Helsingin yliopisto
Olen joutunut viime aikoina pohtimaan monitieteisyyden problematiikkaa. Marraskuun alkupuolella osallistuin eksegeetti-iltamien paneeliin, jonka teemana oli ”Katoaako eksegetiikka monitieteisyyteen?” Hiukan myöhemmin Society of Biblical Literature –järjestön vuosikokouksessa Baltimoressa keskusteltiin toimittamastamme kirjasta Mind, Morality and Magic: Cognitive Science Approaches in Biblical Studies. Tässä keskustelussa nousi esille mm. kognitiivisen uskontotieteen suhde perinteisiin sosiaalitieteisiin. Kuluvalla viikolla alkaa kolmannen kerran järjestettävä kurssi Rituaalitutkimus (TEO216), joka on sekä monitieteinen että oppiaineiden yhteistyöhön perustuva opetuskokonaisuus. Opetettava aine on itsessään monitieteinen; rituaalitutkimuksessa hyödynnetään useita eri tieteenaloja, mm. yhteiskuntatieteitä, kokeellista psykologiaa, evoluutiopsykologiaa, biologiaa ja kognitiotiedettä. Kurssi järjestetään kolmen oppiaineen – eksegetiikan, käytännöllisen teologian ja uskontotieteen – yhteistyönä.
Monitieteisyys avaa mahdollisuuksia yhdistää asioita, joita ei ennen ole yhdistetty. Tämä voi johtaa tutkimuksellisiin innovaatioihin. Tietenkin edistysaskeleita tehdään myös oppiaineen sisällä perinteisiä menetelmiä hyödyntäen, mutta nykyisin monet uudet, jonkun tutkimusteeman ympärille rakennetut tutkimusohjelmat ovat monitieteisiä. Helsingin yliopistossa tällaisia ovat mm. ympäristötieteet, Eurooppa-tutkimus ja naistutkimus. On kuitenkin hyvä muistaa, että myös perinteisinä pidetyt tieteenalat ovat alun perin voineet olla monitieteisiä. Esimerkiksi oma oppiaineeni, eksegetiikka, on alun alkaenkin ollut tieteenala, jossa on sovellettu mm. kielitiedettä, historiaa, uskonnonhistoriaa ja arkeologiaa. Monitieteisyydessä on siis usein kyse vakiintumattomasta tutkimusohjelmasta, jota ei vielä ole saanut tiedemaailmassa samanlaista jalansijaa kuin perinteiset tieteenalat.
Monitieteisyyttä voidaan toteuttaa monella tavalla. Yksinkertaisimmillaan se voi olla kahden tai useamman oppiaineen välistä yhteistyötä, jossa kukin osapuoli tuo esille oman tieteenalansa tutkimustuloksia yhteisen päämäärän saavuttamiseksi (esimerkiksi kahden teologisen oppiaineen yhteisessä seminaarissa). Vuoropuhelun syvyydestä riippuu kuinka pitkälle monitieteisyydessä tällaisissa projekteissa edetään. Monitieteisyyden melko tavallinen muoto on myös se, että jossakin tieteessä tehdään metodinen avaus jonkin toisen tieteen tai tieteiden suuntaan. Eksegetiikassa tällainen uusi aluevaltaus tehtiin 1970 ja 1980 –luvuilla, jolloin syntyi sosiaalitieteellinen raamatuntutkimus. Tämä uusi metodinen suuntaus vaikutti eksegetiikkaan syvällisesti ja on nykyisin yksi tieteenalan valtavirtauksia.
Monitieteisyyden haastavin mutta myös paljon lupauksia sisältävä muoto on sellainen, jossa ylitetään tieteen perinteisiä hierarkioita. Hierarkioilla tarkoitetaan tieteiden luokittelua ylemmästä perustavampaan tasoon. Tieteitä voidaan kuvata tasoina, joissa esimerkiksi sosiologiasta ”laskeudutaan” psykologiaan ja edelleen biologiaan, kemiaan ja fysiikkaan. Sosiaalitieteellisessä raamatuntutkimuksessa hierarkkinen taso ei yleensä ylity, sillä selittämisen ja tulkinnan taso on yleensä yhteiskunnallinen. Kärjistäen sosiaalitieteellisessä raamatuntutkimuksessa on kyse sosiologiasta tai antropologiasta, jota sovelletaan eksegeettiseen aineistoon. Kognitiivisessa eksegetiikassa sen sijaan raja ylittyy, sillä siinä kulttuurisia ilmiöiden selittämisessä hyödynnetään ohjelmallisesti psykologian (kognitiotieteen) ja biologian (evoluutiotieteen) teorioita ja tutkimustuloksia. Samalla ylittyy suuri jakolinja humanistisen tutkimuksen ja luonnontieteiden välillä.
Yhteiskunnallisten ja kulttuuristen ilmiöiden selittämistä psykologian tai biologian avulla on usein kavahdettu, sillä sitä on pidetty reduktionistisena; ajatellaan, ettei kulttuuria pidä kaventaa pelkästään mielen tai vaistojen synnyttämäksi toiminnaksi. Toisaalta tästä kritiikistä ei voi johtaa sitä päätelmää, ettei psykologialla tai biologialla olisi annettavaa sosiaalisen tason ymmärtämisessä. Monet kognitiivisen uskontotieteen edustajat kannattavat ns. pluralistista selittämistä, jossa tieteiden välisiä hierarkioita ylitetään uuden tiedon tavoittamiseksi mutta kulttuuria ei silti kavenneta pelkästään psykologian tai biologian tasolle.
Rituaalit ovat erinomainen kohde pluralistiselle selittämiselle. Rituaaleja on vaikea selittää tyhjentävästi minkään yksittäisen teorian avulla. Rituaalikäyttäytyminen ei myöskään avaudu täysin vain yhden tieteen näkökulmasta. Jollei monitieteisyyttä vielä olisi, se pitäisi keksiä rituaalitutkimusta varten.
***
Kurssi Rituaalitutkimus (TEO216) alkaa torstaina 12.12.13 klo 9–12 (PR Sali 14). Opettajina ovat Johan Bastubacka, Terhi Utriainen ja Risto Uro
Näyttäisi siltä, että uudenlaisessa rituaalitutkimuksessa toteutuu kokonaisvaltainen näkemys ihmisyydestä ja rituaalikäyttäytymisestä. Voitaisiinko Ninian Smarftin tavoin ajatella monitieteisyyden vahvistavan tieteiden välistä ”informed empathy”? Onko monitieteinen rituaalintutkimus humanistisesta näkökulmasta katsottua valistuksen perintöä, demytologisoitua ja mekanistista kulttuurintutkimusta? Kriittinen kysymys tieteen hierarkioita koskien kuuluukin, kuka määrittelee, mitkä tieteenalat hyväksytään selitysmallien pohjaksi rituaalitutkimuksessa tai kuka antaa vallan niille, jotka asiasta päättävät? Tämä vaikuttanee tutkimustuloksiin. On tietenkin positiivista, että länsimaiset lähtökohdat ja käsitteet tutkimuksessa on tiedostettu, mutta poistuuko rituaalien pyhä/profaani – erottelu lopulta? Jos lähtökohdat tutkimuksessa ovat selvillä, onko päämäärä jo päätetty vai annetaanko muuttujille mahdollisuus viedä tutkimusta yllättäväänkin suuntaan? Joka tapauksessa mielenkiintoisia uusia aluevaltauksia on tiedossa rituaalitutkimuksen saralla. Me teologian opiskelijat jäämme odottamaan innolla tieteenalojen yhteistyön tuloksia!