Kokemuksia kaupunkiliftauksesta

Kaupunki uskonnon kontekstina -kurssilla haastettiin ja tutkittiin talvella 2018 kaupunkitilan ja -elämisen normeja sekä vieraan kohtaamista kaupunkiliftaamisen menetelmän avulla.  Kurssille osallistunut Jere Koikkalainen bloggaa kokemuksesta.

Kaupunki uskonnon kontekstina -kurssin osana kokeilimme kaupunkiliftausta. Meille opiskelijoille jaettiin kyltit, jotka utelivat kaupungilla kulkevien ihmisten halusta ottaa opiskelija hetkeksi mukaan rupattelemaan. Opiskelijan ei tullut tehdä verbaalista aloitetta. Ideana oli, että kiinnostuneet ohikulkijat lähestyvät itse opiskelijoita ja aloittavat vuorovaikutuksen. Vuorovaikutuksen kululle ei annettu ohjeita, vaan jokaisen kohtaamisen tuli tapahtua omalla painollaan. Samanaikaisesti opiskelijan tuli tarkkailla tuntemuksiaan ja asenteitaan. Varsinaisen liftaamisen jälkeen keräännyimme takaisin luokkatilaan jakamaan kokemuksiamme kentältä.

Tuntui alkuun vaikealta lähteä kadunkulmaan seisomaan kyltti kädessä. Olo oli hoopo. Tunsin itseni esiintyjäksi, enkä halunnut herättää huomiota. Toivoin salaa, ettei yksikään ohikulkija pysähtyisi kohdalleni.

Tuntui alkuun vaikealta lähteä kadunkulmaan seisomaan kyltti kädessä. Olo oli hoopo. Tunsin itseni esiintyjäksi, enkä halunnut herättää huomiota. Toivoin salaa, ettei yksikään ohikulkija pysähtyisi kohdalleni. Liki kaikki ohikulkijat hidastivat kohdallani vauhtia, jotta kerkesivät lukemaan kylttini. Ei mennyt kauaakaan, kun ensimmäiset ohikulkijat lähestyivät kysymyksin. He olivat kiinnostuneita projektista ja kuulivat siitä mielellään lisää. Nopeasti keskustelu ajautui myös arkisempiin aiheisiin. Niistäkin ohikulkijat, erityisesti vanhemmat ihmiset, tuntuivat keskustelevan mielellään.

Merkillistä oli huomata, että keskustelun alettua ennakkoasenteeni katosivat täysin. Tuntemattomille jutteleminen oli oikeastaan aika jännittävää, ja hekin tuntuivat pitävän yllättävistä kohtaamisistamme. Kiinnostuneita oli paljon. Pääasiassa luokseni tuli kauppamatkalla olevia vanhoja naisia, mutta myös muutamia nuorempia pariskuntia. Keskustelu tuntui luontevalta kaikkien kohdattujen ihmisten kanssa. Ehkä tuntemattomalle parrakkaalle miehelle uskaltautuvat juttelemaan lähinnä ulospäin suuntautuneet ihmiset. Heitä oli kuitenkin kiva tavata.

Mieleenpainuvin kohtaaminen oli ehdottomasti vanhemman rouvan kanssa, joka kutsui minut ja liftaajakaverini kotiinsa pitämään koiranpennulle seuraa. Kadulla keskusteleminen on loppujen lopuksi aika matalan kynnyksen puuhaa, mutta ventovieraiden kutsuminen omaan kotiin on ainakin täällä Suomessa valtava luottamuksen osoitus. En olisi ikinä arvannut, että kukaan kohtaamistamme henkilöistä toimisi noin. Yhteisen tilan jakaminen nimenomaan rouvan kodissa osoitti minulle, että hän todella luottaa ihmisten hyvyyteen.

Skeemamme kaupungin lainalaisuuksista saivat kyytiä. Kaupunkiliftauskerrat haastoivat opiskelijat pohtimaan kohtaamista, asenteita ja toimijuutta.

Skeemamme kaupungin lainalaisuuksista saivat kyytiä. Kaupunkiliftauskerrat haastoivat opiskelijat pohtimaan kohtaamista, asenteita ja toimijuutta. Lähtöoletuksemme oli, että kaupunkitilassa kohtaamiset ovat pääasiassa pinnallisia ja nopeita. Yllättäen kaduilla tapahtuikin hyvinkin syvällisiä kohtaamisia, joissa jopa avauduttiin henkilökohtaisista ja vaikeista asioista. Kuva omissa kuplissaan kulkevista kiireisistä ihmisistä murskautui tai ainakin muovautui. Ulospäin ihmiset näyttävät välittävän vain omasta siirtymämatkastaan, mutta sopivan hetken ilmetessä ovat valmiita ja halukkaita lähestymään muita ihmisiä. Ohikulkijat osoittivat myös suurta luottoa täysin tuntemattomaan opiskelijaan kertoessaan henkilökohtaisista asioistaan.

Kohtaaminen tuntui voimauttavalta ja merkityksekkäältä. Taitaa olla niin, että myös kaupungeissa asuvat ihmiset tarvitsevat hetkiä, jolloin tulevat kiireettömästi kuulluiksi. Myötätuntoisen kaupungin hankkeelle on selkeästi kysyntää ja kohtaamisen idea tuntuu toimivan hyvin. Koska kaupunkiliftaamisessa aktiivisen toimijan rooli tarjottiin ohikulkijalle, tuli opiskelijana huomatuksi myös toimijuuden tunnustamisen voimakkuus.

Eletyn uskonnollisuuden ja etnografian lähestymistavat tuntuvat avaavan kokonaan uuden ulottuvuuden uskonnon tutkimiseen. Kaupunkiliftaus valotti sitä, kuinka tärkeitä eletyn uskonnollisuuden ja etnografian lähestymistavat teologiselle tutkimukselle ovat.

Teologina kohtaamisessa kiinnostaa myös sen uskonnollinen lataus. Kurssilla joku totesi pyhän olevan jotain arkitodellisuutta suurempaa, ja sitä voitavan kokea erityisesti muiden ihmisten kohtaamisen aikana. Kaupunkiliftaus valotti tätä ideaa, sillä kohtaamiset tuntemattomien ihmisten kanssa tuntuivat herättävän sellaisia tuntemuksia, joita pyhyyteen usein liitetään. Esimerkkeinä tästä olivat välittäminen, myötätunto, ilo, merkityksellisyys ja armo. Kohtaamiset myös ylittivät profaanina koetun arkitodellisuuden, jossa tuntemattomilta esimerkiksi reittitietojen kysyminen ei herätä sen suurempia tuntemuksia. Yksinäisyyttä tai vähäosaisuutta kohdattaessa on kristittyjä perinteisestikin kannustettu näkemään Kristus kohdatussa ihmisessä. Vaikuttaa siltä, että kaupunkiliftaukseen ja sen myötä syntyneisiin kohtaamisiin voi helposti tulkita myös uskonnollisia sisältöjä.

Sattumanvaraiset kohtaamiset eivät ole yliopistoteologian ydintä. Siksi eletyn uskonnollisuuden ja etnografian lähestymistavat tuntuvat avaavan kokonaan uuden ulottuvuuden uskonnon tutkimiseen. Näin lienee myös muiden arjessa koettujen tai harjoitettujen uskonnollisten sisältöjen kanssa. Kaupunkiliftaus valotti sitä, kuinka tärkeitä eletyn uskonnollisuuden ja etnografian lähestymistavat teologiselle tutkimukselle ovat.

Jere Koikkalainen

Helsingin Yliopiston viestintä teki jutun kaupunkiteologian kurssista, jolla sovellettiin kaupunkiliftauksen menetelmää, alla siihen liittyvä video. Kiitos videon ja jutun tehneille Pekka Rautiolle ja Annukka Salolle sekä videoon osallistuneille opiskelijoille (jutun kirjoittaja Jere ei esiinny videossa)!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *