VINKIT OPISKELIJALLE KOULUNPENKILTÄ TYÖELÄMÄÄN

Kirjoittajat: Minna Niiranen, Jaakko Kleemola, Kaarlo Korpinen, Karoliina Isohanni ja Konsta Huhtala

Siirtyminen opiskeluista työelämän pariin on iso askel monelle. Alumnihaastatteluissa halusimme kysyä kokeneemmilta, miten heidän opiskeluajan toimintansa ja valintansa peilautuvat työelämän eri vaiheisiin.

Kuva: Konsta Huhtala

Kysyimme alumneilta, mitä he tekisivät toisin, jos aloittaisivat opinnot uudestaan. Osa haastateltavista olisi lähtenyt heti opiskeluaikana vaihto-opiskelijaksi ulkomaille. ”Opiskelu ulkomailla avaa opittavaa alaa täysin eri tavalla” kuin kotimaassa, ja vaihdosta voi ainoastaan saada lisää evästä omalle lautaselle työelämää varten. Eräs haastateltava kertoi Yhdysvalloissa suoritetun vaihdon antaneen hyviä eväitä yrittämiseen, sillä siellä yrittämistä painotettiin yliopisto-opinnoissa paljon enemmän kuin Suomessa. Maatalousharjoittelun suorittaminen kasvinviljelytilalla Kanadassa oli yhdelle haastateltavista mainio mahdollisuus verkostoitua. Tietotekniikkaosaaminen opinnoissa käsitettiin nykypäivänä välttämättömäksi.

Alumnit korostivat opiskeluajan verkostoitumisen tärkeyttä. Maatalousalalla piirit ovat pienet, ja haastateltavat kertoivatkin olleensa yhteydessä opiskeluaikaisiin ystäviinsä työtehtävien merkeissä. Verkostoitumista pidettiin jopa opinnoista saatuja oppeja tärkeämpänä varsinkin yrityspuolella. Opiskelijoilla on paljon mahdollisuuksia päästä tutustumaan eri organisaatioiden toimintaan. Seuraamalla harjoittelun kautta mielenkiinnon kohdetta voi muodostaa erittäin tärkeitä yhteyksiä työelämään. Lisäksi yksi haastateltavista kertoi, että kaikki hänen hakemansa työpaikat olivat tulleet ilmi tuttujen tai sen hetkisten työpaikkojen kautta.

Entä mitkä olivat antoisimpia kursseja työelämän kannalta? Haastattelemiemme yrittäjien mukaan liikkeenjohdolliset ja taloushallinnon kurssit antoivat eniten hyötyä työelämään. Lisäksi projektityöskentelymuotoisena tehdyt, pitkäjänteistä työskentelyä vaativat isot kokonaisuudet olivat loppujen lopuksi hyödyllisiä etenkin kesätöitä hakiessa. Esiin nousivat myös koulutuksen ulkopuoliset kurssit, jotka auttoivat monipuolistamaan ansioluetteloa. Lisäksi nämä kurssit antoivat raitista ilmaa samojen aiheiden kanssa puurtavalle. Tietokoneohjelmoinnin perusteita olisi haastateltujen mukaan pitänyt opettaa kaikille jo vähintään neljännesvuosisadan ajan. Lisäksi yritysjohtamisen opettaminen olisi hyödyllistä kaikille, koska monet Viikissä opiskelevat päätyvät jonkinlaiseen johtavaan asemaan. Tästä olisi hyötyä johtamisen ohella myös oman maatalousyrityksen pyörittämisessä.

Vinkkeinä opiskelevalle alumnit painottivat verkostoitumisen merkitystä. Ainejärjestötoimintaan kannattaakin lähteä mukaan ja osallistua kaikkiin mahdollisiin kissanristiäisiin. Yksin ei kannata jäädä, vaan etsiä rohkeasti uusia tuttavuuksia. Jos oma vahvuus ei ole puhuminen, niin kiinnostuksen aiheeseen voi osoittaa vaihtoehtoisesti vaikka kirjoittamalla. Soluasumista kehuttiin mainioksi tavaksi tutustua opiskelutovereihin. Vaihtoon lähtemistä suositeltiin osana opintoja, sillä se antaa uudenlaista näkemystä ja laajentaa verkostoja myös ulkomaille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *