Aktiivista työelämähaaveilua?

Hesari listasi eilen erilaisten asiantuntijoiden suulla ison kasan neuvoja nuorille tulevaa työelämää ajatellen (http://www.hs.fi/kotimaa/a1468299323954?jako=a7bbd53fb99590c7a0101b79565d24e4).

Nuoria neuvottiin muun muassa hankkimaan yleispätevä koulutus, ottamaan ennakkoluuloton asenne, valitsemaan se asia, jota rakastaa ja olemaan uskollinen itselleen.

”Elämään tulisi suhtautua jännittävänä paikkana, jossa moni asia on kiinnostava. Jos ei ole uteliasta mieltä ja valmiutta kohdata uutta, ei hirveän helposti pärjää tulevaisuuden työmarkkinoilla.” (Teresa Kemppi-Vasama)

Hyviä neuvoja kaikki. Erityisesti huomioni kiinnittyi kuitenkin Li Anderssonin viestiin: ”Moni nuori opiskelija kärsii mielenterveysongelmista ja on kovan paineen alla. Toivoisin, että Suomen nuoriso osaisi olla vähän vähemmän huolissaan. Ei meillä sen kummempaa hätää tässä maassa ole, vaikka korjattavaa riittääkin.”

Uraohjauksessa tapaan monesti opiskelijoita, jotka ovat hyvin huolissaan omasta tulevaisuudestaan. Eikä ihme, otsikoissamme paistattelee jatkuvalla syötöllä ”työmarkkinoiden murros”, työttömyysluvut, korkeakoulutettujen työttömyyden kasvu ja yksilölliset tarinat työnhaun tuskallisuudesta. Huoli on kovin ymmärrettävä.

Kesälukemisena luen Kati Järvisen ja Maria Carlssonin ”Mielekäs työ” –uraopasta, jossa kirjoittajat toteavat, että Suomessa jokaisella on lähes yhtäläiset mahdollisuudet luoda haluamansa työtulevaisuus. Väittämästä voi varmasti olla montaa mieltä, mutta siinä mielessä Järvinen & Carlsson ovat oikeassa, että maassa, jossa koulutus on korkeakouluja myöten maksutonta, meillä on varaa jahdata omia unelmiamme.

Joskus suurin tuska tuleekin valinnanvaikeudesta. Jos ei tiedä mikä se asia on, mitä rakastaa. Kun meillä on niin suuri vapaus, vastuu omista valinnoista voi tuntua raskaalta.

Dream_catcherUraohjaajana yhdyn Li Anderssonin toiveeseen. Minäkin toivoisin, että Suomen nuoriso osaisi olla vähän vähemmän huolissaan. Murehtimista kyllä riittää elämässä yllin kyllin. Mitä jos käyttäisimmekin osan huolissaanoloajastamme haaveiluun? Omista unelmista on vaikea napata kiinni, jos ei koskaan ole aikaa aktiivisesti haaveilla.

Nyt heinäkuussa meillä on toivottavasti kaikilla aikaa siihen. Laiturin nokassa, parvekkeella istuessa, bussin ikkunasta maisemia tuijoitellessa tai vaikka perunoita pestessä. Mistä sinä haaveilet?