Pohdintaa uskonnosta ja faniudesta: voiko faniutta tutkia uskontotieteellisesti?

Onko faniudella ja uskonnolla mitään yhteistä ja kannattaako faniutta tutkia uskontotieteellisesti? Tähän kysymykseen löytyy argumentteja sekä puolesta että vastaan. Useat fanitutkijat, kuten Henry Jenkins, ovat sitä mieltä, ettei uskontoa ja faniutta tulisi sekoittaa keskenään. Jenkinsin ajatuksissa uskonnon määritelmänä on kirjaimellinen usko ja rinnastamalla uskonto faniuteen väitettäisiin hänen mukaansa fanien olevan kykenemättömiä erottamaan totuuden fiktiosta. Tämänkaltainen rinnastus onkin kieltämättä hedelmätön, mutta asiaa voidaan lähestyä myös toisenlaisesta näkökulmasta.

Teoksen Pehmeitä kumouksia: Uskonto, media, nykyaika faniutta koskevassa luvussa Teemu Taira lähestyy kysymystä faniuden ja uskonnon rinnastamisesta antiessentialistisen uskontokäsityksen kautta. Kun lähdetään tutkimaan lähtökohtaisesti ei-uskonnollista ilmiötä uskontotieteellisestä näkökulmasta, olennaista on pohtia, millaista uskontomääritelmää käytetään. Uskontoa ei ole tällöin kannattavaa ajatella essentialistisena käsitteenä, jota yhdistää tietty piirre – esimerkiksi kirjaimellinen usko, kuten Jenkins asian ymmärtää. Sen sijaan uskonto on syytä nähdä joustavana kategoriana ja erilaiset ilmiöt, kuten fanius, voivat olla enemmän tai vähemmän uskonnonkaltaisia.

Yksi tapa lähestyä faniutta uskontotieteen näkökulmasta on tarkastella faniutta implisiittisenä uskonnollisuutena. Edward Baileyn kehittämä ajatus implisiittisestä uskonnollisuudesta kiinnittää huomion siihen, mikä yksilöille tai yhteisöille on merkityksellistä ja tärkeää, riippumatta siitä pidetäänkö tätä lähtökohtaisesti uskonnollisena vai ei. Ongelmana Baileyn ajatuksissa voi pitää sitä, että mikä tahansa voidaan tällä tavoin nähdä implisiittisenä uskonnollisuutena. Tästä huolimatta näen implisiittisen uskonnollisuuden käsitteen hyvänä puolena sen, että sen avulla voidaan tarkastella selvästi uskonnollisten ilmiöiden lisäksi ei-uskonnollisia ilmiöitä ottaen huomioon niiden merkitykset yksilöille. Vaikka ”mikä tahansa” voi implisiittisen uskonnon määritelmän pohjalta olla tietylle yksilölle uskontoa, ei tämä tarkoita kyseisen asian toimivan uskonnon tavoin kaikille. Fanius voikin tietyille faneille toimia (implisiittisen) uskonnon tavoin, mutta tämän ei tarvitse tarkoittaa faniuden yleisesti olevan uskontoa.

Implisiittisen uskonnollisuuden näkökulman lisäksi voidaan faniudelle ja uskonnollisuudelle löytää useita yhteneviä piirteitä. Faniuteen voi muun muassa liittyä uskonnoille ominaisia rituaalisia piirteitä ja tietynlaista ”pyhän” ja ”profaanin” erottelua. Fanitoimintaan käytettävää aikaa voidaan pitää erityisenä ja arjesta erotettuna ja faniuden kohde voi saada fanin elämässä erityisen aseman. Arjesta erotettua faniaikaa voisi tarkastella esimerkiksi Victor Turnerin käsitteistöä soveltaen tietynlaisena liminaalitilana. Fanit voivat myös käyttää uskonnollisia käsitteitä kuvatessaan faniuteen liittyviä kokemuksia tai faniutta yleensä. Vaikka tällaiset yhteneväisyydet eivät tee faniudesta uskontoa, antavat uskonnon ja faniuden yhtenevät käytännöt syyn tarkastella faniutta uskontotieteellisten käsitteiden kautta. Esimerkiksi rituaalitutkimuksen teorioita ja käsitteitä soveltamalla voidaan faniuteen saada uudenlaista näkökulmaa ja löytää siitä uusia puolia.

Kiinnostava yhteneväisyys uskonnon ja faniuden välille löytyy myös molempiin liittyvästä yhteisöllisyydestä ja kultin käsite avaa tähän erityisen kiinnostavan näkökulman. Kun kultilla viitataan löyhään yhteisöllisyyden muotoon, jota yhdistää yhteinen palvonnan kohde, voidaan faniudesta löytää hyvinkin paljon tutkimisen arvoista tästä näkökulmasta. Kultti on tällöin käsitteellisesti erotettu lahkosta, joka on tiivis ja poissulkeva yhteisö. Tämän tyyppistä tutkimusta onkin jo tehnyt muun muassa Stig Söderholm, joka on tutkinut Jim Morrisonin ympärille syntynyttä kulttia. Itse tutkin kandidaatintutkielmassani Harry Potter -faniuden kultinomaisia piirteitä ja näenkin kulttirinnastuksen erityisen kiinnostavana lähestymistapana faniuden uskontotieteelliseen tutkimukseen.

Kaikesta tästä yhteneväisyydestä huolimatta, onko faniutta silti järkevää kutsua uskonnoksi? Mielestäni kysymys siitä, onko fanius uskontoa, ei oikeastaan ole tarpeellinen. Olennaisempaa on pohtia, onko fanius siinä määrin uskonnonkaltaista, että sen tutkiminen uskontotieteellisesti on mielekästä. Mielestäni se, että faniudesta on löydettävissä paljon uskonnonkaltaisuutta, tekee sen uskontotieteellisestä tutkimuksesta kiinnostavaa. Toki faniutta, kuten uskonnollisuutta, on monenlaista, ja tutkimuskohdetta valittaessa on pohdittava rinnastuksen ja valitun tutkimuksellisen näkökulman sopivuutta.

 

Kirjallisuus
Taira, Teemu (2015). Pehmeitä kumouksia: Uskonto, media, nykyaika. Turku: Eetos.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *