Sivistysyliopisto lääke työelämän murrokseen?

Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen twiittasi somesfääriin (5.9.) mielenkiintoisen kysymyksen.

Olisiko sivistysyliopisto vahva lääke myös työelämän murrokseen? Sivistys on kuin rokote, sivistyksellä ei ole ”parasta ennen” – päivämäärää.

Päätin tarttua tähän kysymykseen, koska sivistysyliopiston ja työn murroksen tematiikkaa on tullut fundeerattua todella paljon viime vuosina.

Nykyisessä työssäni tuotan tietoa Helsingin yliopiston opiskelijoille, tohtorikoulutettaville, akateemisille johtajille ja henkilökunnalle Helsingin yliopistosta valmistuneiden työllistymisestä ja urakehityksestä. Pääasiallisina tietolähteinäni ovat yliopistojen uraseurantakyselyt ja Tilastokeskuksen tilastot.

Työn murroksesta puhuttaessa tietyt osaamisalueet nousevat tämän tästä esiin: ongelmanratkaisukyky, kriittinen ajattelu, itsensä johtamisen taidot, kyky oppia uutta ja tiedonhankintataidot.

Yliopistojen valtakunnalliseen maisteriuraseurantakyselyyn vastanneiden mukaan nämä osaamisalueet ovat tärkeitä työssä tällä hetkellä. Ja ne myös kehittyvät hyvin yliopistokoulutuksessa.

Työn murrosta ajaa tällä hetkellä etenkin teknologian nopea kehitys. Osaamistarpeet varmasti muuttuvat. Yli 10 vuotta systemaattisesti tehtyjen uraseurantakyselyiden perusteella näyttää kuitenkin siltä, että tietty yliopistokoulutuksen hyvin kehittämä osaaminen kestää aikaa hyvin. Kaikki ei muutu koko ajan.

Tässä on siis lyhyt vastaus rehtori Hämäläisen kysymykseen: kyllä, sivistysyliopistossa saatu tieteellinen ja yleissivistävä koulutus näyttäisi antavan sellaisia keskeisiä valmiuksia, jotka ovat tärkeitä työn murroksen keskellä. Sivistysrokote toimii.

Pitkä vastaukseni rehtori Hämäläisen kysymykseen on kuitenkin kyllä, mutta….

 

Emme ymmärrä muutosta ilman tutkimusta

Uraseurantakyselyiden perusteella on myös useita asiantuntijatyöhön keskeisesti liittyviä osaamisalueita, joiden kehittymistä opinnoiden aikana arvioidaan kriittisemmin. Näitä ovat esimerkiksi neuvottelutaidot, organisointi- ja koordinointitaidot, stressinsietokyky, yhteistyötaidot, projektinhallintataidot. Myös nämä osaamisalueet ovat sellaisia, joiden arvioivaan olevan tulevaisuuden työelämässä tärkeitä. Kehitettävää siis riittää.

Uraseurantakyselyistä saatava tieto tulee valmistuneilta itseltään. Edelliseen, loppuvuodesta 2017 ja alkuvuodesta 2018 tehtyyn kyselyyn vastasi yli 5 400 yliopistoista vuonna 2012 valmistunutta. Vastausprosentti oli 38.

Uraseurantakyselyn vastauksissa on kyse itsearviosta: sekä työelämän osaamistarpeiden että yliopistosta saadun osaamisen osalta. Tätä tiedon tyyppiä voidaan toki haastaa ja ehdottaa esimerkiksi, että valmistuneiden osaamista pitäisi systemaattisesti testata esim. OECD:N PIIAC-testillä ja verrata testituloksia esimerkiksi nopeasti kehittyvän keinoälyn vastaaviin testituloksiin (tällainen mielenkiintoinen tutkimusprojekti on vireillä OECD:ssä). Mielestäni tarvitsemme molempia: itsearviointia ja osaamisen tieteellistä testaamista.

Kannatan lämpimästi sellaista uutta tutkimusta, joka antaa meille lisätietoa yliopistokoulutuksen ja työelämän osaamistarpeiden kehityksestä. Ilman kunnianhimoista ja systemaattista tutkimusta emme ymmärrä työelämän murrosta emmekä osaa siihen myöskään yliopistoissa tai laajemmin yhteiskunnassa reagoida.

 

Työllistyvyyteen panostetaan yliopistokoulutuksessa…

Työssäni näen kuinka paljon opetus- ja tutkimushenkilökunta ja muu henkilökunta, yliopiston ja tiedekuntien johto ja koulutusohjelmien ja tutkijakoulujen johtoryhmät kantavat huolta ja välittävät yliopistosta valmistuneiden työllistymisestä. Tietoa valmistuneiden työllistymisestä ja urakehityksestä kaivataan ja siitä ollaan kiinnostuneita. Koulutusta halutaan kehittää tässä ajassa ja tulevaisuuteen katsoen.

Helsingin yliopistossa tehtiin juuri iso koulutusohjelmauudistus, jossa panostettiin työllistymisen kannalta moniin keskeisiin asioihin, muun muassa osaamisperustaisen koulutuksen ja työelämäyhteyksien vahvistamiseen, opintoihin kuuluvaan työelämään orientoivien opintojen ja harjoittelun kehittämiseen, urasuunnittelun tukeen ja siirrettävien yleisten työelämässä tarvittavien taitojen kehittymiseen.

Helsingin yliopisto on ollut edelläkävijä urataitojen opetuksen integroinnissa tutkintoihin edellisestä, vuoden 2004 tutkinnonuudistuksesta lähtien. Urapalveluiden, koulutusohjelmien, tutkijakoulujen ja tiedekuntien yhdessä suunnittelemilla ja toteuttamilla urakursseilla tuetaan opiskelijoiden ja tohtorikoulutettavien itsetuntemuksen, oman osaamisen tunnistamisen, vaihtoehtojen ja työelämän tuntemuksen ja työnhaun taitojen kehittymistä. Sadat alumnit osallistuvat vuosittain näihin kursseihin mm. antamalla opiskelijoille informaatiohaastatteluita, jossa he kertovat työstään ja urapolustaan. Alumnit ovat mentoroineet satoja opiskelijoita Helsingin yliopiston ryhmämentorointiohjelmassa.

(Vuoden 2004 tutkinnonuudistuksen jälkeisestä työelämään orientoivien opintojen kehitystyöstä tehty raportti löytyy verkosta: http://www.helsinki.fi/urapalvelut/materiaalit/raportti/TEO/)

 

…mutta tämänhetkisiin osaamistarpeisiin vastaaminen ei ole ainoa tavoite

Työelämän osaamistarpeiden ja yliopistokoulutuksen välillä on myös selviä jännitteitä. Yliopistoissa – minusta ihan perustellusti – vierastetaan sitä, että koulutuksen kehittäminen alistettaisiin yksinomaan työelämän tämänhetkisiin osaamistarpeisiin vastaamiseen. Tarkoituksena on kouluttaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja yhteiskuntaa ja antaa heille koulutus, joka kestää ajassa ja työelämän murroksessa.

Yliopistokoulutuksen tavoitteena on ollut antaa se rehtori Hämäläisen mainitsema sivistysrokote, joka ei vanhene esimerkiksi teknologian kehityksen myötä. Tämä on mielestäni hyvä tavoite myös jatkossa – varsinkin, jos samalla muistetaan se, että tutkinto on erittäin tärkeä, mutta ei ainoa osa työuran aikaisen osaamisen kehittymistä.

Suomessa ollaan onneksi vihdoin laajemmin heräämässä siihen, että koulutusjärjestelmämme ei voi yksinomaan keskittyä tutkintoon johtavaan koulutukseen. Yliopistoille tämä ei toki ole uusi asia: avoimilla yliopistoilla ja yliopistojen täydennyskoulutusyksiköillä on ollut tärkeä rooli elinikäisen oppimisen mahdollistajana jo vuosikymmeniä.

Työelämän murros edellyttää kuitenkin sitä, että kehitetään uusia koulutusmahdollisuuksia, jotka mahdollistavat joustavan työuran aikaisen osaamisen kehittämisen. Yliopistot avaavatkin tällä hetkellä yhä enemmän koulutustaan myös ei tutkintoa suorittaville. Helsingin yliopiston ja Reaktorin yhteinen hittikurssi Elements of Artificial Intelligence on tästä hyvä esimerkki. Pitää toivoa, että yliopistoille annetaan myös riittävät voimavarat uusien koulutusmahdollisuuksien kehittämiseen.

 

Toiminnasta tiedettä ja tieteestä toimintaa

Yliopistokoulutuksen tavoitteena on antaa valmiuksia muuttaa maailmaa ja vaikuttaa tulevaisuuteen. Minulle sivistysyliopistoajatus kiteytyy tähän ajatukseen. Tiede ja sivistys ovat itseisarvoja, mutta niiden vaikutus ja merkitys yhteiskunnalle kussakin ajassa määrittyy sen kautta, miten yliopistollinen tutkimus ja koulutus ovat vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa.

Koordinoin joitakin vuosia sitten Helsingin yliopiston Tieteestä toimintaa -verkostoa.  Verkosto tuki yliopiston ulkopuolisten yhteistyökumppaneiden ongelmiin tai haasteisiin pohjautuvien projektikurssien kehittämistä. Tämän työn aikana vakuutuin siitä, että yliopistokoulutus ei tarvitse vähemmän teoria- ja tutkimusmenetelmien opetusta, vaan enemmän mahdollisuuksia päästä soveltamaan näiden käyttöä erilaisissa tilanteissa – ja erilaisten ongelmien ratkaisussa.

Professori Göte Nyman kiteytti tämän ajatuksen omassa puheenvuorossaan yhdessä verkoston tapaamisessa erinomaisesti. ”Tämä on ihan kiva tämä Tieteestä toimintaa -nimi, mutta miksei se ole Toiminnasta tiedettä?”

Yliopistokoulutuksen tieteellistä identiteettiä tai yleissivistävää luonnetta ei pidä heikentää, vaan vahvistaa. Mutta koulutuksen on tärkeää olla aktiivisessa vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa.

Opiskelijoiden pitää luottaa itseensä ja koulutukseensa. Oma osaaminen pitää tunnistaa ja sitä pitää arvostaa. Siksi osaamista on tärkeää päästä testaamaan eri tilanteissa opintojen aikana. Opiskelijoiden on myös hyvä tiedostaa, että omaa osaamista voi ja pitää päivittää tutkinnon jälkeen.

 

Sivistysyliopisto kestää työn murroksen

Sivistysyliopisto-käsitteen taakse on valitettavasti mahdollista myös piiloutua ja eristäytyä. Sivistyksen ja tieteen korostaminen on joskus näyttäytynyt myös välinpitämättömyytenä opiskelijoiden työllistymistä ja tulevaisuutta kohtaan. On rakennettu keinotekoisia vallihautoja yliopiston ja ”muun maailman” välillä. On puhuttu ”oikeista työstä” ja yliopistoissa tehtävästä työstä täysin erilaisina ja toisilleen vieraina.

Väsynyttä vallihautojen rakentamisia yliopiston ja muun yhteiskunnan välillä onneksi näkee nykyään todella harvoin – yliopistoissa.  Valitettavasti ei ole harvinaista törmätä näihin keinotekoisiin vastakkainasetteluihin tai vanhoihin käsityksiin yliopistokoulutuksesta yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Itse uskon siis siihen, että sivistysyliopisto on lääke työelämän murrokseen, mutta yliopistokoulutus vaatii jatkuvaa, määrätietoista, analyyttistä ja tutkimukseen perustuvaa kehittämistä – nykyisiin vahvuuksiin nojaten, koulutuksen puutteet tunnistaen. Ja se myös edellyttää vahvaa vuorovaikutusta muuttuvan työelämän kanssa. Muuten yliopisto ei ole mukana rakentamassa työelämän tulevaisuutta.

Eric Carver

Kirjoittaja vastaa Helsingin yliopistossa uraseurantakyselyistä ja valmistuneiden työllistymisen seurannasta. Hän toimii tällä hetkellä myös yliopistojen uraseurantakyselyistä vastaavan yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden Aarresaari-verkoston uraseurantaryhmän puheenjohtajana.

 

 

 

 

Valtakunnalliset uraseurantaraportit löydät yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden Aarresaari-verkoston uraseurantasivuilta.

Valtakunnallisia uraseuranta tuloksia on nykyään myös Vipusessa.

Helsingin yliopiston uraseurantaraportit on koottu tänne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *