Mistä aikaa pohjoismaiselle yhteistyölle?

Vietin päivän Oslossa, jossa osallistuin tutkimusyhteistyötä pohtivaan seminaariin. Luulin lähteneeni kokoustamaan aiheesta yleisemmin, mutta paikalla selvisi, että kyse on tyystin siitä, miten eri Pohjoismaat ovat pärjänneet EU-hauissa ja miten on saatu kansainvälistä yhteistyötä aikaan. Aiheesta oli teetetty brittiläisellä konsultilla peräti kolmeosainen selvitys. Selvitys raportoitiin ja sen päälle kommentoitiin maakohtaisia kokemuksia ja näkemyksiä. Suomen näkökulmaa toi esiin Jan-Ola Östman varsin napakalla ja hyvällä puheenvuorolla.
Yllättävintä koko jutussa oli se, että suomalaiset tekevät eniten yhteistyötä ruotsalaisten kanssa ja vastaavasti islantilaiset norjalaisten. Pohjoismaat ovat mukana noin joka kolmannessa EU:n puiteohjelman hankkeessa jollain tavalla. Tarjousten osumistarkkuuden ja osallistumisaktiivisuuden suhteen ollaan ihan kohtalaisella tasolla. Silti suomalainen tutkimusosapuoli tekee useammassa hankkeessa kreikkalaisten kanssa yhteistyötä kuin norjalaisten. Norja tietty ei ole EU-maa, mutta maksaa silti ihan kiltisti osallistumisestaan – Kreikan rahojen osalta taas… no, mitähän niistä tohtisi sanoa.
Keskustelua leimasi voittopuolisesti se, että koitettiin miettiä tapoja, joilla saada enemmän rahoitusta EU:sta. Tietysti hyödyntämisen ja tieteen tason välisen tasapainon osalta käytiin paljon keskustelua. Yliopistot tietysti haluavat enemmän painopistettä tieteen tason pohjalta rahoitettavaan tutkimukseen ja vähemmän painopistettä hyödynnettävyydelle. Onneksi tilaisuudessa esitettiin dataa sen pohjaksi, että tutkimuksen relevanssi markkinoiden kannalta ei korreloi positiivisesti sen kanssa, että tutkimus olisi tieteelliseltä tasoltaan huonoa. Brittikonsultti käytti moisesta väärästä käsityksestä termiä ”total crap”, mikä on kohtuullisen vahva ilmaus kyseisen kulttuurin edustajalta.
Hämmästelin koko tilaisuuden ajan sitä, että keskustelu oli noin vahvasti puiteohjelmien rahan perään. Ikään kuin tätä ei ihan tarpeeksi mietittäisi EU-tasolla muutenkin. Pohjoismainen dimensio tähän jäi valitettavan laihaksi tällä kertaa, vaikkakin kommenteissa peräänkuulutettiin yhteisten alustojen luomista ja tarkemmin harkittujen yhteisten konsortioiden – siis pohjoismaisten – luomista. Sinänsä oiva ajatus meillekin, kun tuntuu, että yleisimmin Suomi-Neidon tutkimusresurssi lähtee mukaan, kun etelän poika vain tarpeeksi nätisti kysyy – sen sijaan, että Suomen leijona karjaisisi kaapin paikan.
Eniten toivoin tilaisuuden jälkeen, että pohjoismainen yhteistyö löytäisi lisäarvonsa ja osaisi sen tuoda myös esiin. Mielestäni osaamisemme ja käytännönläheinen sekä tuloshakuinen toimintatapamme Pohjolassa on arvokasta. Niin arvokasta, että sille pitäisi kyetä uhraamaan riittävästi aikaa.