Miten voin töissä hyvin ja autan myös muita voimaan paremmin?

Työhyvinvointi on monelle tuttu termi. Silti usein jää epäselväksi, mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan. Työhyvinvointi ei ole vain huonon olon puuttumista, vaan oikeasti hyvää oloa, jaksamista ja työnimua. Se on subjektiivinen kokemus, johon vaikuttavat yökykymme, terveytemme, työpaikan ihmissuhteet, työ ja työkonteksti, johtaminen sekä myös työnantajapolitiikka. Koska työhyvinvointi koostuu niin monesta asiasta, on se myös herkkä muutoksille. Se rakentuukin vuorovaikutuksessa työelämän, työn ulkopuolisen elämän ja kokonaishyvinvoinnin kanssa.

Voidaksemme kokonaisvaltaisesti hyvin, tulee ihmisen peruspsykofyysisten tarpeiden täyttyä. Meidän tulee saada tuntea olomme turvalliseksi, kokea kuuluvamme joukkoon ja toteuttaa itseämme. Yksilön hyvinvointia voidaan tukea, mutta päävastuu omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan jokaisella on itsellään. Hyvä itsetuntemus ja kyky tunnistaa omat voimavarat ovatkin avainasemassa hyvään oloon.

Mistä työhyvinvointi lähtee?

Työhyvinvointi lähtee kokonaisvaltaisesti hyvinvoivasta yksilöstä, joka kykenee huolehtimaan itsestään ja kykenee käsittelemään erilaisia asioita ja haasteita: niin työelämässä kuin vapaallakin. Kun voi itse hyvin, kykenee myös antamaan hyvää muille. Kohtaamiimme asioihin emme aina pysty vaikuttamaan, mutta pystymme vaikuttamaan siihen, miten suhtaudumme niihin. Positiivisen asenteen ja ajattelumallin on tutkitusti todettu edistävän hyvinvointia. Sen avulla usein myös ikävistä tilanteista voidaan löytää ja havaita jotakin hyvää.

Myös hyvät itsesäätelytaidot ovat avainasemassa pohdittaessa hyvinvoinnin lähteitä. On hyvä osata tunnistaa omat tunteet sekä uskaltaa kohdata ja käsitellä niitä. Välillä onkin tärkeää pysähtyä kysymään itseltään ”miten tänään voin?” Kun pitää monipuolisesti hyvää huolta itsestään hyvillä elintavoilla, jaksaa ja voi myös töissä paremmin.

Mielen hyvinvoinnista huolehtiminen on yhtä lailla tärkeää kuin fyysisestä terveydestä huolehtiminen.  Kannattaakin pohtia, mitkä ovat itselle hyväksi todettuja palautumisen keinoja ja juttuja, joista omat akut parhaiten latautuvat. Joillekin se voi olla ystävän kanssa yhdessä treenaamista, kun taas toisille kirjan lukemista itsekseen.

Työelämässä ja vapaalla monet vaativat itseltään paljon. Toisaalta myös yhteiskunnalla ja lähipiirillä on omat vaatimuksensa ja olettamuksensa. Tärkeää onkin muistaa olla itselleen armollinen, olla itse itsensä paras ystävä. Täydellinen ei tarvitse kenenkään olla ja on okei myös myöntää jos ei jaksa ja kieltäytyä lisätehtävistä, jos kaikkea ei ehdi tai pysty tekemään. Myös avun pyytäminen kollegalta tilanteen vaatiessa on sallittua. Tehtäviä ja hoidettavia asioita ollessa paljon onkin hyvä priorisoida mitkä niistä ovat kiireellisiä tai välttämättömiä ja mitkä voivat odottaa. Tavoitteita laatiessa kannattaa niiden realistisuus suhteessa omiin resursseihin tarkistaa.

Työntekoa tulisi myös jaksottaa ja tauottaa. Esimerkiksi joissakin hyvin itsenäisissä työnkuvissa varsinaisia määrättyjä taukoja ei ole. Niistä kannattaa silloin huolehtia itse ja jaksottaa työntekoa oman jaksamisen ja keskittymiskyvyn mukaan niin, että työt etenevät kaikkein sujuvimmin. Oletkin saattanut jo kuulla Pomodoro-tekniikasta, jossa töitä tehdään täydellä teholla 25 minuuttia, jonka jälkeen seuraa viiden minuutin tauko. Tekniikka on hyvä esimerkki siitä, kuinka työskentelyä voi jaksottaa tauoilla.

Työhyvinvoinnin top 8

  1. Fyysinen hyvinvointi: nuku, liiku ja syö hyvin sekä riittävästi että riittävän usein. Kuuntele kehoasi.
  2. Tutustu itseesi, tiedä millä tavoin palaudut ja mistä saat voimaa.
  3. Pyri pitämään positiivista asennetta yllä.
  4. Ole itsellesi armollinen ja realistinen.
  5. Palaudu: mistä saat energiaa?
  6. Tunnista työtehtäväsi: tiedätkö mitä teet?
  7. Priorisoi työtehtäväsi ja tauota työtäsi itsellesi sopivalla tavalla.
  8. Kohtaa työyhteisössä toinen avoimesti, myötätuntoisesti omana itsenäsi, ole ihminen ihmiselle.

Tunne osaamisesta ja työhyvinvointi

Yllä mainittujen keinojen lisäksi myös osaaminen, ammatti-identiteetti ja työminäkuva vaikuttavat työhyvinvointiin. Osaaminen ja tunne oman työnsä hallinnasta ovat vahvasti yhteydessä hyvinvoinnin kokemukseen. Siksi omasta osaamisesta tulee huolehtia ja päivittää sitä aina tarpeen vaatiessa. Omaa osaamista voi lisätä esimerkiksi koulutuksissa ja itse opiskelemalla. Kun osaaminen on oikeassa suhteessa työtehtäviin ja työntekijä kokee sopivasti itsenäisyyttä työssään, mahdollistuvat myös onnistumisen kokemukset.

Työn sisältäessä riittävästi itsenäisyyttä jää tilaa luovalle toiminnalle ja itsenäisille ratkaisuille. Nämä yhdessä onnistumisen kokemusten kanssa motivoivat ja mahdollistavat työn imun saavuttamisen. Työn imu tarkoittaa myönteistä tunnetilaa ja motivaatiota työssä. Tästä mielentilasta nauttiva henkilö kokee työnsä mielekkääksi ja lähtee usein hyvillä mielin töihin, vaikkei se ei olisi sataprosenttisesti pelkkää
hauskanpitoa. Työn imu on jo itsessään arvokas kokemus, mutta se hyödyttää myös työntekijän itsensä kokonaishyvinvointia ja organisaatiota, jolle hän työskentelee. Työn imusta nauttivat työntekijät ovat aloitteellisia, sitoutuneita työhönsä, auttavaisia sekä tartuttavat työn imua myös muihin työntekijöihin. He ovat myös yleisesti terveempiä ja onnellisempia.

Myös työntekijän nauttima luottamus esimiehen puolelta on tarpeellista ja ennen kaikkea hyödyllistä molemmille osapuolille. Vapauksien antaminen työntekijälle voi olla riski työnantajalle, mutta onnistuessaan usein sen arvoista. Työn koordinointi ja keskustelu esimiehen kanssa auttaa tarvittaessa organisoimaan työntekoa sekä tarkentamaan työnkuvaa ja yhteisiä tavoitteita. Työntekijöiden ja koko työyhteisön työhyvinvoinnin kannalta on olennaista, että kaikilla on selkeä kuva siitä mitä tehdään ja miksi.

Myös ammatti-identiteetin on todettu olevan yhteydessä työhyvinvointiin.  Ammatti-identiteetti on varsin vakaa käsitys omasta itsestä ammattinsa edustajana. Tämä käsitys alkaa usein muotoutua jo opiskeluaikana ja rakentuu ajan mittaan yksilön ja työympäristön välisessä vuorovaikutuksessa. Ammatti-identiteetin tausta liittyy usein jo ammatinvalintaperusteisiin. Oman työssäjaksamisen, hyvinvoinnin ja motivaation kannalta onkin hyvä selvittää itselle, miksi tekee sitä mitä tekee. Vahvan ammatti-identiteetin omaava työntekijä on tietoinen omasta ammatillisesta roolistaan ja tehtävistään. Ammatti-identiteetti on yhteydessä oman työn arvostamiseen ja helpottaa siksi suhtautumista ristiriitaisiin oletuksiin ja vaatimuksiin työelämässä – ja näin ollen edistää työhyvinvointia.

Työminäkuva tarkoittaa sitä, miten muut sinut näkevät töissä ja millaisen roolin itse koet työpaikalla omaavasi. Tämä asema tukee hyvinvointia silloin kun yksilön oma käsitys asemastaan ja roolistaan on linjassa työyhteisön näkemyksen kanssa.  Kannattaakin toisinaan kysyä itseltään, millainen työkaveri ja työntekijä minä haluan olla?  Ammatti-identiteetti ja työminäkuva ovat osa identiteettiä ja persoonaa. Siksi ne heijastuvat myös työn ulkopuolelle kokonaishyvinvointiin. Omaa rooliaan työpaikalla ja ammatillisella kentällä kannattaakin selventää itselleen tasaisin väliajoin.

Voimaa työyhteisöstä

Edellä kuvailin hyviä keinoja huolehtia omasta työhyvinvoinnista. Seuraava kysymys onkin millä keinoin työyhteisö, työpaikka tai työtiimi voi huolehtia omasta työhyvinvoinnistaan ja sitä tukevasta työilmapiiristä? Voitkin nyt halutessasi pohtia, millainen on sinusta hyvä työilmapiiri ja miten omalla toiminnallasi voisit siihen vaikuttaa työpaikalla.

Työyhteisön hyvä ilmapiiri muodostuu kaikkien sen jäsenten yhteisestä panoksesta. Jokainen voi siis omalla toiminnallaan ja valinnoillaan vaikuttaa siihen, onko töissä hyvä olla. Toisten huomioiminen töissä on tärkeää. Jos esimerkiksi tiedät jonkun olevan herkkä hajusteille, voit välttää niiden käyttämistä hänen lähellään. Toiset voi ottaa huomioon myös ihan vain tervehtimällä tai vaikka kysymällä mitä toiselle kuuluu. Hyvinvoivassa työyhteisössä arvostetaan ja kuunnellaan toisia sekä kohdataan toinen ihminen kunnioittaen.

Hyvinvoivassa työyhteisössä jokainen saa olla juuri sellainen kuin on. Kaikilla on lupa olla aitoja ja sanoa ääneen, jos tänään ei ole se paras mahdollinen päivä. Kertomalla tämän avoimesti kukaan töissä ei myöskään erehdy ottamaan työkaverin normaalista poikkeavaa käyttäytymistä henkilökohtaisesi, esimerkiksi loukkaantumisen merkkinä. Avoimuus on paras apukeino väärinkäsitysten ehkäisemiseksi.

Väärinkäsityksen sattuessa tai loukkaantuessasi jostakin kannattaa asia ennemmin ottaa suoraan puheeksi ja kysyä, ymmärsitkö varmasti oikein. Näin vältytään turhalta spekuloimiselta ja pahalta mieleltä. Työyhteisön hyvän ilmapiirin säilyttämisen kannalta myös kiusaamiseen on tärkeää puuttua heti. Työyhteisö ja työpaikka voivatkin vaikka sopia yhteisistä pelisäännöistä ja niiden ja kiusaamisen nollatoleranssin noudattamisesta.

Hyvinvoivassa työyhteisössä ei ainoastaan vältellä ikävien asioiden ja tapahtumien muodostumista, vaan kannustetaan ja rohkaistaan toisia ja ollaan toisia kohtaan empaattisia.  CoPassion -hankkeessa myötätunto on määritelty yhdeksi tärkeäksi työssä jaksamisen ja työstä iloitsemisen tekijäksi.  Myötätunto on sen antajalle, sen saajalle sekä sivustakatsojalle merkityksellisyyden kokemuksen lähde. CoPassion-hankkeen tekijöiden mukaan myötätuntoa syntyy, kun empatia muuttuu hyvän tekemisen motivaation kautta näkyväksi toiminnaksi kohti toisen parasta. Heidän mukaansa myötätunto on mukana olemista ja myötäelämistä toisen suruissa, mutta myös iloissa ja onnistumisen hetkissä. Toista saa myös kehua.

Yksi tapa antaa kehuja ja kannustaa töissä onkin esimerkiksi kehukierroksen järjestäminen ryhmässä, jossa jokainen sanoo vuorollaan jotain hyvää vierustoveristaan.  Tällaiset tempaukset kohottavat ryhmähenkeä ja usein saavat tiimin pelaamaan iloisemmin ja tehokkaammin paremmalla mielellä yhteen. Työyhteisön palautteella ja yhteisellä reflektiolla on vaikutusta myös ammatti-identiteetin kehittymiseen ja työminäkuvaan. Hyvinvoiva työyhteisö ja työntekijät ovat yhteydessä kannattavampaan toimintaan, parempaan asiakaspalautteeseen ja tulokseen, sekä pienempään työntekijävaihtuvuuteen.

Loppuun tiivistettynä kokonaishyvinvoinnin ja työhyvinvoinnin avaimet löytyvät jokaisen omasta kädestä. Psykofyysisenä kokonaisuutena hyvinvoinnista tulee huolehtia kokonaisvaltaisesti. Kumpaakaan, kehoa tai mieltä, ei tule unohtaa. Kohtelemalla toisia hyvin ja kohtaamalla toisemme myötätunnon kautta työyhteisössä voimme auttaa toisiamme voimaan hyvin. Jokainen voikin pohtia, millainen työkaveri haluaa olla ja millaisilla toimilla oman työympäristön työhyvinvointia voisi parantaa.

Tekstin on kirjoittanut urapalveluiden harjoittelijana syksyllä 2018 toiminut Venla Savolainen.

 

Tekstissä käytetyt teokset ja sivustot:

CoPassion
Tiina Tuominen: Näkökulmia työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen. Elopäivät Turussa 2018.
Satu Pihlaja: Aikaansaamisen taika – näin johdat itseäsi. Atena 2018.
Marja-Liisa Mankka, Liisa Hakala, Sanna Nuutinen, Riitta Harju: Työn iloa ja imua – työhyvinvoinnin ratkaisuja pientyöpaikoille. 2010.
Työterveyslaitos
Harri Virolainen: Kokonaisvaltainen työhyvinvointi
Pertti Laine: Työhyvinvoinnin kehittäminen – hyvän kehittämisen reunaehtoja tutkimassa
Annika Mäkeläinen: Erikoistuvan lääkärin ammatillisen identiteetin rakentuminen – ammatillista identiteettiä rakentavat tekijät ja koulutuksen rooli lääkäriksi kasvamisessa. Pro gradu –tutkielma. Aikuiskasvatustieteiden laitos, Jyväskylä 2014.

 

 

Vastasin uraseurantakyselyyn, joka opiskellessa innosti oman polun etsintään

Rakastin opiskella historiaa. Olin ylpeästi humanisti. Samalla alamme työelämärealiteetit kolkuttelivat koko opiskeluajan niskassa. Työllistyminen jännitti, varsinkin kun yhtä selkeää työllistymispolkua ei ollut. Yliopiston väki ja vanhemmat opiskelijat kannustivat kokeilemaan ja kehittämään osaamista itseä kiinnostavissa tehtävissä. Moni oli kuulema työllistynyt yhdistämällä oman opiskelualan ja aiemman intohimon esimerkiksi harrastusten parissa. Vaikka innostaminen tepsi, pelkäsin silti. Voisinko oikeasti löytää urani vain seuraamalla sydäntäni siitä, mikä on minulle mielekästä?

Opiskeluaikaiselle urapohdinnalle antoi paljon viisi vuotta työelämässä olleiden uraselvitys, jota esiteltiin omana aikanani ahkerasti. Laaja kyselyaineisto vahvisti tarinaa yksilöllisistä urapoluista, joissa oma aktiivisuus ja innostuneisuus punoutuivat yhteen hyvän oman alan hallinnan kanssa. Kun myöhemmin toimin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ja Suomen ylioppilaskuntien liiton tehtävissä, palasin aina uudestaan saman tutkimusaineiston pariin. Uraseurantakysely oli hyvä työkalu pohtia eri alojen työllistymisen eroja ja akateemisen tutkinnon painoarvoa työelämässä.

Uraseurantakyselyn vastausaika on käynnissä vielä marraskuun loppuun saakka.

 

Kun viime vuoden lopulla sain oman kyselyni vastattavaksi, tunsin ympyrän sulkeutuvan lopullisesti. Yhtäkkiä siteeraamani tutkimustulokset olivatkin omakohtaisia: miten minun urapolkuni on mennyt? Mihin tutkintoni on minut valmentanut? Ja mitkä muut seikat sen lisäksi ovat vaikuttaneet työllistymiseeni?

Oli liikuttavaa huomata, että loppujen lopuksi myös oma tähänastinen työurani on muodostunut pitkälti samojen tekijöiden varaan kuin heidän, joiden poluista aikoinaan opiskelijana luin. Olen työllistynyt tutkintoni avulla, mutta aina myös muun aktiivisuuteni kautta. Harrastuksilla, luottamustoimilla ja omilla kiinnostuksenkohteilla on ollut merkittävä rooli itse substanssiosaamisen rinnalla. Olen tehnyt määräaikaisuuksia ja projekteja. Niiden välissä meni muutama viikko työttömänä. Nykyinen työni on ensimmäinen vakituinen työpaikkani, kolmas varsinainen valmistumisen jälkeen.

Niinpä kiitän yliopistoani paitsi erinomaisesta opetuksesta, myös varsin toimineesta uravalmennuksesta. Humanistien kohdalla selkeää kristallipallosta katsottavaa polkua ei löydy, mutta hyvällä ohjauksella, sopivalla tutkimuksella ja yleisellä kannustuksella on valtava merkitys opiskelijoiden tulevaisuususkoon ja oman osaamisen esilletuontiin. Kumpaakin tarvitaan työelämässä, olipa oma ura missä vaiheessa tahansa. Siksi kannustankin meitä kaikkia antamaan ne muutamat minuutit kyselyyn vastaamiseen: sillä voi olla nykyopiskelijoille aavistamattoman iso merkitys!

 

Katri Korolainen
Kirjoittaja valmistui vuonna 2012 Suomen ja Pohjoismaiden historiasta ja työskentelee tällä hetkellä Nuori kirkko ry:n viestinnästä ja vaikuttamisesta vastaavana johtajana

Tohtoriksi, entä sitten?

Tässä kirjoituksessa tarkoituksenani on vastata lyhyesti siihen, miksi halusin osallistua parhaillaan avoinna olevaan uraseurantakyselyyn. Vuonna 2015 Helsingin yliopistosta valmistuneille tohtoreille lähetettyä kyselyä on nostettu motivoimaan kaksi kysymystä: Mitä ajattelet tohtorin tutkinnostasi nyt? Oletko tyytyväinen tähänastiseen uraasi?

Olen valmistunut 2015 filosofian tohtoriksi humanistiselta alalta. Olen sittemmin jatkanut myös tutkijana. Ainakin toistaiseksi, koska jonkinlaiselta pudotuspeliltä tutkijanura yhä tälläkin hetkellä vaikuttaa. Koen, että omalla kohdallani tohtoriksi kouluttautumisesta on ollut todella paljon hyötyä ja se oli ehdottomasti minulle oikea ratkaisu. On toki mahdotonta puhua vain hyödyistä, siinä määrin koko prosessi on muuttanut minua ja sitä, miten maailman ja paikkani siinä ymmärrän.

Tyytyväisyydestä huolimatta ajattelen, että askeleet tohtorintutkintoon sekä siitä eteenpäin olisivat voineet olla myös joiltain osin helpotettavissa. Halusin uraseurantakyselyssä jakaa omia kokemuksiani ja niiden pohjalta muodostuneita näkemyksiä, jotta valmistuvia tohtoreita voitaisiin entistä paremmin ohjata valmistautumaan uran seuraaviin vaiheisiin. Uskon, että kokemuksista olisi hyötyä niin tohtorikoulutettavaksi hakeutumista miettiville kuin niillekin, jotka ovat juuri valmistumassa. Toivon, että kokemuksia voidaan hyödyntää tohtorikoulutusta suunniteltaessa ja että eri alojen tutkijat hyötyisivät niistä yhtäläisesti.

Jokaisen tutkijan urapolku näyttää tohtoroitumisen jälkeen omanlaiseltaan ja jonkinlaista ennakoitavuutta ja kannusteita tutkijan urapolulle tunnutaan kaivattavan yleisesti lisää. Silti soisin näkeväni myös entistä rohkeammin yksilöllisiä uria ja ennen kaikkea niitä puitteita, jotka tällaisen mahdollistaisivat. Toisinaan muutama hyvä esikuva riittää näyttämään miten monenlaisissa raameissa tutkijuutta on mahdollista toteuttaa. Itse koin tohtorikoulutettavana, että uran seuraavaa vaihetta valaisemaan sopivat esikuvat olivat vähissä ja monet heistäkin painiskelivat ylitsepääsemättömältä vaikuttavien ongelmien kanssa. Väitöksen jälkeistä vaihetta on luonnehdittu tutkijanuran pullonkaulaksi. Selvää on ainakin, että väitöksen jälkeiset urat koostuvat silti tietyistä rakennuspalikoista, joiden tuntemisesta olisi varmasti jokaiselle väitöstutkimuksensa eteen töitä paiskivalle hyötyä. Tärkeää itselleni oli ylipäätään tunnistaa, että postdocvaiheessa itsenäisen uran käynnistämiseksi tarvittavat taidot olivat melko erilaisia kuin ne, joita tarvittiin varsinaista väitöskirjaa tehtäessä.

Kannattaisin itse kolmea ajatusta tohtoriopintojen kehittämiseksi:

  • Tutkimusjohtamisen koulutus osana tohtoriopintoja: oman työn johtamisen näkökulmasta on tutkijan työssä apua ja tohtoroitunut todennäköisesti (ja toivottavasti) tarvitsee johtamistaitoja myös muiden johtamiseen jossain vaiheessa.
  • Verkostoitumiseen panostaminen, verkostoituminen ei edes humanisteille vain ”yksinäisen tutkimustyön suola” vaan tieteen kehittämisen ytimessä; hyvistä verkostoista on tuoreelle tohtorille todella hyötyä postdocvaiheen työkudelmaa luotaessa, eikä siis vain tutkimusrahoituksen haussa vaan myös yhteiskunnallista vuorovaikutusta suunniteltaessa; tavoitteeksi näkisin, että tohtoroituessaan tutkija on itse toimijana näkyvä ja läsnä, ei vain ohjaajansa tai tutkimusryhmänsä kautta olemassa.
  • Mentorointijärjestelmä, jonka kautta mahdollisesti – ehkä jopa mieluiten- joku aivan eri alan vanhempi tutkija auttaisi tohtorikoulutettavaa ymmärtämään omaa työtään suhteessa vallitsevaan tutkimuskulttuuriin ja tutkijuuteen professiona. Tällaisia mentorisuhteita syntyy onneksi epävirallisestikin ja paineetta. Riskinä kuitenkin on, että hatarammalla alalla yksittäinen tutkija jää tuen ulkopuolelle kriittisessä vaiheessa tai että toiminta nähdään vain jonain ”oikeasta tutkimustyöstä” aikaa vievänä puuhasteluna.

Tutkimuspolitiikan, rahoitustyökalujen ja tutkimuksen teon toimintaympäristön kokonaisvaltainen ymmärtäminen on yhtä välttämätöntä tutkijalle kuin varsinainen tutkimistaito. Niitä olisi syytä kehittää monipuolisesti jo opintojen aikana. Parhaiden tutkijoiden jääminen tutkijoiksi ei valitettavasti ole itsestäänselvyys, vaikka näin automaattisesti ajatellaan. Moni ei halua sijoittua erityisen epävarman elannon tarjoavaan tutkimusmaailmaan, vaikka toimeentulon jatkuvuus muillakin aloilla saattaa olla nykypäivänä illuusio. Olisi kaikkien kannalta järkevää, että tutkijoiden itsenäisiksi asiantuntijoiksi kasvamista tuettaisiin siten, että tuoreet tohtorit ymmärtäisivät realistisesti millaiseen toimintaympäristöön valmistuvat. Näin urasuunnittelu monipuolistuisi paremmin perustellun riskinotonkin kautta.

Tätä tekstiä kirjoittaessani luin tiedekuntani tohtoriohjelman sähköpostilistalta (kyllä, seuraan niitä yhä), että ”suuren suosion saavuttanut yhteiskunnallisen vaikuttavuuden koulutus täyttyi nopeasti ja paikan saaneet ovat saaneet sähköpostilla vahvistuksen. Koska tällaiselle koulutukselle selkeästi on kysyntää, olemme järjestämässä vaikuttavuuskoulutusta myös alkuvuodesta.” Viestissä ilahdutti useampi asia: aktiivisesti asiantuntijuuttaan kehittävät tohtorikoulutettavat sekä koulutuksen järjestäjien taholta nopea reagointi ja positiivinen ote.

 

Sanna Lehtinen, FT
Kirjoittaja on valmistunut Helsingin yliopistosta tohtoriksi vuonna 2015 ja työskentelee kestävyystieteen instituutti HELSUS:ssa.

Mitä yliopisto-opiskelijan pitäisi ajatella muuttuvasta työelämästä?

Työn muutos on asia, joka askarruttaa monia opiskelijoita. Kyse ei ole mistään yksittäisestä tai yksinkertaisesta asiasta vaan ennemminkin monimutkaisten ilmiöiden kirjosta, joihin on monia näkökulmia. Toisaalta työstä on tullut merkityksellisempää, mielekkäämpää ja vapaampaa. Teknologiset innovaatiot helpottavat työtä ja tekevät siitä joustavampaa, kun vaikkapa etätyö mahdollistuu. Toisaalta otsikoissa vilisee myös puheenvuoroja työuupumuksesta, tietotulvasta ja työn pirstaloitumisesta sekä tietysti tekoälydystopioista, jossa robotit vievät kaiken työn ja valtaavat samalla koko maailman.

Tässä blogitekstissä en sen suuremmin aio paneutua varsinaisiin työn muutoksiin tai ennusteisiin niistä. Sen sijaan hahmottelen, millaisia asenteellisia näkökulmia paljon puhututtavaan ilmiöön voisi olla. Miten yliopisto-opiskelija selviää työelämän muutoksissa?

1. Luota osaamiseesi – sitä voi aina soveltaa!

Työelämän muutokset saattavat joskus aiheuttaa epäilyksen oman tutkinnon soveltuvuudesta työelämään. Tutkinnon on tarkoitus tuottaa opiskelijalle tieteenalaltaan sekä hyvä perusosaaminen että ymmärrys uusimmista trendeistä, mikä kantaa monissa työtehtävissä edelleen ihan saman lailla kuin ennenkin. Lisäksi yliopisto-opinnot harjoittavat yleensä muun muassa kriittistä ja analyyttista ajattelua, luovaa ongelmanratkaisua sekä kykyä omaksua uusia ilmiöitä syvällisesti. Näin listattuna taidot kuulostavat aika yleismaailmallisilta, mutta niitä ei kannata väheksyäkään – ne ovat asioita, joita ihan oikeasti tarvitaan työelämässä.

Mitä moninaisimmiksi työnkuvat muuttuvat, sitä laajemmalla urapolkujen ja valintojen kirjolla niihin voi päätyä. Monesti ihmiset kertovat päätyneensä tehtäviin, joihin heidän tutkintonsa ei täysin suoraan valmista ja joita he eivät osanneet edes ajatella opiskelijana. Kannattaa siis tarkastella, mitä kaikkea on itse omakohtaisesti saanut mukaansa opinnoistaan, sillä tarkasti ei voi tietää, mistä kaikesta on loppujen lopuksi hyötyä ja iloa. Kristallinkirkkaille suunnitelmille ei useinkaan ole tarvetta, kunhan pysähtyy välillä pohtimaan omaa osaamistaan ja kiinnostuksenkohteitaan sekä etsimään sellaista toimintaa, joka vie johonkin itselle hyvältä tuntuvaan suuntaan.

2. Muista mediakriittisyys

Kun jostain asiasta uutisoidaan, sen on tarkoitus herättää vastaanottajassaan mielenkiintoa ja tunteita. Vaikka median seuraaminen onkin hyvä tapa pysyä kärryillä työn muutoksissa, kannattaa muistaa, että uutisissa näkyy usein lähinnä välähdyksiä ääripäistä. Tarinat niin unelmansa toteuttaneesta menestyjästä kuin työttömän epätoivosta ovat yksittäisiä palasia koko totuudesta. Johonkin väliin mahtuu myös ihan tavallista arkea, jossa elämä on monilta osin ihan samanlaista kuin ennenkin.

On hyvä muistaa, että useilla muutoksilla on yleensä sekä myönteisiä että kielteisiä puolia. Osa muutoksista aiheuttavat meille ongelmia, joiden kanssa joudumme selviytymään. Osa muutoksista on meille hyödyllisiä. Asenteella on kuitenkin myös merkitystä. Jos esimerkiksi mahdollinen työpaikan ja alanvaihtaminen työuran aikana pelottaa, voi tilanteen kääntää myös toisin päin. Mitä jos olisit valmistumisesi jälkeen yhdessä samassa työpaikassa ja -tehtävässä koko työurasi? Miltä se tuntuisi?

3. Tunnista keskeiset muutokset oman alasi ja kiinnostuksenkohteidesi suunnissa

Kaikkia muuttuvan työelämän ilmiöitä et voi hallita, eikä tulevaisuutta ennustaa. Uteliaisuus uutta kohtaan voi kuitenkin auttaa ymmärtämään muutoksia. Voisitko jo määritellä sellaisia asioita, joista juuri sinun tulevaisuuden (ura)haaveidesi ja kiinnostustesi suunnassa voisi olla hyötyä? Missä, keiltä ja miten saat ymmärrystä siitä, mitä nyt tapahtuu? On selvää, ettei kaikista alakohtaisistakaan trendeistä pysty usein olemaan täysin perillä. Opintojen edetessä pystyy kuitenkin usein jo tunnistamaan itselleen keskeisiä ajankohtaisia ilmiöitä, joihin voisi olla hyödyllistä perehtyä hieman syvemmin.

4. Muista, että asioihin voi vaikuttaa

Monien työelämän muutosten taustalla on suurilta, hallitsemattomilta ja väistämättömiltä tuntuvia ilmiöitä, kuten globalisaatio, digitalisaatio tai maailmantalouden muutokset. Tästä saattaa seurata sellainen ajatus, että tulevaisuuden työntekijänä täytyy vain antautua työelämän vietäväksi. Työkulttuurimme ja siihen liittyvät käytännöt ovat kuitenkin asia, jonka luomme yhdessä. Esimerkiksi työlainsäädäntöä on päivitetty viime aikoina muun muassa liukuvan työajan ja perhevapaiden osalta. Jos olemme opiskelijoina sokeita vaikutusmahdollisuuksillemme tulevaisuudessa, emme todennäköisesti päädy tekemään niitäkään muutoksia, joihin voisimme vaikuttaa.

5. Ymmärrä ihmisyyttäsi muutoksessa

Olemme ihmisinä erilaisia siinä, miten suhtaudumme uusiin asioihin. Yhtä oikeaa tapaa suhtautua tulevaisuuteen ei ole. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että jokaisesta ihmisestä löytyy muutosten edessä sekä varautuneisuutta että uteliaisuutta ja kykyä sopeutua. On luonnollista tuntea pelkoa tuntematonta kohtaan; toisaalta yhtä lailla ihmiskunta on sopeutunut isoihin muutoksiin ennenkin.

Muuttuvan työelämän diskurssissa kyky sopeutua muutokseen saattaa joskus jopa ylikorostua. Kaikkein dynaamisinkin ihminen voi väsyä epävarmuuteen ja nopeisiin tilanteisiin. Toisaalta muutostenkin keskellä voi löytää itse arjestaan jotain tasaista ja pysyvää. Sellaista voi olla aamukahvi tai muun arjen rutiini, ystävät ja perhesuhteet tai itselle tärkeät arvot ja elämänasenteet – niistä kannattaa pitää kiinni!

Teksti ja kuva: Emilia Välttilä

Jutun kirjoittaja Emilia Välttilä on kasvatustieteilijä, joka opiskelee ohjauksen maisteriohjelmassa Jyväskylän yliopistossa ja oli uraohjauksen harjoittelijana urapalvelut-yksikössä keväällä/kesällä 2018.