Aikataulu ja työnjako

Metaa: kurssin karkea aikataulu ja työnjako 09.03.2015 -03.05.2015

Viikko 1: Esittele itsesi moodlessa, sopikaa tapaamisaika ryhmän kesken ja pohtikaa alustavasti työnjakoa (DONE)

Viikko 2: Tutustukaa tutkimusaiheeseen ja –aineistoon. Tässä työt jaetaan kirjallisuus-, tilasto- ja metaosioon. Kirjallisuus hakee tieteellisiä artikkeleita aiheesta, eli meidän tapauksessamme äänestyskäyttäytymisestä vaaleissa. Tilasto etsii aineiston ja pohtii tutkimusongelmaa. Meta perustaa blogin ja tutustuu ryhmätyövälineisiin sekä kirjoittaa viikkorapsan huomiseen mennessä. Lisäksi joka viikolla meta koordinoi työskentelyä. (DONE)

Viikko 3: Tässäkin työt on jaettu tuttuun kolmeen osioon. Kirjallisuus saa edeltävän viikon kirjallisuusvastaavilta läjän viitteitä, joihin edellinen vastaava on alustavasti tutustunut ja todennut ne tutkimuksen kannalta oleelliseksi. Kirjallisuus tutustuu näihin viitteisiin ja poimii sieltä oleellisia kohtia. Tilasto saa edelliseltä tilastovastaavalta aineiston ja suuntaviivoja siitä, mitä siitä kannattaa lähteä kuvailemaan tilastollisesti tilasto-ohjelmien avulla. Meta kirjoittaa tutkimuspäiväkirjablogiin ja kirjoittaa viikkorapsan. (DONE)

Viikko 4: Taas samat kolme osiota. Edeltävän viikon tilasto on toivottavasti saanut jotain käppyröitä ja päätelmiä aikaan tilasto-ohjelmalla, ja tilasto jatkaa tätä työtä ja saattaa aineiston ”julkaisukuntoon”. Tilasto lähettää aineistonsa kirjallisuudelle, joka kokoaa tilastoaineistosta ja kirjallisuudesta yhtenäisen raportin. Meta kirjoittaa viikkorapsan ja päivittää tutkimusblogia. (DONE)

Viikko 5: Hengähdys ryhmätyöstä. Kukin saa yksilönä arvioitavaksi muiden ryhmien töitä.(DONE)

Viikko 6: Ryhmätyön paluu. Saadaan työmme takaisin arvostelujen kera ja tehdään siitä parempi. Jos ei ole jonain viikkona ehtinyt paneutua kunnolla omaan osioonsa esim. kiireiden takia, voi tällä viikolla panostaa vähän ekstraa. Palautetaan lopullinen versio.(DONE)

Viikko 7: Arvioidaan muiden ryhmien lopullisia töitä yksilöinä. Kurssi päättyy. (IN PRÖGRESS)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *