Tekijä: Deleted User

Special user account.
Julkaistu

Uskonnontutkimuksen ja muiden tieteenalojen rinnakkaiselosta

Kun tapaan uusia ihmisiä, monet heistä ihmettelevät, mitä oikeastaan opiskelen, kun kerron olevani uskontotieteilijä ja teologi. ”Tuleeks susta sit pappi?”, kysytään yleensä ensimmäisenä. Kun vastaan kieltävästi, keskustelukumppani tapaa rentoutua ja alkaa kertoa suhteestaan uskontoon. Keskustelun edetessä nousee hyvin usein esiin hämmennys siitä, miten tieteellistä tutkimusta voi tehdä aiheesta, joka pohjaa asiaan, jota ei voi empiirisesti todistaa. Tieteenalaamme tuntemattomien voi olla vaikeaa ymmärtää, ettei uskonnontutkimus ota kantaa jumalien tai muiden yliluonnollisten asioiden olemassaoloon, vaan tutkii ihmisten ajattelua ja käyttäytymistä suhteessa ilmiöön, jota nimitetään uskonnoksi. Toisaalta tällaisenkin tutkimuksen relevanssia voi olla hankalaa ymmärtää varsin sekulaarissa suomalaisessa ympäristössä elävänä.

Belief in supernatural agents is another hallmark of our species, and has long been seen as somewhat of a scientific mystery. By exploring the natural cognitive foundations of supernatural beliefs, however, researchers from diverse disciplines have helped transform the mystery of belief in supernatural agents into a tractable scientific problem. (Gervais, 2013)

Kuten yllä olevasta lainauksesta käy ilmi, uskon yliluonnolliseen voidaan ajatella olevan merkittävä osa ihmislajia. Vaikka uskon kohde voikin olla tieteen saavuttamattomissa, uskoon itseensä ollaan päästy käsiksi viimeisten vuosikymmenten aikana. Esimerkiksi kognitiivisessa psykologiassa on vallalla ajatus, että uskonto on ihmismielen sivutuote, eli ensisijaisesti muihin toimintoihin tarkoitetut mielen mekanismit tuottavat myös ajatuksia yliluonnollisista toimijoista. Esimerkiksi niinkin itsestään selvältä arjessa tuntuva asia kuin muiden ihmisten mielien olemassaolo on oikeastaan uskon asia, sillä emmehän voi varmasti tietää, mitä muut ajattelevat. Useimmille, psyykkisesti terveille ihmisille kuitenkin kehittyy valmius ’havaita’ mieliä, eli ymmärtää toisten ihmisten näkyvän toiminnan taustalla olevan ajatuksia ja tunteita, jotka ohjaavat toimintaa. Tämä muiden mielien havaitseminen eli eräänlainen niihin uskominen johtaa teorian mukaan myös persoonallisiin jumaliin uskomiseen. Tutkimuksissa on osoitettu, että muiden mielien ja jumalien ajattelu aiheuttaa uskovilla aktiivisuutta samoilla aivoalueilla ja johtaa samanlaiseen käyttäytymiseen ja ajatteluun.

Jos kerran psykologinen tutkimus osaa selittää, miten usko yliluonnollisiin toimijoihin syntyy, miksi ihmiset sitten uskovat edelleen? Miksi uskontoa pitäisi tutkia omana tieteenalanaan, eivätkö psykologinen ja vaikkapa historiallinen tutkimus riitä? Miksi uskonnontutkimukselle ja teologialle täytyisi antaa rahaa? Miksi ihmeessä yliopistoissa on kokonaisia teologisia tiedekuntia? Kuten aluksi antamassani esimerkissä kuvasin, uskonnontutkijat kohtaavat jo opiskeluaikanaan tilanteita, joissa tieteenalan olemassaoloa joutuu ja samalla oppii perustelemaan. Olemassaolon perustelun taitaminen on uskonnontutkijoille erityisen tärkeää tänä aikana, jona koulutuspolitiikka vaatii suomalaisilta yliopistoilta selviä osoituksia tuloksen tekemisestä ja tutkimuksen sovellettavuudesta. Uskonnontutkimuksen ja teologian kaltaiset, lähinnä laadullista tutkimusta tekevät alat voivat helposti jäädä alakynteen esimerkiksi suhteessa psykologiaan, joka pystyy perustelemaan teoriansa empiirisin kokein ja esittämään tuloksensa matemaattisina malleina.

Muita tieteenaloja ei kuitenkaan tulisi välttämättä nähdä uskonnontutkimuksen ja teologian syrjäyttäjinä. Päinvastoin, monenlaista asiantuntemusta hyödyntämällä voidaan tehdä entistä kattavampaa tutkimusta uskonnoista, jotka ovat jatkaneet olemassaoloaan tieteen tuloksista ja sekularisaatio-oletuksista huolimatta. Esimerkiksi psykologian metodeja ja tuloksia onkin hyödynnetty kognitiivisessa uskonnontutkimuksessa ja uskonnonpsykologiassa.

Yhteistyön lisäksi uskonnontutkijoille on tärkeää ja antoisaa myös perehtyä tutkimukseen, jota muilla tieteenaloilla tehdään uskonnosta ilman uskonnontutkijoiden ja teologien panosta. Helsingin yliopistossa on tällä hetkellä meneillään esimerkiksi psykologian tohtori Marjaana Lindeman-Viitasalon johtama tutkimusprojekti Research on Everyday Thinking (https://blogs.helsinki.fi/everyday-thinking, vierailtu 29.3.2018), jossa nimensä mukaisesti tutkitaan ihmisten arkiajatteluun liittyviä kognitiivisia mekanismeja. Projektissa tutkitaan paitsi uskonnollista uskoa, myös taikauskoa ja jopa ruokaan liittyvää kognitiota. Uskon ja syömisen sisällyttäminen yhden projektin tutkimuskohteisiin on todella mielenkiintoista ja kuvaa hyvin sitä, kuinka arkisena asiana uskominen voidaan nähdä. Tämän kaltaiset tutkimukset sekä niiden tekemät rajaukset ja kategorisoinnit antavat uskonnontutkijoille tärkeää tietoa siitä, miten uskontoon suhtaudutaan ja millaisista näkökulmista sitä voidaan tarkastella.

Lähde:

Gervais, Will M. (2013) Perceiving Minds and Gods: How Mind Perception Enables, Constrains, and Is Triggered by Belief in Gods. Perspectives on Psychological Science, 8 (4), 380–394.

Julkaistu

Uusi kenttä ja haasteet

 

Viimeisen vuosikymmen aikana videopelit ovat nousseet isoksi osaksi modernia populäärikulttuuria nousten samanlaiseen asemaan kuin elokuvat ja musiikki, samaan aikaan videopelien luonne on muuttunut ihmisten silmissä. Ne eivät ole enää ainoastaan lasten tai nuorten miesten hupia vaan niiden tarjonta ulottuu kaikkiin yhteiskunta- ja ikäluokkiin saakka. Uusimpien tutkimusten mukaan videopelien pelaajaprosenttista nuoria miehiä on tällä hetkellä vain noin 18 prosentti ja naisten lukumäärä on kasvussa. Suurinta prosenttiluokkaa edustavat kolmenkymmen kummallakin puolella olevat miehet. Tästä voidaan päätellä, että videopeleillä on suuri vaikutusvalta siihen, minkälaisia vaikutteita ihmiset niistä saavat. Tämän takia argumentoisin, että on myös tärkeätä pystyä havaitsemaan, minkälainen rooli uskonnolle on kehittynyt videopelien piirissä sekä mitä uskonto merkitsee, mitä uskonto on ja mitä uskonto tekee nyky-yhteiskunnassa ja kuinka sitä tulisi tutkia.

Videopelien tutkiminen on tieteenalana varsin nuori, ottaen huomioon tutkittavan median varsinaisen iän. Videopelit alkoivat saamaan lännessä suosiota suuremman ihmismäärän keskuudessa varsinaisesti kahdeksankymmentä luvulta lähtien, jolloin ensimmäiset kotikonsolit julkaistiin ja ihmiset saattoivat pelata näin kotoa käsin pellejä. Tämän myötä esille nousi vääjäämättä kysymykset videopelien vaikutuksesta yhteiskuntaa, jonka ensimmäisenä varsinaisena esimerkkinä voidaan pitää 1993 Yhdysvaloissa tapahtunutta Kongressin kuulemista, jolloin muun muassa senaattori Joe Liberman kritisoi vuonna 1992 ilmestynyttä Mortal Combat taistelupeliä sen liian väkivaltaisen sisällön ja markkinoinnin takia, jotka hänen mukaansa lisäävät nuorten taipumusta väkivaltaan. Vaikka tästä väitteestä on tehty monia eri tutkimuksia, joista pääosa on hylännyt väitteen, kuten tämän vuoden alussa valmistunut Yorkin yliopiston tutkimus, on aihe kuitenkin pysynyt pinnallisena.

Kuitenkin videopelien tutkimuksessa vähäisempää huomiota on saanut niihin liittynyt uskonnon tutkimus. Ala on viime vuosina saanut nousu johdetta ja siitä on julkaistu useita eri kirjoja ja tutkimuksia, kuten itseäni kiinnostanut Playing with Religion in Digital Games- artikkelikokoelma, jonka ovat koonneet Heidi Campbell ja Gregory Grieve. He ovat myös julkaisseet Heidelbergin yliopiston verkkojulkaisussa artikkelin alustamaan kyseisen kirjan sisältö. Artikkeli käsittelee lyhyesti uskonnon ja videopelien tutkimusta alana ja sen tulevaisuutta samalla tuoden esille dominoivia suuntauksia ja avain teemoja, kuten uskonnon manifestoituminen eri genreissä ja narratiiveissa.

Toisaalta haasteina tällä uudella tutkimuksen kentällä on videopelien maine nuorten alustana, johon viittasin ohimennen aikaisemmin sekä videopelien rinnastaminen nykyteknologiaan ja tämän kautta sekularismiin, joka toimii usein synonyymina kehitykselle. Myös videopelien näkeminen ”epätotena”, fiktionaalisen maailmana, jolla ei ole liitosta omaan maailmaamme ja ei näin voi tuoda esille tärkeitä ideoita. Tämä tekee uskonnon ja pelaamisen sekoittamisesta haastavaa monille, vaikka kuten Rachel Wagner esittää, peleillä ja uskonnolla on monia samoja strukturaalisia elementtejä.

Kaikesta huolimatta kentälle on rakentunut useita eri näkökulmia tutkimukseen. Alalla ollaan oltu kiinnostuneita esimerkiksi uskonnollisten teemojen esiintymisestä videopeleissä sekä siitä, kuinka pelaaminen ja jonkin pelin tai pelin sisäisten hahmojen ympärille muodostunut palvonta voidaan jollakin tapaa myös heijastaa uskonnolliseksi toiminnaksi. Myös uskonnollisen narratiivin käyttäminen peliä eteenpäin viemänä mekaniikkana on ollut tutkimuksen alla. Itseäni on kiinnostanut omassa kandissani sekä gradussani uskonnon ilmenemisen videopelissä johtaminen synnyinmaan kulttuuriin ja kuinka näin videopelejä voidaan esimerkiksi käyttää tietynlaisena kannanottona suhteessa historiaan ja kulttuuriin esittämällä esimerkiksi järjestäytyneen uskonnon hyökkäävänä ja vihamielisenä ilmiönä, mutta korostaen yksilöllistä uskonnollisuutta.

Uskonnon ja video pelien tutkimus kuitenkin kärsii nuoren ikänsä vuoksi monista haasteista, kuten teoreettisesta ja metodologisesta puutteesta ja hajanaisuudesta, jota toisaalta ollaan vähitellen korjaamassa uusien, nuorten tutkijoiden toimesta, muokaten ja pohtien, kuinka aiempia teorioita voitaisiin käyttää hyväksi alan tutkimuksessa. Kaiken kaikkiaan ala on alkanut keräämään sekä pelitutkimuksen että uskonnontutkimuksen parhaimpia puolia, soveltaen niiden käyttöä itselleen sopivaksi ja aukaisten pelien ja pelaamisen merkityksen nyky-yhteiskunnassa. Toisaalta alalla ei voda unohtaa uskontojen ja uskonnollisten järjestöjen merkitystä, sillä ne itsessään muokkaavat pelien ja niitä pelaavien käsitystä. On mielenkiintoista nähdä, kuinka tämä nuori ala tulee muuttuman ja kehittymään tulevaisuudessa.

 

Lähteet

Campbell, H. & Price, G. 2014. Playing with Religion in Digital Games. What playing with religion offers digital games study. 1—18. Indiana University Press.

Campbell, H. & Price, G. 2014. Studying Religion in Digital Gaming A Critical Review of an Emerging Field. http://heiup.uni-heidelberg.de/journals/index.php/religions/article/viewFile/12183/6027. Viitattu 29.3.208

 

 

Julkaistu

Laki rakentaa yhteisön

Robert Coverin Nomos and Narrative on monin tavoin mielenkiintoinen teksti. Törmäsin siihen ensi kertaa joitain vuosia sitten rabbiinisten tekstien kurssilla, kun opettajani suositteli lukemaan tämän ja Coverin toisen artikkelin, Violece and the Wordin. Tuolloin en saanut kahlattua pitkää artikkelia läpi, mutta se jäi mieleeni, kun pari vuotta myöhemmin toisessa yliopistossa toinen luennoitsija jälleen suositteli Coverin artikkelia. Tuostakin hetkestä on jo aikaa, mutta viimein näiden kehujen kummiteltua aivoissani, tartuin Coverin tekstiin.

Robert Cover ei suinkaan ole uskontotieteilijä, vaan hän oli Yale-yliopiston lakitieteen professori. Nomos and Narrative julkaistiin Harward Law Reviewssa vuonna 1983. Se oli kirjoitettu edellisvuoden korkeimman oikeuden kauden arvion esipuheeksi. Artikkelissa yhdistyy monta mielenkiintoista elementtiä: yhtäältä mieleeni tulee Benedict Andersonin kuvitellut yhteisöt, toisaalla Robert Bellahin kansalaisuskonto, kolmannessa kohdassa arvioin kuinka Mircea Eliaden pyhä-käsitykset sopivat Coverin teoretisointiin. Coverin artikkeli ei tuo uusia tiukkoja teoreettisia kehyksiä, joiden puitteisiin rakentaa omaa tutkimusta, vaan se avaa lukijansa ajattelemaan maailmaa hieman laajemmin ja näkemään tuttujakin asioita uudella tavalla. Sillä Cover itse käyttää tekstissään esimerkkeinä uskonnollisia yhteisöjä ja rabbiinista tutkimusta, on lohdullista huomata että uskontoon liittyvällä tutkimuksella on merkitystä myös muilla tieteenaloilla.

Nomos and Narrative käsittelee sitä, kuinka ihmisyhteisöt rakentavat maailmansa ja lakinsa jaettujen kertomusten varaan. Cover nimeää nomokseksi sen normatiivisen maailman, jossa asumme ja jota rakennamme. Toinen sana nomokselle on laki, ymmärrys siitä, kuinka maailmassa tulisi elää. Stephen Fraade huomauttaakin Coveria käsittelevässä artikkelissaan Nomos and Narrative Before Nomos and Narrative että, vanhimmassa kreikankielisessä raamattukäännöksessä, Septuagintassa, Toora on käännetty nomokseksi. Normatiivisessa maailmassa laki ja narratiivit ovat erottamattomia toisistaan, sillä narratiivit antavat laille merkityksen. Laki vaatii aina hermeneuttista tulkintaa ja toimintamme peilaantuu siihen, mitä pidetään normina. Näin ollen laissa oleva nykytodellisuus ja ’kuinka voisi olla toisin’-visio, kohtaavat.

Valaistakseni Coverin ajatuksenkulkua esittelen hänen mainion esimerkkinsä lain rakentamisen, ylläpitämisen ja tulkinnan esimerkkejä uskonnollisista teksteistä ja yhteisöistä:

”Simeon the Just [circa 200 B.C.E.] said: Upon three things the world stands: upon Torah; upon the temple worship service; and upon deeds of kindness.”

The ”world” of which Simeon the Just spoke was the nomos, the normative universe. Three hundred years later, after the destruction of the Temple whose worship service was one of the pillars upon which the ”world” of Simeon the Just stood, Rabbi Simeon ben Gamaliel said, ”Upon three things the world [continues to] exist: upon justice, upon truth, and upon peace.”’

– – Of the aphorisms, the great sixteenth century codifier, commentator, and mystic, Joseph Caro, wrote the following:

”For Simeon the Just spoke in the context of his generation in which the Temple stood, and Rabbi Simeon ben Gamaliel spoke in the context of his generation after the destruction of Jerusalem. Rabbi Simeon b. Gamaliel taught that even though the temple no longer existed and we no longer have its worship service and even though the yoke of our exile prevents us from engaging in Torah [study of divine law and instruction] and good deeds to the extent desirable, nonetheless the [normative] universe continues to exist by virtue of these three other things [justice, truth, and peace] which are similar to the first three. For there is a difference between the [force needed for the] preservation of that which already exists and the [force needed for the] initial realization of that which had not earlier existed at all. …And so, in this instance, it would have been impossible to have created the world on the basis of the three principles of Rabbi Simeon ben Gamaliel. But after the world had been created on the three things of Simeon the Just it can continue to exist upon the basis of Rabbi Simeon b. Gamaliel’s three.”

Caro’s insight is important. The universalist virtues that we have come to identify with modern liberalism, the broad principles of our law, are essentially system-maintaining ”weak” forces. They are virtues that are justified by the need to ensure the coexistence of worlds of strong normative meaning. The systems of normative life that they maintain are the products of ”strong” forces: culture-specific designs of particularist meaning. These ”strong” forces — for Caro, ”Torah, worship, and deeds of kindness” — create the normative worlds in which law is predominantly a system of meaning rather than an imposition of force.

Yllä olevan esimerkin lisäksi Cover käsittelee oman aikansa korkeimman oikeuden tapauksia, joissa uskonnolliset yhteisöt, amishit ja mennoniitat ovat joutuneet puolustamaan omia uskonnollisia näkemyksiään oikeuden edessä: kuinka uskonnolliset yhteisöt tulkitsevat Yhdysvaltojen perustuslakia omista näkökulmistaan ja kuinka laintulkinta on aina yhteydessä siihen, kenellä on valta pakottaa muut noudattamaan omaa laintulkintaansa. Erinomaisen mielenkiintoista!

Coverin artikkeli on nykyterminologiassa moni- tai poikkitieteellinen. Tämä kuvastaa myös uskontotiedettä tieteenalana ja on erityisen totta Helsingin yliopistossa, jossa tiedekunnan sisällä harjoitetaan mitä moninaisimpia tapoja tutkia tuota vanhinta inhimillistä ilmiötä, uskontoa.

Lähteet:

Cover, R., (1983) The Supreme Court, 1982 Term — Foreword: Nomos and Narrative. Faculty Scholarship Series. Paper 2705. [online] Saatavissa: http:// digitalcommons.law.yale.edu/ fss_papers/2705 [24.2.2018]

Fraade, S. D., (2005) Nomos and Narrative Before Nomos and Narrative. Yale Journal of Law & the Humanities. 17(1) [online] Saatavissa: http://digitalcommons.law.yale.edu/yjlh/vol17/iss1/5 [Noudettu 24.2.2018]

Cover ehti valitettavan lyhyen elämänsä aikana kirjoittamaan jo yllämainittujen tekstien lisäksi myös kaksi kirjaa: vuonna 1975 julkaistun ”Justice Accused: Antislavery and the Judicial Process,” ja vuoden 1979 ”The Structure of Procedure”.