Tieteestä toimintaa -verkosto julkaisi opiskelijoille oppaan projektityöskentelystä

Opas projektityöskentelyyn

Urapalvelujen koordinoima Tieteestä toimintaa -verkoston Opas projektityöskentelyyn julkaistiin helmikuussa. Opas on tarkoitettu opiskelijoiden käytettäväksi projektikursseilla. Opettajat voivat luonnollisesti hyödyntää opasta uusien ja olemassa olevien projektikurssien suunnittelussa.

  • – Tärkeinä pitämiämme asioita on koottu oppaassa yhteen tiedostoon. Opettajan työtä opas helpottaa, koska perustietoa projektityöskentelystä ei jokaisen tarvitse etsiskellä itse ja eri paikoista. Toki jokainen opettaja hyödyntää opasta tai sen osia omalla tavallaan opetuksessaan, joka pitää suunnitella tapauskohtaisesti, kertoo agroteknologian yliopistonlehtori Hanna-Riitta Kymäläinen, jonka ajatuksesta opas syntyi.

Oli tarve saada oppimateriaalia opiskelijoille maataloustieteen uudelle projektikurssille.

– Paljon hyvää kirjallisuutta on olemassa tästä aihepiiristä, mutta olemassa olevista julkaisuista emme löytäneet täysin itselle sopivaa. Siksi teimme oman. Ehkä tässä oli mukana vähän sitäkin tunnelmaa, että ”jokainen haluaa kuoria oman banaaninsa”, Kymäläinen sanoo.

Tieteestä toimintaa -verkoston koordinoinnista vastaavan, uraohjauksen asiantuntija Eric Carverin aloitteesta oppaan käyttötarkoitusta laajennettiin siten, että se soveltuu projektikurssien oppimateriaaliksi laajemminkin koko yliopistolla.

Kolmanneksi kirjoittajaksi opasprojektiin lähti osa-aikaisena pedagogisena yliopistonlehtorina maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa työskennellyt Minna Lakkala. Projektitutkijana käyttäytymistieteiden laitoksella työskentelevällä Lakkalalla on monivuotinen kokemus yhteisöllisten opetusmenetelmien ja digiteknologian opetuskäytön kehittämisestä ja tutkimisesta.

Kimmo Kamppari toimi Tieteestä toimintaa -verkoston koordinaattorina syksyllä 2015 Helsingin yliopiston urapalveluissa ja siinä roolissa osallistui oppaan sisältöjen kirjoittamiseen ja kommentointiin sekä kokonaisuuden viimeistelyyn.

Opas projektityöskentelyyn on vapaasti ladattavissa Helsingin yliopiston yhteiset oppimateriaalit -sivulta Heldasta: http://hdl.handle.net/10138/160099

Tieteestä toimintaa -verkoston projektikurssiwikissa on lisämateriaalia kurssien suunnittelun tueksi: https://wiki.helsinki.fi/display/Projektikurssit/Projektikurssit (yliopiston sisäinen wiki-alusta).

Tieteestä toiminta -verkosto edistää projektikurssipedagogiikan kehittämistä ja levittämistä Helsingin yliopistossa. Verkoston toimintaa koordinoi urapalvelut. Oppaan kirjoittajat ovat olleet verkoston toiminnassa mukana sen perustamisesta 2014 alkaen.

Oppaan kirjoittajat ja toimituskunta:

  • Riitta Kymäläinen, agroteknologian yliopistonlehtori, maatalous-metsätieteellinen
  • Eric Carver, uraohjauksen asiantuntija, urapalvelut
  • Minna Lakkala, pedagogisena yliopistonlehtori, maatalous-metsätieteellinen
  • Kimmo Kamppari, suunnittelija, urapalvelut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *