Vaihtokertomus, University of Namibia, kevät 2018

Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelija

Paistetta ja perspektiiviä – vaihdossa Namibiassa

Ennen lähtöä

Hyväksymiskirjeet University of Namibiasta (UNAM) saimme marraskuussa, jolloin meitä myös neuvottiin pikaisesti aloittamaan viisumien haku. Palautimme viisumihakemukset joulukuun alussa, mutta viisumit eivät ehtineet valmistua ennen lähtöä. Namibiassa ensimmäisinä viikkoina paikallinen vaihtokoordinaattori auttoi meitä kuitenkin viisumien hankinnassa, ja saimme ne suhteellisen vaivattomasti muutaman viikon Namibiassa oleskelun jälkeen. Marraskuussa saapuneen hyväksymiskirjeen mukana saimme myös akateemisen vuoden aikataulun. Kevätlukukausi alkaa helmikuun alussa ja loppukokeet päättyvät kesäkuun alussa. UNAM:in vaihtokoordinaattori oli hyvin avulias. Hän esimerkiksi tilasi meille kuljetuksen lentokentältä kampukselle saapuessamme Windhoekiin.

Alkubyrokratia

Ensimmäiset päivät vaihtoa menivät alkubyrokratiaa hoitaessa. Kaupungin asukkaaksi tai poliisille ei tarvinnut ilmoittautua, mutta viisumin saamiseksi kannattaa itse olla aktiivinen alusta saakka. Meidän tapauksessamme hoidimme viisumiprosessin viimeistelyn kampuksen kansainvälisyyspalveluiden kautta. Yliopistoon ja kursseille kirjautuminen on kärsivällisyyttä vaativa prosessi. Meidän piti jonottaa useilla eri luukuilla opiskelijanumeroa, kurssi-ilmoittautumisia ja asuntolaa varten. Kaikki UNAM:ista etukäteen sähköpostitse saadut paperit kannattaa ottaa mukaan sekä skannattuina että kopioina. Myös passista kannattaa ottaa useita kopioita. Vaikka alkubyrokratia UNAM:issa on raskasta, opiskelija-avustajat auttavat prosessissa ja vaihto-opiskelijat ohjataan usein pahimpien jonojen ohi. Kursseihin kannattaa tutustua etukäteen, ja omat valinnat varmistaa vielä ennen kuin kurssit käy rekisteröimässä omassa tiedekunnassa, sillä lukukauden ensimmäisinä viikkoina kurssien muuttaminen vaatii jonottamista.

Opiskelu ja opetus

Opiskelu UNAM:issa vaihtelee hyvin paljon tiedekunnittain. Itse opiskelin Faculty of Economics and Management Sciences -tiedekunnassa, ja suurin osa kursseistani oli massaluentokursseja. Jokaisen kurssin aikana oli ainakin yksi välikoe, jonka lisäksi kursseihin kuului ryhmäesseitä, pistareita tai muita palautettavia tehtäviä. Ryhmäesseet olivat minulle uusi tuttavuus ja kirjoitin niitä 5, 12 ja 30 hengen ryhmissä. Lisäksi jokaisella kurssilla järjestettiin kolmen tunnin loppukoe, jossa tentattiin kaikki lukukauden aikana käsitellyt asiat. Loppukokeet vastaavat vaikeustasoltaan Helsingin yliopiston tenttejä. Mikäli lukukauden aikana on osallistunut säännöllisesti luennoille ja kertaa opiskellut asiat ennen loppukoetta, ei läpipääsemisen kanssa pitäisi olla ongelmia.

Lähes kaikilla luennoilla on 80 prosentin läsnäolopakko. Tämän vuoksi lukukauden alussa kannattaa tarkistaa, etteivät luennot mene päällekkäin. Poissaoloja kannattaa välttää, sillä välillä myös kokeita tai muita kurssisuoritukselle tärkeitä osioita järjestetään lyhyellä varoitusajalla. Luentoja toisaalta myös perutaan suhteellisen usein, ja monesti ilmoitus luennon peruuntumisesta tulee viime tingassa. Viestintä kursseilla tapahtuu usein Whatsapp-ryhmän kautta, ja ainoastaan ryhmän opiskelijaedustaja kommunikoi suoraan luennoitsijan kanssa.

Opetustyyli on Helsingin yliopistoon verrattuna paikoitellen autoritäärinen, eivätkä luennoitsijat ole tottuneet kritiikkiin tai haastamiseen. Hierarkia luennoitsijan ja opiskelijoiden välillä on korkea ja luennoitsijat haluavat, että heitä kunnioitetaan. Monilla kursseilla dioja tai muuta tukimateriaalia käytettiin hyvin rajallisesti, jolloin luennoilla kannattaa ottaa muistiinpanoja, jotka ovat hyödyllisiä loppukokeisiin kerratessa.

Opiskelin itse Namibian ja eteläisen Afrikan politiikkaa ja taloutta käsitteleviä kursseja, ja suosittelen niitä vaihtoon lähtijöille, jotka haluavat syventää ymmärrystään paikallisesta yhteiskunnasta. Joillekin kursseille vaaditaan esitietovaatimuksia, mutta niiden noudattaminen ei ole vaihto-opiskelijoille pakollista. Opiskelin kursseja jokaiselta pää-aineeni vuosiasteelta (1-4), ja koin mielekkäimmiksi kolmannen ja neljännen vuoden opiskelijoille tarkoitetut kurssit. Arvosanat annetaan UNAM:issa prosentteina, jolloin 100% vastaa täysiä pisteitä. Läpipääsyyn kurssista vaaditaan 50% keskiarvo.

Asuminen

Asuminen tapahtuu UNAM:in kampuksen asuntolassa. Kampusalueella on kolme asuntolaa: Old Hostel, New Hostel ja Emona. Helsingin yliopiston vaihto-opiskelijat on yleensä sijoitettu asumaan Old Hostelliin, joka on asuntoloista vanhin. Asuntola on kuitenkin hyvällä sijainnilla ruokalan ja luentosalien lähellä. UNAM:illa asuntolassa asumiseen kuuluu päivittäinen aamupala, joka tarjotaan ruokalassa. Aamupala koostuu neljästä tummasta tai vaaleasta paahtoleivästä, lihaleikkeleestä, puurosta maidolla ja kahvista, teestä tai mehusta.

Asuntolassa huoneet ovat suhteellisen pieniä, mutta kompakteja. UNAM tarjoaa vaihto-opiskelijoille lakanat, mutta oma pyyhe ja tyynyliina kannattaa ottaa mukaan. Huoneissa on yleensä sänky, kirjoituspöytä ja -tuoli sekä vaatekaappi. Jossakin huoneissa on myös jääkaappi, mutta koska meidän huoneissamme sitä ei ollut, päädyimme ostamaan itse huoneisiin pienet jääkaapit. Asuntolassa on muutamia helloja yhteiseen käyttöön, mutta ruuanlaiton helpottamiseksi monilla asuntolan asukkailla on omat keittolevyt huoneissaan. Pyykit ja tiskit pestään asuntolassa käsin. Uusimmassa Emona-hostellissa on myös pesulapalvelu, jota voi maksua vastaan hyödyntää.

Asuntolassa asuminen helpottaa suuresti vaihto-opiskelijan arkea ja elämää, sillä luentojen välillä saattaa olla pitkiäkin taukoja. Lisäksi kampuksella on tarjolla runsaasti harrastusmahdollisuuksia, joihin liikkuminen iltaisin on helppoa lyhyiden välimatkojen vuoksi. Tarjolla on muun muassa jalkapalloa, tennistä, yleisurheilua ja lentopalloa. Lisäksi UNAM:issa toimii aktiivisia kerhoja, kuten kuoro, teatterikerho ja väittelykerho. Osallistuin itse UNAM:in kuoroon, ja suosittelen sitä lämpimästi musikaalisille vaihto-opiskelijoille. Kuorosta saa paljon ystäviä ja pääsee laulamaan useilla paikallisilla kielillä.

Vapaa-aika ja muu elämä

Vapaa-ajalla harrastusten lisäksi kävimme usein kaupungilla syömässä. Windhoekissa on laadukkaita ostoskeskuksia, joissa on paljon kauppoja ja elokuvateatteri. Elokuvissa käyminen ja ulkona syöminen on Suomen hintatasoon verrattuna hyvin edullista. Ruokakaupassa liha on edullista, mutta kasvikset ja hedelmät lähes Suomen hinnoissa. Windhoekissa julkinen liikenne on lähes olematon, joten liikkuminen tapahtuu takseilla. Taksit kuitenkin pyritään aina täyttämään samaan suuntaan haluavista matkustajista. Taksien käyttö erityisesti päiväsaikaan ja tuttujen kanssa on turvallista, mutta pimeällä yksin liikkuessa erityisen tilaustaksin käyttäminen voi olla hyvä idea.

Kokemusten ja ajatusten jakaminen muiden suomalaisten vaihto-opiskelijoiden kanssa helpottaa valtavasti Windhoekiin ja UNAM:iin sopeutumista, sillä UNAM tarjoaa hyvin rajallisesti perehdytystä uuteen ympäristöön. Ainakin Itä-Suomen yliopisto lähettää Helsingin yliopiston ohella säännöllisesti vaihto-opiskelijoita UNAM:iin. Erityisesti ongelmatilanteissa muiden vaihto-opiskelijoiden tuki on todella arvokasta, sillä ongelmiin voi olla vaikeaa löytää paikallista tukea tai nopeita ratkaisuja.

Lomilla ja viikonloppuisin kannattaa ehdottomasti matkustella, sillä Namibia on todella upea maa! Helpoiten liikkuminen onnistuu vuokra-autolla, sillä bussiyhteyksiä on rajallisesti ja etäisyydet ovat suuria. Namibiassa on erityisen paljon hyviä retkeilymahdollisuuksia, joten makuupussin ja kevyen teltan mukaan pakkaamista kannattaa harkita. Namibia avautuu koko kauneudessaan vasta silloin, kun käy toisinaan myös Windhoekin ulkopuolella!

Vaihtokertomus, lukuvuosi 2017-2018, University of Zambia

Humanistisen tiedekunnan opiskelija

Ennen lähtöä

Tätä kirjoittaessani olen vielä Lusakassa ja vaihtoa on kolme kuukautta jäljellä.

Valmistelut Sambian vaihtoon lähtöön sujuivat osaltani hyvin, koska valmisteluaikaa oli riittävästi. Tiedot vaihtoyliopistosta ja kaikesta yleisestä olivat kuitenkin melko niukassa, mutta lähtötuutorini kanssa jutteleminen auttoi paljon. Tuutorini opastus olikin paras tiedonlähteeni valmistelujen kanssa, liikkuvuuspalveluiden neuvot mukaan lukien. Sain tietää tarkan lähtöpäivän heinäkuun lopussa, joten koko syksy oli aikaa valmistella lähtöä. Valmisteluihin kuului muun muassa rokotteiden ja malarialääkkeiden hankkiminen, passin päivittäminen, kattavan matkavakuutuksen hoitaminen sekä muiden tavaroiden hankkiminen. Olin myös yhteydessä University of Zambian kansainväliseen toimistoon liittyen saapumiseeni ja kursseihini. UNZA:n sivuilla on melko huonosti tietoa valittavista kursseista eikä varmaa tietoa, mitkä kurssit ylipäätään järjestetään. Kurssiasiat selvisivät kuitenkin vasta paikan päällä, eikä siitä koitunut ongelmia.

Viisumin hankkimisesta etukäteen oli hieman epäselvyyttä, mutta loppujen lopuksi selvisi, että viisumia ei tarvitse hankkia etukäteen. 30 päivän turistiviisumin saa Lusakan lentokentälle saavuttaessa ja sen jälkeen pitää aloittaa opiskeluluvan hankintaprosessi.

Ennen lähtöä minulla oli vielä hieman vajaat tiedot siitä, miten käytännössä asiat tulee järjestymään asumisen ja opiskelun alun kanssa. Muutamaa päivää ennen sain kuitenkin UNZA:lta tiedon, että minua tullaan lentokentälle vastaan ja saatetaan Marshlandsin asuntoloille, missä vaihtarit tyypillisesti asuvat. Opiskelun tarkasta alusta ei ollut vielä tietoa ennen lähtöä.

Epävarmuus ja tiedon puute lisäsivät toki jännitystä melko paljon, mutta Sambiaan lähtiessä on tärkeää muistaa, että kyseinen kohde vaatii erityisen paljon kärsivällisyyttä, joustavuutta ja turhan stressauksen välttämistä. Kaikki asiat loksahtivat kuitenkin oikein hyvin paikoilleen, vaikkei kaikkea voinutkaan selvittää etukäteen.

Alkubyrokratia vaihtokohteessa

Heti ensimmäisinä päivinä aloimme muiden vaihtareiden kanssa selvittämään asioita, jotka piti saada hoidettua mahdollisimman nopeasti. Olimme UNZA:n kansainvälisen toimiston kanssa paljon tekemisissä ja he auttoivat meitä kaikissa järjestelyissä. Alkubyrokratia on melkoinen rupeama, joka sisältää lukuisten eri papereiden ja kopioiden hankkimista ja niiden kanssa paikasta toiseen ravaamista. Ensimmäiseksi aloimme järjestämään asioita opiskelulupaa varten, mihin kuului muun muassa UNZA:n klinikalla tehtävä terveystarkastus ja sen maksaminen erikseen pankissa, opiskeluluvan maksun suorittaminen toisessa pankissa ja kopioiden hankkiminen kaikista mahdollisista papereista. Myös passikuvat olivat tärkeä olla jo valmiiksi hankittuna. Asiat etenivät melko hitaasti ja meni noin viikko ennen kuin saimme kansainvälisen toimiston kanssa hankittua kaikki tarvittavat dokumentit, jotta olimme valmiita viemään ne maahanmuuttovirastoon. Kun viimein pääsimme virastolle, kävi ilmi, että yhdestä paperista puuttui yliopiston leima. Ei muuta kuin takaisin UNZA:lle hankkimaan leima ja takaisin virastolle, jonne juuri ja juuri kerkesimme viemään paperit samana päivänä. Opiskeluluvan saamisessa loppujen lopuksi kesti tosi kauan. Sen piti valmistua parissa viikossa ja kun lähdimme hakemaan lupia virastolta, yhdelle vaihtarille lupa oli tehty valmiiksi ja minulle sanottiin, että koko prosessiani ei ole vielä edes aloitettu. Maahanmuuttovirastolla joutui siis käymään vaikka kuinka monta kertaa. Tämä prosessi vaati erityisen pitkää pinnaa ja oli sen verran järjetön, että loppujen lopuksi se antoi meille vain paljon huumoria.

Alkubyrokratia UNZA:lla sujuivat melko kivuttomasti, koska hieman saapumisemme jälkeen meille ilmoitettiin, että opinnot alkavatkin vasta parin kuukauden päästä tammikuussa. Tämä tarkoitti, että opiskelijat eivät olleet kampuksella ja että meillä oli hyvin aikaa hoitaa kaikki asiat rauhassa kuntoon. Kurssirekisteröitymiset hoidettiin vasta tammikuun aikoihin ja se oli myös melkoinen prosessi, johon kuului paikasta toiseen juoksemista näkemässä eri ihmisiä, jotka lähettivät aina eteenpäin tapaamaan jotakin toista. Kaikki kuitenkin hoitui hyvin kuntoon, hitaasti mutta varmasti.

Lukuvuoden alku lykkääntyi vielä entisestään todella harmittavan koleran puhkeamisen vuoksi. Uudet opiskelijat olivat ehtineet tulla jo kampukselle, kun heidät jouduttiin lähettämään takaisin koteihinsa. Koleran takia kenelläkään ei ollut varmaa tietoa yliopiston aukeamisesta, mutta lopulta pääsimme aloittamaan opinnot maaliskuun puolella. Tänä aikana yritin saada mahdollisimman paljon itsenäistä tehtävää kurssejani varten, mutta asia eteni todella hitaasti ja loppujen lopuksi sain jotakin luettavaa ja muutamia tapaamisia luennoitsijoideni kanssa.

Kaiken kaikkiaan byrokraattisten asioiden hoitamisesta voin sanoa, että kaikki tapahtuu joko hitaasti tai todella hitaasti. Sopeuduin tähän loppujen lopuksi ihan hyvin, kun sain karistettua vanhat tottumukset ja yritin hoitaa asian kerrallaan. Eniten tottumusta vaati se, että ihmiset lupailevat asioita, mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu, ellei itse käy aktiivisesti paikan päällä tapaamassa ihmisiä ja hoitamassa asioita. Ei kannata jättää sen varaan, että mikään hoituisi varmasti puhelimitse tai sähköpostitse. Onneksi meillä oli kuitenkin aikaa hoitaa asiat kuntoon rauhassa eikä opiskeluiden lomassa, joten järjestelyiden hitaudesta ei ollut suurta haittaa.

Asuminen

Vaihto-oppilaat asuvat Marshlands Village -nimisellä asuntola-alueella, joka sijaitsee noin 10-15 minuutin kävelymatkan päässä UNZA:lta Great East Roadin toisella puolella. Marshlandsissa on viisi kolmikerroksista rakennusta erikokoisine huoneineen. Marshlands on aidattu ja todella rauhallinen alue, jonka porteilla on ympärivuorokautinen valvonta. Sijainti on myös tosi hyvä, heti porttien edestä pääsee bussilla keskustaan päin ja lähin ostoskeskus ja toinen kauppakeskittymä ovat kävelymatkan päässä. Alue on myös ylipäätään rauhallinen eikä tarvitse varoa yksin tai alkuillasta liikkumista.

Itselläni on oma huone, joka on tosi ihana ja siisti. Huoneessa on valmiina jääkaappi, miniuuni ja -hella ja kaksi sänkyä lakanoineen. Huoneessa on myös oma WC ja kylpyamme mutta ei suihkua. Peseytyminen tapahtuu siis ämpärin avulla tai joskus kylpemällä, jos hanasta sattuu tulemaan tarpeeksi vettä. Itse olen onnekas, sillä huoneessani tulee lähes aina kylmää vettä hanasta ja useasti hieman kuumaa vettä myös. Muut vaihtarit ovat toisessa rakennuksessa, jossa on paljon ongelmia vedentulon kanssa ja heidän pitää hakea vesi ulkoa hanasta. Myös pyykit pesen itse käsin, mutta vaihtoehtoisesti voi palkata ns. piece workereita siivoamaan ja pyykkäämään.

Marshlandsissa on ylipäätään todella mukavaa asua. Asukkaina on suurimmaksi osaksi muita kuin opiskelijoita, joten tutustuu kaikenlaisiin ja -ikäisiin ihmisiin. Välillä toivoisi ehkä asuvansa kampuksella muiden opiskelijoiden kanssa vilinässä, mutta toisaalta kavereiden kampuksen hostellihuoneet nähtyäni pidin itseäni tosi onnekkaana, että asun Marshlandsissa.

Opiskelu ja opetus

Kun opetus UNZA:lla viimein alkoi, ensimmäiset viikot menivät muiden opiskelijoiden kurssirekisteröitymisten ja lukukausimaksujen hoitamiseen eikä luentoja vielä järjestetty. Myös lukujärjestysten selvittämiseen meni todella paljon aikaa, koska systeemi ei ole ehkä kaikista selkein. Lopulta nekin selvisivät, enimmäkseen opiskelijakavereiden avulla.

Omalla kohdallani luennot järjestetään melko hyvin, mutta peruutuksia on myös jonkin verran. Luennon peruutuksesta harvemmin ilmoitetaan mitään etukäteen ja usein odotan useita hyppytunteja turhaan. Tämä turhauttaa monesti, koska meillä on kuitenkin whatsapp-ryhmät kursseille, joissa luennoitsija on myös osallisena. Onneksi koti on niin lähellä, ettei tarvitse sentään matkustaa pitkää matkaa yliopistolle järjestämättömiä luentoja varten.

Olen tyytyväinen omiin kurssivalintoihini. Vaihtareiden täytyy suorittaa neljä kurssia ja se on myös UNZA:n maksimisuositus. Omat kurssini sisältävät kaksi englantilaisen filologian kurssia, bantukielten kurssin ja Sambian kulttuurikurssin. Onnekseni yksikään kursseistani ei ole niin sanottu ”sanelukurssi”, missä luennoitsija sanelee muistiinpanot ja siinä kaikki. Esimerkiksi molemmat englannin kurssini sisältävät vuorovaikutusta opiskelijoiden ja opettajan välillä ja muistuttavat sisällöltään Helsingissä suorittamiani englannin kursseja.

Kurssien tehtävät ja esseet on annettu hieman hitaasti, mikä tarkoittaa, että loppua kohden tulee kiire niiden kanssa. Joillain kursseilla kerrataan asioita ehkä turhan paljon, kun voitaisiin omasta mielestäni mennä hieman nopeammin eteenpäin. Olen tähän mennessä kirjoittanut muutaman esseen ja yhden välikokeen, joten loppukokeista en osaa vielä kertoa, millaiset ne ovat.

UNZA:lla on useita rakennuksia ja alueita yhden ison kampusalueen sisällä. Omat kurssini järjestetään kahdessa rakennuksessa, School of Educationissa ja Confucius -rakennuksessa. Confucius on kiinalaisten rakentama uusi ja moderni oppimiskeskus, jonka tilat ovat todella hyvät. School of Education on vanhempi rakennus, mutta tilat ovat silti hyvät ja siistit. Erityisesti tässä rakennuksessa pidetään huolta siisteydestä ja roskaamattomuudesta. Joka puolelle on ripustettu kylttejä, joissa kerrotaan esimerkiksi roskaamisesta koituvista sakoista.

Ylipäätään UNZA:n kampusalue on todella kaunis. Alueella on muutama pieni ”järvi”, isoja upeita puita ja muita kasveja sekä istutuksia. Monet opiskelijat tykkäävät istua esimerkiksi Goma-järvien äärellä ja opiskella. Kampusalue on ehdottomasti yksi lempiasioistani UNZA:lla. Kampuksella on myös Wifi-hotspotteja (joissa netti tosin toimii hyvin vaihtelevasti), iso kirjasto, ruokaloita, urheiluhalli ja Student Center -ravintola/baari. Centerissä järjestetään paljon illanviettoja ja dj-keikkoja viikonloppuisin. Kampus on mukavan yhtenäinen ja ihmisiä on paljon, sillä hostellit ovat tupaten täynnä opiskelijoita.

Hyödyllistä tietoa tuleville vaihto-opiskelijoille

Tärkein vinkkini Sambiaan lähteville opiskelijoille on pitää yllä avoin ja positiivinen asenne. Tärkeää on hyväksyä jo ennen lähtöä, että erittäin harva asia hoituu samalla tavalla kuin Suomessa. Itse olen nauttinut vaihdostani ja Sambiasta enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella, ja uskon tämän johtuvan oikeanlaisesta asenteestani. Ihmiset täällä ovat äärimmäisen mukavia ja avuliaita ja heidän kanssaan on helppo tulla juttuun. Myös turha paikallisten tapojen arvostelu ja asioiden vertailu Suomeen ei auta sopeutumista, vaan pikemminkin saa paikallisen kulttuurin vaikuttamaan entistä vieraammalta.

Itse olen myös ollut aina sellainen, joka tykkää järjestellä asiat etukäteen ja tietää ennakkoon, mitä tulee tapahtumaan. Sambiassa ollessani tästä tottumuksesta on kuitenkin pitänyt päästää irti, koska muutoksia ja poikkeuksia tulee aika paljon ja on vaikea selvittää asioita liiaksi etukäteen. Kuitenkin olen oppinut, että asiat aina järjestyvät kaikesta huolimatta.

Pidän myös itse hyvin tärkeänä sambialaisen kulttuurin kunnioittamista ja sen ymmärtämistä. Lusakassa on paljon hienoja ravintoloita ja ostoskeskuksia, joissa saa rajoitettua itsensä melko länsimaiseen kuplaan. Olen itse kuitenkin saanut vaihdostani paljon enemmän irti, kun olen tutustunut kunnolla paikallisten kulttuureihin, paikkoihin ja kieliin. Vaikka kulttuurierot ovat paikoin melko huimat, avoimella mielellä ja kunnioituksella pääsee hyvin mukaan paikalliseen kulttuuriin. Myös Lusakasta ulos matkustaminen on ehdoton suositukseni. Sambiassa on noin 72 eri heimoa ja kieltä, jotka tekevät maan kulttuurista todella rikkaan ja mielenkiintoisen.

Tärkeimmät vinkkini ovat siis turhan stressin välttäminen, positiivinen ja avoin asenne sekä into tutustua paikalliseen menoon. Opiskeluiden suhteen kannattaa olla itse aktiivinen, käydä paljon paikan päällä selvittämässä asioita ja tapaamassa ihmisiä ja luennoitsijoita.

Turvallisuus, sopeutuminen ja muita käytännön vinkkejä

Sambia on yksi turvallisimmista, ellei turvallisin Afrikan maa ja en ole itse joutunut tilanteisiin, joissa kokisin oloni turvattomaksi. Aluksi huomion ja tuijotusten saaminen saattaa olla häiritsevää, mutta tähän tottuu aikanaan. Erityisesti yksin kävellessä blondina naisena saattaa saada tarpeettoman paljon huomiota ja ihmiset tykkäävät tulla juttelemaan. En ole kuitenkaan kokenut yhtäkään epämiellyttävää tapausta vaan kaikki ihmiset ovat lähes poikkeuksetta tosi mukavia. Kannattaa vaan olla mukava takaisin ja kertoa kohteliaasti olevansa kiireinen tai muuta sellaista. Itse olen myös käyttänyt vaatimattomia nyanjan, Lusakassa pääasiallisesti puhuttavan kielen, taitojani tervehtimään ihmisiä tai vastaamaan heille jotakin, kun olen ymmärtänyt heidän puhuvan minusta. Tämä on aiheuttanut tosi hauskoja ja hämmentäviä tilanteita paikallisille, joten suosittelen ehdottomasti opettelemaan edes joitain perusjuttuja nyanjaksi.

Lusakan julkinen liikenne muodostuu toisinaan kaoottisesta minibussi-systeemistä. Minibusseilla liikkuminen vaatii totuttelua, mutta kun ymmärtää systeemin toiminnan, on niiden käyttäminen aika hauskaa. Yksin voi myös huoletta kulkea busseilla, kunhan tottuu ihmisten hämmästelyyn. Minibusseilla ei kuitenkaan pääse läheskään kaikkialle, joten paikasta toiseen pääsee yleensä minibussilla ja kävelemällä tai taksilla.

Pimeän tullen ei ole kovin suositeltavaa liikkua yksin. Olen kuitenkin huoletta saattanut käydä kaupassa n. kilometrin päässä ennen klo 20 vaikka on ollut pimeää. UNZA:n alueella ei kuitenkaan pitäisi liikkua yksin ainakaan klo 20 jälkeen tai pimeän tullen, sillä alueella on tapahtunut joitakin ryöstöjä ja murtautumisia hostelleihin. UNZA:a ympäröi pimeä ja laaja ruohikkoalue, joka tarjoaa hyvän kohteen ryöstäjille. Townissa eli keskustassa on syytä pitää tavaroista huolta, sillä ihmisiä ja hälinää on paljon. Yleisesti olen kuitenkin voinut pitää esimerkiksi puhelinta näkyvillä huoletta kävellessäni missä vain.

Sopeutumisessa voi kestää jonkin aikaa, riippuen omasta suhtautumisesta ja asenteesta. Omalla kohdallani sambialaiset ovat auttaneet paljon sopeutumisessani, koska he ovat niin vieraanvaraisia, ystävällisiä ja heiltä on aina helppo kysyä neuvoa asioissa. Yksi paljon totuttelua vaatinut tapa täällä on ajankäyttö. Hyvin harvoin mikään alkaa juuri silloin, kun ollaan sovittu. Esimerkiksi tapaaminen tai luento, jonka pitäisi alkaa klo 15 saattaa hyvin todennäköisesti alkaa vasta klo 15.30 ja niin edelleen. Ihmiset myöskin saattavat puhua enemmän kuin tehdä, mikä saattaa olla aina hieman hämmentävää suomalaisille, jotka tykkäävät usein tehdä toisin päin.

Lopuksi

Olen 7 vaihtokuukauteni aikana oppinut enemmän kuin koskaan ja olen todella iloinen, että päätin lähteä Sambiaan. Vaikka yliopiston alkamisessa oli paljon ongelmia, asuminen hyvin erilaisessa maassa ja sopeutuminen tähän kulttuuriin ovat silti kasvattaneet ja kouluttaneet itseäni todella paljon. Voin suositella Sambiaa tai ylipäätään Afrikan vaihtokohteita kaikille, joilla on tarpeeksi kiinnostusta ja halua heittäytyä täysin erilaiseen ympäristöön ja saada täysin ainutlaatuinen vaihtokokemus. Itse myös hermoilin ihan liikaa aluksi ja ajattelin, että elämä ja opiskelu täällä olisi tosi haastavaa. Mutta todellisuudessa kaikki on mennyt erittäin hyvin ja paljon paremmin kuin mitä etukäteen kuvittelin. Kokemukseni on ollut todellakin mieltä avartava ja henkisesti kasvattava ja voin suositella Sambiaa kaikille avomielisille ja seikkailunhaluisille opiskelijoille.

Vaihtokertomus, Stellenbosch University, kevät 2018

Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan opiskelija 

Ennen lähtöä

Hakuprosessi Stellenboschin yliopistoon (SU) ei ollut loppujen lopuksi kovin vaativa, mutta melko byrokraattinen. Hyväksymiskirje saapui onneksi jo syyskuun alussa (mikä ilmeisesti vaihtelee vuosittain), ja aikaa jäi hyvin hakupapereiden toimittamiseen ja viisumin hakuun. Kurssivalintoja tehdessä kannattaa huomioida, että lopullinen kursseille rekisteröinti tehdään vasta pari viikkoa lukukauden alkamisen jälkeen: voit hakea useammalle kurssille kuin sinun on opintopisteiden puitteissa mahdollista päästä, ja tehdä lopullisen päätöksen vasta kurssien alettua. Joillekin kursseille on myös ennakkovaatimuksia, ja jos et jostain syystä tulisi hyväksytyksi jollekin kursseistasi, voi olla hyvä, että olet hakenut etukäteen useammalle kurssille.

Viisumia hakiessa kannattaa huomioida, että hakemuksen käsittelyssä menee noin kaksi viikkoa, paperit pitää toimittaa fyysisesti suurlähetystöön Pohjoiselle Makasiinikadulle, ja että suurlähetystö pitää passin itsellään käsittelyn ajan. Itse päätin viime tipassa hakea henkilökortin ennen viisumin hakua (koska passi oli ainut henkilöllisyystodistukseni), ja siksi viisumini valmistui melko myöhään. Hyvä on myös huomioida, että viisumia varten tarvitsee lääkärin todistuksen siitä, että hakija on rokotettu tuberkuloosia. Itse hain todistuksen YTHS:ltä, mistä sain ajan usean viikon päähän.

Alkubyrokratia ja asettautuminen Stellenboschiin

Kapkaupungin lentokentältä saimme kyydin Welcome Centeriin, josta saimme avaimet ja kyydin asuntolaamme. Meidät kaikki kuusi HY:n vaihto-opiskelijaa oli määrätty Academiaan, yhteen Stellenboschin isoimmista opiskelija-asuntolakomplekseista. Me kv-opiskelijat asuimme omissa ”Blokeissamme”, kahdeksan opiskelijaa per kerros. Minun kerroksessani asui neljä tyttöä ja neljä poikaa, ja jaoin pienen keittiön yhden amerikkalaisen tytön kanssa. Huoneissa jokaisella oli oma suihku ja WC. Asuntola oli oikein siisti, turvallinen ja lähellä kampusta, mutta kaikki irtaimisto piti hankkia itse vedenkeittimestä vessapaperiin, sillä keittiössä oli vain pieni uuni/liesi ja jääkaappi-pakastin. Minä olin liinavaatteet Suomesta, pari ystävääni oli vuokrannut ne ja astiasetin etukäteen. Hankimme meidän kerroksen asukkaiden kanssa yhteisen mikroaaltouunin, ja monet jakoivat esimerkiksi vedenkeittimen keittiökämppiksensä kanssa.

Asuntolakeittiö ja kurkistus huoneeseeni. Kuva: Anna T.

Amerikkalaisista elokuvista tuttu residenssikulttuuri tuli itselleni ainakin hieman yllätyksenä. Se näkyi erityisesti ensimmäisinä viikkoina, kun ensimmäisen vuoden opiskelijat suorittivat erilaisia tehtäviä ja juhlivat oman talonsa univormuissa – silloin tuntui, että asuntolat eivät ikinä nuku. Onneksi tätä kesti kuitenkin alle kuukauden, ja lopulta ensivuotisetkin joutuivat aloittamaan opiskelun.

Näkymä Academiaan asuntolani portailta. Kuva: Anna T.

Orientaatioviikko pidettiin 40 asteen helteessä, ja sen keskeisimmät asiapitoiset sisällöt olivat opiskelijakortin hakeminen, kursseille rekisteröityminen ja internet-tunnuksien hankkiminen. Kaikki tämä oli jossain määrin sekavaa ja epäjohdonmukaista, ja useammin kuin kerran kuulin välikäden kautta, että minun pitäisi olla tietyssä paikassa tiettyyn kellonaikaan… Onneksi kuitenkin joku oli aina kartalla, kv-toimiston väki oli mahtavaa ja avuliasta, eikä mikään jäänyt lopulta pimentoon.

Opiskelu SU:ssa

Heti alussa kävi selväksi, että opiskelu ja siihen liittyvät käytännön asiat eroavat varsin paljon Helsingin yliopiston käytänteistä. Kv-opiskelijat voivat valita sekä paikallisten käymiä mainstream-kursseja että enintään kaksi pelkästään kv-opiskelijoille tarkoitettua GEP-kurssia (aikaisemmin IPSU). Minä olin valinnut kaksi GEP-kurssia ja kaksi mainstream-kurssia, koska olin kuullut etukäteen, että mainstream-kurssit ovat keskimäärin paljon työläämpiä. Lisäksi GEP-kurssien aiheet olivat kiehtovia: monet niistä käsittelevät Etelä-Afrikan yhteiskuntaa.

Molempien mainstream-kurssieni lukujärjestykset menivät kokonaan uusiksi ensimmäisillä luennoilla, ja näytti aluksi siltä, että joudun vaihtamaan osan kursseistani. Lopulta kuitenkin sain kaikki mahtumaan. Tämä oli mielestäni kuvaavaa: ei kannatta odottaa, että kurssien aikataulut, kokeet, lomapäivät ja retket/tutoriaalit lukee jossain WebOodissa etukäteen ja että niillä mentäisiin!

Suuri ero verrattuna Suomeen on akateemisen vapauden puute. Kursseilla on vaihteleva, mutta varsin laaja läsnäolopakko, mikä vaati itseltäni hieman opettelua… Tuntui myös, että esseiden kirjoittamista suositaan täällä enemmän. Eräs kolmannen vuoden kurssini koostui lähes yksinomaan esseiden kirjoittamisesta eikä lähiopetusta juuri ollut. Ensimmäinen esseeni oli pituudeltaan 20 sivua, mikä nosti hieman hikeä otsalleni, sillä meillä kirjoitetaan noin paljon yleensä vasta kandia tehdessä. Toinen mainstream-kurssini, ensimmäisen vuoden kurssi, oli sellainen mihin olin tottunut: luentoja ja luentokalvoja ja kokeita.

Sanoisin, että opiskelu Stellessä oli vaativampaa kuin Suomessa, mutta toisaalta ehkä myös opin enemmän. Huomasin myös lukukauden edetessä, että meillä suomalaisilla on varsin hyvä lähtötaso paikallisiin opiskelijoihin nähden, ja esimerkiksi tieteellinen kirjoittaminen sujuu meiltä paremmin. Onnistuin saamaan varsin hyviä arvosanoja, vaikka en aina lukenutkaan kovin paljon, tai vaikka tuntui että esseeni oli varsin keskiverto. Minua jäi eniten harmittamaan, että en valikoinut kursseja tarkemmin jo Suomessa. Mainstream-kurssini liittyivät kyllä tutkintooni, mutta eivät erityisemmin kiinnostaneet minua, ja siksi oli välillä vaikea löytää motivaatiota valtavaan määrään itsenäistä työtä. GEP-kurssini ”Role of Gender, Culture and The State in South Africa” taas ei liittynyt mitenkään alaani, mutta oli äärimmäisen kiinnostava ja olin iloinen, että olin valinnut sen. Harmitti myös hieman, että en opiskellut isiXhosaa, Western Capen eniten puhuttua afrikkalaista kieltä (sitä missä on erilaisia naksutuksia)!

Kampuksen keskusaukio, Rooiplein. Maan alla sijaitsee yliopisto kirjasto ja aukion perällä on Student Center, josta saa ruokaa, kahvia ja opiskelutarvikkeita, muun muassa. Kuva: Anna T.

Arki ja vapaa-aika Stellenboschissa

Itselleni suurin arkea määrittävä ja rajoittava asia oli turvallisuus. Vaikka Stellenbosch ja etenkin sen keskusta ja kampusalue vaikuttavat päällisin puolin äärimmäisen turvallisilta, meitä oppilaita kehotettiin välttämään liikkumista ulkona yksin pimeän aikaan – eli noin kuuden seitsemän aikaan, riippuen vuodenajasta. Tähän oli vaikea suhtautua myös siksi, että tällainen pelon lietsominen tuntui osin ylläpitävän niitä rotuun kohdistuvia ennakkoluuloja, jotka luovat turvattomuuden tunnetta. Toisaalta en halunnut lähteä kyseenalaistamaankaan ulkonaliikkumisohjeita ja mukautin arkeani niiden ehdoilla.

Paras tapa liikkua Stellessä on ehdottomasti pyörä! Kävellenkin pääsee kaikkialle, mutta pyörällä on mukavampaa. Itse vuokrasin viininpunaisen Matie-pyörän yliopiston liikennekeskuksesta, ja olin siihen oikein tyytyväinen. Über on Stellessä halpa ja turvallinen, ja sillä on helppo liikkua esim. illalla tai tullessa baarista. Kapkaupunkiin pääsee erittäin halvalla MetroRail-junalla (n, R10 suunta), mutta se on maineeltaan hieman turvaton, ja käytännössä harvat valkoiset käyttävät sitä. Moni kaverini kuitenkin käytti sitä ongelmitta, etenkin ruuhka-aikaan. Über Kapkaupunkiin on noin R400, joten hinnoissa on aika suuri ero.

Hintataso Etelä-Afrikassa ei ole niin kauhean paljon alhaisempi kuin Suomessa, etenkään ruoka- ja vaatekaupoissa. Internet ja mobiilidata on reilusti kalliimpaa kuin Suomessa. Eduroam toimii joissain yliopiston rakennuksissa, samoin kuin Matieswifi, mutta omaan huoneistooni ei yltänyt kumpikaan vaan läppäri piti rekisteröidä yliopiston verkkoon johdolla. Tässä verkossa kaikki netin käyttö paitsi yliopiston intranet, Googlen sivut ja YouTube(!) kuluttaa internet-budjettia. Toisaalta ulkona syöminen ja juominen ovat reilusti edullisempia, niitä tuli harrastettua aika paljon… Noudatin vegaaniruokavaliota ensimmäisen puoliskon verran: se ei suinkaan ollut mahdotonta, mutta sen verran hankalampaa kuin Suomessa, että vaihdoin puolivälissä lukukautta (opiskelustressin siivittämänä) kasvisruokavalioon. Yleisesti Etelä-Afrikassa ei ymmärretä kasvissyöntiä, vaan kunnon liha-braai (paikallinen sana grilliruoalle ja grillaamiselle) on se juttu. Opiskelijakaupungeissa kasvissyönti alkaa kuitenkin nostaa päätään, ja Kapkaupungissa on useita kokonaan vegaanisia ravintoloita!

Lopuksi vielä asiasta, joka vaikutti itseeni aika paljon, eli Apartheidin perinnön näkymisestä yhteiskunnassa. Se iski heti lentokentältä poistuessa, nähdessä silmänkantamattomiin levittäytyvät townshipit, ja korostui saapuessamme Stellenboschiin, vanhaan afrikaansyliopistokaupunkiin, jossa niin rakennukset, autot kuin ihmisetkin ovat valkoisia. Itselleni oli välillä vaikeaa elää valkoisena etuoikeutettuna eurooppalaisena yhteiskunnassa, jossa on niin silmiinpistävää, että eri värisillä ihmisillä on niin erilaiset mahdollisuudet. Vielä vaikeammaksi sen teki rakenteissa ja ihmisten asenteissa paistava piilorasismi, mikä sai välillä surullisesti pohtimaan ”sateenkaarivaltion” tulevaisuutta. Toisaalta yksilötasolla oli myös paljon päinvastaisia kohtaamisia, mikä loi toivoa. Yhtä kaikki, mielestäni kaikilla Etelä-Afrikassa opiskelevilla on velvollisuus oppia ja ottaa selvää yhteiskunnasta ja maan historiasta, sillä ainoastaan olemalla tietoinen yhteiskuntaa lävistävistä valta-asetelmista ja niiden syistä voi itse olla osana ratkaisua – ja saa myös enemmän irti ajastaan Stellenboschissa.