimukseen rahoitusta

Sirkku ManninenYliopistonlehtori, dosentti Sirkku Manninen sai osana laajempaa NABCEA-konsortiota (Novel Assessment of Black Carbon in the Eurasian Arctic: From Historical Concentrations and Sources to Future Climate Impacts) rahoituksen Suomen Akatemialta. Osahankkeessa analysoidaan musta hiilen pitoisuuksia ja laskeumaa Huippuvuorilta, Suomen Lapista ja Jamalin niemimaalta kairatuista jäänäytteistä ja/tai järvisedimenteistä. Musta hiili on hiilidioksidin jälkeen tärkein ilmaston lämpenemistä aiheuttava tekijä, jonka vaikutus vahvistuu arktisella alueella. Mittausten avulla saadaan selville viimeaikainen mustan hiilen laskeuma. Hiilen isotooppimääritysten (14C) avulla puolestaan voidaan arvioida fossiilisten polttoaineiden (esimerkiksi öljynporauksen) vs, biomassan polton osuutta mustan hiilen päästöistä arktisilla alueilla. Kokonaisuutena hanke tuottaa uutta tietoa siitä, miten kasvava taloudellinen toiminta arktisella alueella vaikuttaa mustan hiilen päästöihin ja siten arktisen alueen ilmastoon tulevaisuudessa.

Pohjoismaista naisenergiaa:

DSCN6383Blokkvattn-järven sedimentin kairausta Huippuvuorilla maaliskuussa 2013. Kuvassa vasemmalta Ewa Lind, Elisabeth Isaksson ja Meri Ruppel.