Vaihtokertomus, Stockholm universitet, syksy 2018

Valtiotieteellisen tidekunnan opiskelija

Ennen lähtöä

Päätökseni hakea Tukholmaan vaihto-opintoihin tein melko lyhyen ajan pohdiskelun jälkeen, ja vaikka alkuperäinen suunnitelmani oli hakea Kanadaan, en kadu olleenakaan, että päädyin Tukholmaan, päinvastoin! Olen pienenä ja teini-ikäisenä käynyt Ruotsissa ja Tukholmassa usein, ja perheelläni on osittain juuria kaupungissa, mutta ennen vaihtoa en ollut käynyt kaupungissa yli kahteentoista vuoteen, koska pidin sitä ”tylsänä”. Tukholmassa vaihdossa ollut ystäväni sai minut onneksi harkitsemaan kaupunkia mahdollisena vaihtokohteena. Vaihtosyksyn jälkeen voin todeta, että tämä nuorena saatu käsitys tylsästä kaupungista oli aivan väärä. Tukholma on kulttuuririkas, vehreä ja kaunis miljoonakaupunki jossa aina on jotain tekemistä ja uutta nähtävää. Päätökseeni valita Tukholman yliopisto vaihtoyliopistoksi oli myös sosiaalityön kiinnostavat kurssit liittyen monikulttuurisuuteen ja maahanmuuttoon, sekä arvostettu ja luotettava yliopisto jossa luennot pidetään sovitusti eikä opetushenkilökuntaa tarvitse herroitella tai lähestyä korulauseilla kuten esimerkiksi tietyissä muissa konservatiivisemmissa yliopitsoissa.

Kun sain tiedon, että Helsingin yliopisto puoltaa hakuani Tukholmaan, aloitin haun kohdeyliopistoon. Ensin täytin sähköisen hakulomakkeen, jonka jälkeen tein vaihdon kurssivalinnat. Sähköiseen hakulomakkeeseen piti viimeisenä myös liittää uusin opintosuoritetodistus. Kielitaitonäyttöä ei minulta pyydetty, sillä olen kaksikielinen ja suurimman osan opinnoistani olen suorittanut ruotsiksi. Mikäli suoritat opintoja ruotsiksi tai englanniksi, ja kumpikaan ei ole ei ole äidinkieliäsi, voi kohdeyliopisto Ruotsissa vaatia jonkinlaista kielitasotodistusta. Matkavakuutuksen solmiminen ja Kelalta saatavan opiskelijan asumistuen hakeminen kannattaa hoitaa hyvissä ajoin ennen lähtöä. Ruotsissa et Suomen sosiaaliturvaan kuuluvana henkilönä tarvitse eurooppalaista sairasvakuutuskorttia, ja voimassa oleva henkilöllisyystodistus tai Kela-kortti riittävät julkisissa terveydenhuollon palveluissa, jos niitä joudut vaihdon aikana käyttämään.

Ruotsissa tilapäisesti oleskellessasi sinulla on oikeus välttämättömään terveydenhoitoon. Tilapäinen oleskelu on esimerkiksi alle vuoden kestävä vaihto. Välttämätön hoidon tarve tarkoittaa sairautta/oiretta joka ei voi odottaa kotiinpaluutasi. Jos esimerkiksi sairastut äkillisesti tai sinulle sattuu tapaturma, voit hakeutua julkisiin terveyspalveluiden piiriin Ruotsissa. Pääset hoitoon myös, jos kyseessä on raskauteen liittyvä hoito. Ruotsissa suomen sosiaaliturvaan kuuluva henkilö saa tällaista välttämätöntä hoitoa samalla tavalla ja samaan hintaan kuin ruotsalaiset.

Alkubyrokratia vaihtokohteessa

Muista ilmoittaa tilapäisestä muutostasi Kelaan. Muuta byrokratiaa ei koidu väliaikaisesta muutosta Ruotsiin. Voit yrittää saada ruotsalaisen henkilönumeron, mutta sen saamiseksi yleensä pyydetään jonkinlaista selvitystä miksi tarvitset henkilönumeroa ( esim pitkäaikainen oleskelu maassa kuten työ tai jatkuvat työ/perheside). Henkilönumeroa voit hakea verovirastolta. Ilman henkilönumeroa et voi liittyä kanta-asiakkaaksi melkein mihinkään kauppaan/ketjuun, mutta se on oikeastaan ainoa asia josta jäin paitsi ilman ruotsalaista henkilötunnusta vaihtoni aikana.

Kun olet saanut vahvistuksen kursseistasi vaihtoyliopistolta, liity mahdollisimman pian opiskelijajärjestöön. Jos osaat, tilaa opiskelijakortti jo etukäteen oppilasjärjestön nettisivuilta, näin nopeutat opiskelijakortin saamista vaihdon alussa. Ruotsissa on käytössä sovellus, studentkortet, jonka voit ladata älypuhelimellesi. Sovelluksessa on tietoa erilaisista eduista opiskelijoille ja siihen ladattava opiskelijakortti on yhtä pätevä, kun muovinen kortti. Muovisen kortin voi saada halutessaan, mutta itse en tilannut muovista opiskelijakorttia. Sähköisen opiskelijakortin saamiseen ei mene yhtä päivää kauempaa, joten älä lataa turhaan kallista julkisen liikenteen kautta matkakortillesi.

Etenkin Tukholmassa SL-kortin kauden lataus on suhteellisen kallista, noin 56 euroa kuukaudelta opiskelija-alennuksella, mutta toisaalta kortilla pääsee matkustamaan koko Suur-Tukholman alueella. T-bana (eli metro) Tukholmassa kulkee läpi yön, ja muutenkin julkinen liikenne on hyvin sujuvaa. Myös Arlandan lentokentälle pääsee julkisella matkakortilla kun matkustaa Märsta-aseman kautta. Märstasta on bussiyhteys Arlandaan. Märstaan pääset lähijunalla mm. keskustan rautatientorilta.

Asuminen

Asuntotilanne on Ruotsissa isommissa kaupungeissa, kuten Tukholmassa, todella huono. Paikalliset opiskelijat asuvat hyvin ahtaasti, ja moni asuu jaetussa asunnossa/kimppakämpässä tai vanhempiensa kanssa. Tukholman alueella on myös opiskelija-asuntoja( voit löytää tietoa niistä täältä: https://www.sssb.se/soka-bostad/ ) joihin suosittelen tekemään hakuja, heti kun olet liittynyt yliopiston opiskelijajärjestöön. Vaihtarina on tosin epätodennäköistä että saat oman asunnon jonotuksen kautta, sillä asuntoja ja huoneita anotaan jonotuspäivien määrällä, joita sinulle ei ehdi kertyä kuin satakunta ennen vaihtoon lähtöä. Moni opiskelija jonottaa yli vuoden ennen kuin hakee asuntoa, joten sadalla päivällä on epätodennäköistä että saat asunnon. Toinen mahdollisuus on yrittää päästä alivuokralle näihin asuntoihin/käytävähuoneisiin. Huoneissa on useimmiten oma WC, mutta jaettu keittiö.  Tukholmassa moni asuu epävirallisesti, eli pimeästi, jonkun asunnossa. Tällaista asumismuotoa en suosittele heikon oikeusturvallisuuden takia. Mikäli olet Erasmus-opiskelija voi vaihtoyliopistosi mahdollisesti auttaa sinua saamaan asunnon.

Jos olet hakenut Nordlys tai Nordplus vaihto-ohjelmalla Ruotsiin, on todennäköistä että vaihtoyliopisto ei auta sinua asunnon löytämisessä. Asunnon haku kannattaa aloitta hyvissä ajoin ennen vaihtoa. Tiedän että Lundissa ja Göteborgissa asuntotilanne ei ole ihan yhtä huono kuin Tukholmassa, mutta varaudu silti laittamaan aikaa hakemuksien tekemiseen oli vaihtokaupunki mikä tahansa Ruotsissa.

Asuntoa haussa pidin tärkeinä kriteereinä asunnon sijaintia, läheisyyttä keskustaan ja yliopiston kampukselle sekä hyvä yhteisö/yhteisöllistä asumista. Niinpä hain huonetta jaetusta asunnosta ja opiskelijataloista lähinnä keskustan alueelta. Sivustolta https://www.blocket.se/bostad/saljes?ca=11&w=   voi etsiä asuntoja tai tehdä oman profiilin jossa etsii asuntoa, mutta itse koin että sain parhaiten tarjouksia hyvistä asunnoista eri opiskelijatalojen Facebook ryhmissä, kuten Lappis( Iso talokokonnaisuus joka sijaistee lähellä Tukholman yliopistoa), Jerum( lähellä keskustaa vehreällä alueella), tai Kungshamra Hyresgästförening (Kungshamra Tenants Association, talo sijaitsee keskustassa). Muistakin Facebook ryhmistä kannattaa etsiä asuntoa ( esim. Inneboende i Sverige tai Suomitytöt Tukholmassa). Kun haet asuntoa, mieti mitä arvostat eniten asumisessa ( esim. oma rauha/ yhteisöllisyys/sijainti ). Moni opiskelija asuu lähiöissä. Kannattaa silti pitää mielessä ett esimerkiksi jotkut Tukholman ja Malmön lähiöistä ovat hyvinkin erilaisia kun Helsingin alueella. Itse asuin yhdessä SSSB:n taloista, jossa jaoin keittiön 13 muun henkilön kanssa. Maksoin huoneesta reilu 420 euroa, joka on halpa vuokra Tukholmassa. Jos haluat oman asunnon on vuokra huomattavan paljon korkeampi.

Opiskelu ja opetus

Tukholman yliopistolla opiskelin maisterikursseja ruotsiksi. Ruotsissa ei käytetä akateemista varttia, mutta luentojen välissä pidetään taukoja ja luennot olivat rakenteeltaan hyvin saman tyyppisiä kuin omassa tiedekunnassani Helsingissä. Ainoa ero omaan tiedekuntaa ja aikaisempiin opintoihini oli oikeastaan seminaareihin annetun luettavan aineiston määrä, joka oli suhteellisen massiivinen. Puhuin tästä muiden opiskelijoiden kanssa, ja he sanoivat että määrät ovat aika tavallisia heille. Arvioni mukaan kukaan luennoitsija ei silti olettanut, että olisimme lukeneet koko aineiston sanasta sanaan jokaiselle seminaarille.

Tukholman yliopistossa, ja monessa muussa yliopistossa Ruotsissa, arvostellaan kurssit arvosanoilla A -F . A on loistava ja F hylätty. Vaihdossa saadut arvosanat muunnetaan silti yleensä ainoastaan hyväksytyksi tai hylätyksi Suomessa. Opintojen vaativuus voi vaihdella kursseittain paljon, mutta sanoisin että omissa opinnoissani taso ja vaativuus oli melko samanlainen kuin omassa tiedekunnassani Helsingin yliopistolla. Maitserikursseillani en tehnyt yhtäkään tavallista tenttiä, ja myös muut vaihdossa olleet tuttuni tekivät lähinnä muita kurssitöitä tai kotitentin kurssiensa aikana.
Tukholman yliopistolla on kirjasto, mutta koska kirjojen määrä on vähäinen oppilasmäärään suhteutettuna ja laina-ajat ovat joissakin kirjoissa vain viikon, suosittelen hankkimaan ilmaisen kunnallisen kirjastokortin ja etsimään kurssikirjoja sieltä, sekä varaamaan niitä hyvissä ajoin ennen kurssin alkua. Itse kopioin myös jonkin verran kirjoja. Vaihdon aikana ostin ainoastaan yhden kirjan, jonka senkin ostin käytettynä ja möin kurssin jälkeen pois.

Hyödyllistä̈ tietoa seuraaville vaihtoon lähteville

  • Ruotsalaiset eivät ole yhtä suoria kommunikaatiossaan, kuin suomalaiset. Tämä stereotypia ruotsalaisesta kulttuurista pitää siis paikkansa ja he todella haluavat, että kaikki olisi ”lagom”. Ruotsalaiset ovat myös kohteliaita ja melkein kaikissa kaupoissa sinulle toivotetaan vähintäänkin hyvää päivänjatkoa asioinnin yhteydessä. Tämä tarttui helposti itseenikin ja suomessa jatkoin hyvän viikonlopun toivottelua kaupassa.
  • Ruotsissa ei ole UniCafeta tai halpaa opiskelijalounasta, joten varaudu ottamaan omat eväät koulullesi, jos et ole valmis maksamaan lounaasta vähintään 7 euroa.
  • Ulkona syöminen ei ole suomeen verrattuna kallista, mutta itse söin melko paljon kotiruokaa.
  • Systembolaget(valtion omistama kauppa josta voit ostaa vahvempia alkoholijuomia, sama kuin Alko Suomessa) on auki arkisin kello 10-19, ja lauantaina se sulkee jo kello 14-15. Tavallisesta ruokakaupasta kuten ICAsta tai Willysistä saa olutta, mutta muutoin alkoholijuomien valikoima on kokemukseni mukaan melko suppea.