Vaihtokertomus, Lunds Universitet, Ruotsi, syksy 2018

Svenska social- och kommunalhögskolanin opiskelija

Ennen lähtöä

Päätin jo varhaisessa vaiheessa, että haluan mieluiten Lundin yliopistoon vaihtoon ja nimenomaan genusvetenskap-tiedekuntaan. Tiedekunta on arvostettu ympäri maailmaa ja olin kuullut paljon hyvää myös opiskelukavereilta heidän omista vaihtokokemuksistaan. Lundin oma selkeä vaihto-opiskelijoille suunnattu esittelylehtinen ja kurssilista vahvistivat päätökseni. Vaihto oli myös minulle keino kokeilla hiipivää ajatusta muuttaa ulkomaille. Ehkä kaksikielisyyteni vaikutti valintaan hakeutua juuri Ruotsiin. Päämääräni oli tyypillisen vaihtokokemuksen lisäksi saada jokin kontakti paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin. Paneuduin tutustumaan paikkaan jo etukäteen. Huomasin että Lund on varsin elävä kulttuurikaupunki kokoonsa nähden ja bongasin itselleni valmiiksi ajanvietettä, kuten minifestareita ja tanssikursseja.

Hakuprosessi ja alkubyrokratia

Kurssikaverini kertoi iloisesti miten hän oli vain päättänyt laittaa vaihtohakemuksen vireille pari tuntia ennen määräaikaa ja unohtanut koko homman kunnes hän oli saanut myönteisen päätöksen vaihtoon lähtemisestä. Sitten hän pakkasi kamppeet, lapsi ja mies lähtivät mukaan. Vaihtoon kannatti ehdottomasti hakea, kun se oli niin vaivatonta… Minun täytyy myöntää, että oma kokemukseni hakemus prosessista ei ollut yhtä kevyt ja mutkaton. Jälkiviisaana olisin voinut asennoitua paremmin siihen että hakuprosessi on hidas ja aikaa vievää. Vaihtoon lähtö vaatii monen asian selvittämistä jo siinä vaiheessa kun konkreettista päätöstä lähdöstä ei vielä ole tullut. On hyvä asennoitua positiivi-sesti, ongelmat on tehty ratkaistaviksi asenteella, ja seurata tarkasti Liikkuvuuspalveluiden sekä vaihtoyliopiston ohjeita. Sehän on itsestään selvää että omat kokemukset eroavat kaverin kokemuksista, mutta se pääsee välillä unohtumaan. Ole armollinen itsellesi.

Alkubyrokratia vaihtokohteessa ei tuottanut ongelmia. Sain vaihtoyliopistolta tietoa jo ennen lähtöäni. Tietysti on hyvä noudattaa ohjeita tarkasti. Koordinaattorilta saa apua ja paikalle saapuminen on tehty hyvin helpoksi. Kastrupin lentoaseman aulassa seisoo sinipaitaisia tuutoreita, jotka ovat neuvomassa vaihtareita. Heti orientaatioviikon alkuun jaetaan aikataulut ja infopaketit tulijoille. Vaihtareille järjestetään myös infotilaisuus ja muutenkin ihmiset auttavat mielellään. Opiskelijoille on jopa järjestetty IKEA-reissuja minibusseilla ja tyynyjä, peittoja, ja pussilakanoita myydään päärakennuksen pihalla. Oikeastaan minkäänlaista häslinkiä ei syntynyt. Minulta puuttui paikka yhdeltä toivomaltani kurssilta ja sekin hoitui, kun kävin juttelemassa koordinaattorin kanssa.

Asuminen

Asunnon löytäminen Lundista on haastavaa, mikä tuli yllätyksenä, että myös tässä pikku yliopistokaupungissa. Yliopiston asuntojonoon kannattaa laittaa itsensä heti kun on mahdollista, vaikka ei ole vielä saanut virallista päätöstä. Asuntoa voi hakea myös netistä esimerkiksi Blocket tai AF Bostäder sivustojen kautta ja eri Facebook-ryhmissä. Malmö kannattaa myös ottaa huomioon etsinnässä. Huijareita on paljon liikkeellä. Esimerkiksi Blocket varoittaa ja listaa huijari s-posteja kotisivuillaan ja heiltä voi suoraan kysyä neuvoa jos epäilee vilppiä. Nyrkkisääntö on, että mitään vuokrasopimusta ei allekirjoiteta tai vuokria makseta ennen kuin asunnon on itse tai kaveri käynyt katsastamassa. Itselläni kävi tuuri. Löysin unelmakodin Facebook-ryhmästä – huone kollektiivista lyhyen matkan päästä yliopistosta. Mitä tulee asunnon etsimiseen Facebook-ryhmissä on hyvä olla varuillaan, valitettavasti kaikenlaisia yhteydenottoja tulee välttämättä. Siinäkin tapauksessa jos asuntoa ei löydy ennen vaihtoon lähtöä ei kannata panikoida. Asunto järjestyy tavalla tai toisella. Moni yöpyy hostellissa tai Air-bnb:ssä vaihdon alussa kunnes löytää jonkun asunnon tai huoneen paikan päältä.

Opiskelu ja opetus

Ennen vaihtoa en tarvinnut opinnoissani käyttää englantia juuri ollenkaan. Se jännitti. Tunsin olevani todella epävarma englantini kanssa ja kävin parilla englannin kielen kurssilla ennen kuin hain vaihtoon. Vaihdon aikana puhuin lähinnä englantia. Kurssit ja kaikki ryhmätyöt olivat englanniksi. Luokkahuoneessa sai kuulla hyvin eritaustaisia englannin puhujia. Oli helpottavaa huomata etten ollut ainoa, jota englannin käyttö aluksi hermostutti. Kollektiivi kämppisten kanssa puhuimme toki ruotsia kukin omalla murteellaan. Yliopisto järjestää myös heti alkuun ruotsin kielen kursseja, jotka ovat suosittuja. Yliopistolla on myös “språkcafeer”, eli pienryhmiä, joissa voi harjoitella vieraalla kielellä puhumista opiskelukavereiden kesken.

Lundissa sekoittuu hämäävästi pikkukaupungin mentaliteetti ja kansainvälisyys – joka lukuvuosi yliopistolla opiskelee noin tuhat kansainvälistä opiskelijaa. Orientaatioviikkojen aikana meille vaihtareille kerrottiin ruotsalaisesta opetustavasta ja opinnoista. Eroavaisuuksia ei sen kummemmin ollut, muuta kuin että kurssien aloitustunneilla täytyi ehdottomasti olla paikalla, muuten oman kurssipaikkansa saattoi menettää. Kurssien aloituspäivät eivät myöskään aina satu uuden opetusperiodin alkuun – eli aloitusluentojen ajankohdat kannattaa jo etukäteen ottaa selville.

Lundin genusvetenskap osoittautui maineensa veroiseksi. Opetus ja kurssien taso jopa ylitti odotukseni. Mielestäni myös koko luokkahuonedynamiikka oli erilainen. Tunneilla vaadittiin aktiivisempaa osallistumista kuin kotona ja kun kerran avasi suunsa piti myös osata argumentoida mielipiteensä puolesta. Tämä oli virkistävää kun ensimmäisestä shokista oli päässyt yli. En ollut kuin kerran aikaisemmin seissyt luokan edessä esittämässä jotain opintojeni aikana puhumattakaan seminaarin pitämisestä englanniksi. Seminaareja oli parhaimillaan kaksi kertaa viikossa. Ne sisälsivät ryhmätyöskentelyä ja presentaation oman ryhmän kanssa. Lukemista oli enemmän ja yleisesti ihmiset myös valmistautuivat tunneille paremmin kuin mihin olin tottunut. Olen kuitenkin ymmärtänyt että kurssin taso saattaa vaihdella paljon myös Lundissa. Kokemukseni perustuu tiedekunnan sisäisiin kursseihin. Kaiken kaikkiaan itse opiskelu haastoi ja innosti, samalla kun se kehitti omaa argumentaatiokykyäni.

Lundissa on vilkas opiskelijaelämä. Jokainen liittyy Studentlundiin sekä jonkin osakunnan (nation) jäseneksi. Muistaakseni silloin, kun itse olin vaihdossa, oikeus opiskelijakorttiin oli sidoksissa myös jäsenyyteen, mutta se voi olla muuttunut. Silloin opiskelijakortin pystyi lataamaan kännykkään ja käyttämään sitä virtuaalisesti, mikä oli kätevää. Studentlundiin liitytään netissä ja nationin jäseneksi paikan päällä. Orientaatioviikkojen aikana eri nationit esittäytyvät. Sillä ei ole niin suurta väliä minkä sitten valitsee. Järjestetty aktiviteetti alkaa jo orientaatioviikon alusta. Lippuja eri tapahtumiin voi ostaa ensimmäisestä tulopäivästä lähtien ja tarjolla on myös muitakin sosiaalisia tapahtumia kuin sitsejä. Kannattaa olla ajoissa paikalla, liput myydään nopeasti loppuun.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Yleinen hintataso on aika sama kuin mihin olin tottunut Helsingissä. Kuitenkin vaihdon aikana rahaa kuluu yllättäviin asioihin ja tähän on syytä varautua. Ruotsissa on myös tapana ostaa kurssikirjoja, kun kirjoja ei aina ole saatavilla tai tarpeeksi kirjastossa. Minä kuitenkin pärjäsin ostamatta kirjan kirjaa ja monet artikkelit löytyivät netistä. Kelaan kannattaa olla myös hyvissä ajoin yhteydessä kaikkiin tukiin liittyen.

Vaihtareita kehotetaan hankkimaan pyörä niin nopeasti kuin mahdollista. Kaikki pyöräilevät Lundissa ja se on kätevin ja nopein tapa liikkua kampusten välillä. Pyöräliikkeitä on monia, myös käytettyjen pyörien myyjiä. Pyörää ostaessa kannattaa tarkistaa sen kunto ja tehdä taustatutkimusta eri liikkeistä. Ihmiset kaupittelevat vanhoja pyöriään Facebookissa, poliisilla on löytöpyörien huutokauppa pari kertaa vuodessa. Itse ostin Facebookista todella halvan mutta huonokuntoisen käytetyn pyörän, joka sitten kätevästi hajosi viimeisellä viikolla.

Monet ottavat ilon irti vaihtoajasta ja matkustelevat ympäri Ruotsia ja muuta Eurooppaa. Lundista on helppo lähteä vaikka minne. Junalla pääse Osloon tai Berliiniin. Skånen sisällä matkustamiseen kannattaa käyttää Skånetrafiken sovellusta. Myös matkustaessa Lundiin voi Kööpenhaminan lentokentälle laskeuduttuaan ostaa Skånetrafiken sovelluksessa junalipun kentältä Lundiin. Skånetrafiken sovelluksen lippu toimii myös Kööpenhaminan ja Lundin välillä. Kansainvälisyys ja kätevät junamatkat muihin eurooppalaisiin kaupunkeihin ovat yksi parhaista asioista Lundissa. Yliopiston instagram tilejä seuratessa voi fiilistellä lisää. Niitä kannattaa ehdottomasti seurata. Sieltä saa hyvän kuvan kaupungista ja ympäristöstä sekä käytännön vinkkejä oppilailta.

Lopuksi haluan vielä todeta että erilaisia vaihtokokemuksia on yhtä paljon kuin vaihtareita. Jollekin se on elämyksellinen välivuosi, toiselle se mahdollistaa tärkeän sivuaineen opiskelun, kolmas ehkä palaa kotiin todetakseen että “hemma bäst”. Minulle se oli tärkeä ja avartava kokemus. Sain aikaa pohtia ulkomaille muuttoa ja itsevarmuutta toteuttaa toiveeni. Päädyin työharjoitteluun Kööpenhaminaan ja luultavasti tämän jälkeen minua odottavat jatko-opinnot Malmössä. Vaihto oli alku kansainvälistymiselle.