Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelija
Ennen lähtöä
Ideani lähteä vaihtoon heräsi melko viime tingassa keväällä 2018. Tutkin oman tieteenalani vaihtosopimuksia Eurooppaan ja karsin niitä kielivaatimusten perusteella. Italia on aina viehättänyt minua ruokakulttuurinsa, historiansa ja upeiden maisemien takia, joten päädyin valitsemaan sen kohdemaaksi. Kaupungeista valikoitui Padova, sillä kyseinen yliopisto tarjosi ainoana muista vaihtoehdoista englanninkielisiä kursseja.
Erasmus+-vaihdon parhaita puolia oli ehdottomasti hakemisen helppous. Ainut asia, jonka kanssa painin oli epävarmuus siitä, voinko kandivaiheen opiskelijana suorittaa maisterivaiheen kursseja, sillä miltein kaikki Padovassa tarjotut englanninkieliset kurssit ovat maisteritason (second cycle degree) kursseja. Ongelma kuitenkin ratkesi ottamalla yhteyttä kansainväliseen toimistoon, josta sain tiedon, että saan osallistua maisterikursseille. Saatuani nominaation kotiyliopiston puolelta, tuli tehdä virallinen hakemus Padovan yliopistolle. Sain yliopistolta hyväksynnän itsenäisyyspäivänä sähköpostilla.
Itseäni yllätti se, että Padovassa lukukausi alkaa todella myöhään, vasta maaliskuun alussa. Lisäksi epäselvät kirjaukset tenttien ajankohdasta vaikeutti järjestelyitä. Jätin käytännön asioiden hoitamisen myös turhan viime tinkaan, mutta ehdin kuin ehdinkin saada kaikki viralliset asiat hoidettua. Suosittelen kuitenkin tulevaisuudessa vaihtoon lähteville parempaa ennakointia: vaihtoon lähtö on itsessään jo tarpeeksi jännittävää, turhilla käytännön asioilla ei siis kannata verenpainettaan nostaa jättämällä kaiken viime minuuteille.
Asuminen
Virallista hakemusta Padovan yliopistolle tehdessä tuli täyttää myös tiedot asumistoiveista. Kyseisen lomakkeen kautta olisi voinut asettua yliopiston asuntolan jonoon. Itse halusin hommata kämpän yksityisen kautta, joten jätin haun välistä. Useampi vaihtarikaverini asui kuitenkin asuntoloissa ja he vaikuttivat tyytyväisiltä niiden kuntoon ja toimivuuteen. Joidenkin asuntoloiden sijainti on parempi kuin toisten, mutta Padovan ollessa suhteellisen kompakti kaupunki, tästä ei kannata liikaa stressiä.
Itse etsin asuntoani Erasmus Housing Padova -ryhmästä Facebookista. Kirjoitin esittelytekstin itsestäni ja sain yhteydenottoja, joista valitsin parhaimman oloisen. Ryhmässä liikkuu huijareita, joten sieltä kämppää etsiessä kannattaa olla tarkkana! Lisäksi tiedän, että syyslukukaudella asunnon etsiminen on haasteellisempaa, koska silloin kaupunkiin saapuu enemmän vaihtareita ja uusia opiskelijoita, joten hakemista ei etenkään silloin kannata viivytellä liikaa.
Ellet opiskele maa- ja metsätaloustieteitä, opiskelet keskustan tuntumassa ja siksi kannattaa etsiä asuntoa kohtuullisen matkan päästä sieltä. Pyörä on Padovassa ykkönen, mutta busseilla ja ratikoilla pääsee myös kulkemaan. Yksityiset vuokranantajat tekevät kirjallisia sopimuksia, mutta ne solmitaan opiskelijoille yleensä minimissään kuudeksi kuukaudeksi. Monesti kuitenkin neuvottelulla voi saada joustoa, kuten omassa tapauksessani, sillä vaihtoni kesti vain 4,5 kuukautta. Sopimusta allekirjoitettaessa vaaditaan italialainen henkilökohtainen veronumero (codice fiscale). Padovan yliopisto toimitti tämän minulle hakuprosessin yhteydessä, mutta olen kuullut, että kaikissa Italian vaihtoyliopistoissa ei ole näin tehty, jolloin hakuprosessi täytyy suorittaa itse.
Asuin itse italialaisen tytön kanssa yksityisessä asunnossa, jossa kummallakin oli omat huoneet ja muuten jaetut tilat. Asuntoni sijaitsi rauhallisella alueella lähellä keskustaa, josta oli noin viiden minuutin pyöräilymatka keskustaan. Maksoin asunnosta hieman enemmän kuin monet muut yksityisellä asuvat (380e/kk + muut kulut (n.40e/kk)), mutta Kelan ulkomaille myönnettävä opintorahan asumislisä kattoi mainiosti asumismenoni.
Alkubyrokratia
Saavuin Padovaan vain päivää ennen virallisen orientaatioviikon alkua ja aloitin heti käytännön järjestelyiden hoitamisen. Ensimmäinen tehtävä oli SASSAn toimistolta blue folder-kansion hakeminen. Kansio sisälsi tiedon orientaatioviikon aikatauluista ja siitä, mitä käytännön asioita kuului hoitaa. Olennaisia asioita oli opiskelijan vakuutusmaksun (20e) maksaminen paikalliseen pankkiin sekä ESN Padovan (Exchange Student Network) kortin ja yliopiston virallisen opiskelijakortin hankkiminen. Orientaatioviikon ohjelmassa oli useita infotilaisuuksia, joissa kävi ilmi mielestäni valtaosa tärkeästä tiedosta. Kurssiaikataulujen etsiminen oli hankalaa, eikä saanut suoria neuvoja, mutta sinnikkäällä googlailulla tämäkin asia selvisi.
Opinnot
Suoritin vaihdossa 27 opintopisteen edestä kursseja ja koin, että kyseinen määrä oli juuri sopiva. Valikoin kursseja niiden kurssikuvausten perusteella useammasta eri tiedekunnasta. Opetuksen taso vaihteli todella paljon riippuen siitä, kuka oli opettajana. Luentoja minulla oli kuukaudesta riippuen 3-4 kertaa viikossa ja kaikki rakennukset, joissa kävin kursseja, sijaitsivat lyhyen pyörämatkan päässä. Padovan yliopisto on yksi Euroopan vanhimmista. Se on perustettu vuonna 1222 ja historian aistii vanhoista yliopistorakennuksista.

Olin vaihtoon lähtiessä hieman huolissani siitä, riittäisikö osaamiseni kandivaiheen opiskelijana maisterikursseilla, mutta murehdin turhaan. Opintojen taso oli itselleni sopiva ja koin, että pärjäsin hyvin kursseilla ilman turhaa stressaamista. Opetuksessa painotettiin mielestäni enemmän dialogista otetta, mistä pidin itse. Läsnäolovaatimuksia oli ainoastaan italian kielikurssilla, mikä toi mukavaa joustavuutta. Kursseilla painotettiin paljon suullista esiintymistä ja jokaisella kurssilla oli vähintään yksi esitys. Italiassa tehdään yleisestikin paljon suullisia töitä ja esimerkiksi yksi tenteistäni oli suullinen. Tätä ei kannata jännittää liikaa, sillä professorit ovat koetilanteissa lähtökohtaisesti kannustavia, eivätkä arvioi vaihtareita tiukasti. Tämän lisäksi minulla oli Suomen opintojen kaltaisia reflektioesseitä ja lukemistotehtäviä.
Vaihtarielämää Padovassa
Padova on kaupunkina herttainen ja kompakti, mutta silti eläväinen. Kokoluokaltaan se vastaa Turkua. Yksi mielestäni merkittävimpiä huomioita on se, että miltein kolmasosa kaupungin asukkaista on opiskelijoita ja sen aistii aktiivisesta elämäntyylistä kaduilla. Vaikka Padova onkin pieni paikka, riittää siellä näkemistä ja tekemistä. Listaan alle muutaman must see ja must eat -paikan:
Parhaat paikalliset: Pizzeria Al Duomo, La Pavana, Pago Pago, Rossopomodoro
Parhaat jälkiruuat: Gelateria La Romana, Osteria del Capo
Jos italialainen ruoka joskus kyllästyttää: Shanghai, Galleria N5, Buddha

Must see Padovassa: Prato della Valle, Palazzo Bo ja anatomian sali, La Specola, Piazza delle Erben ja Piazza delle Fruttan markkinat, Basilika Saint Antonio

Hintataso oli Pohjois-Italialle tyypilliseen tapaan melko korkea ja valtaosa tuotteista maksoi saman verran kuin Suomessa. Ilahduttavasti kuitenkin tuoreet vihannekset ja hedelmät ovat todella halpoja ja näistä kannattaa nauttia! Lisäksi ravintoloissa syöminen on huomattavasti Suomea halvempaa ja hyviä rafloja kannattaakin testailla. Padova sijaitsee Veneton maakunnassa, jolle on tyypillistä aperitivo-kulttuuri, joka tarkoittaa alkuillasta ulkona istumista drinkkien ja pienten suolaisten syötävien äärellä. Tämäkin lysti on opiskelijan kukkarolle ystävällistä. Tiesitkö, että Aperol Spritz -juoman päätähti Aperol on Padovasta peräisin?
Opintojen ulkopuolella vaihtareille ohjelmaa järjestää ESN Padova -järjestö, joka on todella aktiivinen. ESN järjestää bileitä, kulttuurivierailuja, illallisia ja matkoja. Järjestö on paikallisten opiskelijoiden pyörittämä ja sen kautta on helppo tutustua muihin vaihtareihin. Löysin omat parhaimmat vaihtokaverini heti Welcome Weekin ensimmäisessä tapaamisessa. Omat kokemukseni ESN:n matkoista ovat myös todella hyviä, sillä reissut olivat halpoja ja vaihtariporukan kanssa reissaaminen oli hauskaa. Olin mukana kolmella ESN:n pidemmällä matkalla Torinossa, Toscanassa ja Napolissa. Sen lisäksi osallistuin muun muassa camping-retkelle, jonka aikana kävimme myös koskenlaskussa.

Vaihto on upea mahdollisuus lähteä näkemään uusia paikkoja ja Italia on maana sellainen, jota ehdottomasti kannattaa tutkia. Kiitos Italian hyvien bussi- ja junaverkostojen pääsin matkustelemaan lukuisissa eri kaupungeissa. Ehdin neljän kuukauden aikana muun muassa tekemään vaellusreissun Trenton vuoristoon, päiväreissuja esimerkiksi Veronaan, Milanoon ja Garda-järvelle sekä seikkailun Caprin saarelle. Lisäksi Padova sijaitsee hyvällä sijainnilla, jos haluaa reissulle keski-Eurooppaan tai vaikkapa Balkanille.

Vaihtoon lähtevälle
Rehellisyyden nimissä haluan sanoa, että vaikka nautin vaihdosta täysin rinnoin, olivat koti-ikävä, kulttuurishokki ja hetkittäinen yksinäisyys luonnollisia osia tässä kokemuksessa. Vaihtotarinoissa korostuu herkästi parhaat puolet, etenkin kun aika kultaa muistot ja siksi toivonkin, että vaihtoon lähtevät eivät säikähdä omia tuntemuksiaan, jos kupla jossain vaiheessa puhkeaa. Se on ihan täysin normaalia ja menee todennäköisesti nopeasti ohi. Vaikka tällaisia tuntemuksia kohtaa joskus, ei se tarkoita, etteikö muu osa ajasta voi olla aivan mahtavaa. Itselleni kävi juurikin näin. Vaihto kiilasi ehdottomasti kokemuksieni top-listan kärkeen ja pimeinä talvi-iltoina huomaan jatkuvasti haaveilevani elämästä Padovassa.
Jos et itse puhu italiaa, suosittelen harjoittelemaan turisti-Italian perusteet, sillä monessa paikkaa edelleen ihmiset puhuvat huonoa/ei ollenkaan englantia. Itse en ollut opiskellut virallisesti yhtään italiaa, mutta kielikurssin, Duolingon ja ranskan opintojen taustan ansiosta nappasin kielen niin, että pystyin hoitamaan päivittäiset askareet italiaksi ja ymmärsin vaihdon lopulla yllättävän paljon kieltä. Liikaa stressiä ei kuitenkaan kielestä kannata ottaa, Google Translate auttaa aina pahan paikan tullen 🙂
Italiaan lähtiessä kannattaa olla valmis luopumaan minuuttiaikatauluista ja liiasta murehtimisesta. Asiat kun tuppaa tapahtumaan omalla painollaan (lue: verkkaisesti). Kun tämän letkeän asenteen oppii omaksumaan, on elo Italiassa ihanan rentouttavaa ja vapauttavaa. Luulen, että yksi tärkeimpiä kotiintuomisiani oli huomattavasti rennompi ote elämään. Italian loputon kauneus ja maantieteellinen monipuolisuus on jotain, mitä ehdottomasti kannattaa nähdä. Ruoka on juuri niin hyvää kuin sen mainekin ja esimerkiksi viinihifistelijälle saapasmaa tarjoaa oivat puitteet hifistelyyn. Italiassa tulet varmasti viettämään parhaimpia hetkiäsi ikinä!