Listaa kiinnostavia työnantajia ja tartu puhelimeen

Työpaikan löytäminen saattaa olla haasteellista, olitpa sitten opiskelija, vastavalmistunut tai jo työelämää nähnyt konkari. Oma aktiivisuus on tärkeää. Työnhakua kannattaa tehdä suunnitelmallisesti ja ennakoivasti.

Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto YKL:n opiskelijatoiminnan koordinaattorina työskentelevä Henri Annila vastaa viikoittain ympäristöalan työpaikkaa etsivien kysymyksiin. Mistä ja miten töitä löytää?

– Pitkäjänteisyys ja ennakointi työnhaussa kannattaa. Yksi keino työnetsimistyössä on kirjata kiinnostavan organisaation ja yrityksen nimi ylös aina kun sellaiseen jossain törmää. Sitä listaa voi sitten hyödyntää, kun työnhaku on ajankohtaista.

LinkedIn on Annilan mielestä erinomainen kanava työnhaussa.

– Sen lisäksi että teet itsesi näkyväksi, niin löydät sieltä vinkkejä avoimista työpaikoista. Kannattaa osallistua myös erilaisiin ryhmiin ja yhteisöihin, joissa käydään oman alasi keskusteluja ja jaetaan tietoa.

Annila painottaa, että sosiaalisen median kanavista kannattaa valikoida rohkeasti kanavat, joissa osaa luontevasti olla läsnä.

– Kaikissa kanavissa ei ole järkevää pyöriä. Kannattaa valita ne, mitkä kokee relevanteiksi ja aidosti kiinnostaviksi.

Pelkkä netissä roikkuminen ei takaa työnhaussakaan tulosta. Annilan mukaan yksi työnhakuväline on edelleen ylitse muiden: puhelin.

– Kiinnostaville työnantajille kannattaa soittaa. Puhelin on edelleen tärkeä väline nimenomaan puhumiseen.

Omaa rohkeaa kokeilumieltä löytyy Annilalta itseltäänkin. Maantieteen kandidaatin tutkinnon hän teki Helsingin yliopistoon, mutta maisteriksi hän valmistui Oulun yliopistosta.

– Moni ihmetteli muuttoani Helsingistä Ouluun, mutta itse koin sen loistavaksi tavaksi laajentaa osaamistani ja verkostojani. Hieno bonus oli opintojen ohessa päästä työskentelemään oman alan projektiin, jossa selvitettiin matkailun vaikuttavuutta Kuusamon alueella.

Annilan pikavinkit työnhakuun:

Henri Annila jakoi työnhakuvinkkejään Päivystävänä alumnina Tiedekulmassa 14.9.2016. Syksyn ajan kokeiltava tapahtumasarja antaa mahdollisuuden rentoon jutusteluun kuuden yhteiskunnan eri aloilla toimivan Helsingin yliopistosta valmistuneen alumnin kanssa.

Tule tapaamaan seuraavaa Päivystävää alumnia, Walter Rydmania keskiviikkona 28.9. klo 13–15 Tiedekulmaan (Aleksanterinkatu 7).

Helsingin yliopiston urapalvelut toteuttaa Kahvia ja uravinkkejä -tapahtumasarjan kokeilujakson yhteistyössä Alumniyhdistyksen kanssa.

Teksti: Riitta-Ilona Hurmerinta

Kalakulhon kaipuu?

Aikaamme kuvaa maksimaalinen pyrkimys yksilön vapauteen. Moderneille, hyvinvoiville, länsimaisille kulttuureille on ominaista ajatusmalli, jonka mukaan yksilön valinnanvaraa lisäämällä voidaan lisätä hyvinvointia. TED-puheessaan Barry Schwartz kyseenalaistaa tämän dogman kiinnostavalla tavalla (https://www.ted.com/talks/barry_schwartz_on_the_paradox_of_choice). Hän väittää, että liika valinnanvara on itse asiassa aikamme vitsaus, joka ei paranna hyvinvointia, vaan aiheuttaa lamaantumista ja tyytymättömyyttä.

Postmodernissa yhteiskunnassa yksilöille on millä tahansa hetkellä tarjolla rajaton määrä minecraftvalintoja – ainakin teoriassa. Jogurttilaaduista lähtien puhelinten ominaisuuksiin, aina omaan identiteettiimme asti. Myös siitä on tullut valinnan kohde. Joka aamu vastaamme kysymykseen ”miten minä haluan elää?”. Voimme valita miten pukeudumme, mitä syömme, mihin aikamme käytämme, millaisen kuvan itsestämme rakennamme some-kanavissa – ääritapauksessa jopa sukupuolemme. Näillä kaikilla rakennamme samalla vastausta kysymykseen ”kuka minä olen?”.

Barry Schwartz väittää, että rajaton määrä vaihtoehtoja johtaa yksilötasolla tyytymättö-myyteen. Vaikka vaurastumme koko ajan, voimme huonommin. Tehdäksemme valintoja joudumme sulkemaan pois niin suuren määrän muita vaihtoehtoja, että tunne siitä, olisiko sittenkin pitänyt valita toisin jää helposti vaivaamaan mieltä.  Pahinta on se, ettemme voi syyttää päätöksestä huonoja vaihtoehtoja, vaan vastuu lankeaa meille – miten hyvin olemme selvitelleet erilaisia mahdollisuuksia ja onnistuneet valitsemaan oikein.

Kulttuuriset mallit siitä, miten elämä ”normaalisti” etenee, eivät enää päde. Modernisaation ja individualisaation myötä meille ei enää tarjota valmiita elämänpolkuja, vaan saamme ja joudumme kirjoittamaan itse omat tarinamme. Mark Savickas maalaa sujuvasanaisen kuvan modernin länsimaisen yhteiskunnan vaikutuksista yksilölliseen urasuunnitteluun puheessaan: (https://www.youtube.com/watch?v=uqz-5ny8T-s).

Itse asiassa hän tekee tyhjäksi koko urasuunnittelun käsitteen. ”Suunnittelu” kun antaa vääränlaisen kuvan hallittavuudesta. Sen sijaan pitäisi puhua esimerkiksi ”career construction” tai ”career crafting” –termejä käyttäen, tosin suomenkieleen nämä taipuvat kovin tahmeasti.

Paitsi vaihtoehtojen määrä, myös valintojen toistuvuus vaatii nyky-ihmiseltä totuttelua. Ei riitä, että elämässä on siirtymiä tietyin väliajoin: lapsesta nuoruuteen, nuoruudesta aikuisuuteen ja eläkkeen kautta vanhuuteen. Oman minän ja yksilöllisen identiteetin rakentamisesta on tullut jatkuva projekti, jonka yhtenä osa-alueena on oma työura tai ammatillinen identiteetti.

Työelämässä saamme jatkuvasti luoda itsellemme uusia identiteettejä. Sen sijaan, että tekisimme nuoruudessa yhden uravalinnan, joka luo meille luontevan polun eteenpäin, löydämme itsemme toistuvasti erilaisista risteyksistä. Vaihtoehtoja on monia, ja jokainen valinta vie eteenpäin tiettyä polkua pitkin, joka ennen pitkää taas risteytyy eri suuntiin.

On lohdullista, että valintamme eivät ole lopullisia – aina tulee tilaisuus valita uudelleen. Toisaalta jatkuva pohdinta, uuden opettelu ja ammatillisen minän jälleenrakentaminen kerta kerran jälkeen voi olla hyvinkin raskasta. Puhumattakaan siitä turhautumisesta, kun rakentaa oman identiteettinsä vastaamaan uutta tehtävää ja osaksi jotain organisaatiota – vain tullakseen hylätyksi rekrytointiprosessissa.

kalaOn kova vaatimus rakentaa oma tarinansa alusta loppuun, ja valinnat voivat yksilöstä tuntua vaativilta. Schwartz peräänkuuluttaa taloudellisten resurssien tasaamisesta globaalisti, joka johtaisi länsimaissa vaihtoehtojen vähentymiseen – sopivan kokoista kalakulhoa kaikille.

Toive heijastuu kenties myös suomalaisiin nuoriin? Akavan kyselyn mukaan he haluavat työelämältä vakautta ja turvaa. (http://www.akava.fi/uutishuone/teemajutut/akavan_kysely_korkeakoulutetut_nuoret_haluavat_tyoelamaltaan_vakautta)

Trendi näkyy myös Helsingin yliopiston hakijamäärissä, joiden perusteella tänä vuonna erityisesti juristin, luokanopettajan, lääkärin ja psykologin ura houkuttelee nuoria.

”Tällä hetkellä uusia opiskelijoita kiinnostaa ammattiin valmistuminen ja siksi esimerkiksi oikeustieteellisen tiedekunnan koulutuksiin haki reilut 3000 opiskelijaa”, kertoo hakijapalveluiden päällikkö Sini Saarenheimo. (https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/helsingin-yliopistoon-hyvaksyttiin-3958-uutta-opiskelijaa)

Kaikki eivät pääse opiskelemaan lääkäriksi tai opettajaksi, ja sekään ei automaattisesti takaa suojaa epävarmuudelta. Äärimmilleen viedyn individualisaation ja jatkuvan minänrakennusprojektin vaatimusten myötä erilaisten konsulttien, terapeuttien, valmentajien ja coachien käyttö on lisääntynyt huimasti. Ihminen tarvitsee peilejä, joiden kautta tutkia ja rakentaa omaa identiteettiään. Peilinä voi toimia ammattilainen, esimerkiksi uraohjaaja. Yhtä lailla apuna voi olla joku turvallinen, tuttu henkilö, joka tuntee toiveemme, vahvuutemme ja on todistanut myös heikot hetkemme. Olkaamme peilejä toisillemme – rakentavalla tavalla.

P.S. Peilinä voi toimia myös alumni, mentori – tai mentorointiryhmä. Haku ryhmämentorointiin aukeaa lokakuussa. Seuraa sivujamme: https://www.helsinki.fi/fi/opiskelu/urapalvelut-tapahtumat