”Vaatteet on mun aatteet” ja muita ajatuksia työhaastatteluun pukeutumisesta

Aina aika aikoin meiltä kysytään neuvoja siitä, miten työhaastatteluun pitäisi pukeutua. Pitääkö ylioppilaspuku kaivaa naftaliinista tai käyttää pienet tulovirrat kaupasta hankittuun jakkupukuun? Onko työhaastattelu kuin roolileikki, jonne pukeudutaan kuin näyttämölle? Onko vaatteilla väliä?

Nämä kyselyt nousivat mieleeni, kun opiskelijavaihdon parissa työskentelevä kollega toi Japanin tuliaisina meille paikallisen yliopiston urapalveluiden esitteen, jossa on 18 sivua erilaisia pukeutumisvinkkejä ja nähtävästi myös erilaisia alennuskuponkeja paidoista, puvuista, vöistä, solmioista, kengistä, käsilaukuista ja salkuista. Jos en tietäisi, että esite on tuotu yliopistosta, olettaisin sen olevan kaupan kuvasto. Joskin länsimaisilla kirjaimilla kanteen kirjattu ”recruit suit” viittaa nimenomaan työnhakutilanteisiin.

japani_nainen

Mutta mikä merkitys vaatteilla rekrytointilanteessa on? Ulkoasua korostavissa lähestymistavassa todetaan aina, että ensivaikutelma on syntynyt huolitellun tai ei niin huolitellun ulkoasun myötä jo aikaa ennen kuin yhtäkään sanaa on sanottu ääneen. Vaatteiden lisäksi hakijan tulisi huolehtia siitä, että hänellä on siisti kampaus, maltillinen ehostus ja vain hillitty tuoksu.

Värillä on väliä?

Hakijoille saatetaan antaa myös hyvinkin tarkkoja vinkkejä vaatteiden väreistä. Punainen on ehdottomasti pannassa, koska se kuulemma viestii hankalaa persoonallisuutta tai poliittista sitoutumista. Ihan pahimmassa tapauksessa punainen väri voi kuulemma ihan oikeasti nostaa sykettä, ja jos tilanne on jo valmiiksi jännittävä, niin tämän väärän värivalinnan myötä syke voi siis nousta jo vaarallisen korkeaksi. Myöskään vaalenapunaista ei voi suositella. Se on liian lälly ja vanhanaikainen. Valkoinen on mitäänsanomaton ja harmaaseen pukeutunut on tietty kuin varpunen.

Väreillä voi myös viestiä erilaisia, itselle tai alalle sopivia asioita. Vihreä kertoo empatiasta, keltainen älykkyydestä, oranssi ilmentää luovuutta, ruskea turvallisuutta ja turkoosi terveyttä. Muuten hyvä, mutta todennäköisempää kuin se, että saat viestisi perille, on se, että haastattelija ei ole koskaan kuullutkaan näistä värien piilomerkityksistä.

Yhtä mieltä värejä korostavissa artikkeleissa ollaan siitä, että ihan varman päälle pukeutuja valitsee päälleen mustaa tai sinistä. Näin japanilaisessakin esitteessä, jossa jokaisella mallilla – niin naisella kuin miehelläkin – on musta tai hyvin tumman harmaa puku ja valkoinen paita. Asua täydentää kiiltävät kengät, tyylikkäät käsilaukut ja miehillä hillityt solmiot.

japani_mies

Minä versus työympäristö

Mitään eksakteja neuvoja työhaastatteluun pukeutumisesta on hyvin hankala antaa, mutta perusperiaatteet ovat selkeät.

  • Pukeutumisen tulisi kuvata sinua ja persoonallisuuttasi

Ja silti oman persoonallisuuden ilmentämistä voi joutua lieventämään. Voi olla, että manga-asu ilmentää sinua paremmin kuin yksikään toinen tyyli, mutta yhtä mahdollista on se, että rekrytoivan esimiehen voi tällöin olla hyvin vaikea nähdä sinua laboratoriossaan valkoiseen takkiin ja hiukset peittävään myssyyn sonnustautuneena.

  • olosi on vaatteissa varma

Sinulla tulisi olla varma ja hyvä olo asussasi niin, ettei sinun tarvitse haastattelussa kiemurrella liian pieneksi jääneessä paidan kauluksessa tai kiskoa alemmaksi hametta, joka osoittautuikin hieman liian lyhyeksi. Kaulakorun, kellon tai hihojen räplääminen voi lievittää hermostuneisuutta, mutta samalla viedä sekä oman että haastattelijan huomion epäolennaisuuksiin.

  • yhteys ympäristöön

Työhaastattelussa olet hakemassa paikkaa yhteisössä, jossa on jo valmiit normit ja tavat – myös pukeutumisen suhteen. Jossain paikoissa pukeutuminen on hyvinkin pitkään noudatellut tiettyä, usein aika formaalia kaavaa ja hakijan tulisi tätä koodia noudattaa. Toisaalla taas pukeutuminen on vapaampaa ja hakijankaan ei siis tarvitse sonnustautua tummaan pukuun edes haastattelutilanteessa.

 

Mitä sinä olet pohtinut työhaastatteluvaatteita valitessa?

 

Kirjatako CV:hen IT-taidoista ja Internetistä?

Mielenkiinnolla seurailen, miten CV:ssä merkitään IT-taidot. Siitähän ei niin kauan aikaa ole, kun CV:hen kirjattiin, että osaa käyttää sähköpostia ja Internetiä isolla iillä. Jos halusi, saattoi briljeerata sillä, mitä kaikkia sähköpostiohjelmia oikeastaan osasikaan.

Nyt kuvio on jo tovin ollut muutoksessa. Perusofficepaketin käyttäjät pohtivat, laittaako mitään tietotekniikkaan liittyen – etenkin, jos erityistaitoja ei ole – ja edistyneemmät käyttäjät taas pohtivat, millä tavalla ohjelmia järkevimmällä tavalla lajittelisi. Kannattaisiko ATK-osaamistaan listata kuin kielitaitoa? Ja jos teknistä osaamista on enemmänkin, niin pitäisikö koko IT-kohta laajentaa niin, että puhuttaisiinkin teknisistä taidoista ja listattaisiin paitsi tietokoneohjelmia myös esim. laboratoriossa hankittua teknistä osaamista.

1059

Digitaalisiet taidot

Euroopan Unioni on tänä vuonna päättänyt tarjota meille ratkaisua tähän pulmaan. Se on osana europassi-järjestelmää tuottanut kielitaitopassiin verrattavissa olevan kehikon digitaalisista taidoista. Digitaalisen osaamisen osa-alueet ovat kehikon mukaan tietojenkäsittely, viestintä, sisällön luominen, turvallisuus ja ongelmanratkaisu. Taitotasoja on kolme: peruskielitaito (tässäkin siis verrannollisuus kielitaitoon), itsenäisen kielenkäyttäjän kielitaito ja taitavan kielenkäyttäjän kielitaito.

Suoraan ei kehikossa oteta kantaa sosiaaliseen mediaan, mutta digitaalisiin viestintätaitoihin liittyy esimerkiksi skypen ja verkkopankin käyttö. Taitavan kielenkäyttäjän kielitaitoon kuuluvat myös blogit, mikroblogit ja sosiaaliset verkostot.

Ihan ei kehikko ratkaise CV:n tekijän dilemmaa. Toisaalta tilaa on vähän ja toisaalta rekrytoija ei ehkä hahmota, mitä hakija tarkoittaa, jos tämä ilmaisee olevansa itsenäinen kielenkäyttäjä vaikkapa digitaalisissa turvallisuustaidoissa. Oman taitotason arvioimista kehikko kuitenkin helpottaa, ja sillä perusteella CVhen voi nostaa myös olennaisia asioita omasta osaamisestaan. Ja ehkäpä CV:n IT- / ATK-taidot tosiaan voisi päivittää otsikolle digitaaliset taidot.

Some-osoitteet ovat yhteystietoja

Toki on hyvä muistaa, että CVssä on muitakin paikkoja, jossa voi (piilo)viestiä omaa digitaalista osaamistaan. Skype- ja LinkedIn-osoitteet ja Twitterin @käyttäjätunnus ovat yhtä lailla yhteystietoja kuin puhelinnumero tai katuosoitekin. Tällöin hakija myös antaa rekrytoijalle luvan käydä katsomassa esimerkiksi LinkedIn-profiilia. Aktiivinen sometus voi toki myös näkyä muuallakin hakemuksessa, vaikkapa muu toiminta –otsikon alta.

PS. Linkki digitaalisten taitojen itsearviointiin löytyy osoitteesta https://europass.cedefop.europa.eu/fi/resources

Kesäkivaa: pientä profiilinkohotusta

Kesä voisi olla oivaa aikaa tehdä pieniä kohennuksia omaan LinkedIn-profiiliin. Alla on kolme LinkedIn-profiilin keskeistä asiaa, jotka voisi sopivassa välissä katsastaa – vaikka laiturin nokassa.

1: Mikä on otsikkosi, siis se ”professional headline”?
Merkkimäärä on yllättävän iso, 120 merkkiä, siis melkein kokonaisen twiitin kokoinen. Voisiko se olla jotain muuta kuin pelkkä ammattinimike tai päätoimisen toiminnan kuvaaminen? Melkein 18 miljoonalla LinkedIn-käyttäjällä otsikossa on sana ”student” ja puolella miljoonallakin ”looking for new opportunities”. Mikä siis voisi olla sellainen otsikko, joka olisi hieman erilaisempi, mutta kuvaisi sinua, osaamistasi ja toimintaasi?

2. Valokuva
LinkedIn kertoo ennen kaikkea sinusta. Sinut pitäisi siis luonnollisestikin tunnistaa kuvasta. Mieluusti vaatetus mukailee ajateltua työtyyliä. LinkedIn-kuva ei ole mikään biopassikuva, joten hymyillä saa.

3. Yhteenvetoteksti
Tämä on todennäköisesti näiden kolmen askeleen hankalin palanen. Miten ilmaista osaaminen, tavoitteet, arvot ja persoona pähkinänkuoressa? Yhteenvetotekstin pitäisi olla eräänlainen kuva sinusta, taustasi ja herättää lukijan kiinnostus. Tilaa on 2000 merkkiä.

Mieti siis, kenelle kirjoitat, kuka on yleisösi? Mitä heidän pitäisi sinusta tietää?

Sen jälkeen mieti, mitkä ovat saavutuksesi, arvot, mistä olet innostunut, missä olet hyvä ja erilainen kuin muut? Mitkä avainsanat kuvaavat sinua?

Kun olet kirjoittanut profiilisi, liitä yhteenvetoosi youtube-videota, slideshare-esitys, blogi tai sinuun viittaavia artikkeleita.
Jos innostusta riittää, niin tämän ehostuksen jälkeen heitä pallo muille. Eli lähettele kontakteillesi suosituspyyntöjä. Mutta muista samalla, että pallo tulee myös takaisin – LinkedIn-etikettiin kuuluu, että suositukset annetaan puolin ja toisin.

Miks’et sä soita?

phone-487702__180

Yksi asia, joka nousee lähes kaikissa työnhaun koulutuksissa esiin, on kysymys soittamisesta hakuruljanssin keskellä. Koska pitäisi soittaa? Ennen hakemuksen lähettämistä? Heti sen jälkeen vai vasta vähän myöhemmin? Vai voisiko kuitenkin olla soittamatta? Ja mitä pitäisi kysyä siinä vaiheessa, kun soittaa? Mitä jos ei ole mitään kysyttävää?

Hankalaksi tilanteen tekee sen, että hakijalla tulisi olla jonkinlainen aavistus siitä, kuinka paljon hakemuksia paikkaan on tulossa. Jos hakijoita on sadoittain, niin yksikään organisaatio ei pysty mitenkään vastaamaan kaikkien soittoihin. Tällöin soittaminen voi kääntyä itseään vastaan.

Usein soittaminen kuitenkin kannattaisi. Eräs rekrytoija totesi, että heidän firmassaan kaikki kesätyöntekijät palkattiin soittaneiden keskuudesta. Tapa sekin karsia omaa työtään. Eli sen sijaan, että yrityksessä olisi katsottu kaikkien paikkaa hakeneiden hakemukset, keskityttiinkin vain niihin, jotka olivat soittaneet ja joiden arveltiin olevan motivoituneimpia. Toinen rekrytoija ihmetteli, miten voi olla mahdollista, että jos paikkaa hakee 60 ihmistä, niin ainoastaan ja vain yksi ihminen soittaa ja kysyy tehtävästä lisätietoja.

Elintärkeää soittaminen on silloin, kun tehtävään liittyy jonkinlaista esiintymistä tai puhumista tai kun hakijalta odotetaan tietynlaista reippautta. Näin puhelu on jo ensimmäinen työnäyte.

Monesti todetaan, että on niin paljon helpompaa laittaa sähköpostia kuin soittaa. Mutta se juuri on sähköpostin ongelmakin. Sähköpostia tulee joka tapauksessa liikaa. Hakija voi joutua myös ikävään välikäteen odotellessaan, tuleeko omaan viestiin vastausta, ja kuinka kauan sitä voi tai pitäisi odotella.

Napakka puhelu

Hyvä puhelu on tiivis ja selkeä. Hakija noudattaa mahdollisesti annettuja soittoaikoja.

Puhelimessa on usein vaikea hahmottaa paria ensimmäistä sanaa. Suuri osa meistä aloittaa puhelun omalla nimellään, ja kun oma nimi on itselle niin tuttu ja eniten työnhakupuhelussa ehkä jännittää ne ensisekunnit, niin se nimi tulee sanottua aivan liian nopeasti. Kuulija nappaa nimestä ehkä vain osan etunimeä. Siksi sen sijaan, että aloittaa puhelun sanoilla ”Maija Möttönen täällä…” kääntääkin ensisanat hieman vanhahtavaksi ”Täällä soittaa Maija Möttönen…”. Parilla lauseella puhelun aluksi hakija voi myös nopeasti esitellä taustansa.

Etukäteen kannattaa kirjata omat kysymyksensä paperille. Puhelun alussa voi myös todeta, että ”minulla on kaksi kysymystä tähän tehtävään liittyen”. Jaaritella ja höpötellä ei saa missään tapauksessa. Soittoaikana puhelin todennäköisesti piippaa uutta puhelua lakkaamatta. Hakija, jolla ei ole mitään asiaa, vie oman nimensä todennäköisemmin mustalle listalle kuin mahdolliselle listalle soittaneista ja kiinnostuneista.

Mitä sitten kannattaa kysyä? Todennäköisesti mikään työpaikkailmoitus ei ole ihan tyhjentävä kuvaus työskentelystä vaan se jättää vielä kysymyksiä itsessään. Puhelussa siis kannattaa keskittyä selvittämään sellaisia asioita, joiden tietämisestä voisi olla hakemusta kirjoittaessa hyötyä. Esimerkkinä tästä voisi olla se, että tehtävässä yhdistyy kaksi aika erilaistakin puolta tai hakijalta vaadittava osaamislistaus on pitkä. Tällöin hakijan kannatta yrittää selvittää, minkälainen profiili haettavalla henkilöllä ajatellaan olevan, mitä arvostetaan eniten. Hakija voi myös kysyä jostain tietystä osaamisalueesta ja sen painoarvosta hakuprosessissa. Hakija voi myös kysyä, onko tehtävä uusi tai millaisessa tiimissä valittava henkilö toimii.

Kommentoi, mikä on ollut sinun kysymyksesi!