Ritsumeikan Asia Pacific University (APU), syksy 2016

Ympäristötieteiden opiskelija

Hain APU:n pääasiassa kurssien takia: halusin opiskella jotakin aivan muuta kuin pääaineeni, ja vaihtopalveluiden kautta hakiessa kurssien aihepiireissä ei juuri ole rajoituksia. Vaihtoehdot rajautuivat mielenkiintoisten kurssien avulla Islantiin ja APU:n ja hupsista vain, Japaniin sitä mentiin. En ole ikinä ollut Japanista niin valtavan kiinnostunut kuin tiedän monien olevan, minulle se oli lähinnä mielenkiintoinen maa muiden joukossa. Mutta kyllähän lopulta Japani, ja tarkemmin Kuyshu, sydämeni vei.

Ennen lähtöä

Ennen lähtöä APU ja HY:n vaihtopalvelut lähettivät kumpikin lähtöohjeita, joita seurasin orjallisesti. Lähtövalmisteluihin kannattaa varata kunnolla aikaa, koska kiirehtiminen on ikävää, ja esim. viisumia odottelin ihan hyvän tovin. Kokosin ”omat” valmistautumisjutut (pakkaa kämppä, tapaa kavereita jne.), HY:n ohjeissa olleen jutut ja APU:n ohjeet yhteen to do-listaan, jotta pysyin kärryillä siitä, missä mennään. Lensin Fukuokaan, kuten APU:n ohjeissa neuvottiin.

Alkubyrokratia vaihtokohteessa

Japani on tunnettu byrokratiastaan, mutta siitä ei ehdottomasti tarvitse huolehtia. Heittäydy vaan virran vietäväksi ja kaikki kyllä hoituu: ensimmäisten viikkojen aikana kaikki on aikataulutettu, ja koulu auttaa (välillä kirjaimellisesti) kädestä pitäen pankin, vakuutuksen, kaupungintalon ja muiden asioiden kanssa. Buddyt on valtavan iso apu ensimmäisinä päivinä, ja he vievät ostelemaan paistinpannut ja shampoot ja muut. Muutenkaan minkäänlaisia ”Älä sitten unohda!”-ohjeita on turha antaa, APU:ssa kyllä pidetään huolta, ettei unohda. APU:n tulee aivan valtavasti ulkomaalaisia opiskelijoita vaihtareiden lisäksi, joten systeemit on hyvin loppuun asti hiottuja. Ainoa ohje alkuun on, että pistä tarkkaan jemmaan puhelin-, wifi- ja muut sopimukset: Ensimmäisinä viikkoina sitä vaan pää pyörällä allekirjoittaa paperia siellä ja toista täällä, ja sitten kun laskuja alkaa tulla, on aika mukavaa muistaa, mitä sitä lupasikaan.

Asuminen

Kodiksi sain aivan ihanan asuntolahuoneen AP House 4:stä, joka on APU:n taloista ns. luksus-versio, jota paikalliset opiskelijat kovasti kadehtivat. Lähtöni aikoihin juoruttiin siitä, että talo oltaisiin myymässä pois, mutta en tiedä tarkkaa tilannetta. Jos siis päädytkin asumaan johonkin muuhun AP Houseen, on nekin oikein mukavia paikkoja asua, ja kuulemma vähän yhteisöllisempiä kuin APH 4.

Omassa asuntolahuoneessa oli sänky, pöytä, hyllyt, jääkaappi, ja oma kylpyhuone. Joka kerroksella oli oma keittiö, joka pysyi häkellyttävän siistinä joka aamuisten siivoojan käyntien ansiosta. Asumismuoto oli omasta mielestäni aivan optimaalinen: oli omaa rauhaa ja yksityisyyttä, toisaalta parhaat ystävät muutaman oven päässä (kaikki vaihtarit asuivat samassa talossa). Aina löytyi seuraa ja tekemistä, mikä oli varsinkin aluksi ihanaa.

Opiskelu ja opetus

Kurssit olivat hyvin vaihtelevia laadultaan: kävin APU:ssa ehdottomasti yliopistourani parhaat ja huonoimmat kurssit. Kannattaakin selata ahkerasti Facebookista löytyvää Course Review- sivua, ja jos mahdollista, kysellä kursseista ja professoreista vanhemmilta opiskelijoilta. Karttaisin kursseja joista arvio on ”easy A”, sillä se tarkoittaa usein todella helppoa ja tylsää kurssia, jossa paikalliset nukkuvat onnellisena. Myös ns. 100-tason kurssit olivat aivan lukiokamaa, enkä ehkä käyttäisi aikaani niihin. International Relations- laitoksen kurssit olivat todella mielenkiintoisia, laadukkaita ja valitettavasti myös pahamaineisen suuritöisiä. Se kuitenkin palkitsee, ja sain aivan kelpo arvosanoja, vaikkei ihan joka luennon taustamateriaaleja tullutkaan luettua. Muutenkin jossain vaiheessa huomasin, että taustalukemiset (joita tuli aika paljon) olivat pikemminkin suosituksia, joita lukemattakin pärjäsi oikein hyvin.

Opiskelutyyli vaihteli kurssita toiseen aivan valtavasti. Jotkin kurssit olivat pedagogisesti todella laadukkaita (suositus prof Kimuralle!), arvioinniltaan reiluja ja opettavaisia, toiset kurssit taas arvioinniltaan sekavia, pelkkään lopputenttiin tähtääviä kursseja. Paikallisten opiskelijoiden motivaatio, tai motivaatiottomuus, oli alkuvaiheessa jatkuva järkytys, loppuvaiheessa jatkuva vitsien aihe; Enemmän kuin säännönmukaisesti luennoilla nukuttiin, meikattiin, katsottiin kännykältä leffaa tai juteltiin. Siihen tottuu, ja jos opiskeluseuraa kaipaa, löytyi joukosta myös hurjan motivoituneita, fiksuja ja avuliaita opiskelijoita.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Sain JASSO-apurahan (kannattaa ehdottomasti hakea!) ja rilluttelin aivan onnellisesti sen ja Kelan korotetun opintotuen turvin. Japani on toki kallis maa, ja varsinkin vihannekset ja hedelmät maksoivat ainakin syksyllä 2016 maltaita, mutta halpa asuminen ja olemattomat shoppailumahdollisuudet takasivat, ettei rahaa palanut aivan valtavasti. Söin lähes joka ilta ulkona (laiskuus), enkä silti juuri kajonnut säästöihini. Kannattaa kuitenkin huomioida, että ensimmäinen JASSO-satsi tulee vasta muutama kuukausi Japaniin tulon jälkeen, joten ekoina kuukausina saa vähän seurata kulutusta.

Elin Beppussa ehdottomasti elämäni parasta aikaa: vaihtariporukkamme oli tiivis ja valtavan rakas, sain paljon paikallisia ystäviä, ja Beppu kaupunkina maisemineen ja pienine suloisine kujineen hurmasi täysin. Paikallisia ystäviä saa helposti ns. circleistä, jotka on ikään kuin harrastuskerhoja luentojen jälkeen. Niihin voi tutustua etukäteen APU:n sivuilta, ja mennä rohkeasti mukaan. Kävin lähinnä seuran takia japaninkielen kerhossa, ja ihanan tanssiryhmän harjoituksissa. Muuten vietettiin tavallista elämää: viikonloppuisin käytiin usein haikkaamassa ympäröivillä vuorilla ja laulamassa karaokea, kirpputoreilla ja second hand-kaupoissa, kävelyillä rannoilla ja lähikaupungeissa turisteeraamassa. Kävin onsen-kylpylässä vähintään kerran viikossa, niitä Beppussa kyllä riittää.  Vaihdon alkuaika on niin intensiivistä aikaa, että todella läheisiä ystävyyssuhteita syntyi todella nopeasti, eikä yksinäisyydestä todellakaan tarvinnut kärsiä.

Japaniin sopeutuminen otti tietysti oman aikansa, ja siinäkin vaihtarikaverit olivat täysin korvaamaton apu. Brittiystäväni kuvasi tunnetta hyvin: Alussa tuntui, kuin olisi Shrek (liian iso, liian kovaääninen, on vahingossa tyly jatkuvasti). Kaikkia tapasääntöjä ei millään voi heti oppia eikä siitä kannata murehtia, ne oppii lopulta nopeasti, ja ennen kun huomaatkaan pyörittelet silmiä turisteille, jotka syö bussissa. Beppussa turvallisuudestakaan ei tarvinnut murehtia.

Nyt aika on kullannut muistot, mutta muistan, että noin vaihdon puolivälistä koko Japani otti päähän aivan hullun lailla, ja unelmoin kovaäänisistä Eurooppalaisista kaduista ja kommunikaation helppoudesta. Siitäkin päästiin yli, lähinnä kiroilemalla ja ajan kanssa, joten negatiivisiakaan tunteita ei kannata pelästyä. Suosittelen puhumaan niistä vaihtokavereiden kanssa! Porukkaan muodostuu helposti sellainen ”vain positiivista”- keskustelukulttuuri, joka raukeaa siitä, että yksi uskaltaa sanoa, että välillä kyllä ärsyttää. Voit tehdä suomalaisella suoruudellasi valtavan palveluksen kaikille!

Vaihto on aivan satumaista, kummallista, onnellista ja hurjaa aikaa: älä odota mitään ja koet varmasti tosi hienoja juttuja. Ei kannata vertailla omaa kokemusta liikaa minun, jonkun vaihtokaverin, tai muiden kokemuksiin, sillä jokainen saa juuri omansa näköisen vaihdon. Beppu on ihana kaupunki ja APU oikein mukava yliopisto: kaikki mahdollisuudet mihin tahansa siis on!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *