Vaihtokertomus, University of Iceland, kevät 2018

Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan opiskelija

 

Vietin kevätlukukauden 2018 Reykjavikissa opiskellen Islannin yliopistossa. Islannin luonto oli suurimpia syitä, miksi halusin opiskella juuri tässä maassa. Onneksi tämä oli myös monen muun vaihto-opiskelijan syy valita tämä vaihtokohde, sillä siten löytyi helposti monia samanhenkisiä kavereita. Kaupunkina Reykjavik on hyvin pieni ja sympaattinen, mutta loppujen lopuksi ei ehkä maan parhainta antia. Kuten sanotaan, Islanti alkaa vasta sieltä mihin Reykjavik loppuu. Suosittelenkin siis tutkimaan tätä maata ja jo lukukauden aikana samat paikat voivat näyttää hyvin erilaisilta riippuen ajankohdasta. Lumisen ja pimeän talven jälkeen oli mahtavaa nähdä, kun laavakentät ja vuorenrinteet alkoivat viimein vihertää. Islanti on upea maa, jonka eri kolkat ovat luonteeltaan hyvin erilaisia.

Ennen lähtöä

Kun Helsingin yliopisto on tehnyt hyväksynnän vaihto-opiskelijaksi, pitää vielä tehdä haku itse vaihtoyliopistoon. Islannin yliopistolta tulee selkeä listaus mitä dokumentteja yliopistoon haku vaatii ja milloin niiden on oltava perillä yliopistolla. Määräaikojen kanssa kannattaa olla tarkkana ja hankkia tarvittavat paperit ajoissa. Hakeminen Islannin yliopistoon vaatii muun muassa passikuvan sekä opintosuoritusotteen allekirjoitettuna ja leimattuna (suoritusotteen pitää olla oikeasti leimattu eikä vesileima välttämättä riitä). Hakemus sisältää monia muita tietoja, kuten alustavan kurssisuunnitelman ja lyhyen motivaatiokirjeen. Minun piti tehdä joitain korjauksia hakemukseeni, mutta muuten hakuprosessi oli melko selkeä.

Asuminen

Asunnon etsiminen kannattaa aloittaa ajoissa, sillä etenkin edullisemmista asunnoista voi olla kova kilpailu. Toisaalta on hyvä odottaa siihen asti, kunnes vaihtoon lähteminen on varmistunut ja tässä voi mennä melko pitkään. Kuulin myös juttuja, että jotkin opiskelijat olivat asuneet syyslukukauden alussa teltassa, koska asuntoa ei ollut vaihtoon lähtöä löytynyt. Monet vaihto-opiskelijat asuvat kimppakämpissä tai majataloissa, jotka majoittavat talvikaudeksi vaihto-opiskelijoita. Keskustassa (Reykjavik 101) tai lähellä yliopistoa asuminen voi olla kannattavaa, vaikka vuokra olisi korkeampi, sillä silloin ei tarvitse käyttää rahaa busseihin.

Itse asuin vuokranantajani pihapiiriin kuuluvassa autotalliin rempatussa yksiössä, jonka löysin HousingAnywhere-sivuston kautta. Asuntotilanteesta kertoo jotain, että samaa asuntoa minun lisäkseni oli hakemassa seitsemän muuta ja minun piti lähettää vuokranantajalleni CV, joka oli yksi valintaperuste. Asunto oli suomalaisittain kallis, mutta Islannissa vuokra oli yksiöstä jopa melko kohtuullinen. Asunto oli hyvin siisti, ja sijainti lähellä merta ja Grotta-majakkaa oli mahtava. Asuntoni sijaitsi muutaman kilometrin päässä keskustasta ja noin 30 min kävelymatkan päässä kampukselta. Joissain tapauksissa keskustassa asuminen olisi ollut paljon käytännöllisempää, sillä julkinen liikenne ei aina välttämättä ole niin sujuvaa.

Opiskelija-asuntoja voi olla saatavilla joitain, mutta ilmeisesti vaihto-oppilaiden on hyvin vaikea saada niitä. Kannattaa kuitenkin tarkistaa tämäkin vaihtoehto. Yliopisto ei siis oikeastaan tarjoa minkäänlaista apua asunnon löytämiseen. Suomalaisena ei tarvitse hankkia paikallista henkilötunnusta tai ilmoittautua poliisille, mutta tilanne saattaa olla toinen, jos maassa asuu pidempään kuin lukukauden verran.

Opiskelu ja opetus

Islantiin saavuttua ja ennen opintojen alkua piti yliopistolle käydä ilmoittautumassa ja hankkimassa paikallinen opiskelijakortti. Orientaatio yliopistolla oli aika vähäistä eikä muutaman puheen ja kävelykierroksen lisäksi juuri muuta ohjelmaa ollut. Onneksi tästä huolimatta muihin vaihtareihin tutustuu kyllä ja yliopiston käytänteet tulevat nopeasti tutuiksi.

Ennen lähtöä tehtiin alustava suunnitelma kursseista, mutta tähän ei kannata liiaksi kiintyä, sillä kurssit menevät todennäköisesti uusiksi. Itselläni valitsemistani kursseista yksi oli peruttu ja pari meni päällekkäin, joten minun piti valita kurssit lähes kokonaan uudelleen. Kurssien aikataulujen sumpliminen voi olla haastavaa ja monella olikin vaikeuksia löytää kursseja, jotka eivät mene päällekkäin.

Kursseille ilmoittautumista varten on takaraja, jota ennen on pitänyt päättää mitkä kurssit lopulta tekee. Iso osa kursseista kestää koko lukukauden. Kurssien käytännöt vaihtelevat paljon kurssista ja kurssin vetäjästä riippuen. Yleisesti ottaen opiskelu Islannissa oli melko samanlaista kuin Suomessa, mutta monilla kursseilla voi olla esitelmiä enemmän kuin Suomessa. Yhtenä erona Suomeen myös on, että kurssikirjat pitää lähes poikkeuksetta ostaa itse. Kampukselta löytyy kirjakauppa, josta löytyvät lähes kaikki tarvittavat kirjat. Riippuu toki paljon kurssista tarvitseeko kirjoja ostaa.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Suomalaisena on melko helppo sopeutua Islantiin, enkä potenut juuri minkäänlaista kulttuurishokkia. Kulttuuri ei periaatteessa hirveästi poikkea suomalaisesta, joskin Islannissa otetaan ehkä jotkin asiat rennommin eikä kaikki ole niin tarkkaa kuin Suomessa. Tämä voi joskus ehkä aiheuttaa päänvaivaa, kun esimerkiksi kurssien aikataulut selviävät aivan viime tipassa. Yksi parhaimmista islantilaisista tavoista on vapaa-ajan vietto altailla. Reykjavikista näitä geotermisellä energialla lämpiäviä altaita löytyy useita – esimerkiksi yliopiston lähistöllä oleva Vesturbæjarlaug on ehdottomasti vierailun arvoinen. Mikä olisikaan parempaa kuin kylmänä ja sateisena päivänä mennä rentoutumaan altaille.

Vaikka Suomi on kallis maa, niin Islanti vasta kallis onkin. Onneksi ruokakaupat ovat melko samanhintaisia, mutta muuten lähes kaikki onkin sitten kalliimpaa. Ruokakaupassa käynti saattaa alkuun vaatia myös opettelua, sillä ensin pitää tuntea eri ruokaketjujen hyvät ja huonot puolet: Bonus on yleensä halvin, mutta Kronanissa saattaa olla paremmat valikoimat, Netto on paljon kalliimpi, mutta sieltä voi löytää sellaista mitä kahdesta edellisestä ei löydä, Hagkaup vasta kallis onkin ja parista porkkanasta ja perunasta voi joutua pulittamaan lähemmäs kymmenen euroa. Helsingissä on tottunut, että ruokakauppoja on melkein joka nurkalla, mutta Islannissa tämä on toisin ja ruokakaupassa käydäkseen voi joskus joutua tekemään pitkiäkin reissuja.

Islanti on pääsääntöisesti hyvin turvallinen maa, jolloin arkijärjellä pääsee pitkälle. Mutta luonnonolojen kanssa kannattaa olla tarkkana. Jos säätiedotus osoittaa keltaista tai jopa punaista varoitusta, kannattaa silloin miettiä minne kannattaa mennä tai lähteäkö liikkeelle ollenkaan. Jos matkustaa Islannissa, ei suunnitelmia kannata koskaan tehdä liian tiukoiksi. Koskaan ei tiedä milloin tiet menevät poikki sankkojen lumimyrskyjen ja kovien tuulien takia, ja joutuu jäämään pikkukylään ylimääräiseksi yöksi. Toisinaan taas lautat eivät kulje liian suurien aaltojen seurauksena. Jäiset ja lumiset vuoristotiet saattavat myös hidastaa matkantekoa, vaikka voisi luulla, että toukokuussa tiet olisivat jo kohtalaisessa kunnossa. Auton vuokraaminen on kätevin tapa matkustaa Islannissa. Matkustusseuraakaan ei ole vaikeaa löytää, sillä iso osa vaihtareista on tullut Islantiin näkemään sen upeaa luontoa. Kannattaa seurata näitä kahta sivustoa matkustaessa Islannissa: https://www.vedur.is/ ja http://www.road.is/

Vaihtokertomus, Stellenbosch University, kevät 2018

Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan opiskelija 

Ennen lähtöä

Hakuprosessi Stellenboschin yliopistoon (SU) ei ollut loppujen lopuksi kovin vaativa, mutta melko byrokraattinen. Hyväksymiskirje saapui onneksi jo syyskuun alussa (mikä ilmeisesti vaihtelee vuosittain), ja aikaa jäi hyvin hakupapereiden toimittamiseen ja viisumin hakuun. Kurssivalintoja tehdessä kannattaa huomioida, että lopullinen kursseille rekisteröinti tehdään vasta pari viikkoa lukukauden alkamisen jälkeen: voit hakea useammalle kurssille kuin sinun on opintopisteiden puitteissa mahdollista päästä, ja tehdä lopullisen päätöksen vasta kurssien alettua. Joillekin kursseille on myös ennakkovaatimuksia, ja jos et jostain syystä tulisi hyväksytyksi jollekin kursseistasi, voi olla hyvä, että olet hakenut etukäteen useammalle kurssille.

Viisumia hakiessa kannattaa huomioida, että hakemuksen käsittelyssä menee noin kaksi viikkoa, paperit pitää toimittaa fyysisesti suurlähetystöön Pohjoiselle Makasiinikadulle, ja että suurlähetystö pitää passin itsellään käsittelyn ajan. Itse päätin viime tipassa hakea henkilökortin ennen viisumin hakua (koska passi oli ainut henkilöllisyystodistukseni), ja siksi viisumini valmistui melko myöhään. Hyvä on myös huomioida, että viisumia varten tarvitsee lääkärin todistuksen siitä, että hakija on rokotettu tuberkuloosia. Itse hain todistuksen YTHS:ltä, mistä sain ajan usean viikon päähän.

Alkubyrokratia ja asettautuminen Stellenboschiin

Kapkaupungin lentokentältä saimme kyydin Welcome Centeriin, josta saimme avaimet ja kyydin asuntolaamme. Meidät kaikki kuusi HY:n vaihto-opiskelijaa oli määrätty Academiaan, yhteen Stellenboschin isoimmista opiskelija-asuntolakomplekseista. Me kv-opiskelijat asuimme omissa ”Blokeissamme”, kahdeksan opiskelijaa per kerros. Minun kerroksessani asui neljä tyttöä ja neljä poikaa, ja jaoin pienen keittiön yhden amerikkalaisen tytön kanssa. Huoneissa jokaisella oli oma suihku ja WC. Asuntola oli oikein siisti, turvallinen ja lähellä kampusta, mutta kaikki irtaimisto piti hankkia itse vedenkeittimestä vessapaperiin, sillä keittiössä oli vain pieni uuni/liesi ja jääkaappi-pakastin. Minä olin liinavaatteet Suomesta, pari ystävääni oli vuokrannut ne ja astiasetin etukäteen. Hankimme meidän kerroksen asukkaiden kanssa yhteisen mikroaaltouunin, ja monet jakoivat esimerkiksi vedenkeittimen keittiökämppiksensä kanssa.

Asuntolakeittiö ja kurkistus huoneeseeni. Kuva: Anna T.

Amerikkalaisista elokuvista tuttu residenssikulttuuri tuli itselleni ainakin hieman yllätyksenä. Se näkyi erityisesti ensimmäisinä viikkoina, kun ensimmäisen vuoden opiskelijat suorittivat erilaisia tehtäviä ja juhlivat oman talonsa univormuissa – silloin tuntui, että asuntolat eivät ikinä nuku. Onneksi tätä kesti kuitenkin alle kuukauden, ja lopulta ensivuotisetkin joutuivat aloittamaan opiskelun.

Näkymä Academiaan asuntolani portailta. Kuva: Anna T.

Orientaatioviikko pidettiin 40 asteen helteessä, ja sen keskeisimmät asiapitoiset sisällöt olivat opiskelijakortin hakeminen, kursseille rekisteröityminen ja internet-tunnuksien hankkiminen. Kaikki tämä oli jossain määrin sekavaa ja epäjohdonmukaista, ja useammin kuin kerran kuulin välikäden kautta, että minun pitäisi olla tietyssä paikassa tiettyyn kellonaikaan… Onneksi kuitenkin joku oli aina kartalla, kv-toimiston väki oli mahtavaa ja avuliasta, eikä mikään jäänyt lopulta pimentoon.

Opiskelu SU:ssa

Heti alussa kävi selväksi, että opiskelu ja siihen liittyvät käytännön asiat eroavat varsin paljon Helsingin yliopiston käytänteistä. Kv-opiskelijat voivat valita sekä paikallisten käymiä mainstream-kursseja että enintään kaksi pelkästään kv-opiskelijoille tarkoitettua GEP-kurssia (aikaisemmin IPSU). Minä olin valinnut kaksi GEP-kurssia ja kaksi mainstream-kurssia, koska olin kuullut etukäteen, että mainstream-kurssit ovat keskimäärin paljon työläämpiä. Lisäksi GEP-kurssien aiheet olivat kiehtovia: monet niistä käsittelevät Etelä-Afrikan yhteiskuntaa.

Molempien mainstream-kurssieni lukujärjestykset menivät kokonaan uusiksi ensimmäisillä luennoilla, ja näytti aluksi siltä, että joudun vaihtamaan osan kursseistani. Lopulta kuitenkin sain kaikki mahtumaan. Tämä oli mielestäni kuvaavaa: ei kannatta odottaa, että kurssien aikataulut, kokeet, lomapäivät ja retket/tutoriaalit lukee jossain WebOodissa etukäteen ja että niillä mentäisiin!

Suuri ero verrattuna Suomeen on akateemisen vapauden puute. Kursseilla on vaihteleva, mutta varsin laaja läsnäolopakko, mikä vaati itseltäni hieman opettelua… Tuntui myös, että esseiden kirjoittamista suositaan täällä enemmän. Eräs kolmannen vuoden kurssini koostui lähes yksinomaan esseiden kirjoittamisesta eikä lähiopetusta juuri ollut. Ensimmäinen esseeni oli pituudeltaan 20 sivua, mikä nosti hieman hikeä otsalleni, sillä meillä kirjoitetaan noin paljon yleensä vasta kandia tehdessä. Toinen mainstream-kurssini, ensimmäisen vuoden kurssi, oli sellainen mihin olin tottunut: luentoja ja luentokalvoja ja kokeita.

Sanoisin, että opiskelu Stellessä oli vaativampaa kuin Suomessa, mutta toisaalta ehkä myös opin enemmän. Huomasin myös lukukauden edetessä, että meillä suomalaisilla on varsin hyvä lähtötaso paikallisiin opiskelijoihin nähden, ja esimerkiksi tieteellinen kirjoittaminen sujuu meiltä paremmin. Onnistuin saamaan varsin hyviä arvosanoja, vaikka en aina lukenutkaan kovin paljon, tai vaikka tuntui että esseeni oli varsin keskiverto. Minua jäi eniten harmittamaan, että en valikoinut kursseja tarkemmin jo Suomessa. Mainstream-kurssini liittyivät kyllä tutkintooni, mutta eivät erityisemmin kiinnostaneet minua, ja siksi oli välillä vaikea löytää motivaatiota valtavaan määrään itsenäistä työtä. GEP-kurssini ”Role of Gender, Culture and The State in South Africa” taas ei liittynyt mitenkään alaani, mutta oli äärimmäisen kiinnostava ja olin iloinen, että olin valinnut sen. Harmitti myös hieman, että en opiskellut isiXhosaa, Western Capen eniten puhuttua afrikkalaista kieltä (sitä missä on erilaisia naksutuksia)!

Kampuksen keskusaukio, Rooiplein. Maan alla sijaitsee yliopisto kirjasto ja aukion perällä on Student Center, josta saa ruokaa, kahvia ja opiskelutarvikkeita, muun muassa. Kuva: Anna T.

Arki ja vapaa-aika Stellenboschissa

Itselleni suurin arkea määrittävä ja rajoittava asia oli turvallisuus. Vaikka Stellenbosch ja etenkin sen keskusta ja kampusalue vaikuttavat päällisin puolin äärimmäisen turvallisilta, meitä oppilaita kehotettiin välttämään liikkumista ulkona yksin pimeän aikaan – eli noin kuuden seitsemän aikaan, riippuen vuodenajasta. Tähän oli vaikea suhtautua myös siksi, että tällainen pelon lietsominen tuntui osin ylläpitävän niitä rotuun kohdistuvia ennakkoluuloja, jotka luovat turvattomuuden tunnetta. Toisaalta en halunnut lähteä kyseenalaistamaankaan ulkonaliikkumisohjeita ja mukautin arkeani niiden ehdoilla.

Paras tapa liikkua Stellessä on ehdottomasti pyörä! Kävellenkin pääsee kaikkialle, mutta pyörällä on mukavampaa. Itse vuokrasin viininpunaisen Matie-pyörän yliopiston liikennekeskuksesta, ja olin siihen oikein tyytyväinen. Über on Stellessä halpa ja turvallinen, ja sillä on helppo liikkua esim. illalla tai tullessa baarista. Kapkaupunkiin pääsee erittäin halvalla MetroRail-junalla (n, R10 suunta), mutta se on maineeltaan hieman turvaton, ja käytännössä harvat valkoiset käyttävät sitä. Moni kaverini kuitenkin käytti sitä ongelmitta, etenkin ruuhka-aikaan. Über Kapkaupunkiin on noin R400, joten hinnoissa on aika suuri ero.

Hintataso Etelä-Afrikassa ei ole niin kauhean paljon alhaisempi kuin Suomessa, etenkään ruoka- ja vaatekaupoissa. Internet ja mobiilidata on reilusti kalliimpaa kuin Suomessa. Eduroam toimii joissain yliopiston rakennuksissa, samoin kuin Matieswifi, mutta omaan huoneistooni ei yltänyt kumpikaan vaan läppäri piti rekisteröidä yliopiston verkkoon johdolla. Tässä verkossa kaikki netin käyttö paitsi yliopiston intranet, Googlen sivut ja YouTube(!) kuluttaa internet-budjettia. Toisaalta ulkona syöminen ja juominen ovat reilusti edullisempia, niitä tuli harrastettua aika paljon… Noudatin vegaaniruokavaliota ensimmäisen puoliskon verran: se ei suinkaan ollut mahdotonta, mutta sen verran hankalampaa kuin Suomessa, että vaihdoin puolivälissä lukukautta (opiskelustressin siivittämänä) kasvisruokavalioon. Yleisesti Etelä-Afrikassa ei ymmärretä kasvissyöntiä, vaan kunnon liha-braai (paikallinen sana grilliruoalle ja grillaamiselle) on se juttu. Opiskelijakaupungeissa kasvissyönti alkaa kuitenkin nostaa päätään, ja Kapkaupungissa on useita kokonaan vegaanisia ravintoloita!

Lopuksi vielä asiasta, joka vaikutti itseeni aika paljon, eli Apartheidin perinnön näkymisestä yhteiskunnassa. Se iski heti lentokentältä poistuessa, nähdessä silmänkantamattomiin levittäytyvät townshipit, ja korostui saapuessamme Stellenboschiin, vanhaan afrikaansyliopistokaupunkiin, jossa niin rakennukset, autot kuin ihmisetkin ovat valkoisia. Itselleni oli välillä vaikeaa elää valkoisena etuoikeutettuna eurooppalaisena yhteiskunnassa, jossa on niin silmiinpistävää, että eri värisillä ihmisillä on niin erilaiset mahdollisuudet. Vielä vaikeammaksi sen teki rakenteissa ja ihmisten asenteissa paistava piilorasismi, mikä sai välillä surullisesti pohtimaan ”sateenkaarivaltion” tulevaisuutta. Toisaalta yksilötasolla oli myös paljon päinvastaisia kohtaamisia, mikä loi toivoa. Yhtä kaikki, mielestäni kaikilla Etelä-Afrikassa opiskelevilla on velvollisuus oppia ja ottaa selvää yhteiskunnasta ja maan historiasta, sillä ainoastaan olemalla tietoinen yhteiskuntaa lävistävistä valta-asetelmista ja niiden syistä voi itse olla osana ratkaisua – ja saa myös enemmän irti ajastaan Stellenboschissa.

 

Vaihtokertomus, University of Iceland, kevät 2017

Luonnontieteiden opiskelija

Ennen lähtöä

Islannin yliopiston sähköisen hyväksymiskirjeen mukana tuli ohjeita ja vinkkejä vaihtoon lähtijälle. Ohjeet olivat mielestäni selkeitä, ja loppujen lopuksi eurooppalaiselle lähtijälle ei vaikuttanut olevan tiedossa hirveää määrää paperisotaa tai muuta järjestelyä.

Yliopiston hakuprosessin lisäksi etukäteisvalmisteluihin kuului eurooppalaisen sairaanhoitokortin tilaaminen, matkavakuutuksen hoitaminen kuntoon sekä muuttoilmoituksen tekeminen Maistraattiin. Kelalle piti myös tehdä ilmoitus ulkomailla opiskelusta, jotta opintotuen (ja silloin maksettavan asumislisän) määrä voitiin päivittää. Sitten piti vielä päättää, mitä tekee Suomen asunnolle. Itse päädyin ratkaisuun, että maksoin vuokraa vaihdossa ollessanikin, eli asunto pysyi minulla ja sinne oli helppo palata vaihdon päätyttyä saumattomasti – vaihtoaika oli vain 4 kuukautta, ja tämä tuntui stressittömimmältä vaihtoehdolta.

Olin kuullut paljon varoittelua siitä, että Reykjavíkissa on erittäin huono asuntotilanne, joten asunnonhaku pitäisi aloittaa todella hyvissä ajoin. Niinpä ryhdyin toimeen jo lokakuun alussa ennen hyväksymiskirjeen saamista: laitoin oman asunnonhakuilmoituksen opiskelijoille suunnatulle asunnonhakusivulle nettiin, ja lisäksi olin itse yhteydessä yhteen asunnontarjoajaan, kun huomasin ilmoituksen samalla sivulla. Nopeus kannatti – sain Reykjavíkin mittakaavassa siedettävän hintaisen huoneen erinomaisella sijainnilla keskusta-alueella.

Sitten ei tarvinnutkaan kuin valmistautua lähtöön henkisesti, sekä varmistaa, että omisti riittävästi asianmukaista vaatetusta Islannin raakaa tuulta ja sadetta vastaan – sekä riittävän ison matkalaukun.

Saapuminen vaihtokohteeseen ja asuminen

Saavuin Islantiin sattumalta samalla lennolla toisen samaan paikkaan majoittuvan suomalaisen kanssa. Majapaikkanamme oli sesonkikauden ulkopuolella opiskelijoille vuokrattava majatalo. Vuokraemäntämme ei lopulta edes ilmaantunut itse paikalle kyseisenä iltana, mutta talon muut opiskelija-asukkaat ohjasivat meidät huoneisiimme. Vastaanoton epävirallisuudesta huolimatta majoittautuminen sujui hyvin, netin sai heti käyttöön ja lakanatkin olivat valmiina. Asumisen hinta hirvitti alkuun – oma huoneeni oli majatalon pienin huone, ja sen vuokra oli noin 600 €/kk. Muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa jutellessa osoittautui kuitenkin, että etenkin sijaintiin nähden hinta oli varsin kohtuullinen.

Islantiin saapuminen ei pohjoismaalaiselta vaatinut juuri mitään byrokratiaa. Yliopistolle kirjautuminen sujui varsin nopeasti ja helposti, muita toimenpiteitä ei maahantulo vaatinut. Selvisi kuitenkin, että vain yhdeksi lukukaudeksi saapuville eurooppalaisille opiskelijoille ei annettu lainkaan islantilaista henkilötunnusta eli kennitalaa, vaan ainoastaan opiskelijanumero. Tämä ei varsinaisesti estänyt minkään asian toimittamista myöhemmin Islannissa, mutta koska lähes kaikissa yhteyksissä kysytään kennitalaa, se piti usein kiertää eri tavoin ja esimerkiksi terveyskeskuksissa potilastietojen rekisteröinti tai edelleen lähettäminen ei toiminut aivan mutkattomasti. Asia kuin asia kuitenkin hoitui aina myös ilman kennitalaa.

Alun järjestelyitä olivat muun muassa kirjastokortin ja opiskelijakortin hankkiminen (molemmat varsin helppoja ja maksuttomia toimenpiteitä) sekä kurssivalinnoistaan lopullisesti päättäminen. Kovin paljon järjesteltävää ei siis mielestäni ollut, mikä oli tietysti mukavaa, ja jätti aikaa ympäristöön tutustumiseen. Mitään järkyttävää kulttuurishokkia en varsinaisesti kokenut, mutta toki olo tuntui välillä uudessa maassa jollain tapaa vieraalta. Islannin luonto on aivan erilainen kuin Suomessa, ja vaikka sitä sen kaikessa kauneudessaan ihailikin, se saattoi ajan kanssa tuntua välillä liiankin karulta metsiin tottuneelle suomalaiselle. Toisaalta geotermiset kylpylät ja vielä pitkälle kevättalveen puutarhoissa loistavat, näyttävät jouluvalot kompensoivat keskitalven pimeyttä ja koleutta.

Opiskelu ja opetus

Olin valinnut erilaisia ympäristötieteeseen liittyviä kursseja, ja kävin luennoilla ensimmäisellä opiskeluviikolla kuuntelemassa. Totesin kuitenkin, että kurssit eivät pääpiirteissään oikein vaikuttaneet siltä, mitä itse olin lähtenyt hakemaan ja mikä minua motivoisi. Lopulta päätin kurssien sijaan suorittaa vaihto-opintoni tutkimusprojektin muodossa; tämäkin vaihtoehto löytyi englanninkielisestä kurssikatalogista. Niinpä otin yhteyttä pääaineeni paikalliseen professoriin ja kysyin mahdollisuuksista osallistua johonkin projektiin. Minua onnisti, ja pääsin mukaan varsin mielenkiintoiseen ja haasteelliseen projektiin. Olin erittäin tyytyväinen tähän valintaan, joskin säilytin yhden alun perin valitsemistani kursseistakin; vaihto-opiskelijoille suunnattu Islannin kulttuuri- ja luontokurssi tuntui vain liian houkuttelevalta. Kannustaisin siis tämän kokemuksen perusteella vaihto-opiskelijoita miettimään, mikä itseä todella eniten kiinnostaa ja selvittelemään mahdollisuuksia – kyselemällä voi aueta vaikka mitä ovia, eivätkä perinteiset kurssit ole välttämättä ainoa tai paras tapa saada kaikki irti vaihdon aikaisista opinnoista. Vaikka tietysti matkustelu ja kivojen ihmisten kanssa vietetty aika olivat hienoja kokemuksia vaihdossa, sanoisin, että mielekkääksi räätälöity opiskelu jäi mieleeni yhtenä vaihtoajan parhaista jutuista.

Kursseista yleisesti sanoisin, että työmäärä opintopisteisiin nähden oli selvästi suurempi kuin mihin itse olen Suomessa tottunut; tyypilliseen kurssiin kuului niin ryhmätöitä, esseitä, kotitehtäviä kuin tenttikin. Tätä ei kuitenkaan kannata liikaa säikähtää, sillä opettajat vaikuttivat varsin helposti lähestyttäviltä ja ymmärtäväisiltä, ja stressin iskiessä asioista saattoi keskustella. Lisäksi Islannin yliopistossa kursseille ilmoittautuminen vaikutti jossain määrin sitovammalta kuin mihin itse olin tottunut – virallisesti kursseilta sai jättäytyä pois vain tiettyyn päivämäärään mennessä, ei missä tahansa vaiheessa lukukautta. Todellisuudessahan tämäkään ei kuitenkaan ollut aivan niin tiukkaa, ja itsekin jouduin jättämään yhden kurssin kesken vasta myöhemmässä vaiheessa. Asia hoitui selittämällä tilanne opettajalle, joka hoiti kurssilta pois kirjautumisen puolestani.

Islannin yliopistoon hakiessa kannattaa muistaa, että kun hakulomakkeen on täyttänyt ja lähettänyt netissä, sitä on hyvä käydä seuraamassa esim. viikon välein vahvistusviestissä tulleen linkin kautta. Hakemuksessa saattaa olla jotain, joka kaipaa säätöä ennen kuin se voidaan hyväksyä, eikä näistä tiedoteta erikseen sähköpostitse. Itse en tätä hoksannut ennen kuin sain huomautusviestin sähköpostiini, että hakemustani ei ole korjattu asianmukaisella tavalla ilmoitettuun päivään mennessä ja se on laitettu pitoon. Kyse oli siitä, että osa kurssivalinnoistani ei sopinutkaan kohdeyliopiston puolesta. Tätäkään ei silti olisi tarvinnut niin pahasti säikähtää, sillä asia oli edelleen hoidettavissa. Kun hakemukseni kanssa ilmeni jotain muutakin ylimääräistä säätöä, soitin lopulta Islantiin opintoneuvojalle ja varmistin, että kaikki oli lopulta kunnossa. Kuulemma sama toistuu vuosittain useiden opiskelijoiden kanssa, ja varoitusviesteillä pyritään ilmeisesti ennen kaikkea vauhdittamaan hakuprosessin etenemistä.

Pienenä vinkkinä säiden suhteen: sateenvarjosta ei yleensä ole apua Islannissa. Kun sataa, niin yleensä myös tuulee sen verran reippaasti, että voisi yhtä hyvin olla ilman varjoa. Parempi varustautua säänkestävin vaattein.

Jos mahdollista, asunnon hankkiminen keskustan/kampuksen läheisyydestä (eli kävely- tai pyöräilymatkan päästä) alueilta 101 tai 105 kannattaa, vaikka vuokra tuntuisi jossain määrin suolaiselta alkuun. Se voi maksaa itsensä takaisin, jos vaihtoehtona on päivittäinen bussimatkailu, joka ei aivan ilmaista ole sekään. Ajoissa asunnonhakuun siis! Bussiliikennekin toimi kuitenkin mielestäni kohtuullisen hyvin ja saatavilla on kausikortteja samaan tapaan kuin Suomessakin, joten jos asunto löytyykin kaupungin laitamilta, ei mikään tähänkään kaadu. Moni ulkomaalainen opiskelija myös hankkii Reykjavíkissa nettikirpparilta pyörän ja taittaa pidemmät matkat sillä.

Kannattaa liittyä yhteen jos toiseenkin Facebook-ryhmään, sillä niiden kautta löytyy helposti kaikenlaista kivaa aktiviteettia. Esimerkiksi ilmaisia, myös englanniksi ohjattuja joogatunteja järjestetään eri puolilla kaupunkia säännöllisesti, mikä sopii tietysti opiskelijabudjettiin erinomaisesti.

Reykjavíkissa julkisessakin terveydenhuollossa perittiin jokaisen käynnin yhteydessä terveyskeskusmaksu (eurooppalaisen sairaanhoitokortin kanssa noin 15 €), ja osasta toimenpiteitä joutui myös maksamaan itse. Hinnat eivät olleet päätähuimaavia, mutta itse olin hiukan epäonninen ja jouduin ravaamaan lääkärillä useita kertoja vaihdon aikana. Eurooppalainen sairaanhoitokortti pelasti isommilta kuluilta ja matkavakuutus korvasi aina lopulta, joten nämä asiat kannattaa tosiaankin olla kunnossa niin välttyy pitkälti mahdollisilta terveyteen liittyviltä ylimääräiskuluilta. Yleisesti ottaen olin varsin tyytyväinen julkiseen terveydenhuoltoon; lääkärille sai soittamalla ajan aina, eikä käynnin syytä ollut edes pakollista kertoa ajanvarauksen yhteydessä. Islantilaiset puhuvat hyvää englantia, eikä näissäkään tilanteissa kommunikaatio-ongelmia tullut.

Vaihtokertomus, University of Essex, lukuvuosi 2016-2017

Ympäristö- ja luonnontieteiden opiskelija

Ennen lähtöä

Olin erittäin innoissani, kun kuulin lähteväni Britanniaan! En ollut ennen käynyt Britanniassa, joten odotin innolla päästäkseni kaikista englantilaisista sarjoista tuttuihin maisemiin. Ennen lähtöä yritin etsiä muiden kokemuksia kohde yliopistosta ja kaupungista, mutta tietoa ei ollut paljon tarjolla. Yliopisto kuitenkin infosi hyvin vaihto-opiskelijoita ja tiedotti tarkat päivämäärät tulevalle vuodelle. Pari viikkoa ennen lähtöä tuli postissa infopaketti yliopiston ensimmäisestä viikosta. Yliopistolla on yleinen saapumispäivä, jolloin kaikki opiskelijat saapuivat asuntoloihin. Yliopiston kautta pystyi myös varaamaan kyydin lentokentältä kampusalueelle saapumispäivänä. Tämä oli mukavaa, koska jo bussissa pystyi alkaa tutustumaan toisiin vaihtareihin.

Alkubyrokratia

Asiat hoituivat helposti ensimmäisten viikkojen aikana. Rekisteröityminen yliopistoon ja käyttäjätunnusten saanti tapahtui helposti ja ohjatusti. Kampuksella oli erillinen sairaalarakennus ja sinne sai rekisteröityä, mutta en kokenut tätä tarpeelliseksi. Poliisille tai viranomaisille ei tarvinnut ilmoittautua. Sain kuulla vasta ensimmäisen viikon aikana toisilta opiskelijoilta, että olisin saanut valita kursseja myös toisilta laitoksilta. Kurssien vaihto kuitenkin onnistui helposti ja kursseille ilmoittautumiselle oli varattu erillinen päivä, jolloin liikuntahalliin oli kokoontunut kaikki yliopiston laitokset ja niiden vastuuhenkilökuntaa. Mikäli halusi osallistua muiden kuin alkuperäisen Learning Agreementin mukaisille kursseille, täytyi käydä niiden laitoksien pisteillä, jotka ovat vastuussa kursseista ja saada heiltä allekirjoitus. Tämän tapahtuman jälkeen oli kaksi viikkoa aikaa palauttaa Learning Agreement- lappu Essex Abroad toimistolle, jossa se vietiin järjestelmään. Jo valittuja kursseja täytyi vaihtaa myös sen takia, että lukujärjestyksessä ei saanut olla yhtään päällekkäisyyksiä. Lähes kaikille kursseille pystyi osallistumaan vaihto-opiskelijana. Vaihto-opiskelijoille ei ollut virallisten tilaisuuksien lisäksi mitään ohjattua ryhmäytymistä, vaan se piti tehdä omatoimisesti.

University of Essexin kampusalueen kirjastorakennus.

Asuminen

Vaihtoehtoina oli hakea asuntoa yliopiston kautta tai hankkia itse yksityiseltä. Turvauduin tähän helpompaan ja turvalliseen vaihtoehtoon hankkia asunto etukäteen yliopiston kautta. Asunto oli solu, jossa asui minun lisäksi kahdeksan muuta ihmistä. Omassa huoneessani oli suihku ja wc, mutta keittiön jaoin muiden asukkaiden kautta. Kerran viikossa kävi siivooja siivoamassa yleiset tilat, paitsi silloin kun siivouspäivä osui paikallisia pyhäpäiviä. Vaikka siivooja kävi kerran viikossa, olivat yleiset tilat erittäin sotkuisia. Mutta tämä taisi osua vain minun kohdalleni, koska muiden keittiöt olivat yleisesti ottaen erittäin siistejä. Asuminen oli hieman kalliimpaa yliopisto asuntolassa, kuin jos olisi hankkinut asunnon yksityiseltä. Vuokraan kuului netin lisäksi kaikki mahdolliset ja kiinteistöhuolto toimi tarvittaessa, joten olin valintaani tyytyväinen. Yleisesti yliopistoasuntolat olivat rauhallisia, jos ei asunut kampusalueella sijaitsevissa 20 ihmisen huoneistoissa, joita pidettiin lähes poikkeuksetta bilepaikkoina.

Opiskelu

Lukuvuodessa oli syys-, kevät- ja kesälukukaudet. Syys- ja kevätlukukausien aikana tapahtui opetus. Kesälukukausi oli varattu kokonaan tenttien suorittamiselle. Kursseja sai olla vain neljä syksylle ja neljä keväälle, ja kurssit olivat pääsääntöisesti 7,5 opintopisteen arvoisia (15 Essex credits). Kursseille osallistuminen oli pakollista ja ennen luennon alkua täytyi itsensä ”täpätä” paikalla olijaksi omalla opiskelijakortilla luentosalin lukulaitteeseen. Monet kurssit olivat luennon ja seminaarin yhdistelmiä, joilla kurssitehtävänä oli esseiden kirjoittamista ja pienten monivalintakokeiden tekemistä. Toisena vaihtoehtona oli kurssi plus tentin suorittaminen kesälukukaudella. Ei siis ollut väliä suorititko kurssin syksyllä vai keväällä, jos siihen kuului tentti, se tentittiin kesällä. Tämä tuntui hölmöltä, joten yritin valita mahdollisimman paljon esseiden kirjoittamista.

Vaikka monet olivatkin jo ennen lähtöä varoitelleet, että opiskelu tulee olemaan rankkaa, sen rankkuus yllätti. Jokaisella kurssilla oli kahden tunnin luennon lisäksi mahdollisesti vielä tunnin seminaari viikossa. Tämän lisäksi jokaisella kurssilla oli erittäin kattavat kirjallisuuslistat, mitä piti lukea ennen luentoa tai seminaaria. Vaaditusta kirjallisuudesta keskusteltiin varsinkin seminaareissa ja sitä käsiteltiin luennoilla, joten niiden lukeminen oli välttämätöntä. Esseiden pituudet oli ilmoitettu sanamäärien mukaan ja tavallinen essee oli 3000-5000 sanaa kurssin tasosta riippuen. Tavallisesti aikaa kului kirjastossa monta tuntia päivässä. Opetus oli käytännönläheistä, esim. Esseiden aiheet perustuivat ajankohtaisiin asioihin, ja työelämään suuntautumista painotettiin erittäin paljon. Arvostelu oli täysin erilaista, kuin mihin olen Helsingin yliopistossa tottunut. Asteikko oli 0-100, ja numeroarvosanan lisäksi käytettiin nimellistä arvosanaa, joita olivat outstanding first class, first class, upper ja lower second class, third class ja fail. Tuli myös esille, ettei esseestä voisi ikinä saada täysiä pisteitä ja olisi erittäin harvinaista saada myöskään ylintä arvostelua.

Lukukausien välillä oli kuukauden mittaiset lomat. Kesälukukausi alkoi kertausluennoilla, jonka jälkeen oli muutaman viikon mittainen lukuaika. Tentti oli 3-4 tunnin mittainen ja tenttitilaisuus muistutti oli samanlainen kuin Yo-kirjoituksissa. Jokainen opiskelija sai siis ennen kesälukukautta tenttiaikataulun ja yksilöllisen koodin tenttejä varten, koska niiden arviointi tapahtui anonyymisti. Jokaisella opiskelijalla oli myös tietty istumapaikka tenttisalissa. Tenttijärjestelyt olivat erittäin tiukat ja esim. puhelin piti sijoittaa läpinäkyvään pussiin tuolin alle ja vessaan sai mennä ainoastaan valvotusti.

Vapaa-aika

Kampusalueella sijaitsi kirjaston ja sairaalarakennuksen lisäksi baareja ja yökerhoja, monia ravintoloita, muutama kauppa, postitoimisto, pankkeja, kuntosali ja urheilukenttiä sekä elokuvateatteri. Joten kampusalueelta ei periaatteessa olisi tarvinnut poistua ollenkaan. Opiskelijatoiminta oli erittäin aktiivista ja ilmaista. Mahdollisuudet harrastaa eri liikunta lajeja oli erittäin laajat. Erilaisia retkiä järjestettiin lähialueille ilmaiseksi ja hieman kauemmas pientä maksua vastaan. Kampusalue sijaitsi noin 40 min kävelymatkan päässä Colchesterin kaupungista, josta löytyi monia kauppoja, kahviloita ja ravintoloita.

Sijainti lähellä Lontoota tarjosi mahtavat mahdollisuudet vierailla monesti Lontoossa sekä lähteä helposti pidemmällekin. Itse yritin reissata mahdollisimman paljon ja monipuolisesti ympäri Britanniaa. Vieraileminen Skotlannissa ja Walesissa olivat unohtumattomia kokemuksia, mutta myös pienemmät kaupunkivierailut ympäri Englantia olivat erittäin antoisia. Vaikka monet kaupungit ovat hieman samantyylisiä, oli jokaisella aina oma juttunsa. Halpoja juna ja lentolippuja sai, kun oli aikaisin liikenteessä, jolloin matkustuskaan ei tullut niin kalliiksi.

Turvallisuus ja raha

Kesällä ennen vaihtoon lähtöä, Britannia oli juuri äänestänyt Brexitin puolesta. Tämä näkyi selvästi Britannian ilmapiirissä, vaikka käytännön asioihin se ei juurikaan vaikuttanut. Terrorismi oli myös lisääntynyt Euroopassa vuoden 2016 aikana. Britanniassa oloni aikana siellä tapahtui 3 suurta terrori-iskua Lontoossa ja yksi Manchesterissa. Yhden iskun aikaan satuin myös olemaan Lontoossa, mutta eri paikassa tapahtuma-aikana. Yliopisto lähetti sähköisiä kyselyitä näiden iskujen jälkeen ja pyysi kaikilta kuittausta, onko turvassa. Nämä iskut näkyivät selvästi jokapäiväisessä elämässä. Poliiseja liikkui erittäin paljon kaikilla asemilla, ja kuulutuksia tuli liikennevälineissä ja yleisillä paikoilla, joissa pyydettiin huolehtimaan omista tavaroistaan sekä ilmoittamaan kaikki epämääräinen toiminta. Kampusalueella oli myös yöllä kulkeva ”taksi” opiskelijoille, joilla pääsi kampusalueelta turvallisesti ja erittäin edullisesti kotiin. Kampusalueen lähettyvillä olikin hieman pahamaisempi alue, jolla tapahtui lähes joka kuukausi jotain, autojen poltosta varkauksiin.

Hintataso oli suurin piirtein samanlaista kuin Suomessa. Itse en avannut paikallista pankkitiliä ollenkaan, vaan käytin suomalaisia kortteja sekä tarpeen vaatiessa nostin käteistä. Käteistä tarvitsi monissa paikoissa. Paikallisen pankkitilin avaamisella olisi ehkä säästänyt, mutta jonotusaika oli pitkä, joten en sitten jaksanut tätä tehdä. Kampusalueella oli monia ravintoloita, joissa syödä lounasta. Lounas oli kuitenkin usein 6-8 euron luokkaa, joten itse näin kannattavammaksi usein valmistaa omat eväät mukaan ja kuumentaa ne mikrossa opiskelijoille suunnatuissa taukohuoneissa.

Muuta

Tärkeimpänä ohjeena voisin pitää sitä, että älä jätä pakkaamista viimeiseen iltaan! Kannattaa myös pakata järkevästi, esimerkiksi astioita ja käyttötavaraa saa paikan päältä erittäin edullisesti, ja kannattaa hyödyntää vierailuille tulevia tuttavia tavaroiden tuomisessa tai viemisessä. Mukaan ei kannata pakata muuta kuin sellaisia vaatteita mitä tietää tulevansa käyttämään. Vuoden aikana tavaramäärä lisääntyi yhdellä 20kg matkalaukulla. Matkalaukkuun kannattaa pakata mukaan itselleen sekä muiden maistettavaksi Suomiherkkuja, hyvää kahvia, suklaata ja ruisleipää. Näitä ainakin itsellä tuli ikävä nopeasti. Sopeutuminen Britanniaan tapahtui suhteellisen nopeasti. Mutta nopeasti koulustressin puskiessa päälle alkoivat myös pienet jutut, kuten pahanmakuinen kraanavesi ja ruokakaupan valikoima, ärsyttämään. Siksi oli erittäin hyvä lähteä tuulettumaan joululoman ajaksi Suomeen. Kevätlukukaudella niin opiskelukin ja paikallinen elämä tuntui hymyilevän. Olin erittäin tyytyväinen, että olin lähtenyt vaihtoon koko lukuvuodeksi. Paikallisten ystävällisyys ja small talk- tuntui alkuhämmästyksen jälkeen mukavalta.

Ritsumeikan Asia Pacific University (APU), syksy 2016

Ympäristötieteiden opiskelija

Hain APU:n pääasiassa kurssien takia: halusin opiskella jotakin aivan muuta kuin pääaineeni, ja vaihtopalveluiden kautta hakiessa kurssien aihepiireissä ei juuri ole rajoituksia. Vaihtoehdot rajautuivat mielenkiintoisten kurssien avulla Islantiin ja APU:n ja hupsista vain, Japaniin sitä mentiin. En ole ikinä ollut Japanista niin valtavan kiinnostunut kuin tiedän monien olevan, minulle se oli lähinnä mielenkiintoinen maa muiden joukossa. Mutta kyllähän lopulta Japani, ja tarkemmin Kuyshu, sydämeni vei.

Ennen lähtöä

Ennen lähtöä APU ja HY:n vaihtopalvelut lähettivät kumpikin lähtöohjeita, joita seurasin orjallisesti. Lähtövalmisteluihin kannattaa varata kunnolla aikaa, koska kiirehtiminen on ikävää, ja esim. viisumia odottelin ihan hyvän tovin. Kokosin ”omat” valmistautumisjutut (pakkaa kämppä, tapaa kavereita jne.), HY:n ohjeissa olleen jutut ja APU:n ohjeet yhteen to do-listaan, jotta pysyin kärryillä siitä, missä mennään. Lensin Fukuokaan, kuten APU:n ohjeissa neuvottiin.

Alkubyrokratia vaihtokohteessa

Japani on tunnettu byrokratiastaan, mutta siitä ei ehdottomasti tarvitse huolehtia. Heittäydy vaan virran vietäväksi ja kaikki kyllä hoituu: ensimmäisten viikkojen aikana kaikki on aikataulutettu, ja koulu auttaa (välillä kirjaimellisesti) kädestä pitäen pankin, vakuutuksen, kaupungintalon ja muiden asioiden kanssa. Buddyt on valtavan iso apu ensimmäisinä päivinä, ja he vievät ostelemaan paistinpannut ja shampoot ja muut. Muutenkaan minkäänlaisia ”Älä sitten unohda!”-ohjeita on turha antaa, APU:ssa kyllä pidetään huolta, ettei unohda. APU:n tulee aivan valtavasti ulkomaalaisia opiskelijoita vaihtareiden lisäksi, joten systeemit on hyvin loppuun asti hiottuja. Ainoa ohje alkuun on, että pistä tarkkaan jemmaan puhelin-, wifi- ja muut sopimukset: Ensimmäisinä viikkoina sitä vaan pää pyörällä allekirjoittaa paperia siellä ja toista täällä, ja sitten kun laskuja alkaa tulla, on aika mukavaa muistaa, mitä sitä lupasikaan.

Asuminen

Kodiksi sain aivan ihanan asuntolahuoneen AP House 4:stä, joka on APU:n taloista ns. luksus-versio, jota paikalliset opiskelijat kovasti kadehtivat. Lähtöni aikoihin juoruttiin siitä, että talo oltaisiin myymässä pois, mutta en tiedä tarkkaa tilannetta. Jos siis päädytkin asumaan johonkin muuhun AP Houseen, on nekin oikein mukavia paikkoja asua, ja kuulemma vähän yhteisöllisempiä kuin APH 4.

Omassa asuntolahuoneessa oli sänky, pöytä, hyllyt, jääkaappi, ja oma kylpyhuone. Joka kerroksella oli oma keittiö, joka pysyi häkellyttävän siistinä joka aamuisten siivoojan käyntien ansiosta. Asumismuoto oli omasta mielestäni aivan optimaalinen: oli omaa rauhaa ja yksityisyyttä, toisaalta parhaat ystävät muutaman oven päässä (kaikki vaihtarit asuivat samassa talossa). Aina löytyi seuraa ja tekemistä, mikä oli varsinkin aluksi ihanaa.

Opiskelu ja opetus

Kurssit olivat hyvin vaihtelevia laadultaan: kävin APU:ssa ehdottomasti yliopistourani parhaat ja huonoimmat kurssit. Kannattaakin selata ahkerasti Facebookista löytyvää Course Review- sivua, ja jos mahdollista, kysellä kursseista ja professoreista vanhemmilta opiskelijoilta. Karttaisin kursseja joista arvio on ”easy A”, sillä se tarkoittaa usein todella helppoa ja tylsää kurssia, jossa paikalliset nukkuvat onnellisena. Myös ns. 100-tason kurssit olivat aivan lukiokamaa, enkä ehkä käyttäisi aikaani niihin. International Relations- laitoksen kurssit olivat todella mielenkiintoisia, laadukkaita ja valitettavasti myös pahamaineisen suuritöisiä. Se kuitenkin palkitsee, ja sain aivan kelpo arvosanoja, vaikkei ihan joka luennon taustamateriaaleja tullutkaan luettua. Muutenkin jossain vaiheessa huomasin, että taustalukemiset (joita tuli aika paljon) olivat pikemminkin suosituksia, joita lukemattakin pärjäsi oikein hyvin.

Opiskelutyyli vaihteli kurssita toiseen aivan valtavasti. Jotkin kurssit olivat pedagogisesti todella laadukkaita (suositus prof Kimuralle!), arvioinniltaan reiluja ja opettavaisia, toiset kurssit taas arvioinniltaan sekavia, pelkkään lopputenttiin tähtääviä kursseja. Paikallisten opiskelijoiden motivaatio, tai motivaatiottomuus, oli alkuvaiheessa jatkuva järkytys, loppuvaiheessa jatkuva vitsien aihe; Enemmän kuin säännönmukaisesti luennoilla nukuttiin, meikattiin, katsottiin kännykältä leffaa tai juteltiin. Siihen tottuu, ja jos opiskeluseuraa kaipaa, löytyi joukosta myös hurjan motivoituneita, fiksuja ja avuliaita opiskelijoita.

Hyödyllistä tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

Sain JASSO-apurahan (kannattaa ehdottomasti hakea!) ja rilluttelin aivan onnellisesti sen ja Kelan korotetun opintotuen turvin. Japani on toki kallis maa, ja varsinkin vihannekset ja hedelmät maksoivat ainakin syksyllä 2016 maltaita, mutta halpa asuminen ja olemattomat shoppailumahdollisuudet takasivat, ettei rahaa palanut aivan valtavasti. Söin lähes joka ilta ulkona (laiskuus), enkä silti juuri kajonnut säästöihini. Kannattaa kuitenkin huomioida, että ensimmäinen JASSO-satsi tulee vasta muutama kuukausi Japaniin tulon jälkeen, joten ekoina kuukausina saa vähän seurata kulutusta.

Elin Beppussa ehdottomasti elämäni parasta aikaa: vaihtariporukkamme oli tiivis ja valtavan rakas, sain paljon paikallisia ystäviä, ja Beppu kaupunkina maisemineen ja pienine suloisine kujineen hurmasi täysin. Paikallisia ystäviä saa helposti ns. circleistä, jotka on ikään kuin harrastuskerhoja luentojen jälkeen. Niihin voi tutustua etukäteen APU:n sivuilta, ja mennä rohkeasti mukaan. Kävin lähinnä seuran takia japaninkielen kerhossa, ja ihanan tanssiryhmän harjoituksissa. Muuten vietettiin tavallista elämää: viikonloppuisin käytiin usein haikkaamassa ympäröivillä vuorilla ja laulamassa karaokea, kirpputoreilla ja second hand-kaupoissa, kävelyillä rannoilla ja lähikaupungeissa turisteeraamassa. Kävin onsen-kylpylässä vähintään kerran viikossa, niitä Beppussa kyllä riittää.  Vaihdon alkuaika on niin intensiivistä aikaa, että todella läheisiä ystävyyssuhteita syntyi todella nopeasti, eikä yksinäisyydestä todellakaan tarvinnut kärsiä.

Japaniin sopeutuminen otti tietysti oman aikansa, ja siinäkin vaihtarikaverit olivat täysin korvaamaton apu. Brittiystäväni kuvasi tunnetta hyvin: Alussa tuntui, kuin olisi Shrek (liian iso, liian kovaääninen, on vahingossa tyly jatkuvasti). Kaikkia tapasääntöjä ei millään voi heti oppia eikä siitä kannata murehtia, ne oppii lopulta nopeasti, ja ennen kun huomaatkaan pyörittelet silmiä turisteille, jotka syö bussissa. Beppussa turvallisuudestakaan ei tarvinnut murehtia.

Nyt aika on kullannut muistot, mutta muistan, että noin vaihdon puolivälistä koko Japani otti päähän aivan hullun lailla, ja unelmoin kovaäänisistä Eurooppalaisista kaduista ja kommunikaation helppoudesta. Siitäkin päästiin yli, lähinnä kiroilemalla ja ajan kanssa, joten negatiivisiakaan tunteita ei kannata pelästyä. Suosittelen puhumaan niistä vaihtokavereiden kanssa! Porukkaan muodostuu helposti sellainen ”vain positiivista”- keskustelukulttuuri, joka raukeaa siitä, että yksi uskaltaa sanoa, että välillä kyllä ärsyttää. Voit tehdä suomalaisella suoruudellasi valtavan palveluksen kaikille!

Vaihto on aivan satumaista, kummallista, onnellista ja hurjaa aikaa: älä odota mitään ja koet varmasti tosi hienoja juttuja. Ei kannata vertailla omaa kokemusta liikaa minun, jonkun vaihtokaverin, tai muiden kokemuksiin, sillä jokainen saa juuri omansa näköisen vaihdon. Beppu on ihana kaupunki ja APU oikein mukava yliopisto: kaikki mahdollisuudet mihin tahansa siis on!

University of Toronto, kevät 2017

Yleisen mikrobiologian opiskelija

Ennen lähtöä

Ennen kuin voi aloittaa opiskelut Toronton yliopistossa, on täytettävä runsaasti erilaisia papereita ja hakemuksia. Yksi merkittävä asia oli Suomessa tehtävä IELTS-koe, jonka tulokset kertoivat, oliko englannin kielitaitoni tarpeeksi hyvä vaihtoon lähtöön. Viisumia minun ei tarvinnut hakea ja yleisesti siihen liittyvä byrokratia oli minimaalista, koska suomalaisena, joka viipyi maassa alle puoli vuotta, ei viisumi ollut välttämätön. Kuitenkin, koska lensin Kanadaan, oli minun hankittava ETA (electronic travel authorization), joka maksoi muutamia euroja. Tärkeä oli myös pakollinen Toronton yliopiston sairasvakuutuksen maksaminen, joka puolelta vuodelta maksoi noin 150 euroa. Kanadaan lähtöä varten varustauduin hyvin esimerkiksi talvivaatteilla ja Kanadan sähköverkkoon sopivalla adapterilla. Lisäksi oli tehtävä ilmoitus uudesta osoitteesta maistraattiin ja Kelaan, sekä ohjattava posti toiseen osoitteeseen.

Asuminen

Aloitin asunnon etsimisen Torontosta hyvissä ajoin ennen lähtöäni. Koska opiskelin St. George -kampuksella keskustassa, ei yliopisto taannut minulle asuntoa vaihdon ajaksi. Sen sijaan sain käyttää off-campus housing verkkosivustoa, jolla pystyi etsimään kampuksen ulkopuolisia asuntoja. Onnistuin löytämään mukavan yksiön viidentoista minuutin kävelymatkan päästä kampuksesta. Vuokrat ovat varsin korkeat Toronton alueella ja tässäkin asunnossa vuokra oli noin 1100 euroa kuukaudessa, mutta se sisälsi muun muassa internetin, lämmön, sähkön ja veden. Ottaen huomioon Toronton asuntomarkkinat, asunnon etsimisen kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin.

Aloitus Toronton yliopistossa

Pian Torontoon saapumiseni jälkeen CIE (center of international experience) järjesti muutaman tunnin orientaatiotapahtuman. Siellä kerrottiin perusasioita, kuten esimerkiksi että on hyvä varoa kaatumista liukkaalla säällä ja millaiset vaatteet sopivat Toronton säähän. Suomalaisesta nämä asiat tuntuivat lähinnä itsestäänselvyyksiltä. Aluksi myös piti käydä hakemassa Toronton yliopiston opiskelijakortti Tcard, jota oli näytettävä esimerkiksi aina kokeissa. Lisäksi oli myös luotava yliopiston sähköposti ja tutustuttava sellaisiin palveluihin kuin Blackboard (Moodlen vastine Toronton yliopistossa) ja ACORN, joka toimi WebOodia vastaavana palveluna ja jota kautta sairasvakuutuskin maksettiin. Lisäksi piti luoda tili sairasvakuutuksen tarjoavan yhtiön sivuille ja tulostaa sieltä itselleen sairasvakuutuskortti.

Opiskelu ja opetus

Kursseja oli pitänyt valita pitkin edellistä vuotta ja vasta viime metreillä selvisi, millä kursseilla oli tilaa ja mihin niistä lopulta pääsin. Ainoastaan yhdellä kurssilla oli pakollinen kurssikirja. Kuitenkin kaikilla kursseilla Blackboardiin tuli runsaasti materiaalia ja aktiivinen läsnäolo oli tärkeää (vaikkei pakollista) kursseilla menestyäkseen. Opettajat olivat asiansatuntevia ja ammattimaisia. Opetusta kursseilla oli hyvin paljon. Kaikilla kursseilla oli luentoja ja kirjoitettavia esseitä, joiden muotoon kiinnitettiin paljon huomiota. Erityisesti oikeanlaisesta viittamisesta esseissä ja plagiarismista puhuttiin paljon. Näiden lisäksi joillain kursseilla oli esimerkiksi netissä pistokokeita edellisen viikon asioista ja ryhmätöitä. Kursseilla joutui tulostamaan jonkin verran papereita (mihin tarvittiin Tcard), mikä ei kutenkaan ollut ilmaista, vaan jokaisesta paperista joutui maksamaan noin kymmenen senttiä. Voi sanoa, että viiden Toronton yliopiston kurssin opiskelu on täysipäiväistä työtä.

Hyödyllistä tietoa vaihtoon lähteville

Vaikka Toronton yliopistossa oli tehtävä paljon töitä menestyäkseen, ei se tarkoita, etteikö muistakin vaihtoon liittyvistä tapahtumista voisi nauttia. Esimerkiksi CIE järjesti tapahtumia ja retkiä Torontoon ja sen ulkopuolelle ja ne olivat hyvin kiinnostavia. Tcardilla pääsi käyttämään yliopiston liikuntakeskusta ja sen uimahallia. Lisäksi yliopiston ulkopuolisellakin Torontolla on paljon annettavaa. Toronto on täynnä mielenkiintoisia paikkoja, kuten esimerkiksi Art gallery of Ontario ja CN Tower. Liikkuminenkin Torontossa oli hyvin helppoa. Kaupungissa on erinomainen metro- ja raitiovaunujärjestelmä, jonka avulla kaupungissa pääsee paikasta toiseen helposti. Kuitenkin, ellei hanki matkakorttia, joutuu yksittäisestä matkasta maksamaan muutaman euron, jolla saa matkustamiseen tarkoitetun poletin. Lisäksi Toronto on vain parin tunnin matkan päästä Niagaran putouksista, jonne on helppo päästä Toronton keskusasemalta junalla ja bussilla.

Yhteenveto

Toronto on hieno kaupunki, jolla on paljon tarjottavaa vaihto-opiskelijalle. Vastaavasti University of Toronto on maineikas yliopisto, jolla on laadukas opetus ja hyviä opettajia. Valmistautumalla hyvin, lukemalla tiedotteet ja tutustumalla muihin opiskelijoihin on vaihto-opiskelu Torontossa hieno kokemus.