Nuoren tutkijan elämää leimaa epävarmuus ja huoli tulevasta

Kirjoituksen laatija
Aura Kostiainen
Oikeushistorian väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto

Minua pyydettiin avaamaan tutkijan urapolkunäkymiä nuoren tutkijan näkökulmasta. Teen väitöskirjaa oikeustieteellisessä tiedekunnassa oikeushistoriaan ja yritän saada väitöskirjani esitarkastukseen syksyllä. Vaikka olenkin innoissani tutkimusprojektistani ja odotan valmistumista, niin mitä lähempänä valmistuminen häämöttää, sitä enemmän huolet tulevaisuudesta valtaavat mieltä.

Epävarmuus tulevasta ei ole aina paras motivaattori suuritöisen väitöskirjaprojektin loppuun saattamiselle. Toisaalta alan kyllästyä tähän epävakaaseen elämänvaiheeseen ja toivoisin etenkin toimeentuloon tasaisuutta pidemmällä aikavälillä, mikä mahdollistaisi jonkinlaista suunnitelmallisuutta elämääni. Olen ollut sinänsä onnekas, että sain Koneen Säätiöltä neljän vuoden rahoituksen, mistä olen hyvin kiitollinen. Tämä rahoitus on nyt päättymässä, ja loppuvaiheen rahoitus ei ole osaltani kokonaan vielä varmistunut. Parhaillaankin se tulee koostumaan erilaisista tilkkutäkin palasista. Arvostaisin siten erittäin paljon, että voisin vihdoin väitöksen jälkeen saada pysyvän työsuhteen, tai ylipäänsä palkallisen työsuhteen edes muutamaksi vuodeksi.

Turvattua tulevaisuutta ei valitettavasti näyttäisi olevan näköpiirissä. Kyselin sosiaalisessa mediassa nuorilta tutkijoilta erilaisia näkemyksiä tätä kirjoitusta varten, ja hyvin monessa vastauksessa korostui epävarmuus. Nuoret tutkijat ovat nykyään yrittäjämäisessä asemassa: pitää kalastella erilaisia projekteja, hakea rahaa sieltä täältä, verkostoitua, mainostaa itseään ja tutkimustaan ja ennen kaikkea sietää epävarmuutta. Lisäksi pitää olla valmis muuttamaan ehkä lyhyelläkin varoitusajalla ulkomaille työpaikan perässä. Useilla on hyvin tiedossa, että loppu-ura saattaa olla jatkuvaa pätkää, pahimmassa tapauksessa apurahoilla ja työttömyysjaksoilla sinnittelemistä. Parhaassa tapauksessa pääsee tutkimusprojektiin ja jos on oikein onnekas, voi päästä yliopistonlehtoriksi tai jopa tenure-putkeen. Nuoren tutkijan näkökulmasta katsottuna keskustelu yliopistonlehtorien urapolusta näyttää siten sinänsä aiheelliselta, mutta silti jollakin tapaa vähän etäiseltä.

Olen täysin samaa mieltä siitä, että ei tule luoda kahden kerroksen akateemista mallia, jossa tutkimusta arvostetaan opetusta enemmän ja jossa opetuspainotteiselta uralta ei ole mahdollista päästä professoriksi. Ollessani vaihdossa Edinburghin yliopistossa huomasin, että tällaista kahtiajakoa on muualla jo tapahtunut. Kyse on usein myös sukupolvien välisestä eriarvoisuudesta. Hyvään asemaan ehtineillä professoreilla on usein vähemmän opetusvelvollisuutta, heillä on aikaa tutkia ja julkaista huippujulkaisuissa. Nuoret tohtorit puolestaan rekrytoituvat lehtoreiksi, joilla ei opetukselta jää laisinkaan aikaa tutkimukselle. Tutkimusta varten täytyy erikseen hakea apurahaa ja pitää tutkimusvapaata. Akateemisesta väestä on puhuttu Isossa-Britanniassa jopa keskiluokan surkastumisen symbolina: tutkijan työ, joka oli ennen merkki statuksesta, hyvästä palkasta ja vakaasta asemasta, on muuttunut satunnaiseksi, prekaariksi, alipalkatuksi ja ylityöllistetyksi.

Suomessa tilanne ei ole aivan näin paha, mutta on silti havaittavissa, että tenure track -malli, jonka tarkoitus oli tuoda vakautta tutkijoiden elämään, on kyllä tuonut sitä niille, jotka pääsevät putkeen, mutta samalla se on heikentänyt kaikkien muiden uramahdollisuuksia. Aikaisemmin erityisesti pienissä oppiaineissa oli tyypillistä, että yhden saadessa professuurin muut odottivat tämän jäämistä eläkkeelle ja siitä seuraava sai viran tämän jälkeen. Nykyään, kun professorit rekrytoidaan jo apulaisprofessoreina, on väittelemisen jälkeen vain tietty aikaikkuna, jolloin tähän putkeen voi päästä. Jos tässä epäonnistuu, on ulkona pelistä. En osaa kuvitellakaan, miltä sellaisista ihmisistä tuntuu, jotka olivat väitelleet edellisen mallin aikana ja joiden vuoro olisi tullut seuraavaksi, kun siirryttiinkin rekrytoimaan nuoria apulaisprofessoreita. He ovat tämän järjestelmänmuutoksen väliinputoajia.

Tähän voidaan toki esittää vasta-argumentti, että useinhan haussa on samanaikaisesti sekä professorin että apulaisprofessorin tehtävä. Harvoin olen kuitenkaan havainnut, että tehtävään olisi otettu täysi professori. Minun on myöskin vaikeaa ymmärtää, miten voi olla laillista avata tehtävä, jonka kriteerit päätetään lopullisesti vasta, kun hakijat ovat jo tiedossa. Hyvän hallinnon mukaista se ei ainakaan ole, sillä tällaiset rekrytoinnit eivät ole läpinäkyviä eivätkä siten mahdollista esimerkiksi rekrytoinnissa tapahtuneen syrjinnän osoittamista – tai sen puoleen myöskään kiistämistä. Tämän tyyppiset rekrytoinnit eivät ole omien havaintojeni mukaan lisänneet luottamusta yliopistolla.

Epäselvät rekrytoinnit ja tilanne, jossa on luotu kahden kerroksen tutkijoita, voimistavat nuorten tutkijoiden epävarmuutta. Resurssien ollessa niukat ja kilpailun kovaa syntyy ilmapiiri, jossa mukavistakin ihmisistä tulee helposti omista eduistaan tappelevia väsyneitä ihmisraunioita. Tällaisessa tilanteessa tutkimusryhmistä ei tulekaan toivottua tukea väitöskirjan tekoon, ja esimerkiksi väitöskirjatyön aikaisten opetusmahdollisuuksien epätasainen jakautuminen herättää katkeruutta. Vähemmän yllättävästi useampi nuori tutkija on pohtinut myös uraa yliopistomaailman ulkopuolella. Moni kokee kuitenkin, että yliopistomaailman ulkopuolisen uran valittuaan ei heillä paluuta takaisin enää ole. Eräs nuori tutkija kommentoikin, että kaikki urapolut näyttäisivät olevan suunnattuja vain päivätyönä akateemiselle uralle tähtääville.

Nuoren tutkijan näkökulmasta olisi kohtuullista, jos monen vuoden kouluttautuminen ja pienillä, epävarmoilla tuloilla sinnitteleminen palkittaisiin jotenkin. Nuorten tutkijoiden urapolkuja edistettäisiin avaamalla enemmän palkallisia tehtäviä sekä väitöskirja- että post doc -vaiheeseen ja myöhemmissä vaiheissa mahdollistamalla urakehitys myös muille kuin tenure trackiin päässeille. Yksi nuori tutkija peräänkuulutti myös post doc -vaiheen tehtävien nimeämistä tavalla, joka ei asettaisi suomalaisia tutkijoita heikompaan asemaan kansainvälisessä kilpailussa – siellä kun on vaikeaa ymmärtää pitkää suomalaista post doc -vaihetta. Lisäksi toivottiin mahdollisuuksia yhdistää tutkimus- ja opetustyö helpommin muihin tehtäviin yliopiston ulkopuolella – ja toisaalta yliopiston ulkopuolisilta työpaikoilta toivottiin avarakatseisuutta ja arvostusta tohtorien osaamista kohtaan. Säätiöiltä, jotka sinänsä ovat kiitettävästi pitäneet yllä suomalaisen tutkimuksen rahoitusta julkisen osuuden pienentyessä, toivoisin itse läpinäkyvyyttä arvostelukriteereissä ja päätöksentekoprosessin avaamista. Reiluus, hyvä kohtelu ja turvattu tulevaisuus lisäävät työhyvinvointia sekä työpaikan koheesiota ja saavat ihmiset antamaan itsestään enemmän. Hyvässä ympäristössä tutkijat kukoistavat.

Suurimmat epäkohdat nuorten tutkijoiden urapolulla vaatisivat valtiolta ja yliopistoilta pitkäjänteistä rahoitusta ja panostamista nimenomaan ihmisiin ja työsuhteisiin, ei niinkään lyhyisiin projekteihin. Toisaalta projekteissakaan ei ole sinänsä mitään vikaa, kunhan ihmisten toimeentulo on turvattu myös pidemmällä aikavälillä. Valitettavasti tällä hetkellä minusta ei kuitenkaan tunnu siltä, että suomalainen yhteiskunta arvostaisi korkeinta koulutusta ja tutkimusta.

5 vastausta artikkeliin “Nuoren tutkijan elämää leimaa epävarmuus ja huoli tulevasta”

  1. Kiitos erinomaisesta kirjoituksesta! Nuotteja tutkijoiden kokema epävarmuus ei myöskään ole vain yksilöiden epämukava asia (mitä se todellakin on), vaan yhteiskunnallisesti merkittävä kysymys. Millaiset ihmiset jatkavat akateemisessa työssä, jos ainoa varma asia on jatkuva epävarmuus?
    Alaa tuntemattomille lyhyesti tiedoksi vielä se, että tutlimusalan realiteetit ovat omalaatuiset siksi, että työnhaku ei ole vain hakuvaihetta, vaan ”työnhaku” voi olla kuukausien mittainen rahoitushakemuksen tekeminen, jonka läpimenon mahdollisuudet ovat muutaman prosentin luokkaa. Riskit rahoituksesta kantaa tutkija, ellei hänellä ole ollut tuuri eli hän on työsuhteessa.

  2. Minä olen tämän nyk. järjestelmän kaltainen väliinputoaja, jota et ollut tavannut. Mielellään tapaisin sinut.
    Minulla on takana sekä: post doc ulkomailla + 5v proffan sijaisuus, oman tutk. ryhmän vetäminen, opetus ja ohjaukokemus. täydet peda opinnot & hylkääminen koko sen yhteisön, että kuvittelemani lähipiirin ulkopuolelle. Kiin myös oman tutkimuksen ja julkaisutoiminnan jatkaminen vapaa-ajallani, viieiset n. 4v., mikä kertonee rakkaudesta lajiin, motivaatiosta ja tieteen palosta, instead of rahan himosta.

Vastaa käyttäjälle Salla-M Laaksonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *