Viimeistely

Työ alkaa olla paketissa ja viimeistelyt ovat käynnissä.

Jokainen ryhmäläinen antoi palautetta jonkun muun työstä, mikä antoi näkökulmaa myös oman työn kirjoittamiseen ja parantelemiseen. Oli mielenkiintoista nähdä oman työn lisäksi, miten muut ovat koostaneet tutkimustaan. Nyt omaa tutkimusraporttia on hiottu kommenttien perusteella ja ulkoasua on viimeistelty.

paper-recycling

Viimeiset työvaiheet jakautuivat edelleen Yammerin kommunikoinnin kautta emmekä ole enää pitäneet ryhmätapaamisia kurssin tiimoilta. Muutamaan ryhmälaiseen on tullut törmättyä  ja jokunen sana tullut vaihdettua kurssista ja projektista, mutta muuten kommunikointi on sujunut netin välityksellä.

Ryhmän työskentely oli melko tasapainoista ja kun aihe, tehtävänanto ja odotukset selkiytyivät, niin siihen sooivst työmuodotkin löytyivät. Ohjelmat joilla työskentelimme löytyvät viikkopostauksista ja -raporteista. Ihan kaikkia mahdollisia apuohjelmia ei näin lyhyellä aikavälillä ehtinyt hyödyntää, sillä energiaa olisi mennyt enemmän uuden ohjelman opetteluun kuin työn tekemiseen jo hallussa olevilla ohjelmilla. Opeteltavien ohjelmien määrän ja itsenäisen työn välinen tasapaino onkin hieman kallellaa. Esimerkiksi Pomodoro -tekniikan hyödyntäminen tässä ei tuntunut relevantilta, sillä työ on jaettu osiin ja on hieman “urakkaluontoista”. Yhdelle ihmiselle ei kerry kerralla työtä joka veisi niin paljon aikaa, että se vaatisi jaksottamista. Itse olenkin kokenut tämän tekniikan hyödyllisemmäksi esim. pitkien esseiden kirjoittamisessa.

post-its

Samoin Realtimeboard-ohjelma tuntui ideatasolla ihan hyvältä, mutta ei relevantilta tämän työn kannalta. Ohjelman laajat mahdollisuudet visuaaliseen real time -kanssakäymiseen ja brainstormaukseen ovat varmasti hyödyllisiä pitkäkestoisemmassa ja laajemmassa projektissa, kuin omamme. Mutta emme kokeneet tarpeelliseksi käyttää ohjelmaa, se tuntuisi sopivan paremmin esimerkiksi innovatiiviseen yritystyöskentelyyn ja -projektiin.

Antoisaa kurssissa on ollut hyvän ja yhteistyökykyisen ryhmän kanssa työskentely, sillä yhdessä tehden ja pohdiskellen on monet pienet kysymykset ja pulmat kurssin vaatimuksista saatu selvitettyä.

2 thoughts on “Viimeistely

  1. Yleisesti ottaen kurssi tuntuu sujuneen hyvin. Olen itse näpertänyt paljon blogin ja meta-osion kanssa ja koettanut raportoida yleisistä fiiliksistä, hankaluukissta ja onnistumisista. Kurssipäiväkirjan pitäminen blogin muodossa onkin ollut ihan antoisaa WordPressin opettelun kannalta ja visuaalisen ilmeen antaminen projektin “metatasolle” hauskaa, vaikka nettialiustojen käyttö ei aina ihan mutkatonta olekaan. Koska eri ohjelmien opettelu vie aikaa, niin jokainen ei ole kyennyt syventyä tarpeeksi haluamiinsa ohjelmiin, mikä olisi voinut olla mahdollista opetuksen kautta. Uskon että jokainen on oppinut jotain, mutta ei ehkä kaikkea haluamaansa.

  2. Kurssin monimutkaisuudesta ja monimuotoisuudesta huolimatta ryhmämme on selviytynyt kohtuullisesti. Itse hieman hämmennyin opetustyylistä, jossa annetaan vaan epäselvä ja suuri joukko tehtäviä, joita vaan ryhdytään tekemään. Onneksi ryhmässä löytyi osaajia moneen lähtöön ja työpajoistakin sai apua jonkin verran. Ehkä kaikkea ei tullut opittua perin juurin, mutta tietoisuus erilaisten apuvälineiden olemassa olosta kasvoi…itseään voi syyttää jos gradu on jo naputeltu traditionaalisella ja työläällä tavalla…olisi kai ollut hyödyllisempää käydä vastaava kurssi muutama vuosi sitten! Kiitos ryhmällemme kaikesta! TT

Leave a Reply to Alina S Suvila Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *