TYÖELÄMÄÄN KIINNI JO OPISKELUAIKANA

Kirjoittajat: Anna Juvonen, Essi Leikkola, Otto Kemppainen, Sampo Laitinen ja Ville Jaakkola

Opiskelijoina sitä aina miettii, kuinka saisi mahdollisimman hyvin jalkaa väliin työelämään. Kesätyön tai harjoittelupaikan etsiminen varmasti stressaa ja jännittää ainakin jollain tapaa meitä jokaista, vakituisesta työpaikasta puhumattakaan. Halusimme ottaa alumnihaastateltavilta selvää, millaisia vinkkejä heillä on antaa ensimmäisen valmistumisen jälkeisen oman alan työpaikan saantia varten

Useat haastatelluista alumneista olivat jo olleet kiinni työelämässä opintojen aikana. Ensimmäinen virallinen työpaikka oli saatu muun muassa opintojen maisterivaiheen erikoisharjoittelupaikan kautta. Haastateltavista osa oli tehnyt päättötyönsä tutkimuslaitokselle ja saanut siten jalkaa oven väliin. Avointa työhakemusta ei myöskään kannata pelätä, vaan hakea rohkeasti itseään kiinnostavia työpaikkoja. Opintojen aikana solmittujen verkostojen uskottiin myös auttaneen työpaikan saannissa. Opintojen aikana haastateltavat suosittelivat työkokemuksen kerryttämistä eri paikoissa laajalla pohjalla. Samalla verkostojen luominen useaan mahdolliseen työnantajaan olisi toteutettu jo hyvissä ajoin ennen siirtymistä työmarkkinoille. Yliopisto-opiskelusta saadun teoriapainotteisen tietotaidon lisäksi harjoitteluista ja käytännön töistä saatu osaaminen antoi hyvät eväät varsinaiseen työelämään. Yliopisto-opinnot antavat hyvät perusvalmiudet, mutta on tärkeää muistaa, että oppiminen jatkuu koko uran ajan.

Eräs alumneista korosti sitä, että nykyään töihin halutaan ensisijaisesti työtiimiin sopiva henkilö. Ei siis kannata lannistua siitä, jos ei tule valituksi: joku toinen vain oli juuri siihen porukkaan sopivampi. Agronomin työ on usein tiimityötä, jolloin laaja-alainen tiimi on tärkeä. Tiimityössä korostuvat myös vuorovaikutustaidot. Kaiken kaikkiaan agronomien työllistymistä arvioitiin hyväksi, joten työnsaannista ei kannata stressata liikaa opintojen aikana.

Lopuksi halusimme vielä kysyä haastateltavilta, olisiko heillä antaa terveisiä tai vinkkejä nykyisille opiskelijoille. Haastateltavat kannustivat suorittamaan koulun loppuun asti, sillä valmista tutkintoa arvostetaan työelämässä. Opiskelijoita kehotettiin myös nauttimaan opiskeluajasta, opiskelemaan asioita, jotka itseä kiinnostavat sekä käyttämään opiskeluaikaa myös verkostoitumiseen ja elämisen opetteluun. Opiskelijoille toivotettiin myös tsemppiä opiskeluihin näinä haastavina aikoina, kun opiskeluihin tärkeänä osana kuuluva sosiaalinen puoli on ollut valitettavasti minimissä.

Kuva: Otto Kemppainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *