Vaihtokertomus, University of Iceland, kevät 2017

Luonnontieteiden opiskelija

Ennen lähtöä

Islannin yliopiston sähköisen hyväksymiskirjeen mukana tuli ohjeita ja vinkkejä vaihtoon lähtijälle. Ohjeet olivat mielestäni selkeitä, ja loppujen lopuksi eurooppalaiselle lähtijälle ei vaikuttanut olevan tiedossa hirveää määrää paperisotaa tai muuta järjestelyä.

Yliopiston hakuprosessin lisäksi etukäteisvalmisteluihin kuului eurooppalaisen sairaanhoitokortin tilaaminen, matkavakuutuksen hoitaminen kuntoon sekä muuttoilmoituksen tekeminen Maistraattiin. Kelalle piti myös tehdä ilmoitus ulkomailla opiskelusta, jotta opintotuen (ja silloin maksettavan asumislisän) määrä voitiin päivittää. Sitten piti vielä päättää, mitä tekee Suomen asunnolle. Itse päädyin ratkaisuun, että maksoin vuokraa vaihdossa ollessanikin, eli asunto pysyi minulla ja sinne oli helppo palata vaihdon päätyttyä saumattomasti – vaihtoaika oli vain 4 kuukautta, ja tämä tuntui stressittömimmältä vaihtoehdolta.

Olin kuullut paljon varoittelua siitä, että Reykjavíkissa on erittäin huono asuntotilanne, joten asunnonhaku pitäisi aloittaa todella hyvissä ajoin. Niinpä ryhdyin toimeen jo lokakuun alussa ennen hyväksymiskirjeen saamista: laitoin oman asunnonhakuilmoituksen opiskelijoille suunnatulle asunnonhakusivulle nettiin, ja lisäksi olin itse yhteydessä yhteen asunnontarjoajaan, kun huomasin ilmoituksen samalla sivulla. Nopeus kannatti – sain Reykjavíkin mittakaavassa siedettävän hintaisen huoneen erinomaisella sijainnilla keskusta-alueella.

Sitten ei tarvinnutkaan kuin valmistautua lähtöön henkisesti, sekä varmistaa, että omisti riittävästi asianmukaista vaatetusta Islannin raakaa tuulta ja sadetta vastaan – sekä riittävän ison matkalaukun.

Saapuminen vaihtokohteeseen ja asuminen

Saavuin Islantiin sattumalta samalla lennolla toisen samaan paikkaan majoittuvan suomalaisen kanssa. Majapaikkanamme oli sesonkikauden ulkopuolella opiskelijoille vuokrattava majatalo. Vuokraemäntämme ei lopulta edes ilmaantunut itse paikalle kyseisenä iltana, mutta talon muut opiskelija-asukkaat ohjasivat meidät huoneisiimme. Vastaanoton epävirallisuudesta huolimatta majoittautuminen sujui hyvin, netin sai heti käyttöön ja lakanatkin olivat valmiina. Asumisen hinta hirvitti alkuun – oma huoneeni oli majatalon pienin huone, ja sen vuokra oli noin 600 €/kk. Muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa jutellessa osoittautui kuitenkin, että etenkin sijaintiin nähden hinta oli varsin kohtuullinen.

Islantiin saapuminen ei pohjoismaalaiselta vaatinut juuri mitään byrokratiaa. Yliopistolle kirjautuminen sujui varsin nopeasti ja helposti, muita toimenpiteitä ei maahantulo vaatinut. Selvisi kuitenkin, että vain yhdeksi lukukaudeksi saapuville eurooppalaisille opiskelijoille ei annettu lainkaan islantilaista henkilötunnusta eli kennitalaa, vaan ainoastaan opiskelijanumero. Tämä ei varsinaisesti estänyt minkään asian toimittamista myöhemmin Islannissa, mutta koska lähes kaikissa yhteyksissä kysytään kennitalaa, se piti usein kiertää eri tavoin ja esimerkiksi terveyskeskuksissa potilastietojen rekisteröinti tai edelleen lähettäminen ei toiminut aivan mutkattomasti. Asia kuin asia kuitenkin hoitui aina myös ilman kennitalaa.

Alun järjestelyitä olivat muun muassa kirjastokortin ja opiskelijakortin hankkiminen (molemmat varsin helppoja ja maksuttomia toimenpiteitä) sekä kurssivalinnoistaan lopullisesti päättäminen. Kovin paljon järjesteltävää ei siis mielestäni ollut, mikä oli tietysti mukavaa, ja jätti aikaa ympäristöön tutustumiseen. Mitään järkyttävää kulttuurishokkia en varsinaisesti kokenut, mutta toki olo tuntui välillä uudessa maassa jollain tapaa vieraalta. Islannin luonto on aivan erilainen kuin Suomessa, ja vaikka sitä sen kaikessa kauneudessaan ihailikin, se saattoi ajan kanssa tuntua välillä liiankin karulta metsiin tottuneelle suomalaiselle. Toisaalta geotermiset kylpylät ja vielä pitkälle kevättalveen puutarhoissa loistavat, näyttävät jouluvalot kompensoivat keskitalven pimeyttä ja koleutta.

Opiskelu ja opetus

Olin valinnut erilaisia ympäristötieteeseen liittyviä kursseja, ja kävin luennoilla ensimmäisellä opiskeluviikolla kuuntelemassa. Totesin kuitenkin, että kurssit eivät pääpiirteissään oikein vaikuttaneet siltä, mitä itse olin lähtenyt hakemaan ja mikä minua motivoisi. Lopulta päätin kurssien sijaan suorittaa vaihto-opintoni tutkimusprojektin muodossa; tämäkin vaihtoehto löytyi englanninkielisestä kurssikatalogista. Niinpä otin yhteyttä pääaineeni paikalliseen professoriin ja kysyin mahdollisuuksista osallistua johonkin projektiin. Minua onnisti, ja pääsin mukaan varsin mielenkiintoiseen ja haasteelliseen projektiin. Olin erittäin tyytyväinen tähän valintaan, joskin säilytin yhden alun perin valitsemistani kursseistakin; vaihto-opiskelijoille suunnattu Islannin kulttuuri- ja luontokurssi tuntui vain liian houkuttelevalta. Kannustaisin siis tämän kokemuksen perusteella vaihto-opiskelijoita miettimään, mikä itseä todella eniten kiinnostaa ja selvittelemään mahdollisuuksia – kyselemällä voi aueta vaikka mitä ovia, eivätkä perinteiset kurssit ole välttämättä ainoa tai paras tapa saada kaikki irti vaihdon aikaisista opinnoista. Vaikka tietysti matkustelu ja kivojen ihmisten kanssa vietetty aika olivat hienoja kokemuksia vaihdossa, sanoisin, että mielekkääksi räätälöity opiskelu jäi mieleeni yhtenä vaihtoajan parhaista jutuista.

Kursseista yleisesti sanoisin, että työmäärä opintopisteisiin nähden oli selvästi suurempi kuin mihin itse olen Suomessa tottunut; tyypilliseen kurssiin kuului niin ryhmätöitä, esseitä, kotitehtäviä kuin tenttikin. Tätä ei kuitenkaan kannata liikaa säikähtää, sillä opettajat vaikuttivat varsin helposti lähestyttäviltä ja ymmärtäväisiltä, ja stressin iskiessä asioista saattoi keskustella. Lisäksi Islannin yliopistossa kursseille ilmoittautuminen vaikutti jossain määrin sitovammalta kuin mihin itse olin tottunut – virallisesti kursseilta sai jättäytyä pois vain tiettyyn päivämäärään mennessä, ei missä tahansa vaiheessa lukukautta. Todellisuudessahan tämäkään ei kuitenkaan ollut aivan niin tiukkaa, ja itsekin jouduin jättämään yhden kurssin kesken vasta myöhemmässä vaiheessa. Asia hoitui selittämällä tilanne opettajalle, joka hoiti kurssilta pois kirjautumisen puolestani.

Islannin yliopistoon hakiessa kannattaa muistaa, että kun hakulomakkeen on täyttänyt ja lähettänyt netissä, sitä on hyvä käydä seuraamassa esim. viikon välein vahvistusviestissä tulleen linkin kautta. Hakemuksessa saattaa olla jotain, joka kaipaa säätöä ennen kuin se voidaan hyväksyä, eikä näistä tiedoteta erikseen sähköpostitse. Itse en tätä hoksannut ennen kuin sain huomautusviestin sähköpostiini, että hakemustani ei ole korjattu asianmukaisella tavalla ilmoitettuun päivään mennessä ja se on laitettu pitoon. Kyse oli siitä, että osa kurssivalinnoistani ei sopinutkaan kohdeyliopiston puolesta. Tätäkään ei silti olisi tarvinnut niin pahasti säikähtää, sillä asia oli edelleen hoidettavissa. Kun hakemukseni kanssa ilmeni jotain muutakin ylimääräistä säätöä, soitin lopulta Islantiin opintoneuvojalle ja varmistin, että kaikki oli lopulta kunnossa. Kuulemma sama toistuu vuosittain useiden opiskelijoiden kanssa, ja varoitusviesteillä pyritään ilmeisesti ennen kaikkea vauhdittamaan hakuprosessin etenemistä.

Pienenä vinkkinä säiden suhteen: sateenvarjosta ei yleensä ole apua Islannissa. Kun sataa, niin yleensä myös tuulee sen verran reippaasti, että voisi yhtä hyvin olla ilman varjoa. Parempi varustautua säänkestävin vaattein.

Jos mahdollista, asunnon hankkiminen keskustan/kampuksen läheisyydestä (eli kävely- tai pyöräilymatkan päästä) alueilta 101 tai 105 kannattaa, vaikka vuokra tuntuisi jossain määrin suolaiselta alkuun. Se voi maksaa itsensä takaisin, jos vaihtoehtona on päivittäinen bussimatkailu, joka ei aivan ilmaista ole sekään. Ajoissa asunnonhakuun siis! Bussiliikennekin toimi kuitenkin mielestäni kohtuullisen hyvin ja saatavilla on kausikortteja samaan tapaan kuin Suomessakin, joten jos asunto löytyykin kaupungin laitamilta, ei mikään tähänkään kaadu. Moni ulkomaalainen opiskelija myös hankkii Reykjavíkissa nettikirpparilta pyörän ja taittaa pidemmät matkat sillä.

Kannattaa liittyä yhteen jos toiseenkin Facebook-ryhmään, sillä niiden kautta löytyy helposti kaikenlaista kivaa aktiviteettia. Esimerkiksi ilmaisia, myös englanniksi ohjattuja joogatunteja järjestetään eri puolilla kaupunkia säännöllisesti, mikä sopii tietysti opiskelijabudjettiin erinomaisesti.

Reykjavíkissa julkisessakin terveydenhuollossa perittiin jokaisen käynnin yhteydessä terveyskeskusmaksu (eurooppalaisen sairaanhoitokortin kanssa noin 15 €), ja osasta toimenpiteitä joutui myös maksamaan itse. Hinnat eivät olleet päätähuimaavia, mutta itse olin hiukan epäonninen ja jouduin ravaamaan lääkärillä useita kertoja vaihdon aikana. Eurooppalainen sairaanhoitokortti pelasti isommilta kuluilta ja matkavakuutus korvasi aina lopulta, joten nämä asiat kannattaa tosiaankin olla kunnossa niin välttyy pitkälti mahdollisilta terveyteen liittyviltä ylimääräiskuluilta. Yleisesti ottaen olin varsin tyytyväinen julkiseen terveydenhuoltoon; lääkärille sai soittamalla ajan aina, eikä käynnin syytä ollut edes pakollista kertoa ajanvarauksen yhteydessä. Islantilaiset puhuvat hyvää englantia, eikä näissäkään tilanteissa kommunikaatio-ongelmia tullut.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *