Haussa introvertti?

Työnantaja etsii ”energisiä, ulospäin suuntautuneita myyntihenkisiä henkilöitä”. ”Omaat hyvät vuorovaikutustaidot, olet oma-aloitteinen tartu toimeen -tyyppi!”

Työnantaja odottaa ”hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja”. Ideaalihakijan tulisi olla ”tavoitteellisen työotteen omaava aktiivinen ilopilleri”. Vaatimuksena saattaa olla ”sosiaalinen kyvykkyys” tai ”sinun tulisi olla reipas ja ulospäin suuntautuva”. Toinen hakee tiimiinsä ”sanavalmista ja dynaamista osaajaa”.

Nämä kaikki ovat suoria poimintoja työpaikkailmoituksista. Jos tekisin sisällöllisen analyysin ilmoitusteksteistä viime vuosilta, luulenpa, että yksi useimmiten käytetty sana olisi juuri ”vuorovaikutustaidot”.

Mitä näillä kuvauksilla oikeasti haetaan?

Mutta ovatko rekrytoijat oikeasti miettineet, mitä esimerkiksi ”hyvillä vuorovaikutustaidoilla” haettavassa tehtävässä käytännössä tarkoitetaan?

Opettamillani urakursseilla nousee tasaisin väliajoin esille opiskelijoiden huoli siitä, pitääkö kaikkien työelämässä olla ylitsepulppuavan sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita. Vaatimus ekstroverttiuteen ahdistaa.

Yliopistolla tapaan myös ihmisiä, jotka määrittelevät itsensä ”tutkijatyypeiksi” tai ”labrahiiriksi”. He viihtyvät hyvin itsenäisessä tutkimustyössä, mutta kokevat yliopiston ulkopuolisen työelämän vaativan erilaisia taitoja.

Näissä tilanteissa korostan sitä, että vuorovai-kutustaitoja voi oppia ja kehittää kuten mitä tahansa muutakin taitoa. Esiintymistä ja yleisön edessä puhumista voi harjoitella, ja harjoituksen myötä se helpottuu. Omien mielipiteiden ilmaisemista voi treenata omien kavereiden seurassa ja sen jälkeen rohkaistua vaikka luennolla ottamaan kantaa keskusteluun. Itsensä esittelemiseen työnhakutilanteessa on hyvä valmistautua ja omaa hissipuhettaan voi harjoitella vaikka peilin edessä tai videolla.

Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään taidoista, vaan myös pysyvämmistä ominaisuuksista tai ihmisen luontaisesta temperamentista. Ekstrovertti – introvertti –vertailuasetelma on kaikille tuttu. Joskus tosin unohtuu, että meistä kukaan ei ole mustavalkoisesti jompaakumpaa, vaan ominaisuus vaihtelee janalla, jolla me kaikki sijoitumme johonkin kohtaan.

Elämme vahvasti ekstroverttiyttä arvostavassa kulttuurissa.

Susan Cain ottaa TED-puheessaan vahvasti kantaa sen puolesta, että introverttien lahjoja ja kykyjä pitäisi arvostaa ja tuoda esiin enemmän. Cainin mukaan koulut ja työpaikat sekä muut sosiaaliset ympäristöt on suunniteltu ekstroverttejä ajatellen siitä huolimatta, että noin kolmasosa ihmisistä määrittelee itsensä lähemmäksi introverttia näiden kahden välisellä janalla. Kouluissa opiskellaan entistä enemmän ryhmissä, töissä ratkotaan ongelmia tiimeissä, eikä yliopistollakaan enää pääse karkuun ryhmätöitä.

Luovuutta ja tuottavuutta pidetään usein ”dynaamisten” ja ulospäinsuuntautuneiden henkilöiden vahvuuksina. Kuitenkin maailmanhistoria tuntee monia esimerkkejä erityisen luovista erakoista. Itse asiassa yksinolo on Cainin mukaan luovuuden edellytys.

Myös hyvät johtajat ovat monesti introverttejä. He antavat tilaa muille ja kuuntelevat, eivätkä halua työntää omaa lusikkaansa jokaiseen soppaan.

Cain toteaa, että maailma tarvitsee introverttejä tekemään sitä, missä he ovat parhaimmillaan: lukemaan, ajattelemaan, tutkimaan, kuuntelemaan, analysoimaan, kirjoittamaan, kehittämään ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Ja vuorovaikutustilanteessa tuottamaan ehkä määrällisesti vähemmän, mutta laadullisesti sitäkin tärkeämpiä puheenvuoroja. Puhumaan hiljaa maailmassa, joka on täynnä hälyä.

Cainin puhe kannattaa kuunnella täältä: https://www.ted.com/talks/susan_cain_the_power_of_introverts?language=fi

Vuorovaikutuksen yksi ulottuvuus on vastavuoroisuus.

Mitä vuorovaikutuksessa oikeasti tarvitaan? Aito vuorovaikutus ei tarkoita pelkää sosiaalisuutta tai ulospäinsuuntautuneisuutta. Sen yksi ulottuvuus on vastavuoroisuus. Yhden puhujan monologin sijaan kahden ihmisen välinen keskustelu on parhaimmillaan aitoa dialogia, jonka piirteitä Päivi Kupias kuvaa näin:

Kuuntelu: Aidosti kuunteleva henkilö on läsnä ja keskittyy kuuntelemaan mitä toinen sanoo. Omaa mielipidettä, näkökulmaa tai sanottavaa siirretään hieman kauemmaksi ja keskitytään puhujan sanottavaan.

Itsensä suoraan ilmaiseminen: Suora puhe on aidon dialogin haasteellisin tehtävä. Se tarkoittaa oman aidon itsensä ilmaisemista riippumatta, mitä muita vaikuttavia tekijöitä tilanteessa on.

Taito odottaa: Dialogissa maltti on valttia. Asioiden ja ajatusten eteen pitää pysähtyä ja purkaa itsestäänselvyyksiä.

Kunnioitus: Toisen ihmisen kunnioittamisen lähtökohtana voidaan pitää oivallusta siitä, että oma näkökulmamme on rajallinen, ja muilta ihmisiltä voi oppia itselle uutta, jos vain malttaa kuunnella.

( http://www.tevere.fi/julkaisut-ja-artikkelit/91-tevere/artikkelit/145-aito-vuorovaikutus-ja-dialogisuus)

Kuullostavatko nämä perus-ekstrovertin vahvuuksilta? Vai olisiko niin, että myös introverteilla on näihin asioihin hyvinkin paljon annettavaa?

Ehkä ongelma onkin se, että ajattelemme vuorovaikutustaidoista rekrytointi- ja työnhakukontekstissa liian suppeasti. Helpoiten sanasta tulee mieleen juuri se kaikista aktiivisin päällepäsmäröijä, kun oikeasti taitavin vuorovaikuttaja onkin ehkä joku toinen.

 ”Vulnerability is Power – haavoittuvuudessa on voimaa”

Jari Saarenpää kirjoitti taannoin hienon kirjoituksen, jossa määrittelee (Andrew Sobeliin viitaten) vuorovaikutustaitojen osa-alueiksi integriteetin eli johdonmukaisuuden sekä haavoittuvuuden.

(http://luontaisettaipumukset.fi/2016/05/30/vahvat-vuorovaikutustaidot-tekevat-kaikista-voittajia/ )

Jari kehottaa meitä seuraavaan: ”pyydä anteeksi, myönnä olevasi väärässä, kerro mitä tunnet – ei pelkästään mitä ajattelet, pyydä apua, myönnä epäonnistuminen, käytä huumoria – vitsaile itsestäsi, pyydä neuvoa, kerro ongelmistasi ja jaa henkilökohtaisia asioita”. Nämä asiat eivät välttämättä edellytä erityisen ulospäinsuuntautunutta luonnetta – päinvastoin. Joskus puheessakin laatu korvaa määrän. Ja nöyryys voikin yllättäen olla väittelytaitoa suurempi voima.

Tämä kaikki saattavat kuullostaa tutulta, jos olet tutustunut erilaisiin elämäntaito-oppaisiin ja vaikkapa parisuhdevinkkeihin. Mutta miten saisimme tämän laajemman näkemyksen vuorovaikutustaidoista myös näkymään työpaikkailmoituksissa ja nämä asiat vahvuuksikseen tunnistavien työhakemuksissa?

Ja kas – etsiessäni aiempia lainauksia työpaikkailmoituksista silmiini osui myös toisenlainen kuvaus. Joku toivoo, että ”sinulla on äärimmäisen kehittynyt kuuntelemisen taito ja sitä tiettyä nöyryyttä otteessasi”. Ehkä muutos on tuloillaan?