Kaupunkiteologian opiskelijat edistävät merkityksellistä kaupunkielämää Kanssalan kanssa

Helsingin yliopiston kaupunkiteologia on Kanssala -hankkeen yhteistyökumppani. Kaupunkiteologian yliopistonlehtori Henrietta on mukana Kanssalan ohjausryhmässa, ja kaupunkiteologian opiskelijat ovat osallistuneet hankkeen ensimmäisen syksyn toimintaan monin tavoin.

Kuva: Valio, Mari (2017) Positiiviset pussaa, Helsingin kaupungimuseo: Helsinkikuvia.fi.

Esimerkiksi ’Kaupungistuminen, uskonto ja sosiaaliset ongelmat’ -projektikurssilla opiskelijat tekivät syksyn aikana tutkimusta ja käytännön kehittämistyötä yhdistäviä projekteja yhdessä Kanssalan työntekijöiden ja yhteistyöverkoston kanssa. Projekteja tehtiin muun muassa ilmastoahdistukseen, ruoka-apuun, dialogiin ja ns. kolmansiin tiloihin liittyen.

Palveluoppimisen (ns. Service Learning) ja projektioppimisen pedogogisia menetelmiä soveltavalla kurssilla opiskelijat jalkautuivat kaupungin kaduille ja kaupungissa toimivien yhteisöjen ja organisaatioiden toimintaan, havainnoivat, haastattelivat ja osallistuivat eri tavoin.

Empiirisen ja kokemustiedon yhdistäminen tutkimukseen ja teoreettisiin näkökulmiin tuotti syväluotaavia reflektointeja, johtopäätöksiä ja myös käytännöllisiä kehittämisnäkökulmia hyvinvoinnista, osallisuudesta ja uskonto- ja arvopohjaisten toimijoiden roolista hyvässä (kaupunki)elämässä. Opettaja ja Kanssalan työntekijät Joonas ja Saara odottavat malttamattomina kurssin loppuraportteja!