Vaihtokertomus, Tel Aviv University, Israel, kevät 2019

Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelija

Ennen lähtöä

Hain Tel Aviviin maisterivaihtoon, sillä halusin opiskella Lähi-idässä tai Afrikassa vaihtokohteessa, jossa pärjäisi suhteellisen hyvin englanniksi ja akateeminen opetus olisi monipuolista ja laadukasta. Olin jo käynyt muutamia aiempia kursseja Lähi-idän tutkimuksesta ja tehnyt kandidaatin tutkielmani alueeseen liittyen. Näiden perusteiden pohjalta Tel Aviv valikoitui helposti ykköskohteekseni. Lisäksi kaupunki tunnetaan erittäin kansainvälisenä sekä poliittisesti ja kulttuurisesti mielenkiintoisena kohteena.

Vaihtoon hakeminen sujui jouhevasti ja vaihtopapereiden kerääminen oli mielestäni suhteellisen yksinkertainen ja selkeä prosessi. Tel Avivin yliopistosta autettiin ja vastattiin hyvin esille nousseisiin kysymyksiin. Dokumenttien keräämiseen ja huolelliseen läpikäymiseen kannattaa kuitenkin varata aikaa, jotta niiden hoitaminen sujuisi kerralla sujuvasti.

Ennen opintojen aloitusta tehtiin opintosuunnitelma, johon suosittelisin tutustumaan hyvin jo etukäteen sekä valitsemaan annetun maksimimäärän kursseja. Kursseille ilmoittautudutaan tässä opintosuunnitelman tekovaiheessa vasta alustavasti. Myöhemmin, kurssien alettua, kannattaakin käydä kokeilemassa miltä valitut kurssit tuntuvat ennen kuin sitoutuu suorittamaan ne. Syy miksi näin kannattaa tehdä on tottakai se, että voi varmistaa mitkä kurssit ovat oikeasti kaikkein mielenkiintoisimpia mutta erityisesti se, että jälkeenpäin kursseille ilmoittautuminen ei välttämättä onnistu, jos kurssit ovat jo täyttyneet. Lisäksi siihen tarvitsee hakea vaihtotoimistolta erikseen lupa. Kannattaa siis tutustua huolella kurssivalikoimaan heti opintosuunnitelmaa laatiessa.

Tel Avivissa pärjää erinomaisesti englannilla, mutta voi olla hyödyllistä opetella hieman hepreaa (esimerkiksi vähintään heprealaiset aakkoset) ennen matkaan lähtöä.

Tel Aviviin ei kannata pakata turhan paljon vaatteita, sillä ilmasto on lämmin ja paikan päältä löytää myös tarpeen vaatiessa kaiken mitä tarvitsee. Suosittelisin kuitenkin varautumaan siihen, että talvikautena voi myös olla kylmä, ja erityisesti aavikkoisella seudulla matkustaessa tarvitsee myös lämmintä vaatetta ja villapaidan matkaan!

Asuminen

Tel Avivista on tunnetusti vaikea löytää asuntoa ja vuokrahinnat ovat kaalliita, osittain kalliimpia kuin Helsingissä. Löysin itse kuitenkin asunnon jo hyvässä vaiheessa TAU:n vaihtokoordinaattorin jakamasta sähköpostiviestistä, jossa maasta lähtevä vaihto-oppilas etsi huoneeseensa seuraajaa. Huone oli kolmen muun ihmisen kanssa jaettavasta solukämpästä, ja sitä vuokrasi paikallinen firma, joka vuokrasi erityisesti ulkomaalaisille täysin kalustettuja soluhuoneita. Vaikka asunto oli loistavalla paikalla, kämppikset mukavia ja vuokra kohtuullinen, jouduin lopulta pahoihin ongelmiin firman kanssa, sillä he päätyivät vetämään minulta välistä takuuvuokran sekä hoitivat asuntoon liittyviä asioita äärimmäisen epäammattimaisesti ja huonosti. Tämä aiheutti minulle paljon harmaita hiuksia ja turhaa stressiä vaihdon loppuvaiheessa.

Oma vinkkini onkin, että asuntoa etsiessä kannattaa olla todella tarkkana, mistä ja kenen kautta vuokraa asuntonsa. Itse otin riskin siinä, että hankin asunnon tapaamatta ensin vuokraisäntääni fyysisesti sekä näkemättä asuntoa paikan päällä ennen kuin muutin sinne. Jos sinulla on mahdollisuus asua muutama viikko hostellissa ja etsiä asuntoa paikan päällä, on se varmasti kaikkein turvallisin ja varmin valinta. Todella moni vaihtokavereistani asui myös koko vaihdon ajan hostellia muistuttavissa asuntojärjestelyissä (co-living hostelleissa). Yksi hyvä idea on myös etsiä soluasuntoa muutaman tutun ja luotettavan kaverin kanssa paikan päällä. Sanoisin, että asunnon hankkiminen voi olla haastavin osa Tel Avivin vaihtoa, mutta siihen kannattaa ehdottomasti suhtautua kasvattavana kokemuksena ja koittaa olla stressaamatta liikaa. Vaihtotoimisto voi myös auttaa, jos asunnon etsimisessä tarvitsee paikan päällä tukea.

Lisäksi suosittelisin etsimään asuntoa kivoilta alueilta keskustasta mieluummin kuin läheltä yliopiston kampusta, joka on hieman etäällä kaikesta. Todennäköisesti kursseja ei ole edes päivittäin, joten on mielestäni huomattavasti mukavampaa viettää aikaa Tel Avivin ihanassa ja sykkivässä keskustassa, kuin hiljaisessa naapurustossa lähellä kampusta.

Turvallisuus

Vaikka Israelin turvallisuuspoliittinen tilanne saattaa vaihdella nopeastikin, Tel Aviv on turvallinen ja rauhallinen kaupunki kokoonsa nähden. Suosittelisin tutustumaan ennen vaihtoa ja/tai vaihdossa ollessa turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen yleisesti, sillä on hyvä olla tietoinen siitä, mitä Israelin sisällä ja rajoilla tapahtuu. Arjessa levottomuudet eivät näy Tel Avivissa, mutta lähialueilla matkustaessa voi aistia jännitteistä tunnelmaa. Kannattaa muistaa ortodoksi-juutalaisalueilla sekä Palestiinalais-alueilla matkustaessa suhteellisen konservatiivinen pukeutuminen sekä hillityt tavat.

Opiskelu ja opetus

Suosittelisin kaikkien alojen opiskelijoita ottamaan ainakin yhden tai mahdollisesti useamman kurssin koskien juutalaista kulttuurihistoriaa tai Israelin politiikkaa, sillä näillä kursseilla opetuksen laatu oli todella hyvää, siihen panostettiin ja keskustelu oli monipuolista. Lähi-idän tutkimuksen tai alueen kielten opetuksen kursseille osallistuminen myös rikastuttaa valtavasti omaa kokemusta ja ymmärrystä alueesta, jonka tilanteeseen liittyy monenlaisia jännitteitä ja mielipiteitä. Oli myös erittäin mielenkiintoista keskustella näistä aiheista muualta maailmasta tulleiden vaihto-oppilaiden kanssa.

Otin itse muutaman erityisesti vaihto-opiskelijoille suunnatun Israelin politiikkaan liittyvän kurssin sekä yhden isompitöisen maisterikurssin. Vaihto-opiskelijoille suunnatut kurssit olivat enimmäkseen isoja massaluentoja, jotka sisältivät väliesseitä ja lopputentin, mutta maisterikurssilla opetus tapahtui pienryhmässä ja lopuksi tehtiin suhteellisen suuritöinen esseetyö. Kaiken kaikkiaan koin, että kurssien vaatimustaso oli samankaltainen kuin Helsingin yliopistossa. Kevätlukukaudelle sijoittuu myös huomattavan paljon lomia, joten opiskelua itse kampuksella oli yllättävän vähän.

Kulttuuri ja matkustelu

Tel Avivin kulttuurielämä on rikasta ja todella monipuolista, siitä kannattaa ottaa kaikki irti! Kaupungin ruokakulttuuri on maailman kuulu ja rannalla on ihana viettää aikaa joko aurinkoa ottaen tai esimerkiksi surffaamalla. Tel Aviv on mielestäni täydellinen paketti juuri rantaelämää ja kaupunkikulttuuria, kuten museoita ja gallerioita. Rakastuin boheemeihin kahviloihin ja divareihin, ja pienen etsinnän jälkeen löysin myös suosikkikirpputorini. Kaupungissa pääsee kuitenkin liikkumaan kaikkialle pyörällä ja välimatkat ovat lyhyitä. Asuin itse Florentinen alueella, joka on vielä kehittyvää, mutta opiskelijoiden ja luovan alan ihmisten suosimaa asuinaluetta.

Myöskin Tel Avivin klubikulttuuri on tunnettu ja vaihtoehtoisia klubeja löytyy mukavasti. Kannattaa seurata erityisesti paikallisia Facebook-ryhmiä kuten Secret Tel Aviv parhaiden tapahtumien bongaamiseen.

Kannattaa tutustua tarkemmin juutalaiseen kulttuuriin, ja viettää esimerkiksi Shabattia paikallisen perheen tai kaveriporukan kanssa. Myös yliopistolla on erilaisia ohjelmia, joiden kautta voi tutustua paikallisiin perheisiin ja heidän arkeensa. Vaikka useimmat Tel Avivilaiset ovat maallistuneita, juutalaisuus ohjaa kuitenkin arjen rytmiä ja sen kautta voi tutustua maan ja sen ihmisten historiaan.

Israel on pinta-alaltaan pieni maa, jossa matkustaminen on muusta hintatasosta poiketen yllättävän edullista. Suosittelisinkin hyödyntämään yliopiston lomia vähintäänkin Israelin sisällä matkustamiseen, sillä Israelissa on hienoja vaelluskohteita, mutta myös hienoja kaupunkikohteita kuten Haifa tai Akko. On toki itsestään selvää, että Jerusalemiin ja sen museoihin ja kirkkoihin kannattaa aivan ehdottamasti myös varata hyvin aikaa.

Oma lukunsa on myös Palestiinassa matkustaminen (Gazaa lukuun ottamatta). Niin kuin Israelissakin, Palestiinan puolella on paljon upeita luontokohteita, mutta myös mielenkiintoisia kaupunkeja, joissa on kaikissa oma tunnelmansa. Itse pidin Palestiinassa matkustamista myös hyvänä kontrastina kaikelle pro-Israel keskustelulle, mihin myös toki kohtaa Israelin puolella. Palestiinaan matkustamista ei siis missään nimessä kannata jättää välistä!

Myös naapurimaihin, erityisesti Jordaniaan ja Egyptiin matkustaminen on suhteellisen yksinkertaista, kunhan jaksaa nähdä hieman vaivaa matkustusreittien ja rajaylityksen ennaltasuunnitteluun. Jordanian aavikko Wadi Rum sekä Petra ovat henkeäsalpaavan kauniita kohteita, joihin matkustaminen oli oman vaihtokevääni kohokohtia. Näihin molempiin suosittelisin matkustamista syys-kevät aikavälillä, sillä kesäaikaan matkustaminen voi olla tukavaa sekä isojen turistijoukkojen, että kuumuuden vuoksi. Egyptissä en kerennyt vierailemaan, mutta monet israelilaiset käyvät siellä lomalla ja sukeltamassa, joten jos sinulla on vielä kaikkien edellä mainittujen kohteiden jälkeen aikaa, Egyptiin matkustaminen voi olla hyvä idea.

Vaihtokertomus, Israel, Tel Aviv University, syksy 2018

Ennen lähtöä

Tel Avivin yliopistoon hakeminen tapahtuu normaalin vaihtohaun kautta ja haku on kaikille Helsingin yliopiston tiedekunnille yhteinen. Ns. ensimmäisen hakuvaiheen jälkeen sain meilitse ohjeet, miten hakea Tel Avivin yliopiston sisällä vielä erikseen tiettyyn tiedekuntaan. Tämä prosessi oli melko epämääräinen, eikä kohdeyliopiston henkilökuntakaan tuntunut täysin tietävän, miten prosessi toimii. Hakuvaihe edellytti lisäksi paljon erilaista dokumentaatiota. Näiden täyttämiseen sain kuitenkin aina tarvittaessa apua sekä Helsingin että Tel Avivin yliopiston vaihtokoordinaattoreilta. Tietoa tiedekuntaan hyväksymisestä tuli odottaa melko pitkään, mutta ottaen huomioon, että syyslukukausi Tel Avivissa alkaa vasta lokakuussa, jäi lähtövalmistautumiseen riittävästi aikaa.

Ennen lähtöä tulee tarkistaa, että oma passi on voimassa vielä 6 kuukautta Suomeen palaamisen jälkeen. Lisäksi muutto Israeliin edellyttää viisumin hankkimista, mikä onnistuu Israelin suurlähetystössä Helsingissä. Jos vaihtoajanjakso osuu syksylle, kannattaa viisuminhaussa huomioida suurlähetystön kesäloma-aika elokuun tienoilla. Viisumin ehtii saada hyvissä ajoin vielä syyskuussa, mutta suosittelen olemaan yhteydessä suurlähetystöön jo loppukesästä.

Ennen lähtöä tuli tutustua yliopiston kurssitarjontaan ja tehdä alustavat kurssivalinnat tarjonnan perusteella. Näistä ei kannata ottaa painetta, sillä kursseja pystyi helposti vielä muuttamaan paikan päällä. Kursseja jouduttiin valitettavasti myös perumaan jo lukukauden alettua.

Asunnon etsiminen, saati saaminen osoittautui haastavaksi ennen lähtöä. Tämän vuoksi lensin Tel Aviviin viikko ennen yliopiston orientaatiopäivää, jotta ehdin etsiä asuntoja paikan päällä. Muutama ystäväni asuu Tel Avivissa, joten sain asua ensimmäisen viikon heidän luonaan. Korkean hintatason vuoksi suosittelen varaamaan alkajaisiksi vuoteen esimerkiksi hostellista.

Alkubyrokratia vaihtokohteessa

Ennen lähtöä kannattaa valmistautua siihen, että Israel on erityisesti turvallisuustoimissaan hyvin erilainen valtio kuin Suomi. Tästä johtuen esimerkiksi turva- ja passi-/ viisumitarkastukset lentokentillä ovat äärimmäisen pitkiä ja perusteellisia. Varaa siis aina tuplasti aikaa näitä varten ja pidä etenkin lentokentällä tarvittava dokumentaatio mukana (passin ja viisumin lisäksi esimerkiksi dokumentaatio vaihtoyliopistoon hyväksymisestä ja mahdolliset asumistiedot).

Yliopiston järjestämässä orientaatiotapaamisessa käydään opiskeluun ja kampukseen liittyvä perusinfo läpi, joten suosittelen menemään paikalle. Ekalla viikolla kampuksella on myös erilaisia ruokakojuja ja muita infopisteitä, joista voi hakea itselleen esimerkiksi bussikortin.

Asuminen

Tel Avivin yliopisto ei virallisesti tarjoa vaihtareille asuntoja, vaan jokaisen tulee etsiä asunto itsenäisesti. Pari vaihtokaveriani onnistuivat saamaan asunnon kampukselta. Kampus sijaitsee kuitenkin yli 30min bussimatkan päässä Tel Avivin keskustasta, minkä vuoksi itse etsisin asuntoa lähempää keskustaa ja rantaa.

Hintataso Tel Avivissa on korkeampi kuin Suomessa ja jopa yhteisasumisesta voikin joutua maksamaan yli 1000 euroa. Löysin asuntoni facebook ryhmien kautta, joissa paikalliset tarjoavat asuntojaan lyhyt- tai pitkäaikaisesti vuokralle kohtuulliseen hintaan. Näissä haasteeksi osoittautui Israelin kansalaisuuden puuttuminen, mikä omalla kohdalla edellytti sitä, että Tel Avivissa vakituisesti asuva ystäväni antoi vuokranantajalleni vuokranmaksuni takeeksi omat henkilötietonsa.

Moni vaihtokaveri löysi asuntonsa airbnb:n kautta, mutta näiden hinnat jopa monen hengen kimppakämpissä nousivat yli tuhanteen euroon kuussa. Kannattaakin siis varautua maksamaan asumisesta enemmän kuin Suomessa.

Opiskelu ja opetus

Tel Avivin oikis tarjosi melko rajallisen määrän englanninkielellä opetettuja oikiksen kursseja, minkä vuoksi kaikki oikisvaihtarit olivatkin lähes tulkoon aina samoilla kursseilla. Loput kurssilaisista olivat paikallisia opiskelijoita. Kurssikoot ovat pienempiä kuin mihin olin Helsingin yliopistolla tottunut. Opetus on luentomuotoista, mutta jonkin verran interaktiivisempaa kuin Suomessa.

Ennen lähtöä tehtyihin alustaviin kurssivalintoihin tuli paljon muutoksia paikan päällä, ja ainakin omat ”suosikkikurssit” jouduttiin perumaan. Lukukausi on jaettu kahteen jaksoon, joiden päätteeksi on tenttiviikko. Osa tenteistä oli luokassa suoritettavia essee- tai monivalintatenttejä ja osa etänä suoritettavia kotitenttejä. Tenttiarvostelu oli muistaakseni asteikolla 1-5 ja luokassa suoritettava tentti oli mahdollista uusia ainakin kerran. Tenttimateriaalina toimi pääosin omat luentomuistiinpanot, minkä vuoksi läsnäolo luennoilla on suositeltavaa. Kurssivalintoja tehdessä kannattaa huomioida, että osa vaihtareista (erityisesti kanadalaiset) ovat vaihdossa vain ensimmäisen jakson.

Kampuksella on kirjasto, jossa voi opiskella tai tarvittaessa esimerkiksi tulostaa asiakirjoja. Joissain tenteissä oli sallittua ottaa opiskelumateriaalia painetussa muodossa mukaan, minkä vuoksi tulostaminen saattaa olla tarpeellista.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Israeliin lähtiessä on hyvä ymmärtää juutalaisuuteen kuuluvat erilaiset pyhät, jotka vaikuttavat normaaliin arkeen. Näistä mainitakseni esimerkiksi Yom Kippur -juhla pysäyttää hetkellisesti koko maan. Viikko Israelissa alkaa sunnuntaista, jolloin perjantai on suurimmalla osalla jo vapaa päivä. Perjantai-illalla alkaa sapatin vietto, joka jatkuu kunnes aurinko laskee lauantaina. Suunnitellessa esimerkiksi viikonloppureissuja on hyvä tiedostaa, että suurin osa ravintoloista ja kaupoista on koko sapatin ajan kiinni, eikä julkinen liikenne kulje.

Ravintola- ja yöelämä on Tel Avivissa hyvin vilkasta, mikä näkyy kadunvarsiravintoloiden kuhinana jokaisena viikonpäivänä. Vaikka hintataso onkin hieman korkea, suosittelen ottamaan kaiken irti erityisesti kahviloista ja ravintoloista, sillä etenkin ruoka Tel Avivissa on äärimmäisen herkullista.

Pankkikortit toimivat Tel Avivissa hyvin, mutta esimerkiksi bussissa maksaminen onnistui vain bussikortilla tai käteisellä. Myös Tel Avivin ulkopuolelle mentäessä käteinen voi edelleen joissain paikoissa olla ainut mahdollinen maksuväline. Pankkikorteista suosittelisin hankkimaan Revolut-pankkikortin, jolla korttimaksut onnistuvat edullisilla valuuttakursseilla.

Ruokakaupoissa suurin osa myytävistä elintarvikkeista on varustettu vain hepreankielisillä pakkausmerkinnöillä, minkä vuoksi Google Translate -sovelluksen kuvan avulla kääntäminen osoittautui ainoaksi tavaksi ostaa juoksevan juuston sijasta jogurttia. Tälle sovellukselle iso suositus, ellei hepreankieli ole hallussa jo ennen lähtöä.

Monia varmasti mietityttää Israelin turvallisuustilanne, mikä onkin hyvä tiedostaa ennen lähtöä. Koin Tel Avivin todella turvalliseksi ja esimerkiksi yöllä yksin liikkuminen kadulla oli mielestäni miellyttävämpää kuin Helsingissä. Asuin Tel Avivissa 4 kuukautta, jonka aikana kaupungin turvallisuustilanne nousi puheenaiheeksi kerran. Tämä johtui Gazan ja Israelin välillä ammutuista raketeista. Tel Aviviin tähdätyt raketit saatiin onnistuneesti hajotettua ennen niiden osumista kohteeseen. Tämä kuulostaa suomalaisen korvaan hurjalta ja käsittämättömältä. Paikan päällä tilanteeseen on kuitenkin vaikea suhtautua pelolla, sillä tällaisella tiedolla ei tunnu olevan vaikutusta paikallisiin. Israelin ja erityisesti Tel Avivin turvallisuusjärjestelmä on ensiluokkainen, enkä kertaakaan kokenut oloani turvattomaksi tai uhatuksi. Vaikka maan poliittinen tilanne onkin epävakaa, en jättäisi lähtemättä Tel Avivin tarjoamaan värikkääseen kulttuurikokemukseen, jossa yhdistyvät niin lämpö, pitkät ja surffia puskevat rannat kuin äärimmäiset ruokakokemukset ja uskontoon liittyvät traditiot.

Vaihtokertomus, American University in Cairo, Egypti, kevät 2020

Sain tilaisuuden opiskella keväällä 2020 maisterivaiheen opintojani Kairon amerikkalaisessa yliopistossa. Minulle Egypti ei ollut uusi tuttavuus, vaan olin ollut siellä kaksi kertaa aikaisemmin opintoja tekemässä, mutta vaihto tarjosi silti täysin uudenlaisen kokemuksen ja tutustumisen uuteen alueeseen Kairossa. Erityisen innoissani olin vaihtoyliopistoni kurssitarjonnasta, jonka uskoin olevan arvokas lisä tutkintooni. Valitettavasti kevään 2020 koronapandemian aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi jouduin palaamaan Suomeen jo maaliskuun puolivälissä, mutta onneksi pystyin sujuvasti suorittamaan kurssejani loppuun online-opetuksena, sillä kurssit siirtyivät etäopetukseen.

Ennen lähtöä

Vaihtoyliopistoon hakeminen voi olla pitkä ja stressaava projekti. Itselläni oli ongelmia osan dokumenttien saamisessa, mikä teki prosessista huomattavasti hankalamman. Loppujen lopuksi kaikki onneksi järjestyi, ja kannattaakin pitää pää kylmänä, vaikka yliopisto viestittelisikin lukuisia kertoja samasta asiasta.

Sain hyväksymispäätöksen jo muutamaa kuukautta ennen lähtöäni, mikä jätti mukavasti aikaa valmistautumiseen. Vaihtoyliopisto laittoi ahkerasti viestiä valmisteluihin liittyen ja olikin hyvä, että he lähettivät to do -listan heti hyväksymispäätöksen jälkeen viisumiin, asumiseen ja muihin tärkeisiin asioihin liittyen. Välillä viestit olivat hieman hämmentäviä, mutta tämän vuoksi kysyinkin paljon tarkentavia kysymyksiä. Yhteyshenkilöni AUC:ssä oli oikein ystävällinen ja avulias, joten suosittelen pyytämään apua aina kun jokin epäilyttää.

Mikäli asumuksen hankkii yliopistolta, niin ainoa omalle vastuulle jäävä byrokraattinen asia on viisumi. Minua ohjeistettiin yliopistolta hankkimaan viisumi jo Suomesta käsin, ja sainkin Egyptin suurlähetystöstä 90 päivän viisumin. Viisumiasioissa kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä, sillä sen saamiseen Suomessa voi mennä jopa 3 viikkoa. Sen hankkiminen etukäteen ei kuitenkaan ole täysin välttämätöntä, sillä Egyptistä voi saapuessa lentokentältä ostaa myös 30 päivän turistiviisumin. Tällöin turistiviisumi pitää kuitenkin muuttaa mahdollisimman pian oleskeluluvaksi, mutta tämän AUC tekee todella helpoksi opiskelijalle. Yliopistolla on oma viisumitoimisto, jonka kautta prosessi papereineen ja virastolle kuljetuksineen hoidetaan. En siis itse olisi tarvinnut Suomessa hankittua viisumia loppujen lopuksi lainkaan, mutta se toisaalta teki prosessista vähemmän stressaavan, kun ei tarvinnut murehtia viisumin vanhenemisesta kesken kaiken.

Asuminen

AUC tarjoaa opiskelija-asuntoja kampuksen sisällä ja ulkopuolella sen välittömässä läheisyydessä. Asuntoa hakiessa ihmettelin sitä, ettei asunnoista ja niiden sijainnista ollut juurikaan tietoa saatavilla. Valitsinkin tämän vuoksi ”on campus” asunnon, mutta myöhemmin selvisi, että myös kampuksen ulkopuoliset asunnot ovat todella lähellä, vain noin 5-10 minuutin kävelymatkan päässä. Kampuksella olevat asunnot ovat asuntolatyylisiä huoneita, kun taas ulkopuoliset asunnot ovat hieman tilavampia kämppiä.

Viihdyin yliopiston asuntolassa hyvin ja siellä oli mukavat palvelut, kuten tilava keittiö, pesukoneet ja erillinen opiskeluhuone. Käytännössä kaikki yliopiston asunnot ovat jaettuja, sillä yksiöitä/yhden hengen huoneita on vaikea saada. Huonekaverini oli kuitenkin mukava ja omaa rauhaa riitti hyvin. Sain asuntolasta myös hyviä ystäviä ja teimme yhdessä retkiä Kairon nähtävyyksille.

Asumista suunnitellessa kannattaa huomioida, että yliopisto sijaitsee New Cairossa, noin 30 kilometrin päässä Kairon keskustasta. New Cairo on yksi Kairon lukuisista aavikolle rakennetuista satelliittikaupungeista, ja alue koostuukin lähinnä ostoskeskuksista ja asuntokomplekseista. Alue saattaakin siis tuntua hieman tylsältä, jos on toivonut pääsevänsä suoraan Kairon keskustan hulinaan. Osa opiskelijoista hankkiikin tästä syystä mieluummin itse asunnon keskustasta tai sen läheisiltä alueilta, esimerkiksi Maadista ja Zamalekista. Tällöin tulee kuitenkin ottaa huomioon, että normaalinakin päivänä tuohon 30 kilometrin matkaan voi kulua helposti tunti Kairon kaoottisen liikenteen takia. Ruuka-aikoina matka-aika voi olla jopa kaksi tuntia.

Olen itse Kairossa majoittunut kaksi kertaa keskustassa ja itse koin pitemmän päälle kampuksella asumisen huomattavasti miellyttävämmäksi. Keskusta on erittäin meluinen, mikä tekee varsinkin öisin nukkumisen hankalaksi. Jos asuminen kampuksella ei kuitenkaan tunnu mielekkäältä, niin suosittelen edellä mainittuja Maadia ja Zamalekia, sillä ne ovat ydinkeskustaan verrattuna rauhallisia alueita. Itse koin kuitenkin hyväksi tavaksi keskittyä yliopistolla opintoihin, mutta tehdä muutamia kertoja viikossa päiväretkiä keskustaan ja turistikohteisiin. Hintataso Egyptissä on suomalaiselle alhainen missä ikinä sitten päättääkään asua.

Opiskelu ja opetus

Ensimmäiset kurssivalinnat tein jo ennen vaihtoon lähtöä, sillä alustavaa suunnitelmaa kursseista pyydettiin yliopistolta. International Programs Office myös teki kurssirekisteröinnin puolestani, mikä sujuvoitti vaihdon alkua. Pääsin kaikille valitsemilleni kursseille, mutta valitettavasti kursseista ei ollut etukäteen paljonkaan tietoa saatavilla. Tästä syystä valinta olikin aikamoista arpapeliä, mutta olin lopulta kuitenkin tyytyväinen valintoihini.

Helsingin yliopiston kursseihin verrattuna kurssit ovat melko työläitä. Minun tilanteessani tämä korostui, sillä maisterivaiheen kurssit ovat todella isotöisiä ja niitä olisikin tarkoitus tehdä vain 3 lukukaudessa. Aluksi tuntui kuin olisin hukkunut lukemisiin ja kirjallisiin tehtäviin, joita oli jokaista luentoa varten useita viikossa. Ratkaisin ongelman tiputtamalla yhden kursseista, ja opettelemalla lukumateriaalien silmäilyä ja nopeaa kirjoittamista. Kandivaiheen kurssit ovat kuitenkin työmäärältään paljon kevyempiä, mutta kannattaa henkisesti varautua useisiin kirjallisiin tehtäviin ja pieniin kokeisiin.

Opetuksen laatu vaihteli suuresti opettajien välillä. Ongelmatilanteissa kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä Office of Student Life:n työntekijöihin, jotka voivat auttaa. Kannattaa myös puhua suoraan opettajille, mikäli kysymyksiä herää, sillä suurin osa heistä on avuliaita ja valmiita kuuntelemaan opiskelijoiden toiveita. Vaikka itse olin pääosin tyytyväinen opetukseen, koin hankalaksi sen, etteivät kaikki professorit olleet selkeitä siitä, mitä kurssin suorittaminen vaatii esseiden ja muiden töiden kannalta lukukauden alussa. Tällöin esseet ja esitykset saattoivat tulla lyhyellä varoitusajalla yllätyksenä. Tällöin oli usein mahdollista kuitenkin pyytää lisäaikaa tehtävien tekemiseen.

Vaikka työmäärä olikin suuri, ei arvostelu ole kovin tiukkaa. Suomen akateemisiin vaatimuksiin tottuneelle onkin mielestäni helppo saada hyviä arvosanoja, joten ei kannata pelästyä liikaa aluksi.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Suosittelen Kairoon lähteville opiskelijoille positiivista mieltä ja rentoa asennetta. Egyptissä yleisesti ottaen byrokratia ja hallinnolliset asiat ovat hyvin kankeita ja tämä pätee myös yliopistossa. Ongelmatilanteita saattaa tulla eteen, mutta ne ratkeavat yleensä yllättävänkin helposti. Apua saa myös pyytää aina kun sitä tarvitsee.

Kairossa on paljon tehtävää ja nähtävää, mutta kannattaa myös pitää mielessä, että se on todella suuri ja väkirikas kaupunki. Etenkin keskustassa liikkuminen on hektistä ja välillä myös haastavaa, jo ihan siitä syystä, ettei Kairossa ole suojateitä. Liikkuminen Kairon eri alueiden välillä sujuu omasta kokemuksestani helposti ja edullisesti uber- ja kareem-sovellusten avulla. Sen sijaan valkoisia takseja ja mikrobusseja kannattaa välttää, sillä ne ovat ainakin uudelle tulokkaalle hankalampia. Yliopisto järjestää uusille opiskelijoille muutamia retkiä Kairon nähtävyyksiin lukukauden alussa, mutta myös itse on helppo kierrellä kunhan ottaa kaverin ja terveen järjen mukaan.

Vaihtokertomus, University of Jordan, Amman, Jordania 2019-2020

Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelija

Vietin lukuvuoteni 2019-2020 Erasmus+  global -vaihdossa Jordanian Ammanissa, University of Jordanissa. Opintosuuntani Helsingin yliopistossa ovat sosiaalityö valtiotieteellisessä ja Lähi-idän alue- ja kulttuuritutkimus humanistisessa tiedekunnassa. Hain vaihto-ohjemaan valtiotieteellisen opinto-oikeudellani syksyllä 2018 ja sain hyväksynnän Helsingin yliopistosta marras-joulukuun aikana. Hyväksyntää University of Jordanista sain odottaa kesään 2019 asti.

 

Kuva: Leena Sillanpää

Byrokratia

Ennen lukukauden alkua kävin rekisteröitymässä yliopistolla International Affairs Unitissa sekä kielikeskuksessa. Ilmoittautuminen oli yksinkertaista, koska opiskelin syyslukukaudella ainoastaan arabiaa vieraana kielenä, joten henkilökunnan ei tarvinnut auttaa minua valikoimaan kursseja koko yliopiston kurssivalikoimasta.

Olin vaihdossa kaksi lukukautta, mutta minulle oli alun perin myönnetty vaihtopaikka vain syyslukukaudeksi. Syksyn aikana päädyin kuitenkin siihen, että haluan jäädä Ammaniin kevätlukukaudeksi ja sain sovittua Helsingin yliopiston liikkuvuuspalvelujen kanssa, että jään Jordaniaan vielä toiseksi lukukaudeksi, vaikka vaihdon pidentäminen ei yleensä ole mahdollista Helsingin yliopiston vaihtosopimusten kautta EU:n ulkopuolissa vaihtokohteissa. University of Jordanissa tämä ei vaatinut minulta muita toimenpiteitä kuin tavanomaisen ilmoittautumisen kevään kursseille lukukauden alussa.

International Affairs Unit avusti opiskelijoita myös viisumien kanssa joskin informaatio oli toisinaan ristiriitaista. Maahan saapuessa tulijan täytyy maksaa viisumimaksu ja ensimmäinen viisumi on voimassa kuukauden. Kuukauden jälkeen viisumin voi uusia kahdeksi kuukaudeksi oman alueen poliisiasemalla ja jälleen kahden kuukauden jälkeen viisumia haetaan Tla Al-Alin poliisiaseman Borders and Residence Departmentissa, jossa prosessista maksetaan yksi dinaari. Viisumin valmistumiseen menee noin kaksi viikkoa, jonka jälkeen viisumi tulee noutaa samasta yksiköstä.

Pakkaaminen

Pakkaaminen tuo Ammanin ilmastosta johtuen mukanaan omat haasteensa. Syyslukukauden alkaessa lämpötila oli jatkuvasti yli 30 astetta, mutta lämmöstä huolimatta yliopistolla teki mieli pukeutua peittävästi. Joulukuusta maaliskuuhun talvitakille on käyttöä. Vedenpitävä parkatakki pysyi minulla päällä toisinaan jopa sisällä, sillä kylminä päivinä sisä- ja ulkolämpötilan välillä ei ollut suurta eroa. Mukaan kannattaa siis pakata jonkin verran lämmintä vaatetta, vaikkakin lisää saa tarvittaessa hankittua edullisesti esimerkiksi Friday Marketilta.

Asuminen

Asuin aluksi Airbnb-asunnossa pari viikkoa, jonka jälkeen sovin vuokranantajan kanssa saman asunnon vuokraamisesta yksityisesti 200 dinaarilla kuussa. Lisäksi maksettavaksi tulivat vesi, sähkö ja kaasu. Asunto sijaitsi Abdalissa, aivan suositun Lweibdehin alueen vieressä. Koska rakennus luokiteltiin teollisuusrakennukseksi sijaintinsa takia, sähkölaskut nousivat talvella aikaisemmasta noin 20 dinaarista kuussa yli 100 dinaariin. Epäilin myös, että sähköä varastetaan, sillä tämä on Jordaniassa varsin yleistä. Tämä johti siihen, että muutin maaliskuussa uuteen asuntoon Shmeisanin alueelle. Uudessa asunnossani vuokra oli 250 dinaaria, mutta laski alle 200 dinaariin korona-tilanteen myötä.

Asunnon löytäminen Ammanissa on helppoa ja erilaisia asumismuotoja on tarjolla paljon. Opiskelijoille on huoneistohotellien kaltaisia asuntoloita yliopiston ulkopuolella, mutta myös yksityisen vuokra-asunnon tai -huoneen löytäminen on helppoa esimerkiksi OpenSooq-sovelluksen kautta. Vuokrasopimukset ovat usein epävirallisia ja toisinaan jopa suullisia.

Asuntoa valitessa kannattaa olla tarkkana erityisesti asunnon lämpöeristysten suhteen. Pääsääntöisesti talot Jordaniassa ovat huonosti eristettyjä tai eristystä ei ole lainkaan. Talvet Ammanissa ovat kuitenkin kylmiä, jolloin myös sisällä on koko ajan kylmä. Lämmitysvaihtoehtoina tarjolla on asunnosta riippuen siirrettäviä kaasu- ja sähkölämmittimiä sekä ilmastointilaitteet.

Asuinalueena Shmeisani oli erinomainen. Kaikki palvelut sijaitsivat kävelymatkan päästä ja alue oli siisti ja hyvin huollettu. Myös lenkillä sai käydä rauhassa tavallisissa urheiluvaatteissa ilman sen suurempaa huomiota. Abdalissa tämä sen sijaan ei ollut mahdollista, vaan pukeutumiseen täytyi kiinnittää erityistä huomiota.

Kuva: Leena Sillanpää

Turvallisuus

Jordania on maana ulkomaalaiselle erittäin turvallinen – myös valtaväestöstä poikkeavalle naiselle. En pelännyt liikkua yksin ulkona edes pimeällä sen enempää kuin Suomessakaan. Maalaisjärkeä täytyy kuitenkin käyttää, sillä Ammanissa asuinalueet ovat eriytyneitä ja paikalliset kehottivatkin minua menemästä Itä-Ammaniin, joka alaa Wasat Al-Baladista eli Downtownista. Lisäksi maan sisällä matkustaessa on syytä muistaa, että Amman nähdään modernina ja avarakatseisena maan muihin osiin verrattuna.

Seksuaalinen häirintä on asia, jolta ei Ammanissa kävellessä valitettavasti voi välttyä. Tätä kohdistuu kaikkiin naisiin, mutta todennäköisesti valtaväestöstä poikkeava nainen herättää kadulla erityisen paljon huomiota. Kokemani häirintä jäi aina verbaaliselle tasolle. Kuulemani mukaan paikallinen poliisi suhtautuu häirintätilanteisiin vakavasti, kun uhri on ulkomaalainen.

Opiskelu yliopistolla

University of Jordan on amerikkalaistyylinen kampus muureineen. Kaikki yliopiston tiedekunnat ovat saman kampusalueen sisällä. Kampus itsessään on kuin pieni kaupunki, josta löytyvät opetustilat, kirjasto, lukuisia pieniä kauppoja ja ravintoloita, urheilustadioni, harrastustoimintatiloja, pankkeja, optikkoja ja klinikka opiskelijoille.

Kielikeskuksella minut sijoitettiin kielikokeen perusteella yhdeksästä tasosta tasolle 5. Ryhmäämme opetti yhteensä kolme opettajaa kuudessa eri osa-alueessa, jotka olivat puhuminen, kirjoittaminen, lukeminen, kuuntelu, kielioppi ja sanomalehtitekstit. Tämän lisäksi viikoittain oli arabian puhekieleen keskittyvä tunti, mutta myös silloin opettaja puhui fushaa, joten yliopistolta puhekieltä ei minuun juurikaan tarttunut. Lukukauden aikana kehityin selvästi kirjoittamisessa, lukemisessa ja kuuntelussa, mutta en juurikaan puhumisessa, sillä ryhmässämme oli noin 20 opiskelijaa ja usein vain puheliaimmat olivat äänessä. Opettajat olivat kannustavia ja ystävällisiä, mutta opetus itsessään oli toisinaan yksitoikkoista, esimerkiksi uutisotsikoiden kääntämistä viikosta toiseen sanomalehtiteksteihin keskittyvillä tunneilla.

Tammikuun alussa aloitin arabian puhekielen yksityistunnit samassa yksityisessä kielikoulussa, jossa olin opiskellut myös ennen ensimmäisen lukukauden alkua. Ennen kevätlukukauden alkua ehdin opiskella kielikoulussa noin kuukauden ja varmistuin päätöksestäni, etten jatka arabian opiskelua yliopistolla vaan otan kursseja esimerkiksi sosiaalitieteistä, sillä koin kielitaitoni kehittyvän tehokkaammin yksityisessä kielikoulussa.

Otin UJ:ssa kaksi sosiaalityön maisterikurssia sekä yhden sukupuolentutkimuksen maisterikurssin. Kutakuinkin kaikki UJ:n maisterivaiheen kurssit ovat arabiankielisiä, mutta kokeiltuani muutamaa luentoa, huomasin pystyväni seuraamaan luentoja arabiaksi siihen asti karttuneella kielitaidollani. Kävin myös ennen luentojen aloittamista juttelemassa kaikille opettajille. Luentoni olivat iltaisin, joten pystyin jatkamaan puhekielen opiskelua yksityisessä kielikoulussa aamuisin. Arabian opettajani myös auttoi minua tarvittaessa luennoilla käytetyn sanaston ymmärtämisessä. Kursseilla tehtiin pääsääntöisesti ainakin yksi esitelmä ja kurssin lopussa oli kirjallinen loppukuulustelu.

 

Vapaa-aika

Lähdin Jordaniaan jo elokuussa 2019, vaikka tiedossa oli, että lukukauden UJ:ssa oli määrä alkaa vasta syyskuun alussa. Ensimmäisen viikon aikana kiersin maata ja lomailin. Ehdin vierailla Ammanissa, Petrassa, Aqabassa ja Wadi Rumin autiomaassa – ja rakastua Jordanian kauneuteen. Wadi Rumin veroista ei ole toista. Sinne olen palannut toistamiseenkin Jordaniassa oleskeluni aikana ja jokaisen Jordaniassa matkustavan täytyisi ehdottomasti kokea auringonlasku autiomaassa ja viettää yö nukkuen makuupussissa tähtitaivaan alla.

Jordaniassa on valtava määrä kohteita, joihin on mahdollista tehdä Ammanista viikonloppu- tai päiväretkiä. Kävin itse Kuolleella merellä grillaamassa ja Jordan Valleyssa poimimassa munakoisoja sekä Saltissa ja Um Qaisissa päiväretkillä. Tein kaikki retket itsenäisesti tai paikallisten ystävien kanssa. Facebookissa on myös useita vaellusryhmiä, joiden mukaan on mahdollista ilmoittautua pientä maksua vastaan. Myös yliopiston kielikeskus on toisinaan järjestänyt retkiä, mutta oman syyslukukauteni aikana retkiä ei syystä tai toisesta järjestetty.

Ammanissa on vilkas yöelämätarjonta, joskin tarjonta keskittyy ravintoloihin, baareihin ja shisha-kahviloihin, ei niinkään yökerhoihin. Ulkona syöminen on selvästi Suomea halvempaa, mutta alkoholi kutakuinkin samoissa hinnoissa.

Myös liikuntaharrastusvaihtoehtoja on paljon, mutta ne ovat pääsääntöisesti varsin kalliita. Kävin tasokkaalla kuntosalilla, jossa ei ollut erillisiä vuoroja naisille ja miehille. Kuuden kuukauden jäsenyys maksoi noin 300 dinaaria. Erityisesti yliopiston läheisyydessä on tarjolla halvempia vaihtoehtoja, mutta saleilla on usein aikarajoituksia miesten ja naisten vuorojen takia. Myös urheiluotteluita eri lajeissa järjestetään säännöllisesti. Kävin esimerkiksi katsomassa koripalloa Al Hussein Sport Cityssä. Erityisesti tunnelma Al-Wehdat -joukkueen peleissä on kokemisen arvoinen!

Yliopistolla on erilaisia harrastusmahdollisuuksia opiskelijoille. Tarjolla oli esimerkiksi musiikkia, kuvataidetta ja arabialaista kalligrafiaa. Harrastuskerhoista informoidaan kuitenkin heikosti, joten on opiskelijan oman kiinnostuksen varassa ottaa niistä selvää. Kielikeskus järjesti opiskelijoille tuntien ulkopuolella dabkea kerran viikossa. Lisäksi lukukauden alussa on mahdollista kielikeskuksen rekisteröitymisen yhteydessä ilmoittautua Language Partner -ohjelmaan, jossa kielikeskus muodostaa pareja vaihto-opiskelijoista ja paikallisista opiskelijoista kielen harjoittelemiseksi. Minusta ja kielikaveristani tuli ystäviä ja vietimme toisinaan aikaa myös yliopiston ulkopuolella.

 

Kuva: Leena Sillanpää

Terveys

Yliopistolla on tarjolla ilmainen klinikka opiskelijoille, mutta käytin yksityisiä terveyspalveluja, joka minulla oli Suomesta kattava matkavakuutus. Maksoin kulut itse ja hain jälkeenpäin hyvitystä vakuutusyhtiöstä. Käytin terveyspalveluja useaan otteeseen, koska sairastelin syksyn aikana paljon. Nyt jälkeenpäin olen todennut, että syynä oli todennäköisesti se, että harjasin hampaat hanavedellä. En siis suosittele kokeilemaan!

Hoitokulttuuri Jordaniassa on varsin erilainen kuin Suomessa. Kun hakeuduin yksityiseen sairaalaan kuumeen ja turvonneiden nielurisojen takia, minut otettiin sisään ensiapuun. Lääkäri totesi ilman laboratoriokokeita, että tarvitsevan antibioottia, jota annettiinkin seuraavaksi suoraan suoneen sekä kuuri mukaan kotona jatkettavaksi. Sama kaava toistui myös erikoislääkärin vastaanotolla sekä kaiken huipuksi apteekin tiskillä, jossa avualias apteekkari olisi mielellään myynyt minulle antibiootteja ilman reseptiä kokeiltuaan lämmintä otsaani (toim. huom. Minulla ei tuolloin ollut kuumetta). Lopulta päädyin siihen, että paras tapa toimia on käydä ensin omatoimisesti yksityisessä laboratoriossa ja mennä tulosten kanssa lääkärin vastaanotolle.

Valuutta ja hinnat

Jordanian valuutta on dinaari ja sen arvo on korkea, jopa vahvempi kuin dollarin. Tästä ja korkeista veroista johtuen hinnat Jordaniassa ovat varsin korkeita. Ruokaa ostaessa tuntui yleensä, että peruselintarvikkeet olivat Suomea kalliimpia, lukuun ottamatta jordanialaisia hedelmiä ja vihanneksia. Sen sijaan ravintolassa syöminen oli pääsääntöisesti Suomea halvempaa. Yliopistolla on opiskelijoille myös erittäin edullinen lounasravintola.

Koska julkista liikennettä ei oikeastaan ole, helpoin tapa liikkua paikasta toiseen on taksi. Taksi kannattaa tilata Uberin tai Careemin kautta, jottei joudu riitelemään kuskin kanssa hinnasta. Taksi ovat pääsääntöisesti hyvin edullisia. Noin 1,5-3 dinaarilla pääsee Ammanin sisällä lähes minne vain. Asuessani Abdalissa, kuljin yliopistolle bussilla, jossa matka maksoi vain 0,60 dinaaria/matka. Busseille ei kuitenkaan ole aikatauluja ja niitä voi ruuhkan takia joutua ottamaan kauan.

Dinaareja voi nostaa minkä tahansa paikallisen pankin automaatista suomalaisella pankkikortilla. Myös kampusalueella on useita pankkiautomaatteja. Käytin pääsääntöisesti Kuwait Bankia edullisten nostomaksujen takia. Halvin vaihtoehto on silti tuoda käteisenä euroja Suomesta ja vaihtaa nämä dinaareiksi rahanvaihtotoimistossa. Pankkikortti käy Jordaniassa usein maksuvälineenä, mutta tästä huolimatta käteisellä maksaminen on selvästi yleisin maksutapa.

Korona ja etäopiskelu

Maaliskuun 13. päivä 2020 hallitus ilmoitti, että kaikki yksityinen ja julkinen opetus kaikilla opetusasteilla keskeytetään. Vain muutamia päiviä tämän jälkeen ilmoitettiin, että myös harrastus- ja liikuntapaikat suljetaan. Tämän jälkeen oli vuorossa lentokenttä lähteviltä ja saapuvilta lennoilta. Seuraavaksi hallitus julisti ensimmäisen ulkonaliikkumiskiellon, joka kesti lähes viikon. Tänä aikana kaikki kaupat olivat kiinni, myös ruokakaupat. Hallitus yritti valmistella mekanismia, jolla ruokaa olisi toimitettu ihmisille kotiin ilman, että kukaan poistuu kotoa. Kun ulkonaliikkumiskielto raukesi 24. maaliskuuta, hallitus jakoi ihmisille leipää busseista, mutta kaupat pysyivät kiinni. Ihmisten turhautuminen alkoi kärjistyä tietyillä alueilla levottomuuksiksi, joita kuvaavat videot levisivät sosiaalisessa mediassa. Tämän myötä hallitus myöntyi avaamaan pienet ruokakaupat.

Pohdin kaikkia vaihtoehtoja punnitessani jäänkö Jordaniaan vai lähdenkö kohti Suomea. Suomen Beirutin suurlähetystö tiedotti satunnaisesti tarjolla olevista lennoista, joilla maasta olisi mahdollista lähteä. Jordaniaan jääminen ei tuntunut riskittömältä, mutta ei myöskään lentäminen Suomeen, jossa odottaisi vielä Jordaniaa paljon suurempi tartuntariski. Päätinkin jäädä Jordaniaan ja pian ulkonaliikkumiskiellosta tuli arkea. Ulkonaliikkumiskielto oli voimassa aina alkaen klo. 18 illalla ja päättyen klo. 10 seuraavana aamuna. Päivän aikana kotoa sai poistua vain välttämättömien asioiden hoitamiseksi ja autojen käyttö oli kielletty. Pääsääntöisesti ulkonaliikkumiskielto julistettiin aina myös viikonlopuksi sekä toisinaan myös useamman päivän ajaksi.

Jatkoin arabian opiskelua Skypen kautta ja osallistuin yliopiston online-luennoilla Zoomissa. Yliopisto-opiskelun jatkaminen osoittautui kuitenkin varsin vaikeaksi, koska kurssien rakenne ja vaadittavat tehtävät eivät tuntuneet olevan selkeitä edes opettajille itselleen. Tämä tuntuukin olevan yksi suurimmista eroista yliopisto-opetukseen Suomessa: Kursseilla ei ole selkeää rakennetta eikä arvosanojen määräytymisestä aina ole selkeää tietoa.

Opettajat olivat kuitenkin joustavia tilanteeni suhteen ja sain sovittua sosiaalityön opettajien kanssa, että voin suorittaa kurssit loppuun esseillä. Opiskelun lisäksi arkeni koostui liikunnasta (ulkona juosten tai katolla jumpaten), kokkailusta sekä tuhansista ja taas tuhansista Skypessä vietetystä minuuteista perheen ja ystävien kanssa jutellen.

Lopuksi

Karanteenin aikana ehdin nähdä Jordanian kevään ja jopa nauttia siitä. Pyrin ottamaan karanteenista irti sen mitä voin, sillä olinhan yksi onnekkaista – olin toistaiseksi terve, karanteenissa turvallisissa olosuhteissa, pystyin jatkamaan opiskeluja sekä nauttimaan samaan aikaan auringosta. Olin myös onnekas siinä suhteessa, että ehdin viettää Jordaniassa lähes 8 kuukautta ennen koronan puhkeamista.

Jordania on äärimmäisen kaunis maa ja mielenkiintoinen yhteiskunta, jonka geopoliittista sijaintia on toisinaan verrattu myrskyn silmään. Edes vuoden aikana maasta ei tutkittava loppunut. Jordania on helpohkon murteensa takia myös erinomainen kohde arabian puhekielen opiskeluun.

 

Kuvat: Leena Sillanpää

Vaihtokertomus, University of Namibia (UNAM), kevät 2019

Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan opiskelija

Olin vaihdossa Namibiassa, Windhoekissa keväällä 2019, mikä tarkoittikin päiväntasaajan sillä puolella syyslukukautta. Vaihtoyliopisto oli UNAM eli University of Namibia.

(University of Namibia) 

Ennen lähtöä. Sain kuulla, että Helsingin yliopisto oli valinnut minut vaihtoon muistaakseni jo maaliskuussa 2018. Sen jälkeen alkoi hakeminen kohdeyliopistoon, mikä olikin pitkä prosessi. Toimitin saamieni ohjeiden mukaisesti hakemukset liikkuvuuspalveluille, josta ne lähetettiin UNAMille. Meidän piti kuitenkin myös tehdä sähköinen hakemus, koska he ovat ilmeisesti siirtymässä sähköiseen käytäntöön. Sain hakemukset valmiiksi jo muistaakseni toukokuussa, mutta hyväksymispäätös Namibian yliopistolta tuli vasta marraskuussa, minkä eteen piti lähettää muutamia kyselyviestejä paikalliselle vaihtarivastaavalle. Tässä sainkin jo esimakua siitä, miten asiat Namibiassa toimivat 😀

Kun vaihtoon lähtö oli vihdoin varmaa, aloin hakea Namibiaan viisumia, joka todellakin kannattaa hakea ajoissa. Itselläni viisumin hakeminen tapahtui todella sutjakkaasti, mutta tämä olikin enemmän poikkeus kuin sääntö. Toinen Helsingistä lähtenyt vaihtari ei saanut lopullista viisumia koskaan, ja ne vaihtarit, jotka hakivat viisumia vasta Namibiassa, saivat sen vasta kolmen kuukauden ja lukuisten virastovierailujen jälkeen. Viisumin lisäksi varasimme nopeasti myös lentoliput. Ostimme menopaluun ja itse en kyllä tätä suosittele, ellet oikeasti tiedä, että sinun täytyy juuri tuolloin olla takaisin Suomessa; itse olisin voinut jäädä Namibiaan pidemmäksikin aikaa.

(UNAM kampus ennen lukukauden alkua)

Saapuminen vaihtokohteeseen. Saavuimme vaihtokohteeseen yhdessä toisen Helsingin vaihtarin kanssa lauantaina 19.1.2019. Olimme mielestämme sopineet vaihtarivastaava Aune Samin kanssa, että tulemme tuolloin Namibiaan, ja he olivat luvanneet tulla lentokentälle vastaan. Ketään ei siellä kuitenkaan ollut ja noin puolen tunnin kuluttua otimme itse taksin kohti UNAMia. Perille päästyämme huomasimme, että yliopisto olikin täysin tyhjä, eikä siellä ollut mikään paikka auki, koska lukukausi ei ollut vielä kunnolla alkanut ja oli viikonloppu. Löysimme kuitenkin onneksi naisen, joka tiesi Aunen ja sai hänen tavoitettua. Pian Aune tulikin meitä auttamaan ja sai meille järjestettyä huoneet Vanhasta hostellista, mikä oli ehkä hieman vaikeaa, koska yliopistolla ei tosiaan ollut ketään vielä töissä, varsinkaan viikonloppuna. Tämän takia kannattaakin varmistaa useaan otteeseen, milloin olette saapumassa Namibiaan, jotta lentokenttäkyydit ja alkujärjestelyt sujuisivat paremmin.

(Hostellin käytävät ja paviaani)

Asuminen. Saimme huoneet Vanhasta hostellista. Olimme tosiaan tulleen yliopistolle kaksi viikkoa ennen kuin luennot alkoivat, joten hostelli oli täysin autio (lukuun ottamatta siellä vierailevia paviaaneja), siivoamatta ja hieman remontin keskellä. Kun kuitenkin huoneensa sai siivottua ja hostelliin alkoi tulla lisää väkeä, siitä tuli oikein mukava asuinsija.

Mitään ruuanlaittovälineitä tai jääkaappia meillä ei kuitenkaan ollut. Meille oli luvattu kyllä jääkaapit, mutta kahden rikkinäisen laitteen jälkeen kävimme ostamassa uuden, koska kesällä oli hyvin kuuma, eikä mikään ruoka tahtonut säilyä pitkään ilman jääkaappia. Toiset vaihtarit saivat lopulta kaksi jääkaappia hostellin puolesta, mutta siihen meni 1-4 kuukautta. Suomen vaihtarit ostivat myös keittolevyjä, joita käytimme yhdessä.

(Matkalla Windhoekin keskustaan)

Opiskelujen alkaminen. Ensimmäisenä yliopiston rekisteröitymispäivänä kampuksen elämä muuttui täysin. Tapasimme aamulla Aunen, joka laittoi rekisteröintiprosessin käyntiin, minkä jälkeen meidän piti kulkea ympäri kampusta ilmoittautumassa kursseille ja hostelliin. Joka paikkaan oli pitkät jonot, mutta meille vaihtareille kokemus oli kuitenkin varmasti helpompi, koska saimme mukaamme avustavan opiskelijan, joka veti meidät pitkien jonojen ohi. Mukaan kannattaa varata jotain pientä evästä, koska jonottelussa voi tulla nälkä. Homma oli kuitenkin hoidettu iltapäivään mennessä, jolloin meillä oli vihdoin lukujärjestyksetkin selvillä.

Rekisteröitymispäivä on aika sekava, varsinkin jos on juuri saapunut maahan. Prosessia helpottaa, jos sinulla on valmiiksi jo Suomessa printatut dokumentit, (joita en nyt kaikkia muista) mutta ainakin kopio passista, hyväksymiskirje, opintosuoritusote ja opintosuunnitelma (kurssien tiedot, jotka aiot ottaa) kannattaa varata mukaan. Itse suosittelen Foundations of Oshiwambo kurssia J Kursseja voi vielä muuttaa tiettyyn päivään mennessä, mutta se vaatii taas odottelua ja jonotusta, joten parempi, jos saa kerralla hommat hoidettua.

(Auringonlasku UNAMilla)

Opiskelu ja opetus. Opiskelu UNAMissa riippuu paljon kursseista, mitä valitset. Jos haluaa suoriutua helpolla, kannattaa ottaa ensimmäisen vuoden kursseja, jotka vastaavat monissa määrin Suomen lukiotasoa. Kolmannen ja neljännen vuoden kursseilla on jo paljon enemmän tekemistä ja tiedonhakua, joten niiden kurssien läpipääsyyn pitää tehdä jo enemmän töitä.

Opetuskin riippuu paljon kurssista ja opettajasta. Itselleni sattui onneksi kursseja, joilla oli oikein mukavat opettajat. He saattavat kysellä paljonkin Suomen asioista verrattuna Namibiaan, joten siihen voi varautua. Jotkut opettajat osasivat rakentaa kurssinsa selkeiksi kokonaisuuksiksi, mutta toiset taas antoivat koko ajan uusia tehtäviä, mitä piti tehdä, eikä kurssin suorittamisvaatimuksista aivan ottanut selvää.

(Sossusvlei, deadvlei)

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville. Luonnollisesti turvallisuus oli Namibiassa paljon enemmän mielessä kuin Suomessa. Ainoa asia, mitä todella kaipasinkin Suomesta, oli vapaus liikkua miten ja milloin halusin, yksin ja turvallisesti. Kuitenkin perus maalaisjärjellä pääsee hyvin pitkälle ja aika pian tottuu uusiin käyttäytymismalleihin.

Taksien käytöstä moni varoitteli, emmekä käyttäneet normaaleja takseja ensimmäisen parin viikon aikana – tilasimme aina tutun kuskin puhelimitse. Kun paikat alkoivat kuitenkin tulla tutuiksi, aloimme käyttää normitakseja päiväsaikaan, mikä helpotti elämää huomattavasti, koska tilattavilla takseilla kesti kauan ajaa UNAMille hakemaan meitä ja ne ovat kalliimpia. Pimeän aikaan en kuitenkaan missään nimessä ottaisi normaalia taksia varsinkaan yksin, koska vaikka suurin osa kuskeista onkin hyviä ihmisiä, siellä on myös kuskeja, jotka ottavat tilaisuudesta hyödyn irti.

Aktiviteettien puolesta UNAMilla on erilaisia opiskelija kerhoja, joihin voi osallistua, mutta itse en liittynyt mihinkään niistä. Windhoekissa järjestetään mielestäni paljon tapahtumia, mistä nautin kovasti. Erityisesti pari kertaa kuussa järjestettävä City Market kannattaa testata ja erilaisiin musiikkitapahtumiin osallistua. Myös Katuturasta löytyvä kapana-paikka on mahtava.

Vaihtokohteena Namibia on silmiä avaava ja odottamaton. Uusi erilainen kulttuuri vaatii sopeutumista, joten matkan aikana oppii hurjasti maailmasta, muista ihmisistä ja itsestä. En jättäisi kokemusta pois mistään hinnasta.

 

 

Vaihtokertomus, University of Stellenbosch, kevät 2019

Matemaattis-luonnontieteiden opiskelija

Ennen lähtöä ja alkubyrokratiaa kohteessa

Etelä-Afrikkaan lähtöön kannattaa orientoitua melko aikaisin. Selvitä ainakin mitkä rokotteet sinulla on ennestään ja mitä tarvitset matkaan (riippuen aiotko matkustaa Afrikassa laajemmin). Joidenkin rokotesarjojen ottaminen pitää aloittaa puoli vuotta ennen matkaa. Myös viisumia kannattaa hakea ajoissa. Itse jätin hakemuksen 3kk ennen lähtöä ja sain sen viimeisenä arkipäivänä ennen matkaa. Viisumin ja rokotusten lisäksi tarvitset matkaan mukaan suomalaisen ja eteläafrikkalaisen vakuutuksen (Momentum), sekä vaihtoon hyväksymistodistuksen. Stellenboschin yliopistoon minun piti tehdä monta versiota opintosuunnitelmasta, mutta lopulta mikään niistä ei ollut kiveen hakattu, vaan kursseja pystyi vielä “shoppailemaan” ensimmäisellä viikolla.

Asuminen

Asuminen – Stellenbosch University

Kun olet saanut tiedon vaihtopaikasta, voit hakea yliopiston eri asuntoloihin. Asuntolavaihtoehtoina olivat ainakin Academia, Concordia ja Russell Bottman. Academia on vaihto-opiskelijoiden suosima ja suurin asuntola-alue, jossa majoituin myös itse. Academia on kuin varakkaiden kaunis vankila, joka on ympäröity korkeilla aidoilla ja sisään pääsee sormenjäljellä. Academia koostuu blockeista eli minikerrostaloista (23 kpl), joissa kussakin asuu vähintään 24 opiskelijaa. Vaihto-opiskelijat asuvat omissa blockeissaan, jossa jokaisella on oma huone ja kylpyhuone, keittiö jaetaan yhden samansukupuolisen kanssa ja olohuone seitsemän kansainvälisen opiskelijan kanssa. Jotkin huoneistot olivat hieman meluisampia kuin toiset, mutta pääasiassa yöt saa nukuttua hyvin, eikä asuntola-asumista tule kavahtaa. Itselläni tuli alkuun olo kuin olisin elänyt Jenkkien high school-leffassa, mutta positiivisella tavalla.

Yliopiston käytäntönä on, että asuntolaan tulee hankkia lähes kaikki irtaimisto itse. Kannattaa hankkia yhdessä kämppisten kanssa ja käyttötavarat ovat muutenkin melko halpoja. Yliopistolta voi myös vuokrata vuodevaatteet ja keittiötarvikkeet hieman ylihintaan. Asuntolan kalusteet uusittiin vuoden 2019 alussa, ja siivoojat käyvät kolmesti viikossa siivoamassa yhteiset tilat. Siitä huolimatta hyönteisiä eksyy sisälle usein, kuten muuallakin subtropiikissa. Kesällä asuntolat kuumenevat kiitettävästi ja talvella sisällä taas on hyvinkin viileää olemattoman lämmityksen ansiosta, joten kannattaa pakata myös villasukat ja villapaidat mukaan!

Academian alueella on opiskelutilat, ulkokuntosali, monitoimihalli, pieni ruokala, pesula, Concordia-asuntola ja paljon tilaa viettää aikaa ja lukuisia grillipaikkoja. Grillaus eli braai on tärkeä osa eteläafrikkalaista kulttuuria, ja lähes joka ilta jossain on grilli kuumana ja musiikki soi pitkään yöhön. Asuntolaelämä on muutenkin sosiaalista ja aktiivista. Kämppiksiä tulee nähtyä paljon ja aktiviteetteja on valtavasti. Academialla on esimerkiksi oma lentopallokerho, latinotanssitunteja ja kansainvälinen ruokailtama.

Kampus, opiskelu ja opetus

Kampus, opiskelu ja opetus – Stellenbosch University

Stellenboschin kampus on erittäin kaunis ja kattaa puoli kaupunkia. Siirtomaaherrojen patsaita näkyy vielä ympäri kaupunkia, mutta äskettäin yliopistorakennusten ympäröimälle keskusaukiolle on tullut myös värillisten naisten monumentti. Kampuksen keskellä on Student Center Neelsie, joka tarjoaa kaiken mitä opiskelija tarvitsee: lukuisat lounaspaikat, opiskelutilat, kahvilat, leffateatterin, kirjakaupat, kampaajan, pankit, postin jne. Kaupunki on kompakti ja käveltävä ja kampuksella törmää vähän väliä tuttuihin.

Stellenboschin yliopisto on kaksikielinen, kursseja on tarjolla sekä englanniksi että afrikaansiksi. Englanti saa koko ajan vahvempaa asemaa tasa-arvon nimissä, mutta välillä englanninkielisilläkin kursseilla käydään pitkiäkin keskusteluja afrikaansiksi. Kursseja voi valita joko vaihto-opiskelijoille suunnattuja GEP (Global educational program) -kursseja tai kaikille avoimia “mainstream” kursseja. GEP kurssit käsittelevät usein eteläafrikkalaista yhteiskuntaa tai ovat kielikursseja. GEP kurssit ovat huomattavasti “mainstream” kursseja helpompia ja niitä saa olla maksimissaan puolet suoritetuista opintopisteistä.

Stellenboschin kurssit ovat pääasiassa Helsingin Yliopiston kursseja vaativampia ja joskus ensimmäisenkin vuoden kursseilla voi joutua tekemään paljon töitä. Paikallinen opiskelukulttuuri on hyvin intensiivinen, kokeiden aikaan opiskelutilat ovat 24/7 auki ja monet opiskelevat läpi yön. Kurssien opetustyylit vaihtelevat huomattavasti. Yhdellä kurssillani luennoitsija saneli muistiinpanot, toisella oli itseohjautuva “flipped classroom” approach ja kolmannella kirjoitimme innovatiivisia ryhmäesseitä jopa 20 hengen ryhmissä. Kurssien arvostelu on melko tiukka: karkeasti yleistettynä työmäärällä, jolla HY:llä saa vitosen, saa Stellenboschissa noin 65/100 (läpipääsyn raja 50/100). Vaikka koulu voi olla haastavaa, apua ja tutoreita on tarjolla runsaasti, ja aina löytää oikean henkilön, jolle puhua. Professorit ja henkilökunta ovat helposti lähestyttäviä ja auttavat mielellään kaikissa vaikeissa tilanteissa, sillä paikalliset opiskelijat ovat nuorempia ja tarvitsevat enemmän ohjausta.

Opiskelijaelämä ja aktiviteetit

 Opiskelijaelämä on Stellenboschissa aktiivista ja jokaiselle on mistä valita. ISOS on vaihto-opiskelijoiden organisaatio, joka järjestää tervetuliais-illallisen ja retkiä lähikohteisiin. Yliopistolla on kerhoja eli societies joka lähtöön: surffaus, viininmaistelu, meditaatio, ratsastus, patikointi ja valokuvaus muutaman mainitakseni. Societeissä tutustuu mukavasti paikallisiin yhteisen aktiviteetin kautta. Stellenbosch tarjoaa myös halpoja baareja, hienoja ravintoloita, kotoisia kahviloita ja upeat urheilumahdollisuudet. Kampuksella on joka viikko tapahtumia, kuten kirppareita, koiraterapiaa, hyväntekeväisyystempauksia, väittelyitä, asuntolatapahtumia, musiikkiesityksiä ja juhlia. Stellenboschin ympäristössä on paljon nähtävää ja koettavaa, kuten markkinoita pikkukaupungeissa ja erinomaiset patikointimaastot lähivuorilla. Alue on tunnettu viinitiloistaan ja viininmaistelu on hyvin edullista. Hintataso on muutenkin suomalaisittain hyvin kohtuullinen, varsinkin kun yliopisto maksaa asuntola-asumisen. Kapkaupunkiin on Uberilla noin 50 minuutin matka ja kyyti maksaa noin 30 euroa. Julkiseen liikenteeseen kuuluu minibussit ja juna Kapkaupunkiin, mutta liikennöinti on epäsäännöllistä ja varovaisuutta on hyvä noudattaa. Paikalliset eivät suosittele julkista liikennettä ulkomaalaisille sen vaarallisuuden vuoksi, mutta osa vaihtareista kokeili esimerkiksi junaa kokemuksen vuoksi.

Stellenbosch University

Turvallisuus ja hyvä tietää- asiaa

Etelä-afrikka on maailman epätasa-arvoisin yhteiskunta, mikä aiheuttaa rikollisuutta ja edellyttää varovaisuutta matkailijalta. Kannustan ehdottomasti tutustumaan maan historiaan ja poliittiseen tilanteeseen ennen vaihtoa, mikä auttaa ymmärtämään paikallista yhteiskuntaa ja näin vaihdosta saa enemmän irti. Stellenbosch on kuitenkin kuin turvallinen kupla ja hyvin eurooppalainen kaupunki, mikä vähentää turvallisuusriskejä ja lieventää kulttuurishokkia.

Kampuksella toimii Campus Security, joka päivystää illalla kaduilla ja johon voi aina ottaa yhteyttä. Yliopisto ottaa turvallisuuden äärimmäisen vakavasti, mutta turvallisuusohjeita ei tarvitse säikähtää. Itse en koskaan tuntenut oloa turvattomaksi kampuksella. Yksin liikkumista pimeän jälkeen ei suositella, mutta Uberit kaupungin sisällä ovat erittäin halpoja. Pyörän voi vuokrata yliopistolta, ja koin tämän lisäävän huomattavasti liikkumisenvapauttani esimerkiksi tullessani tennistreeneistä illalla. Monet vaihto-opiskelijat vuokrasivat myös auton, mikä oli suhteellisen halpaa, mutta kannattaa huomioida vasemmanpuoleinen liikenne.

Internet on maassa hyvin kallista. Googlen palveluihin ja paikalliseen Moodleen pääsee ilmaiseksi koulun verkossa, mutta esimerkiksi sarjojen katsominen saattaa mennä opiskelijabudjetin yli. Valtiollinen sähköyhtiö Eskom sääntelee sähköä kriittisinä aikoina, minkä seurauksena sähköt voivat olla poikki jopa 8 tuntia päivässä (myös jääkaappi ja netti). Oman vaihtoni aikana tätä kesti yhteensä kolme viikkoa eri pätkissä. Yliopistolla ja joillain kaupoilla on generaattorit, joten välillä elämä voi jatkua katkoksesta huolimatta.

Paikalliset ovat erittäin ystävällisiä sekä heihin on helppo tutustua. Jokainen vaihtari saa yliopistolta paikallisen Matiebuddyn (kaikkia Stellessä opiskelevia kutsutaan Matieiksi), jonka kautta voi saada ensikosketuksen paikalliseen kulttuuriin. Kannattaa hankkia ystäviä ennakkoluulottomasti ja laajalti eri taustoista. Yliopisto tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet vapaaehtoistyöhön lähialueiden alakouluissa. Suosittelen kokemaan eteläafrikkalaista kulttuuria sen kaikissa muodoissa, matkustamaan ympäri maata ja poistumaan Stellenboschin kuplasta tarpeeksi usein. Maalaisjärjellä pärjää pitkälle ja löytää tasapainon autenttisten kokemuksien ja turvallisuuden kanssa.

Vaihtokertomus, University of Jordan, Jordania, syksy 2018

humanistisen tiedekunnan opiskelija

Olin syksyn 2018 vaihdossa University of Jordanissa Ammanissa. Opiskelin kokoaikaisesti arabiaa yliopiston kielikeskuksessa.

Ennen lähtöä

Ennen lähtöä sain vaihtoyliopistostani hyväksymiskirjeen sähköpostiini. Sain ohjeeksi saapua Jordaniaan viikkoa ennen virallisen opetuksen alkua yliopistoon rekisteröitymisen ja muiden käytännön asioiden hoitamiseksi. Lopulta kuitenkin opetus alkoi yliopistolla ilmoitettua myöhemmin ja vietin Ammanissa noin puolitoista viikkoa ennen sen alkamista. Ennen vaihtoa yritin kysellä tarkempia tietoja ja ohjeita opetukseen ja käytännön asioihin liittyen University of Jordanin kansainvälisten asioiden toimistolta, mutta sähköposteihini vastattiin välillä huonosti ja epäselvästi. Osa kysymyksistä jäi ilman vastausta.

Alkubyrokratia University of Jordanissa

Lukukauden aluksi kielikeskuksen toimistossa piti käydä rekisteröitymässä opiskelijaksi. Tähän tarvittiin mukaan passi. University of Jordanin opiskelijakorttia varten tarvittiin myös kuva itsestä. Kielitoimistossa rekisteröitymisen lisäksi lukukauden alussa olisi pitänyt suorittaa rekisteröityminen myös yliopiston kansainvälisten asioiden toimistossa. Itse kuulin tästä kavereiltani vasta muutamaa viikkoa myöhemmin. Kukaan kielikeskuksen toimistosta tai muusta henkilökunnasta ei maininnut asiasta mitään. Lukukauden lopussa osa opiskelijoista ei edelleenkään ollut käynyt rekisteröitymässä kansainvälisten asioiden toimistossa, sillä he eivät tienneet, että heidän olisi pitänyt tehdä niin. Muutenkin informaatio liikkui yliopiston sisällä välillä huonosti, eikä meille aina tiedotettu kaikista asioista kunnolla. Vaihtareiden ei tarvinnut ilmoittautua Ammanissa kaupungin asukkaaksi eikä poliisille. Mukaan Jordaniaan kannattaa ottaa ainakin pari passikuvaa, sillä välillä niitä tarvittiin erilaisiin lomakkeisiin liitteiksi.

Asuminen Ammanissa

Asunnon löytäminen Ammanissa ei ollut loppujen lopuksi kovin vaikeaa, vaikka aluksi se jännittikin. Yliopiston läheisyydestä löytyy paljon vapaita asuntoja ja asuntoja tarjoavia yrityksiä. Asuntoja voi yrittää myös etsiä Facebook-ryhmistä. Vaihtoehtoja Ammanista löytyy niin kämppisasumiseen kuin yksinasumiseenkin. Yliopiston lähellä kohtuukuntoisten yksiöiden hinnat vaihtelevat 240–340 dinaarin välillä. Huoneen jaetusta asunnosta voi saada 150 dinaarilla. Asuntojen hinnat ovat korkeampia lähempänä keskustaa ja trendikkäillä alueilla, kuten Jabal Ammanissa tai Jabal Al Webdeh’ssä. Itse päätin asua yliopiston lähellä Jubeihassa välttääkseni päivittäisen ruuhkassa istumisen.

Jossain opiskelijoiden asuntoloissa on määritelty naisille kotiintuloajat. Itselläni ei näin onneksi ollut. Rajoituksia kuitenkin oli vastakkaista sukupuolta olevien vieraiden kotiin kutsumisen suhteen. Esimerkiksi miespuoleista luokkakaveriani kiellettiin tulemasta käymään asunnollani. Ainoastaan oman aviopuolison tai sukulaisen vierailu olisi sallittu. Kaikkialla säännöt eivät kuitenkaan ole yhtä tiukat, ja yksi kavereistani sai majoitettua Jordaniaan vierailemaan tulleen poikaystävänsä omalla asunnollaan.

Arabian opiskelu ja opetus

Opiskelin arabiaa yliopiston kielikeskuksessa kokoaikaisesti. Oppitunteja oli joka päivä kello 9–13. Tunnit oli jaoteltu eri aineisiin, joita olivat lukeminen, kirjoittaminen, kuuntelu, keskustelu, sanomalehdet ja puhekieli. Lukukauden alussa kaikki opiskelijat tekivät arabian kielen tasotestin, jonka mukaan meidät jaettiin eri tasoryhmiin. Tasotesti oli mielestäni ja useiden muiden opiskelijoiden mielestä hieman huono, eikä se antanut opiskelijoiden kielitaidosta täysin realistista kuvaa. Ensimmäisten päivien aikana omaa ryhmää sai kuitenkin vaihtaa, jos tunsi joutuneensa liian vaikealle tai liian helpolle tasolle. Itse olin tasolla viisi, ja kaikki opetuksemme oli arabiaksi. Ryhmällämme oli neljä eri opettajaa. Kaksi opettajista olivat mielestäni erittäin mukavia ja ammattitaitoisia, mutta kahden muun kanssa oli välillä ongelmia. Toisinaan yksi opettajista saattoi kadota kesken tunnin puoleksi tunniksi ilmoittamatta sen kummemmin mitään. Lisäksi hän vaikutti välillä hyvin epämotivoituneelta opettamaan meitä, eikä hän yleensä korjannut virheitämme tunneilla. Osa opiskelijoista vältteli tämän opettajan tunteja. Kahden muun opettajan tunneilla minulla oli kuitenkin lähes aina kivaa, ja tunsin oppivani niillä.

Läksyjä oli välillä. Lukukauden aikana oli välikoe sekä loppukoe. Kurssin lopullinen arvosana muodostui kokeiden tuloksista ja yleisestä tuntiaktiivisuudesta. Monet opiskelijoista lunttasivat kokeiden aikana, eivätkä kaikki opettajat olleet kiinnostuneita puuttumaan asiaan. Yleisesti ottaen toivoisin kielikeskuksen päivättävän opetusmateriaalejaan ja joitakin opetusmetodeja. Mielestäni oppikirja oli hieman ajastaan jälkeenjäänyt.

Mainitsemistani puutteista huolimatta opin arabiaa vaihtoni aikana. Puhun sitä nyt huomattavasti aiempaa paremmin. Siinä mielessä voin siis suositella University of Jordanin kielikeskusta arabian opiskeluun. Kun kuuntelee arabiankielistä puhetta neljä tuntia päivässä ja sen lisäksi harjoittelee vähän vapaa-ajalla, niin siitä jää väkisinkin jotain mieleen. Vaihtoni tavoitteena oli oppia puhumaan arabiaa paremmin, ja voin sanoa saavuttaneeni tämän tavoitteen. Osittainen kiitos tästä kuuluu myös kielikaverilleni, jonka kanssa san harjoitella arabian puhumista käytännössä. Jordaniassa läheskään kaikki ihmiset eivät puhu englantia kovin hyvin, joten kieltä tulee harjoiteltua siellä väkisinkin myös arjessa. Sen vuoksi maa on hyvä paikka arabian opiskeluun.

Vapaa-aika ja opiskelijaelämä

Viikonloppuisin yliopisto järjesti vaihtareille retkiä eri puolille Jordaniaa. Tarjolla oli muun muassa retket maan tunnetuimpiin turistikohteisiin Jerashiin, Wadi Rumiin, Aqabaan ja Petraan. Retket olivat muuten ilmaisia, mutta pääsylippujen hinnat ja lounas piti maksaa itse. Yliopiston retkillä oli helppo päästä näkemään Jordaniaa eri puolilta. Suosittelen kuitenkin myös liikkumaan ja matkustelemaan Jordaniassa itsenäisesti, sillä mielestäni niin oppii itse enemmän.  Kävin esimerkiksi yksin Petrassa päivämatkalla Ammanista, ja kavereiden kanssa kävimme Al Saltissa ja Madabassa.

Yliopisto järjesti vaihtareille myös oppituntien jälkeisiä aktiviteetteja, kuten arabialaisen dabke-tanssin opetusta. Muuten vapaa-ajalla menimme kavereiden kanssa usein ravintoloihin syömään tai kahville. Ammanissa on lukuisia ostoskeskuksia, joihin paikalliset menevät viettämään aikaa. Ammanista löytyy joitakin pubeja ja baareja, ja sen lisäksi kaupungissa on paljon alkoholin myyntiin erikoistuneita pikkukauppoja. Alkoholi on kuitenkin maassa kallista.

Vapaa-ajan aktiviteetteja suunnitellessa kannattaa huomioida, että Amman on autoilukaupunki, ja jalkaisin paikasta toiseen liikkuminen on usein vaikeaa. Liikennettä on paljon, ja kävelyteitä ei usein ole. Katuja ylittäessä kannattaa siis olla tarkkana, sillä välillä autot saattavat ajaa yllättävänkin lujaa.  Ammanissa on paljon takseja, ja Uber- ja Careem-sovelluksia käytetään yleisesti. Kaupungissa liikkuu myös joitakin busseja, mutta niistä ei löydy selkeitä karttoja tai aikatauluja. Yliopiston pääportilta pääsee bussilla helposti Dakhileyya-liikenneympyrään ja Sweileh-liikenneympyrään. Näistä taas löytyy jatkoyhteyksiä muihin paikkoihin ja kaupunkeihin. Oikeaan bussiin löytää kysymällä.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Yleisesti ottaen Ammanin ja Jordanian turvallisuustaso on vakaa ja hyvä. Ihmiset kuitenkin tuijottavat ulkomaalaisia paljon. Pukeutumisena suosin pitkiä housuja ja t-paitaa tai pitkähihaista paitaa. Monet paikallisista naisista pukeutuvat peittävästi ja käyttävät huivia. Jos haluaa välttää ylimääräistä huomiota, ei kannata käyttää shortseja tai lyhyitä hameita. Useat paikallisista naisista eivät liiku yksin ulkona pimeän jälkeen, mutta ainakaan minulla ei liittynyt asiaan mitään ongelmaa. Tosin myöhään illalla tai yöllä ulkona liikkuessani olin kavereideni kanssa.

Vessojen taso on Jordaniassa yleisesti ottaen huono. Myös yliopiston vessat olivat epäsiistejä, eikä niissä ollut koskaan paperia, paitsi arvovieraiden saapuessa kielikeskukselle. Käsisaippuakin puuttui usein. Jostain kumman syystä naisten vessat olivat välillä lukossa, ja vahtimestaria piti pyytää avaamaan ovi, jos halusi käydä vessassa. Kehotan kaikkia Jordaniaan lähteviä kuljettamaan aina mukanaan pientä pakettia nenäliinoja ja kosteuspyyhkeitä. Tämä parantaa vessakokemusta huomattavasti.

University of Jordanin kampuksella on terveydenhoitoklinikka, jota myös vaihtarit saivat tarvittaessa käyttää. Minulle ei koskaan tullut tarvetta käydä lääkärillä, mutta kavereideni mukaan klinikan palvelut toimivat ihan hyvin. Vaikka kesäisin Jordaniassa on kuuma, talvet saattavat olla yllättävänkin koleita. Asunnot ovat huonosti eristettyjä, minkä vuoksi sisällä on talvella kylmä. Tätä varten on siis hyvä varata lämpimiä vaatteita mukaan.

Jordanian hintataso on lähellä Suomea. Jotkin asiat ovat maassa halvempia kun taas toiset ovat Suomea kalliimpia. Saamani Erasmus Global -tuki kuitenkin riitti opintotuen kanssa hyvin vaihdon kustantamiseen. Asumiseen ja elämiseen Jordaniassa on hyvä varata noin 700 euroa kuukautta kohden.

Pienistä koettelemuksista huolimatta vaihtoni oli kuitenkin ainutlaatuinen ja hyödyllinen kokemus. Sain paljon ulkomaalaisia ja joitakin paikallisiakin kavereita, ja opin tuntemaan jordanialaista kulttuuria. Mikäli Lähi-itä ja arabian opiskelu kiinnostavat, Jordaniaan kannattaa lähteä.

 

Vaihtokertomus, Hebrew University of Jerusalem, Israel, kevät 2018

valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelija

Ennen lähtöä

Hebrew Universityn kevätlukukausi alkaa helmikuun lopussa ja sain hyväksymistiedon hyvissä ajoin, jo marraskuun lopulla. Mukana tuli kattavat ohjeet siitä miten toimia seuraavaksi. Ainoa asia, jonka suhteen oli hiukan epäselvyyksiä, olivat arabian ja heprean kielen kurssit. Itse halusin opiskella arabiaa yliopistolla. Koska arabiaa ei tarjottu alkeistasolla kevätlukukaudella, arabian kielen opiskelijat joutuivat tekemään eräänlaisen tasokokeen/kyselylomakkeen, joiden tulosten saamisessa kesti. Onneksi HebrewU:lla on erittäin pätevä Admissions Coordinator, joka ystävällisesti auttoi minua selvittämään myös kielikurssiasioita. Häneen kannattaa olla muutenkin paljon yhteydessä, sillä hän auttoi suunnattomasti muissakin yliopistoon, asumiseen ja opintoihin liittyvissä asioissa. HebrewU järjesti myös orientaatio-webinaarin tammikuussa ennen vaihtoon lähtöä, josta sai paljon hyödyllistä tietoa kurssivalintoihin ja yleisiin asioihin liittyen.

Kun saavuin Jerusalemiin, otin taksin yliopistolle joka sijaitsee liitetyn itä-Jerusalemin puolella. Alkubyrokratia yliopistolla sujui nopeasti, sillä saavuin päivän myöhemmin kuin suurin osa muista vaihto-opiskelijoista. Menin Rothberg International Schoolin toimistolle, ja hoidin Admissions Coordinatorin kanssa asiat liittyen esimerkiksi asuntoon ja orientaatioon. Minulla oli seuraavana päivänä tapaaminen opinto-ohjaajani kanssa sekä harjoitteluohjaajani kanssa. HebrewU:ssa kursseille ei pääse ilmoittautumisjärjestyksessä, vaan opinto-ohjaajani kanssa sovimme yhdessä lopullisista kurssivalinnoista. Ensimmäinen viikko yliopistolla on niin sanottu ”shopping week”, jonka aikana voi kokeilla haluamiaan kursseja ja sen jälkeen voi vahvistaa kurssit. Tein myös harjoittelun Harry S. Truman instituutissa, jonka hankkimisessa harjoitteluohjaajani auttoi. Harjoittelu itsessään on mielenkiintoinen kokemus, mutta omaa aktiivisuutta vaaditaan harjoitteluohjaajan kanssa. Lisäksi harjoittelusta saa opintopisteitä, mutta se vaatii jonkun verran aikaa (vähintään 8h/vko), ja oma harjoitteluni vaati myös kovaa panostusta.

Jerusalemissa ei tarvitse ilmoittautua kaupungin asukkaaksi kenellekään viralliselle taholle. HebrewU tarjoaa opiskelijoilleen vakuutusta terveydenhuoltoon, joka on tosin hintava. Vakuutus ei yllä myöskään miehitetyille alueille, kuten Länsirannalle. Itse otin matkavakuutuksen Suomesta ja ilmoitin yliopistolle että matkavakuutukseni on niin kattava, etten tarvitse HebrewU:n vakuutusta, enkä tosin onneksi ole sitä vielä joutunut testaamaan. Vakuutuskortti, passi (tai kuva passista) ja opiskelijakortti kannattaa aina pitää matkassa mukana Jerusalemissa, Israelissa ja Palestiinassa!

Asuminen

HebrewU tarjoaa opiskelijoilleen jaettuja asuntoloita kampuksen läheltä itä-Jerusalemissa. Itse asuin näissä asuntoloissa mikä oli toisaalta hienoa, koska ystäväni asuivat kaikki samassa talossa. Lisäksi se oli stressittömämpää sillä asunnon etsiminen Jerusalemissa on paikoin työlästä. Toisaalta taas asuntola on melko kallis (600$/kk), ja luulen että olisin voinut löytää halvemman asunnon samalta alueelta, joka olisi lisäksi ollut paremmassa kunnossa. Asuntolan moraalinen ongelma itselleni oli myös se, että se sijaitsee niin sanotun ”green linen” takana, mikä tarkoittaa sitä, että kansainvälisen lain vastaisesti asuntolat ovat miehitetyillä alueilla ja kuitenkin israelilaisen yliopiston omistuksessa.

HebrewU:lla on kolme asuntolaa yliopiston lähellä, ja koska uusin asuntola oli täynnä, päädyin asumaan vanhempiin rakennuksiin, jotka olivat melko huonossa kunnossa. Kannattaa varautua myös siihen, että opiskelijat joutuvat ostamaan kaiken asuntoon, mukaan lukien peitot, keittiövälineet ja siivousvälineet. Tosin yliopisto vihjasi, että tämä saattaa muuttua ensi vuonna. Sekä asuntoloissa että yliopistolla on jonkin verran turvallisuusjärjestelyjä, ja opiskelijakorttia kysytään miltei joka kerta rakennukseen mennessä.

Opiskelu ja opetus

Opiskelu HebrewU:ssa seuraa melko erilaista rytmiä kuin Helsingin yliopistossa. Rothberg International Schoolissa, jossa suurin osa vaihto-opiskelijoiden kursseista on, luokat ovat pieniä ja opiskelijoita kannustetaan aktiivisuuteen. Minulla oli myös yksi kurssi HebrewU:n ”facultyn” puolelta, joka seuraa eri aikataulua kuin Rothbergin kurssit. Itse opiskelin Jerusalemissa lähinnä Lähi-Idän politiikkaa ja arabiaa, ja minulla oli monta kurssia Arabi-Israel-konfliktin historiasta, Palestiinan historiasta sekä Lähi-Idän sosiologiasta. Sanoisin että opiskelutahdissa ei ole kovin suurta eroa. Opiskelijoita vaaditaan lukemaan lukuisia artikkeleita eri kursseille, mikä on se eniten aikaa vievä osuus. Lisäksi oma harjoitteluni vei paljon aikaa, joskus myös enemmän kuin 8h/viikko. Minulla oli harjoittelu mukaan lukien 6 kurssia, joka on Suomen opintopisteissä 30 opintopistettä, ja opiskeltavaa riitti. HebrewU suosittelee opiskelijoilleen keskimäärin viittä kurssia per lukukausi. Sanoisin että arvosteluprosessi yliopistolla on opettajasta ja kurssista riippuen erilaista, mutta jos lukee läksynsä ja tekee muistiinpanoja luennolla, kaikilla kursseilla pärjää oikein hyvin. HebrewU:ssa arvosteluprosessi koostuu yleensä koko lukukauden panoksesta (10% läsnäolo, ja esimerkiksi 40% välikoe ja 50% loppukoe). Opiskelutyyli ja kurssit ovat myös saaneet joitain yhdysvaltalaisia vaikutteita, sillä jotkut opettajat ovat opettaneet Yhdysvalloissa, ja opiskelijoita sieltä on myös paljon.

Jos haluaa opiskella asioita liittyen konfliktiin, kannattaa muistaa että opettajilla yliopistossa on aina oma näkökulmansa sillä he elävät konfliktia, eivät pelkästään opeta sitä. Ylipäätään opiskelu yliopistolla on ollut hienoa, rankkaa, ja äärimmäisen mielenkiintoista, sillä se on auttanut minua kehittämään kriittistä silmää. Olen kaiken kaikkiaan oppinut todella paljon, ennen kaikkea sellaisista asioista jotka ovat todella kaukana kaikesta tutusta ja Suomen kontekstista. Opettajat ja Rothbergin henkilökunta ottavat myös paljon henkilökohtaista kontaktia opiskelijoihin, antavat palautetta ja tukea, mistä itse pidin opiskelussa eniten. Toinen lempiasiani HebrewU:ssa oli se, että kampus on todella viihtyisä ja kaunis!

Opiskelijaelämä HebrewU:ssa on todella aktiivista, ja tapahtumia riittää miltei joka viikko. Yliopiston kautta löytää sapatti-illallisia, juhlia, keskustelutilaisuuksia ja muita tapahtumia. Rothberg järjestää myös vaellusretkiä Israelissa joihin en tosin itse osallistunut, mutta kuulin monilta ystäviltäni, että ne olivat todella hyviä retkiä. Kannattaa liittyä Rothberg International Schoolin fb-sivulle, sieltä löytyy kaikki informaatio. Osallistuin aluksi muutamaan tapahtumaan, mutta jonkin ajan jälkeen keskityin muihin asioihin. Vapaa-aikaa riittää opiskeluista huolimatta, sillä ainakin kevätlukukaudelle osuu monia juutalaisia juhlapyhiä, jolloin yliopisto on kiinni.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Jerusalem on uniikki kaupunki sekä Israelissa että muualla. Arki siellä on erilaista, ja sen huomaa jo ensimmäisellä viikolla, kun lähes koko kaupunki hiljenee viettämään sapattia sekä palestiinalaisten lepopäivää, perjantaita. Julkinen liikenne ei kulje, kaupat ovat kiinni ja yliopisto on kiinni. Ennen sapattia kannattaa siis ostaa kaikki tarvittava viikonlopuksi! Tämä oli minulle alussa vaikea muistaa, mutta siihen tottuu nopeasti. Toisaalta itä-Jerusalemissa ja Damaskoksen portin lähellä kaikki on lauantaisin auki, sillä palestiinalaiset eivät vietä sapattia, ja olenkin tottunut viettämään sapattini itä-Jerusalemin kahviloissa ja kirjakaupoissa. Kannattaa käydä kurkkaamassa ”The international bookshop”: tarjoaa loistavaa kahvia ja kirjallisuutta!

Lisäksi jos haluaa vierailla miehitetyllä Länsirannalla, lauantai on siihen oivallinen päivä, sillä arabibussit kulkevat sapatista huolimatta. Ainakin Betlehem, Ramallah ja Nablus ovat ihania kaupunkeja ja nopeasti saavutettavissa paikallisbussilla (jos ei ole ruuhkaa). Jerusalemin uskonnollinen merkitys ei luultavasti tule kenellekään yllätyksenä, ja kaupungissa on paljon uskonnollisia tapahtumia ja juhlia. Uskonnolla on todella tärkeä rooli ihmisten elämässä, ja esimerkiksi ultra-ortodoksisilla alueilla sekä tietenkin vanhan kaupungin pyhillä paikoilla, tulee kunnioittaa pukeutumissääntöjä ja muita tapoja. Sekulaarille ihmisille sopeutuminen voi aluksi olla hiukan haastavaa, mutta Jerusalemissa on myös hyvin sekulaareja asuinalueita, kuten First Station joka on auki läpi koko sapatin. Lisäksi kaupungin uskonnolliseen luonteeseen kannattaa yrittää suhtautua positiivisesti: se avaa todella uusia perspektiivejä, ainakin omaan kokemukseeni.

Jerusalemissa panostetaan paljon turvallisuuteen. Poliiseja ja sotilaita on kaikkialla, ja miltei yhteenkään rakennukseen ei pääse sisään kulkematta ensin metallinpaljastimesta. En ole kuitenkaan tuntenut oloani turvattomaksi Jerusalemissa, epävakaasta poliittisesta tilanteesta huolimatta. Yliopistolla järjestetään turvallisuusorientaatio ensimmäisenä päivänä, mistä oli jonkin verran hyötyä. Asioita joita kannattaa muistaa turvallisuuden kannalta: pidä passi mukana tarkastuspisteillä, ja uskonnollisten juhlapyhien aikana kannattaa kiinnittää enemmän huomiota ympäristöön. Älä myöskään kuvaa sotilaita tai tarkastuspisteitä, ellet halua menettää puhelintasi. Aina kannattaa olla varovainen, muttei vainoharhainen! Jerusalem on mielenkiintoinen ympäristö, ja jos pitää mielen avoinna, kokemuksesta saa eniten irti.

Israel ylipäätään on kallis maa, ja vaikka Jerusalem ei ole yhtä kallis kuin esimerkiksi Tel Aviv, se on silti hintava. Eniten rahaa minulla on mennyt luultavasti ruokaan, se on yhtä kallista tai paikoin jopa kalliimpaa kuin Suomessa. Itä-Jerusalemissa Damaskoksen portin lähellä on huomattavasti halvempaa kuin muualla Jerusalemissa, ja olenkin käynyt siellä tekemässä ruokaostokseni. Yliopistolla ei myöskään ole opiskelijaruokailua, jota olen jäänyt kovasti kaipaamaan Helsingin yliopistossa. Matkustaminen on luultavasti ainoa halpa kustannus maassa, kaikki muu on aika lailla samalla hintatasolla kuin Suomessa.

Sopeutuminen elämään Jerusalemissa on ollut paikoin vaikeaa, mutta myös todella palkitsevaa. Olen oppinut enemmän kuin olisin koskaan osannut arvata, enkä pelkästään yliopistolla. Israelilaisilla on todella erilainen mentaliteetti, johon kyllä tottuu. Vaikka Jerusalemin oikeistolaiset arvot eivät sovi omaan maailmankuvaani, sitä kaikkea on ollut hyvin kiinnostavaa seurata. Jerusalem on täynnä elämää ja haasteita, ja kaikki siellä on erilaista ja ainutlaatuista.

Vaihtokertomus, Tel Avivin yliopisto, Israel, syksy 2017

Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelija

Ennen vaihtoa

Vaihtopaikan saaminen ja itse hakuprosessi sujuivat ilman suurempia ongelmia. Kerättäviä dokumentteja oli tosin melko paljon, mutta apua oli aina saatavilla sekä Helsingin yliopiston päästä että Tel Avivin yliopistoltakin. Henkilökunta vastasi hyvällä aikataululla ja sain aina vastauksen kysymyksiini. Lisäksi apua tarjosivat myös aiemmin vaihdossa olleet lähtötuutorit.

Ennen vaihtoon lähtemistä tehdään alustava kurssisuunnitelma, joka lähetetään vaihtokoordinaattorille. Vinkkini on, että valitsee hieman enemmän kursseja, kuin mitä todellisuudessa aikoo suorittaa. Tuo alustava kurssisuunnitelma muuttuu todennäköisesti matkan aikana, jos ei sinun puolesta niin yliopiston puolesta.

Viisumin saa hoidettua Israelin Suomen suurlähetystössä ja lentolippuvaihtoehtojakin on tarjolla helposti ja melko edullisestikin. Asunnon hommaaminen etukäteen tuntui melko haastavalta, joten päätin viettää ensimmäiset viikot hostellissa ja etsiä sieltä käsin asuntoa. Näin tekivät monet muutkin vaihtoon lähteneet opiskelijat. Hostellissa tapasinkin monia tulevia opiskelukavereitani.

(Tästä prosessista on kirjoitushetkellä kulunut jo miltei kaksi vuotta, joten voi myös olla, että aika kultaa muistot ja toisinaan asioiden hoitaminen aiheuttikin harmaita hiuksia.)

Lähtiessäni Israeliin jotkut tutut olivat huolissaan alueen turvallisuustilanteesta ja kyselivät paljon siitä, onko Israelissa turvallista. Vastaukseni on, että kyllä, Israelissa on turvallista. Etenkin Tel Aviv on kaupunki, jossa alueen epävakaisuus ei juurikaan näy eikä sitä koe. Myös muissa Israelin kaupungeissa on turvallista. Lisäksi Palestiinan puolellakin on turvallista (tai rehellisemmin sanottuna – siellä on turvallista minulle, sillä en ole palestiinalainen.) Gaza on kuitenkin oma lukunsa ja onkin hyvä huomauttaa, että Gazan tilanne, joka on monella tavalla järkyttävä humanitaarinen kriisi, ei missään nimessä ole kokonaiskuva Palestiinan ja Israelin välisestä tilanteesta.

Opiskelu Tel Avivin yliopistossa

Eri ryhmillä ja oppiaineilla tuntui olevan hyvin erilaisia orientaatiojaksoja yliopistolla. Kauppatieteiden tiedekunnassa opiskelleiden tuttujeni orientaatio vaikutti erittäin hyvin organisoidulta, kun taas yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan orientaatio oli mahdutettu yhteen iltapäivään ja siitä jäi kaoottinen kuva. Siellä tapasi kuitenkin muitakin opiskelijoita samassa tilanteessa ja se onkin ehkä paras vertaistuki ja apu, jota itse koin saavani. Sain kuitenkin orientaatiossa vastaukset kysymyksiini ja koordinaattori kyllä vastasi aina hänelle lähetettyihin viesteihin. Orientaatiosta jäi silti sellainen olo, että sen olisi voinut järjestää paremminkin.

Kurssiaikatauluissa tapahtui alustavien suunnitelmien jälkeen aika paljon muutoksia, ja monen ongelma olikin, että kurssit, joille olisi halunnut, olivatkin päällekkäin. Näin kävi minullekin, ja vaikka jouduinkin luopumaan muutamista kiinnostavista kursseista, niin pääsin niille kursseille, joille olin toivonutkin pääseväni. Todennäköisesti lopullinen lukujärjestyksesi on valmis vasta pari viikkoa lukukauden alkamisesta, mutta älä stressaa, näin on tilanne varmasti muidenkin vaihto-opiskelijoiden kohdalla. Pääosin opettajat ovat ymmärtäväisiä, mutta saattavat ilmaista asiansa toisinaan vähän tökerösti. Toisinaan tuntui, että vaihtokoordinaattori ja opettajat eivät kommunikoineet keskenään kovin selkeästi. Kannattaa olla itse aktiivinen ja laittaa viestiä opettajille tai koordinaattorille, kun epäselvyyden hetki tulee.

Opiskelilja-arkeni oli hyvin samankaltaista kuin Helsingissäkin. Pyöräilin yliopistolle 3-5 kertaa viikossa, kävin luennoilla ja opiskelin kirjastossa. Tel Avivin yliopisto on iso ja arvostettu koulu, mutta ikävöin toisinaan omaa kotiyliopistoani Helsingissä. Olen tottunut opiskelemaan seminaareissa ja kirjoittamaan paljon niin sanottuja reflektiopapereita, joiden myötä käsiteltäviä aiheita pohdittiin syvällisemmin, mutta Tel Avivin yliopistossa kurssini pohjautuivat professoreiden luentoihin eikä asioista keskusteltu seminaari-tyyppiseen tapaan.

Kurssien taso vaihteli hieman, mutta pääasiassa olin hyvin tyytyväinen saamaani opetukseen. Opetus oli kaikesta huolimatta tehokasta ja asioissa edettiin nopealla tahdilla. Kurssisuoritukset vaihtelivat, joillakin kursseilla loppukokeena oli monivalintatentti ja joillakin laajempi essee/tutkimustehtävä. Kampusalue oli viihtyisä ja kirjastofasiliteetit hyviä opiskelua ajatellen.

Tel Avivin rantamaisemaa.

Elämää Tel Avivissa

Tel Aviviin on helppo ihastua, sillä kaupunki on täynnä viihtyisiä ravintoiloita ja kahviloita, kilometrejä pitkä hiekkaranta tarjoaa mahdollisuudet auringonpalvontaan ja surffaukseen, ihmiset ovat monesti avuliaita ja avoimia keskustelemaan. Tel Aviv on melko kallis kaupunki, mutta suosittelen siitä huolimatta ottamaan siitä ilon irti ja viettämään aikaa hummus-paikoissa, kahviloissa ja Carmel Marketin pikkukujilla.

Tel Aviv on kuitenkin kupla, jonka sisällä on helppo unohtaa Israelin harjoittama miehityspolitiikka Palestiinalaisalueilla sekä maan muut ongelmat niin suhteessa sen naapurivaltioihin Lähi-idässä kuin oman maan sisälläkin. Tämä teki Tel Avivissa elämisen ja olemisen itselleni problemaattiseksi. Joka kerta lukiessani uutisista Gazan väkivaltaisuuksista tai Länsirannalla tapahtuneista yhteenotoista pysähdyin miettimään tilanteeni absurdiutta: Tässä minä juon aamukahviani kattoterassilla aurinkoa syleilevässä Tel Avivissa, jossa meri-ilma puhaltaa trendikkäiden telavivilaisten kasvoille, kun gazalaiset kamppailevat turvallisemman arjen puolesta. Sitä ristiriitaisuuden tunnetta on vaikea selittää.

Asunnon löytäminen Tel Avivista on täysin oma lukunsa. Jäin lopulta melko pitkäksi aikaa hostelliiin, johon aluksi saavuin, sillä asunnon metsästys turhautti ja toisaalta myös viihdyin hostellissa. Asuntojen vuokrat ovat Helsinkiä selkeästi korkeampia ja asuntojen kunto monesti Suomen standardeja heikompi. Koen silti olleeni melko onnekas asuntojen suhteen, vaikka muutinkin useampaan ottesseen vaihtoni aikana ja asuin lyhyitä pätkiä eri osoitteissa. Tutustuin moniin eri naapurustoihin kunnolla ja nyt näissä jokaisessa minulla on omat lempikatuni ja –kahvilani. Lisäksi minulla oli ihania kämppiksiä, joiden kanssa pidän edelleen yhteyttä.

Asunnon etsinnässä paras väylä on Facebook ja mahdolliset tutut kaupungissa. Lisäksi muilta vaihtareilta voi saada vinkkejä tai heistä voi hyvässä lykyssä saada jopa uusia kämppiksiä. Facebookin avulla löysin itse asuntoni ja lisäksi sen kautta ostin itselleni pyörän ja päädyin moniin mukaviin tapahtumiin.

Muita vinkkejä

Juutalaista viikkorytmiä määrittää perjantaisin auringonlaskusta alkava sapatti, joka päättyy lauantaina auringon laskuun. Sapatin aikana julkinen liikenne ei toimi. Tel Avivissa sapattia ei näe tai koe yhtä selkeästi kuin muualla Israelissa, mutta sapatti-illalliset perheiden ja ystävien kesken ovat sielläkin hyvin yleisiä. Mikäli haluat matkustaa Israelissa tai Palestiinassa (ja tätä suosittelenkin!), on hyvä huomioida sapatti matkasuunnitelmia tehdessä.

Israel on valtavan kaunis maa ja maisemat vaihtelevat paljon maan ollessa kuitenkin Suomeakin pinta-alaltaan pienempi. Kuollutmeri on omanlaisensa maisema, samoin Libanonin rajalla sijaitsevat kukkulat ja etelässä Negevin aavikko on oma kokemuksensa. Jerusalemissa olevaa energiaa ja tunnelmaa on vaikea kuvailla millään adjektiivilla – se on kokemus. Genesaretinjärvellä sijaitsee maan suurimmat banaani-, avokado- ja mangoviljelmät, jotka luonnollisesti määrittävät maisemaa paljon. Israelissa näkee ja kokee upeita maisemia enkä vastaavia ollut aiemmin missään kohdannut. Matkustaminen on melko edullista ja erittäin helppoa, sillä liikenneyhteydet ovat kattavat.

Rajamuodollisuudet, ja rajat ylipäänsä, saivat Israelissa liikkuessa aivan uudenlaiset mittasuhteet ja merkitykset. Tämän voi todeta jo viisumia hakiessa ja sen jälkeen maahan saapuessa. Tilanteissa ei kuitenkaan kannata hermostua eikä niitä kannata pelätä. Ne sujuvat ongelmitta, kun on kärsivällinen ja suhtautuu tilanteisiin rauhassa. Rajamuodollisuudet ovat jokapäiväistä alueella asuville ihmisille ja hekin odottavat vuoroaan ja vastaavat kysymyksiin rauhassa. Tätä mielenrauhaa ihmettelin tosin melko useasti ja pyrinkin sitä tavoittelemaan.

Yksi asia, johon en missään vaiheessa Israelissa ollessani ole tottunut, enkä rehellisesti ottaen haluakaan tottua, on katukuvassa ja arjessa näkyvät aseet. Sotilaat kantavat aseita checkpointeilla, mutta sen lisäksi aseita näkee sotilaiden matkassa myös kadulla kävellessä tai bussilla matkustaessa. En osta väitettä, että aseet ja niiden kantaminen lisäisivät kenenkään turvallisuutta tai turvallisuudentunnetta. Kysymykseen, jota minulta lähtiessäni siis kysyttiin, ”Onko siellä turvallista?”, voisin siis vastata seuraavasti: Kyllä täällä on turvallista ja alueen tilanne on vakaa, mutta Israelissa on silti merkittäviä turvallisuusongelmia eikä tilannetta missään nimessä voi kutsua normaaliksikaan.

Viihdyin Israelissa ja etenkin Tel Avivissa erittäin hyvin. Silti asuminen ja eläminen juutalaisessa valtiossa ei missään nimessä ollut minulle pelkästään helppoa tai nautinnollista. Tavat hoitaa asioita ja kommunikoida ovat toisinaan hyvin erilaisia kuin mihin Suomessa on tottunut. Ja toisaalta seuraavassa hetkessä voi huomata, kuinka samanlaisia me joka puolella maailmaa olemmekaan. Suurimmalta osin voisin kuvata aikaani Israelissa sanomalla, että valitettavan paljon olen ollut mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta oppinut valtavasti enkä vaihtaisi kokemuksiani mihinkään. Israeliin kannattaa lähteä avoimin mielin, kuitenkin pitäen kriittisen silmän näkemiinsä ja kokemiinsa asioihin.

 

 

Vaihtokertomus, The Hebrew University of Jerusalem, kevät 2018

Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelija

Ennen lähtöä

Hebrew Universityn kevätlukukausi alkaa helmikuun lopussa ja sain hyväksymistiedon hyvissä ajoin, jo marraskuun lopulla. Mukana tuli kattavat ohjeet siitä miten toimia seuraavaksi. Ainoa asia, jonka suhteen oli hiukan epäselvyyksiä, olivat arabian ja heprean kielen kurssit. Itse halusin opiskella arabiaa yliopistolla. Koska arabiaa ei tarjottu alkeistasolla kevätlukukaudella, arabian kielen opiskelijat joutuivat tekemään eräänlaisen tasokokeen/kyselylomakkeen, joiden tulosten saamisessa kesti. Onneksi HebrewU:lla on erittäin pätevä Admissions Coordinator, joka ystävällisesti auttoi minua selvittämään myös kielikurssiasioita. HebrewU järjesti myös orientaatio-webinaarin tammikuussa ennen vaihtoon lähtöä, josta sai paljon hyödyllistä tietoa kurssivalintoihin ja yleisiin asioihin liittyen.

Kun saavuin Jerusalemiin, otin taksin yliopistolle joka sijaitsee Itä-Jerusalemin puolella. Alkubyrokratia yliopistolla sujui nopeasti, sillä saavuin päivän myöhemmin kuin suurin osa muista vaihto-opiskelijoista. Menin Rothberg International Schoolin toimistolle, ja hoidin Admissions Coordinatorin kanssa asiat liittyen esimerkiksi asuntoon ja orientaatioon. Minulla oli seuraavana päivänä tapaamiset opinto-ohjaajani sekä harjoitteluohjaajani kanssa. HebrewU:ssa kursseille ei pääse ilmoittautumisjärjestyksessä, vaan opinto-ohjaajani kanssa sovimme yhdessä lopullisista kurssivalinnoista. Ensimmäinen viikko yliopistolla on niin sanottu ”shopping week”, jonka aikana voi kokeilla haluamiaan kursseja ja sen jälkeen voi vahvistaa kurssit. Tein myös harjoittelun Harry S. Truman instituutissa, jonka hankkimisessa harjoitteluohjaajani auttoi. Harjoittelu itsessään on mielenkiintoinen kokemus, mutta omaa aktiivisuutta vaaditaan harjoitteluohjaajan kanssa. Lisäksi harjoittelusta saa opintopisteitä, mutta se vaatii jonkun verran aikaa (vähintään 8h/vko), ja oma harjoitteluni vaati myös kovaa panostusta.

Jerusalemissa ei tarvitse ilmoittautua kaupungin asukkaaksi kenellekään viralliselle taholle. HebrewU tarjoaa opiskelijoilleen vakuutusta terveydenhuoltoon, joka on tosin hintava. Vakuutus ei yllä myöskään miehitetyille alueille, kuten Länsirannalle. Itse otin matkavakuutuksen Suomesta ja ilmoitin yliopistolle että matkavakuutukseni on niin kattava, etten tarvitse HebrewU:n vakuutusta, enkä tosin onneksi ole sitä vielä joutunut testaamaan. Vakuutuskortti, passi (tai kuva passista) ja opiskelijakortti kannattaa aina pitää matkassa mukana Jerusalemissa, Israelissa ja Palestiinassa!

Asuminen

HebrewU tarjoaa opiskelijoilleen jaettuja asuntoloita kampuksen läheltä Itä-Jerusalemissa. Itse asuin näissä asuntoloissa mikä oli toisaalta hienoa, koska ystäväni asuivat kaikki samassa talossa. Lisäksi se oli stressittömämpää sillä asunnon etsiminen Jerusalemissa on paikoin työlästä. Toisaalta taas asuntola on melko kallis (600$/kk), ja luulen että olisin voinut löytää halvemman asunnon samalta alueelta. Asuntolan moraalinen ongelma itselleni oli myös se, että se sijaitsee niin sanotun ”green linen” takana, mikä tarkoittaa sitä, että kansainvälisen lain mukaan asuntolat ovat miehitetyillä alueilla ja kuitenkin israelilaisen yliopiston omistuksessa.

HebrewU:lla on kolme asuntolaa yliopiston lähellä, ja koska uusin asuntola oli täynnä, päädyin asumaan vanhempiin rakennuksiin, jotka olivat melko huonossa kunnossa. Kannattaa varautua myös siihen, että opiskelijat joutuvat ostamaan kaiken asuntoon, mukaan lukien peitot, keittiövälineet ja siivousvälineet. Tosin yliopisto vihjasi, että tämä saattaa muuttua ensi vuonna. Sekä asuntoloissa että yliopistolla on turvallisuusjärjestelyjä, ja opiskelijakorttia kysytään miltei joka kerta rakennukseen mennessä.

Opiskelu ja opetus

Opiskelu HebrewU:ssa seuraa melko erilaista rytmiä kuin Helsingin yliopistossa. Rothberg International Schoolissa, jossa suurin osa vaihto-opiskelijoiden kursseista on, luokat ovat pieniä ja opiskelijoita kannustetaan aktiivisuuteen. Minulla oli myös yksi kurssi HebrewU:n ”facultyn” puolelta, joka seuraa eri aikataulua kuin Rothbergin kurssit. Itse opiskelin Jerusalemissa lähinnä Lähi-Idän politiikkaa ja arabiaa, ja minulla oli monta kurssia Arabi-Israel-konfliktin historiasta, Palestiinan historiasta sekä Lähi-Idän sosiologiasta. Sanoisin että opiskelu itsessään on hiukan työläämpää kuin Helsingin yliopistossa, mutta ero ei ole kovin suuri. Opiskelijoita vaaditaan lukemaan lukuisia artikkeleita eri kursseille, mikä on se eniten aikaa vievä osuus. Minulla oli harjoittelu mukaan lukien 6 kurssia, joka on Suomen opintopisteissä 30 opintopistettä, ja opiskeltavaa riitti. HebrewU suosittelee opiskelijoilleen keskimäärin viittä kurssia per lukukausi. Sanoisin että arvosteluprosessi yliopistolla on opettajasta ja kurssista riippuen erilaista, mutta jos lukee läksynsä ja tekee muistiinpanoja luennolla, kaikilla kursseilla pärjää oikein hyvin. HebrewU:ssa arvosteluprosessi koostuu yleensä koko lukukauden panoksesta (10% läsnäolo, ja esimerkiksi 40% välikoe ja 50% loppukoe). Opiskelutyyli ja kurssit ovat myös saaneet joitain yhdysvaltalaisia vaikutteita, sillä jotkut opettajat ovat opettaneet Yhdysvalloissa, ja opiskelijoita sieltä on myös paljon.

Jos haluaa opiskella asioita liittyen konfliktiin, kannattaa muistaa että opettajilla yliopistossa on aina oma näkökulmansa sillä he elävät konfliktia, eivät pelkästään opeta sitä. Ylipäätään opiskelu yliopistolla on ollut hienoa, rankkaa, ja äärimmäisen mielenkiintoista, sillä se on auttanut minua kehittämään kriittistä silmää. Olen kaiken kaikkiaan oppinut todella paljon, ennen kaikkea sellaisista asioista jotka ovat todella kaukana kaikesta tutusta ja Suomen kontekstista. Opettajat ja Rothbergin henkilökunta ottavat myös paljon henkilökohtaista kontaktia opiskelijoihin, antavat palautetta ja tukea, mistä itse pidin opiskelussa eniten. Toinen lempiasiani HebrewU:ssa oli se, että kampus on todella viihtyisä!

Opiskelijaelämä HebrewU:ssa on todella aktiivista, ja tapahtumia riittää miltei joka viikko. Yliopiston kautta löytää sapatti-illallisia, juhlia, keskustelutilaisuuksia ja muita tapahtumia. Rothberg järjestää myös vaellusretkiä Israelissa joihin en tosin itse osallistunut, mutta kuulin monilta ystäviltäni että ne olivat todella hyviä retkiä. Osallistuin aluksi muutamaan tapahtumaan, mutta jonkin ajan jälkeen keskityin muihin asioihin. Vapaa-aikaa riittää opiskeluista huolimatta, sillä ainakin kevätlukukaudelle osuu monia juutalaisia juhlapyhiä, jolloin yliopisto on kiinni.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Jerusalem on uniikki kaupunki sekä Israelissa että muualla. Arki siellä on erilaista, ja sen huomaa jo ensimmäisellä viikolla, kun lähes koko kaupunki hiljenee viettämään sapattia. Julkinen liikenne ei kulje, kaupat ovat kiinni ja yliopisto on kiinni. Ennen sapattia kannattaa siis ostaa kaikki tarvittava viikonlopuksi! Tämä oli minulle alussa vaikea käsittää, mutta siihen tottuu jonkin ajan jälkeen. Toisaalta Itä-Jerusalemissa ja Damaskoksen portin lähellä kaikki on auki, ja olenkin tottunut viettämään sapattini Itä-Jerusalemin kahviloissa ja kirjakaupoissa. Lisäksi jos haluaa vierailla Länsirannalla, lauantai on siihen oivallinen päivä, sillä arabibussit kulkevat sapatista huolimatta. Jerusalemin uskonnollinen merkitys ei luultavasti tule kenellekään yllätyksenä, ja kaupungissa on paljon uskonnollisia tapahtumia ja juhlia. Uskonnolla on todella tärkeä rooli ihmisten elämässä, ja esimerkiksi ultra-ortodoksisilla alueilla sekä tietenkin vanhan kaupungin pyhillä paikoilla, tulee kunnioittaa pukeutumissääntöjä ja muita tapoja. Sekulaarille ihmisille sopeutuminen voi aluksi olla hiukan haastavaa, mutta Jerusalemissa on myös hyvin sekulaareja asuinalueita, kuten First Station joka on auki läpi koko sapatin. Lisäksi kaupungin uskonnolliseen luonteeseen kannattaa yrittää suhtautua positiivisesti: se avaa todella uusia perspektiivejä, ainakin omaan kokemukseeni.

Jerusalemissa panostetaan paljon turvallisuuteen. Poliiseja ja sotilaita on kaikkialla, ja miltei yhteenkään rakennukseen ei pääse sisään kulkematta ensin metallinpaljastimesta. En ole kuitenkaan tuntenut oloani turvattomaksi Jerusalemissa, epävakaasta poliittisesta tilanteesta huolimatta. Yliopistolla järjestetään turvallisuusorientaatio ensimmäisenä päivänä, mistä oli jonkin verran hyötyä. Asioita joita kannattaa muistaa turvallisuuden kannalta: pimeän tullen ei kannata vaellella yksin ja uskonnollisten juhlapyhien aikana kannattaa kiinnittää enemmän huomiota ympäristöön. Lopuksi: aina kannattaa olla varovainen, muttei vainoharhainen!

Israel ylipäätään on kallis maa, ja vaikka Jerusalem ei ole yhtä kallis kuin esimerkiksi Tel Aviv, se on silti hintava. Eniten rahaa minulla on mennyt luultavasti ruokaan, se on yhtä kallista tai paikoin jopa kalliimpaa kuin Suomessa. Itä-Jerusalemissa Damaskoksen portin lähellä on huomattavasti halvempaa kuin muualla Jerusalemissa, ja olenkin käynyt siellä tekemässä ruokaostokseni. Yliopistolla ei myöskään ole opiskelijaruokailua, jota olen jäänyt kovasti kaipaamaan Helsingin yliopistossa. Matkustaminen on luultavasti ainoa halpa kustannus maassa, kaikki muu on aika lailla samalla hintatasolla kuin Suomessa.

Sopeutuminen elämään Jerusalemissa on ollut paikoin vaikeaa, mutta myös todella palkitsevaa. Olen oppinut enemmän kuin olisin koskaan osannut arvata, enkä pelkästään yliopistolla. Israelilaisilla on todella erilainen mentaliteetti, johon kyllä tottuu. Vaikka Jerusalemin oikeistolaiset arvot eivät sovi omaan maailmankuvaani, sitä kaikkea on ollut hyvin kiinnostavaa seurata. Jerusalem on täynnä elämää, ja kaikki siellä on erilaista ja ainutlaatuista.