About Deleted User

Special user account.

Prosessista

Kurssin rakenne tuntui selviävän vasta tekemisen myötä, joten prosessista raportoiminen tuntuu jokseenkin haastavalta. Jälkikäteen on helppo nähdä mitä tuli tehtyä, mutta työn eteneminen vaiheittain toi omat haasteensa – varsinkin kun suurin osa yhteydenpidosta tapahtui Yammerin välityksellä.

Loppuraportti on toki suurin työ kurssilla. Se pohjaa pitkälti Anssin työhön tilastojen parissa puurtamisvaiheessa. Viestintä ja media ovat Saran erityisosaamisaluetta, joten aiheen kannalta mielenkiintoinen aikaisempi tutkimus löytyi helposti. Suurin osa Saran tekemästä työstä oli aineistoihin ja aineistotietokantoihin perehtymistä ja rajautuu varsinaisen loppuraportin ulkopuolelle. Ilmar keskittyi puurtamisvaiheessa “yleisiin asioihin”, kuten blogin päivittämiseen ja tarvittavien sivustojen (kuten google docs) luomiseen. Delegointi ja aikatauluttaminen olivat teoriassa myös meta-osiovastaavan harteilla, mutta aikataulujen pitäminen ei missään vaiheessa muodostunut ongelmaksi.

Loppuraportissamme käsittelemme luottamusta journalismiin suomalaisten päättäjien keskuudessa. Työ valmistui melko lailla aikataulussa, eikä sitä pyritty lihottamaan ylimääräisellä tekstillä. Se koostuu ensisijaisesti kvantitatiivisen aineiston pohjalta koostetuista taulukoista, joiden avulla pyritään mallintamaan 419 päätöksentekijän luottamusta mediaa kohtana. Jouduimme niin sanotusti käyttämään omia aivojamme luottamuksen määrittämisessä, sillä sitä ei varsinaisesti kyselylomakkeessa kysytty. Yhdistelimme neljä mediaan liittyvää kysymystä yhteen kuvamaan luottamusta journalismiin.

Tutkimusprosessista vain pieni osa päätyi varsinaisesti loppuraportin sivuille. Selkeimpänä siinä näkyy tilasto-osion puurtamisvaihe, jonka aikana tehdyt kuvaajat ilmentävät hyvin tutkittuja asioita. Kenties ajallisesti suurimpia ponnistuksia vaativat uusien ohjelmien ja vastaavien haltuunotto, vaikka niistä ei olisi ollut näkyvää hyötyä loppuraportin suhteen.

Projekti eteni pääosin hyvää vauhtia, mutta puurtamisvaihe tuntui valmistuvan jokaisella vähän eri tahtiin. Tämän vuoksi viimeiset viikot projektin suhteen olivat vähän epäaktiivisia. Olisimme voineet kenties koordinoida lopun järjestelyitä tehokkaammin. Kävimme yhdessä ryhmän kanssa kurssin vetäjän juttusilla, mutta oikeastaan vain tilasto-osion tekijälle tapaamisesta oli hyötyä. Jälkeenpäin ajateltuna viikottaiset tapaamiset olisivat saattaneet nopeuttaa projektin etenemistä ja pitää työskentelyn tehokkaampana. Erityisesti selvyys siitä, mitkä ovat vaadittavat työvaiheet olisi helpottanut työnjakoa ja aikataulutusta. Meillä ei kuitenkaan ollut ongelmia sen valmiiksisaattamisessa deadlineen mennessä.

loppuraportti

Puurtamisvaihe: Metaosio

Metaosiossa keskeisin tehtävä oli blogin perustaminen. Blogiin olemme koonneet yhdessä päiväkirjanomaisesti merkintöjä projektin etenemisestä sekä kommentteja käyttämistämme työkaluista. Aluksi ylläpitäjien lisääminen tuotti vaikeuksia, mutta oikeiden yliopistotunnusten myötä homma yllättäen helpottui ja sain koko kolmihenkisen joukkueemme lisättyä ylläpitäjiksi.

Olen koonnut pari opetusvideota käyttämistämme ohjelmista ja lisään niitä projektin edetessä lisää. Vaikka uskon kyllä, että opetusvideoita löytyy parhaiten silloin, kun etsii ohjeita johonkin tiettyyn ongelmaan.

Zotero ja Microsoft Word

 

OneNote Macin käyttäjille. Koska ryhmämme koostuu mäk-ihmisistä.

 

– Ilmar

Viikkoraportti 2

Kolmehenkinen ryhmämme rullaa eteenpäin omalla painollaan. Vaihe 2 työn alla, ei ylitsepääsemättömiä ongelmia minkään suhteen. Vaikka tällä hetkellä kaikki on kunnossa, emme välttämättä ole edenneet niin pitkälle, että olisimme kohdanneet vaikeuksia.

On ollut hankala pysyä perillä siitä, mitä kaikkea kurssilla tulee tehdä. Moodle-sivustolle on koottu myös paljon tietoa ja linkkejä, joista moni ihan hyödyllisiä mutta toisaalta moni tuntuu vähän turhalta, erityisesti koska niihin kaikkiin ei ehdi kunnolla paneutua ja on vaikea arvioida mihin olisi syytä paneutua.

– Ilmar

Viikkoraportti 1

Olemme päässeet liikkeelle hommissa. Ryhmän vahvuus on kolme henkilöä: Anssi, Ilmar ja Sara. Tavattu kaksi kertaa, seuraava taas viikon päästä. Ajateltiin kierrättää kolme eri osiota ja kolme eri työvaihetta (esityöt, puurtaminen, kirjoitus+viimeistely) ryhmäläisten kesken, joskin suunnitelmissa integroitua vahvemmin 3- ja 4-vaiheissa. Nyt ollaan puurtamisessa menossa.

Zotero-löytöjen jakaminen koko ryhmälle aiheutti päänvaivaa, mutta saatiin ratkaistua kun vähän testailtiin kaikenlaista. Kasvokkain tapaaminen auttoi ideoimaan tutkimuskysymyksen ja jakamaan tehtävät kaikkien kannalta mielekkäästi.Moodle tuntuu tosi sekavalta. Nyt just tajusin, että tuossa vasemmalla on nuita eri osioita joissa on selostettu juttuja ilmeisesti tarkemmin.

– Anssi

Puurtamisvaihe: Kirjallisuusosio

Kirjallisuusosion puurtamisvaihe lähti käyntiin pienillä asennusongelmilla. Lopulta minun onnistui asentaa sekä Zotero että Atlas.ti yliopiston koneelle. Kumpikaan ohjelmista ei ole entuudestaan tuttu, joten eri toimintojen ja käskyjen selvittämiseen meni hetki. Etenkin Atlas.ti-ohjelma näyttäisi kaipaavan aika perusteellista tutustumista, jotta sitä voisi käyttää sujuvasti osana esimerkiksi gradun työstämistä.

Aineiston siirtämistä Zoterosta Atlas.ti:hin ei mielestäni ole tehty kovin helpoksi. Suurin osa Zotero-aineistostamme ei ollut elektronista, eivätkä ne muutamat elektroniset aineistot olleet pdf-muodossa. Hetken selviteltyäni sain muutettua Zoteron elektroniset aineistot pdf-muotoon, ja lisättyä ne Atlakseen. “Rethinking Media Pluralism” ja “Short History of Modern Media” eivät olleet ehkä hyödyllisimmät aineistomme tutkimuskysymyksen kannalta, mutta uskon että tärkeämpää on päästä kokeilemaan miten Atlas.ti toimii, joten paria nelli-hakua lukuunottamatta en tässä vaiheessa lähtenyt hakemaan lisää aineistoa. Kokeilin Atlas.ti-llä koodien ja memojen lisäilyä, mikä oli onneksi melko yksinkertaista. Nähtäväksi jää, onko ohjelmasta muuhun kuin digitaalisten muistiinpanojen tekemiseen.

– Sara

Blogin perustaminen

Tutkimusprosessikurssia varten luotu Valta ja media -blogi on nyt perustettu. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun käytän WordPress-alustaa, mutta sen käyttö on melko suoraviivaista mikäli aiempaa kokemusta jostain blogisivustosta on. Sivustosta on helposti muokattavissa omiin tarpeisiinsa soveltuva, mutta koska tutkimusprosessikurssin kannalta ei suuren widget-määrän lisääminen ainakaan vielä tuntunut ajankohtaiselta, pyrin pitämään blogin yksinkertaisena.

Blogin perustamisessa tärkein tekijä on tietenkin ulkonäkö. Koska WordPress on alustana melko käytetty, blogi näyttää helposti jotenkin tavalliselta, ehkä jopa lattealta. Mustavalkoinen kuva ei ainakaan auttanut asiaa, mutta halusin käyttää kuvaa Aatos Erkosta toimistossaan Erottajalla. Oli mielenkiintoista katsella erilaisia vaihtoehtoja blogin ulkoasun suhteen, mutta halusin blogin ulkoasun olevan selkeä ja helppolukuinen. Usein monimutkaisuuden lisääminen pelkän monimutkaisuuden vuoksi ei ole hyvä idea.

Blogiin tullaan kokoamaan tutkimusprosessin etenemistä, tietoa käytetyistä työkaluista ja lopuksi valmis työ. Siinä missä ryhmän tehtävänjako tapahtuu Scrumyssa, suunnittelu Yammerissa ja julkaisujen hiominen Google Drivessa, tämä blogi on valmiin materiaalin julkasupaikka. Toisin sanoen keino, jolla me kolme kurssia lykännyttä opiskelijaa saamme vähitellen kaksi tvt-opintopistettä WebOodiin ja kandinpaperit ulos.

– Ilmar