Kurssikerta 5

Arttu oli edellisellä kurssikerralla varoitellut meitä siitä, kuinka tämä kurssikerta 5 tulisi olemaan haastava. Hermoja raastava tunti kyllä oli – niin kuin kaikki muutkin gis luokassa vietetyt, mutta selviydyin! Tai siis Sarin kanssa selviydyttiin.

Tällä kurssikerralla siis bufferoitiin eli puskuroitiin. Se tarkoittaa vyöhykkeen luomista kohteen ympärille, ja sen sisä- tai ulkopuolen tietojen tutkimista. Meillä oli bufferointikohteina Malmin lentokenttä, Helsinki-Vantaan kenttä ja lopuksi Vantaan juna-asemat. Bufferin muodostaminen oli aluksi haastavaa, ihmettelin ensimmäisellä kerralla, miksi bufferointi ei onnistunut, mutta bufferini mittakaava olikin kilometreissä, joten se peitti koko karttaikkunan. Pikkumokia joilla voi olla suuri vaikutus lopputulokseen. Tästä lähtien muistan ainakin tarkistaa mittakaavan oikein.

Taulukko 1. Bufferointianalyysissä tuottamani tulokset

Laskimme bufferoimalla lentokenttien ja juna-asemien läheisyydessä tietyn alueen sisällä asuvien ihmisten määriä. Nämä tulokset näkyvät taulukossa 1. Bufferien sisällä asuvien ihmisten määriä oli suhteellisen yksinkertaista laskea, mutta desibelien mukaan ottaminen aiheutti harmaita hiuksia. Tässä vaiheessa mukana oli liikaa muuttuvia tekijöitä, mulla taisi olla lisäksi taas eri tasot sekaisin. Tulokseksi (taulukko 1) sain toivottavasti oikean suuntaisia tuloksia.

Kuva 1. Uima-altaiden lukumäärä pääkaupunkiseudulla kaupunginosittain, Tilastokeskus

Tein itsenäistehtävän uima-altaista ja saunoista. Selvitin pääkaupunkiseudun uima-altaiden määriä ja talomuotoja. Nämä tiedot löytyvät taulukko 1:sen lopusta.  Rykäistiin niistä vielä Sarin kanssa samaisena iltapäivänä kartta, säädettiin ties kuinka kauan mm. nollien poisto kartalta ei meinannut onnistua. Kartasta tuli ihan kivan näköinen, joskin hieman epäselvä kun numerot lisäsi palkkien kylkeen. Ihmeteltiin myös kartan antamia tuloksia, joillakin alueilla kun oli vähemmän uima-altaita kuin olisi ajatellut.  

Tällä kurssikerralla keskityttiin siis MapInfolla tietojen käsittelyyn, mikä oli virkistävää vaihtelua ja avarsi käsitystä MapInfon käyttömahdollisuuksista, niin kuin Anniina Ahonen toteaa blogissaan. Tämä tietojen käsittely oli mielestäni haastavampaa kuin karttojen luominen MapInfolla. Opin tällä kertaa hallitsemaan MapInfon tasoja, ja mm. lukemaan ikkunan alakulmasta mitä tasoa muokataan jne. Perus juttuja mutta pikkuhiljaa tekemällä oppii. Tietokantojen muokkaamisen kanssa on eniten ongelmia; mitä tietoa, mistä, mihin, miten se saadaan. Olen joutunut tekemään joitain karttoja uudelleen esimerkiksi seuraavana päivänä, ja tässä olen huomannut, kuinka toiston avulla oppii. Perustoiminnot onnistuvat ihan jees, ja varsinkin koropleettikartan tekeminen sujuu jo kuin  tanssi. Nämä onnistumisen tunteet ovat kyllä parhautta, monesti tunnillakin tuulettelen, kun saan jonkun asian onnistumaan itse.

-Tuuli

Lähteet:

Anniina, A. (2017) Viides kurssikerta: Puskuroinnin alla jäänyt? https://blogs.helsinki.fi/ahonenan/2017/02/21/viides-kurssikerta-puskuroinnin-alle-jaanyt/ luettu 22.2.2017

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *