Vaihtokertomus Tarton yliopisto, kevätlukukausi 2018

Oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelija

Ennen lähtöä

Hain Helsingin yliopistolta Erasmus + vaihtopaikkaa vuosi ennen vaihdon alkua ja tulin hyväksytyksi jo maaliskuussa. Nominaatio kohdeyliopiston puolelle oli mahdollista tehdä kesän loppupuolella ja vaihtoon pääseminen vahvistui lopullisesti lokakuussa. Meni vielä kuukausi, ennen kuin lähtöorientaation aika koitti. Koska lähtöorientaatiosta jäi vielä kolme kuukautta vaihdon alkuun, tein tarkat muistiinpanot orientaatiossa, jotta kaikki tarpeellinen tieto olisi tiedossa myös vaihdon alkaessa.

Minulla olikin runsaasti aikaa tehdä kaikki hakemukset ja toimittaa tarpeelliset liitteet molemmille yliopistoille. Mielestäni prosessi oli hyvin selkä sekä koti- että vaihtoyliopiston puolella ja apua oli hyvin saatavissa.

Alkubyrokratia vaihtokohteessa 

Saavuin Tallinnaan laivalla noin viikkoa ennen vaihdon alkua. Oikeustiedettä Tarton yliopistossa on mahdollista opiskella Tarton lisäksi heidän Tallinnan osastolla. Itse valitsin opiskelupaikaksi Tallinnan ja olin melkein ainut vaihto-opiskelija, joka opiskeli Tarton ulkopuolella. Tämä tarkoitti luonnollisesti, että kahden päivän pituinen orientaatiokurssi järjestettiin Tartossa, jonne matkustin bussilla.
Euroopan Unionin kansalaisen täytyy rekisteröidä yli kolme kuukautta kestävän oleskelu ja sen jälkeen on vielä haettava Viron henkilökortti eli ID-kortti. ID-korttia pystyy käyttämään henkilöllisyystodistuksen lisäksi esimerkiksi monen kaupan ja ravintolan jäsenkorttina. Tarton yliopisto ohjeistaa oleskelun rekisteröitymisestä ja ID-kortin hakemisessa vaihto-opiskelijoita orientaatiokurssilla, joten asiaa ei tarvitse jännittää ennen vaihdon alkua.

 Asuminen

Tartossa on tarjolla huoneita asuntoloista sekä runsaasti yksityisten vuokraamia asuntoja. Koska Tarton yliopiston Tallinnan yksikkö on ’’erikoistapaus’’, Tallinnasta joutuu käytännössä etsimään asunnon itse yksityiseltä vuokranantajalta. Viron asuntoja voi hakea esimerkiksi City 24 sivustolta, joka on saatavilla myös suomen kielellä. Hintataso on Suomeen verrattuna varsin edullinen, noin 300 eurolla voi löytää kivan kalustetun asunnon, tosin hinnat riippuvaisia myös sesonkista. Tartossa pärjää hyvin pitkälle kävelemällä tai pyöräillen, sillä kyseessä on pieni varsin kaupunki, mutta Tallinnassa kannattaa tarkistaa julkisen liikenteen yhteydet.

Hintataso on yleensäkin Suomea alhaisempi, mutta esimerkiksi ruokakaupassa hinnat vastaavat Suomen hintatasoa. Toisaalta taas ulkona syöminen ja muut aktiviteetit ovat usein edullisempia kuin Suomessa.

Opiskelu ja opetus

Opetus yliopistossa erosi jonkin verran siitä mihin olin tottunut Helsingin yliostossa. Ensinnäkin luennot eivät olleet niin massaluonteisia, vaan ryhmäkoot olivat pienempiä ja opiskelijoilta kysyttiin luennon aikana mielipiteitä ja tuotiin muutenkin aktiivisesti opetukseen mukaan, joka voi aluksi olla vierasta.

Tarton yliopiston opetus ei ole jaettu periodeihin, vaan tentit painottuvat lukukauden lopulle. Kesken lukukauden voi olla joitakin välikuulusteluja, mutta opetus keskittyy kuitenkin pääasiassa luentoihin ja seminaareihin.
Tiedot opetuspaikoista ja aikatauluista löytyivät yliopiston opintojärjestelmästä sekä yliopiston seinältä. Muutenkin tekniset ratkaisut eivät ole huonot ja käytössä on kotiyliopistosta tuttu Moodle-alusta.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Voi olla yllättävää, että Virossa on pakollista käyttää heijastinta pimeällä ja sen puuttuessa voi saada poliisilta sakot. Onneksi yliopisto on varautunut tilanteeseen ja jakaa kaikille vaihto-opiskelijoille heijastimet vaihdon alussa.
Virossa pärjää yleensä melko hyvin englannilla ja jossakin paikoissa myös suomen kielellä. Maan läheisen sijainnin ansioista on helppoa pyytää läheiset vaikka vapaana viikonloppuna katsomaan meininkiä Virossa tai mennä yhteiselle kylpylälomalle.