Näkökohtia uskonnon ja tilan tutkimiseen

Viime vuosikymmeninä on uskontotieteessä alettu lähestyä uskontoa myös kontekstin näkökulmasta, alalla on tapahtunut muutos, spatial turn, jonka seurauksena tutkimusta on kohdistettu tilalliseen tarkastelutapaan. Uuden lähestymistavan pohjana on erityisesti sosiologian ja kulttuurintutkimuksen työ tilallisen ja alueellisen sekä paikallisen tarkastelutavan edistäjänä tieteessä. Tämä on kiinnostava ja järkevä näkökulma, sillä ihmiset elävät, kulttuurimme toimii ja muotoutuu – asiat tapahtuvat – tilassa ja ajassa. On alettu kiinnostua enemmän siitä, millä tavoin uskonto ilmenee aineellisesti erilaisina paikkoina, tiloina ja esineinä. Uskontoon liittyvä tila, kuten esimerkiksi kirkkosali, ei ole ainoastaan tapahtumien kulissi, vaan dynaaminen ympäristö, jonka eri ulottuvuudet tarjoavat mahdollisuuden tarkastella uskontoa ja sen ilmenemistä uusista näkökulmista.

Uskonnon tutkiminen paikallisena tai tiloihin liittyvänä ilmiönä ei tosin ole aivan uusi tutkimusalue. Maantieteellisessä tutkimuksessa uskonnolla on pitkä historia, mutta tässä tutkimuksen osa-alueessa (Geography of Religion) on keskeisenä näkökulmana uskonnon ilmeneminen alueellisesti ja sen kartoittaminen, sekä tutkia niin sanottuja kulttuurimaisemia, joiden osana esimerkiksi uskonnolliset rakennukset ovat. Uskontotieteessä on myös pitkä perinne tutkia uskontoa paikallisesti, mutta keskittyen lähinnä pyhiinvaelluksen ja pyhinä pidettyjen paikkojen tutkimiseen. Paikkoihin ja tiloihin liittyvässä tutkimuksessa on korostunut uskonto sosiaalisena ja historiallisena ilmiönä sekä rituaalisten käytäntöjen tutkimuksena.

Miksi on tärkeätä tutkia uskonnon ilmenemistä paikallisesti rajoittuen vaikkapa tiettyyn rakennukseen tai yhteen tilaan? Yksi näkökulma, joka tarjoaa vastausta tähän kysymykseen, on niin sanottu maailmanuskontojen paradigma, jolla tarkoitetaan länsimaisen uskonnon opetuksen ja tutkimuksen yleistävää tapaa käsitellä uskontoa. Toisin kuin maailmanuskontojen paradigmassa, pitäisi niin uskonnon opetuksen kuin tutkimuksenkin lähestyä uskontoa paikalliselta tasolta tarkasteltuna, eikä niin että uskonnot ja niihin liittyvät normit ja käytännöt nähdään tahoillaan samanlaisina riippumatta kontekstista.  Esimerkiksi maailmanlaajuinen ortodoksinen kirkko jakaa saman perinteen ja oppijärjestelmän kaikkialla, mutta ortodoksisuus uskontona ei ilmene täysin samoin vaikkapa pienessä luostarikirkossa kuin suuren kaupungin katedraalissa. Erilaisten tilojen ominaisuudet ja ulottuvuudet vaikuttavat siihen millä tavalla uskonto kussakin tilassa – ja tilanteessa – näyttäytyy. Esimerkiksi ortodoksisuuden tutkiminen tilan tai paikan näkökulmasta lisää tietoa maailmanlaajuisen kristinuskon moniulotteisuudesta sekä haastaa niin kouluopetuksen kuin tutkimuksen vakiintunutta käsitystä siitä minkälaista ortodoksinen uskonto on.

Uskontotieteilijä Kim Knott on kehittänyt lähestymistavan, analyyttisen menetelmän, joka tarkastelee uskontoa tilallisesta näkökulmasta. Knottin työn taustalla on ymmärrys siitä, että uskonto on ”paikallistettavissa” itseselvästi paikoissa ja tiloissa sekä yhteisöissä, joissa uskontoa harjoitetaan, ja että tilan sekä uskonnon suhdetta on tutkittu useista näkökulmista. Knottia kuitenkin kiinnosti millä tavalla ja missä laajuudessa uskontoa olisi löydettävissä paikoista, joissa se ei lähtökohtaisesti ole esillä; siis sekulaarista ympäristöstä, kadunkulmista, ostoskeskuksista ynnä muista arkisista tiloista ja yhteisöistä. Knott havaitsi, että olisi tarve analyyttiselle työkalulle, menetelmälle, jonka avulla uskonto olisi paikallistettavissa erilaisista tiloista. Knottin menetelmä ei kuitenkaan ole rajoittunut analysoimaan ainoastaan sekulaareja tiloja, vaan on sovellettavissa minkä tahansa paikan ja myöskin esineen tutkimiseen tilallisesta näkökulmasta.

Knottin menetelmä on jonkin verran monimutkainen analyysiprosessi, mutta tiivistettynä se perustuu käsitteellisiin työkaluihin, joiden avulla tilasta kerättyä aineistoa voidaan analysoida. Menetelmän ensimmäisenä ja keskeisenä analysoitavana käsitteenä on ruumis eli ihmisen keho, jonka välityksellä tila koetaan. Ruumiimme on meille olennainen ja perustavanlaatuinen tila, jossa elämme. Ruumiimme toimintaan kuuluvien aistien avulla havaitsemme, hahmotamme ja muodostamme käsityksemme ympäröivästä tilasta. Toinen tärkeä osa Knottin menetelmää on tilan fyysisten, sosiaalisten ja henkisten ulottuvuuksien tarkastelu. Tilan kokonaisuuden muodostavat sen konkreettiset, aistittavissa olevat elementit ja fyysiset rakennusosat sekä ihmiset, jotka tilassa toimivat sekä heidän väliset suhteensa, jotka ovat myös osa tilan henkistä ulottuvuutta. Olennaista on myös analysoida tilan ominaisuuksia, eli sitä, mitä toimintaa siellä on sekä millä tavoin siellä toimitaan. Esimerkiksi tilan toimintaan liittyvät valtasuhteet ovat tarkastelun alla ja samoin se, miten ihmiset tilan kokevat. Tilan dynaamisuus, eri ulottuvuuksien sekä erilaisten toimijoiden ja toimintojen samanaikaisuus on myös tarkasteltavana.

Knottin menetelmän tyyppinen, askel askeleelta etenevä, yksityiskohtainen tilan tutkiminen ja syvällinen analyysi auttavat ymmärtämään millä eri tavoin uskonto ilmenee ympäristössämme. Uskontoon liittyviä merkityksenantoja voi löytää Knottin menetelmän avulla näennäisesti sekulaareista tiloista, mutta lähtökohtaisesti uskonnollisia olevien tilojen tutkimisessa tällainen yksityiskohtainen analysointi voi kenties olla erityisen hedelmällinen. Tutkimalla uskontoa tilan näkökulmasta voidaan kenties paljastaa jotakin aiemmin huomaamatonta, mutta myös lisätä ymmärrystä koko uskonnon ilmiön moniulotteisuuteen.

Kirjallisuutta

Knott, Kim (2005). The Location of Religion: A Spatial Analysis. Lontoo ja Oakville, CT: Equinox.

MacDonald, Mary N. (2003) Introduction: Place and the Study of Religions. Mary N. MacDonald (toim.), Experiences of Place. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1—17.

Sheldrake, Philip (2001). Spaces for the Sacred. Lontoo: SCM Press.