Kurssikerta 7: Go raibh maith agat!

Tilanne on suorastaan tunteellinen. Tunteellisuuteni ei johdu yksinomaan siitä, että nyt viedään tämän maailmoja syleilevän kurssin viimeisiä, vaan suuren osan sisäisestä kuohunnastani aiheuttaa nyt käsittelemäni aihe. Olen ennen tätä kurssia pitänyt elämäni aikana vain yhtä blogia, joka käsitteli vaihtovuottani Irlannissa (blogi on muuten huippulaadukas ja löytyy täältä, jos muutaman vuoden takaisen Valtsun pohdinnat kiinnostavat). Onkin siis mielestäni vain oikein ja armollista, että myös tämän elämäni toisen blogin viimeinen päivitys käsittelee tuota harppujen ja apiloiden luvattua maata. Tiesittekö muuten, että Irlanti on maailman ainoa valtio, jonka virallinen kansallissymboli on soitin? Nyt voitte loistaa pubivisassa.

Mutta juu, höpinät sikseen… Viimeisen kurssikerran hommana oli luoda kartta täysin vapaavalintaisesta aiheesta. Kuten aina, tulee suuren vapauden mukana myös suuri vastuu. Näinpä vastuu myös kaiken aineiston tuottamisesta oli meillä opiskelijoilla. Sekä kartta-aineistot että kartalle yhdistettävät tilastotiedot oli etsittävä, muokattava ja tuotava MapInfoon itse. Tehtävänantoon kuului myös ehto, jonka mukaan kartan täytyisi käsitellä aluetta, joka jakautuisi vielä 20–30 pienempään alueeseen. Jo tässä kohtaa mieleeni putkahti Irlanti kreivikuntineen (county), joita muistelin olevan noin kolmekymmentä (tarkka luku olikin 26). Ajattelin, että tässähän minulla on kompakti ja muutenkin mukava alue, kun on kyseessä vielä saarivaltiokin ja kaikkea.

Todellisuus ei loppujen lopuksi ollutkaan sitten aivan niin ruusuinen. Paikkatietokannan löytäminen oli vielä melko helppo ja suoraviivainen tehtävä. Päätin valita työni pohjaksi kartan, jossa oli 26 kreivikunnan lisäksi esitetty myös Irlannin suurimmat kaupungit omina alueinaan. Uskoin tämän muuttavan tulevaa karttaani hieman johdonmukaisemmaksi ja väestöön liittyviä ilmiöitä totuudenmukaisemmiksi. Liitin mukaan myös Pohjois-Irlannin kreivikunnista löytämäni tietokannan, jotta koko Irlannin saari piirtyisi kartalle mukavan yhtenäisenä. Tähän tasainen väylä sitten hieman tyssäsi. Huomasin nimittäin melko pian, että Irlannista löytyy verraten vähän kreivikuntien tasolla kerättyä tilastoaineistoa. Ajatuksissanihan oli tehdä kartta jostakin super-upeasta aiheesta, kuten myytyjen perhovapojen ja pyydettyjen meritaimenien yhteydestä, mutta ainoa Irlannin virallisen tilastokeskuksen sivuilta löytämäni kreivikuntien tasolla kerätty aineisto käsitteli lehmiä. Eihän lehmissä tietenkään sinällään mitään vikaa ole, mutta toivoin ehkä hieman suurempaa vaihtoehtojen kirjoa. Vielä hetki sitten en olisi uskonut tätä sanovani, mutta tilanteeni edessä tuli hieman Suomen Tilastokeskusta ikävä.

Kaikeksi onneksi onnistuin bongaamaan Irlannin tilastokeskuksen sivuilta linkin, joka johdatti minut vuonna 2011 toteutettuun Census-projektiin, jossa oli kerrätty runsaita määriä tilastodataa irlantilaisesta väestöstä myös kreivikuntien tasolla. Huomioni kiinnittyi tilastoon, joka esitteli iiriä puhuvien määriä. Aineisto käsitteli tarkalleen ottaen ”kaikkia yli 3-vuotiaita, jotka kykenevät puhumaan iiriä”. En ole edelleenkään täysin varma, mitä tämä tarkoittaa, mutta en usko sen sisältävän pelkästään iiriä äidinkielenään puhuvia. Iiri on kuitenkin Irlannissakin hyvin vähän puhuttu kieli, vaikka kaikenlaisia suojelutoimia koko ajan käynnissä onkin. Aineiston perusteella monissa kreivikunnissa iiriä puhuvia on helposti yli 40 % koko väestöstä. Tämän takia päättelin, että lukuihin sisältyvät myös henkilöt, jotka ovat opiskelleet iiriä kouluissa ja tätä kautta saavuttaneet ”kyvyn puhua kieltä”. Iirin opetus kuitenkin liittyy oleellisena osana irlantilaiseen opetussuunnitelmaan. Kaikista epävarmuuksista huolimatta päätin käyttää aineistoa karttani pohjana. Laadin koropleettikartan, joka kuvastaa iiriä puhumaan kykenevien suhteellisia osuuksia väestöstä kreivikuntien tasolla. Kartalta voidaan havaita selkeä itä-länsisuuntainen trendi, jossa iirin asema on vahvempi Irlannin saaren länsirannikolla.

Vaihtovuoteni perintönä mieleeni muistui, että iiriä puhutaan Irlannissa erityisesti juuri länsirannikon eristäytyneillä maaseutumaisilla alueilla. Koropleettikarttani yleinen ilme tuki siis näitä muistikuvia. Koska iirinkieliset alueet ovat perinteisesti hieman syrjäisiä ja eristäytyneitä, tuumailin, että kielen asemaa kuvastavan kartan yhteydessä voisi tarkastella jotakin taloudellista tai poliittista ilmiötä. Lopulta päädyin kaikessa yksinkertaisuudessa peilailemaan iirin kielen ja työttömyyden suhdetta. Loin samaisen Census-projektin aineiston työttömyystilastoista skaalautuvat symbolit koropleettikarttani päälle. Myös työttömyys näyttäisi jossakin määrin keskittyvän Irlannin läntisiin ja luoteisiin osiin. Paras työllisyystilanne on kartalta tarkasteltuna idässä pääkaupunki Dublinin ympäristössä. Aivan yksi yhteen ilmiöt eivät kartalla kuitenkaan asetu, joten voimakkaita johtopäätöksiä ei luonnollisestikaan voida vetää. Silti jo tämän kartan perusteella voitaisiin esittää olettamus, että Irlannin syrjäisellä maaseudulla, jossa iirin kieli on vielä voimissaan, kärsitään myös keskimääräistä enemmän työttömyydestä.

Kuva 1. Iirin puhumiseen kykenevien sekä työttömien suhteelliset osuudet Irlannin kreivikuntien väestöistä vuonna 2011.

Kartta itsessään on mielestäni teknisesti toimiva ja esteettisestikin kelvollinen. Olen siihen ihan tyytyväinen. Kartan laatimisen prosessi kertoo mielestäni melko hyvin siitä, mille tasolle omat paikkatiedon hyödyntämisen ja esittämisen taitoni ovat tämän muutaman viikon mittaisen kurssin aikana kehittyneet. Lähtötasoni oli käytännössä nolla, sillä en ollut aikaisemmin oikeita paikkatieto-ohjelmia käyttänyt. Hommaan pääsi kuitenkin melko näppärästi sisälle ja muutamilla harjoituksilla sekä kevyellä pään seinään hakkaamisella kehitystä tapahtui mielestäni tyydyttävästi. Valmiin aineiston pohjalta erilaisten teemakarttojen luominen sujuu jo vaivattomasti. Omaakin aineistoa pystyn nyt MapInfoon tuomaan ja myös käsittelemään ja muokkaamaan aineistoa haluamallani tavalla. Kykyni soveltaa erilaisia tekniikoita ja taitoja on vielä rajallinen, mutta koen pystyväni päättelemään kulloinkin käsillä olevan tilanteen perusteella, mistä uutta tietoa kannattaisi lähteä ensimmäiseksi ongelmatilanteissa etsimään.

Suurimmat puutteeni liittyvät varmaankin tilanteisiin, joissa käytettävissä ei ole paikkatietomuotoista pohjakarttaa. Bittikartan tuominen MapInfoon ja kartan sitominen johonkin koordinaattijärjestelmään vaatisi vielä hieman harjoitusta. Voin myös yhtyä Vilja Jokisen (2017) kommenttiin siitä, että monet MapInfon ja paikkatietoaineistojen kanssa kohdatut ongelmat liittyvät yleisesti rutiinin puuttumiseen. Vaikka ohjelman kanssa tulikin kurssin aikana taiteiltua useita tunteja, oli etenemisvauhti paikoin nopeahko. Uutta asiaa oli omaksuttava jokaisella kurssikerralla, minkä takia rautaista osaamista edes muutamissa perustoiminnoissa ei ehtinyt muodostua. Toivonkin, että tulevaisuuden haasteet vaikka puolittain pakottaisivat minut jälleen MapInfon (tai jonkin muun paikkatieto-ohjelman) pariin, jotta nyt opitut taidot pysyisivät yllä, syventyisivät ja kehittyisivät eteenpäin.

Näiden puheiden myötä uskon, että tämä kurssi on osaltani hiljalleen PAKetissa (heh). Suuri kiitos Artulle laadukkaasta opetuksesta, kärsivällisyydestä sekä avoimen ja lämpimän kurssi-ilmapiirin luomisesta! Kiitokset myös kanssaopiskelijoilleni huonosta huumorista ja vertaistuesta! Joukkovoimalla murtuu tukevinkin paikkatietoaineisto! Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Blogi on päättynyt.

Valtsu

Kirjallisuus

Central Statistics Office Ir
eland (2011). Census Boundaries. <http://census.cso.ie/censusasp/saps/boundaries/ED_SA%20Disclaimer1.htm>. 6.3.2017.

Central Statistics Office Ireland (2011). Persons at work or unemplyed by occupation and sex. < http://data.cso.ie/datasets/persons-occupation.html> 6.3.2017.

Central Statistics Office Ireland (2011). Population aged 3 or over by ability to speak Irish. < http://data.cso.ie/datasets/irish-speakers.html> . 6.3.2017.

Jokinen, V. (2017). Kurssikerta 7: Viimeinen ehtoollinen. <https://blogs.helsinki.fi/jokinenv/>. Luettu 6.3.2017.

 

Kurssikerta 6: Hasardit pisteiksi (period).

Muutamiin edellisessä blogipäivityksessäni esittämiini toiveisiin vastattiin tällä kurssikerralla. Pääsimme kurssikerran aluksi nimittäin riehumaan Kumpulan talviseen ulkoilmaan GPS-paikantimien kanssa ja pakkaseen kyllästyttyämme keräämämme pisteet ladattiin suoraan MapInfoon kaiken kansan ihailtaviksi. Näin sain siis vastauksen pohdintoihini siitä, kuinka itse kerättyä sijaintitietoa voisi syöttää paikkatieto-ohjelmaan. Kun pisteet on kerran saatu digitoitua, onkin ominaisuustietojen lisääminen niihin melko simppeliä. Tälläkin kurssikerralla keräämistämme pisteistä saisi upeita aineistoja, jotka kertoisivat muun muassa Kumpulan kampuksen lumikasojen sijainteja. Kyllähän moisesta setistä jo pienemmän väikkärin vääntäisi.

Emme kuitenkaan tyytyneet pisteiden sijoittelussa pelkästään Kumpulan alueeseen, vaan muutimme katsontakantamme pian varsin globaaliksi. Kurssikerran itsenäistehtävien teemana oli laatia karttoja maailman hasardien, erityisesti maanjäristysten, tulivuorten ja meteoriittien putoamispaikkojen, sijainneista. Käytössämme oli erinäisten yhdysvaltalaisten tahojen tarjoamia kattavia taulukkoaineistoja, jotka sisälsivät muun muassa tarkat sijaintitiedot hasardeista. Näin valmis aineisto oli pienen Excel-pyöräytyksen jälkeen helppo avata MapInfossa ja karttojen laatiminen ilmiöistä sujuikin tämän jälkeen jo rutiinilla. Karttojen laatiminen valmiin aineiston pohjalta oli jopa niin nopeaa ja mekaanista puuhaa, että voin hyvin yhtyä Meeri Näppilän (2017) toteamukseen siitä, että olennaisimpien karttojen valinta esimerkiksi oppikirjoihin lienee haastavaa, kun hyvin monenlaista dataa voidaan esittää helposti hyvin monella tavalla.

Kuva 1. Vuoden 2000 jälkeen rekisteröidyt yli 6 magnitudin maanjäristykset.

Laadin itse kolme karttaa, joista kaksi ensimmäistä käsitteli maanjäristyksiä ja kolmas tulivuoria. Ensimmäisessä maanjäristyskartassa esitin vain vuoden 2000 jälkeen rekisteröidyt yli 8 magnitudin järistykset, joita voidaan voimakkuutensa puolesta pitää varsinaisina megajäristyksinä. Järistyksiä ei ollut kovinkaan montaa, mutta jo niiden sijoittumisessa voidaan havaita selkeitä trendejä: suurin osa on tapahtunut Etelä-Amerikan länsirannikolla sekä Tyynenmeren länsilaidalla.

Kuva 2. Vuoden 2000 jälkeen rekisteröidyt yli 6 magnitudin maanjäristykset.

Toiseen maanjäristyskarttaan asettelin puolestaan kaikki vuoden 2000 jälkeen tapahtuneet yli 6 magnitudin järistykset. Näitä hieman pienempiä, mutta pahimmillaan hyvinkin tuhoisia järistyksiä olikin sitten jo tuhansia. Pisteet muodostavat kaksi selkeästi erottuvaa maanjäristysten esiintymisaluetta: Tyynenmeren tulirenkaan sekä Portugalista Lähi-Idän kautta Kaakkois-Aasiaan ulottuvan vyöhykkeen.

Kuva 3. Maapallon tulivuoret.

Kolmannen kartan valmistelin puolestaan tulivuorten esiintymisestä. Otin tarkasteluun mukaan kaikki aineistossa luetellut tulivuoret, vaikka monet niistä ovat olleet jo pitkään varsin uinuvia. Tulivuorten esiintyminen myötäilee melko kauniisti yli kuuden magnitudin maanjäristysten esiintymistä. Suurimman poikkeuksen muodostaa Itä-Afrikan hautavajoaman alue, jolla esiintyy useita tulivuoria, mutta jossa ei vuoden 2000 jälkeen ole esiintynyt yhtäkään yli kuuden magnitudin järistystä.

Paitsi pelkkien riskien globaalia esiintymistä, voisi tämän vaatimattoman karttasarjan avulla esitellä opetustilanteessa monia muitakin keskeisiä maantieteen ilmiöitä. Ilmeisin tarkastelun kohde olisivat luonnollisesti mannerlaatat sekä niiden saumakohdat ja liikesuunnat. Vertaamalla maanjäristysten ja tulivuorten sijaintia esimerkiksi tämän linkin takaa löytyvään mannerlaattoja kuvaavaan karttaan, havaitaan, että maanjäristyksiä ja tulivuoria esiintyy juurikin mannerlaattojen saumakohdissa. Voimakkaimmat järistyksistä sijaitsevat puolestaan mannerlaattojen törmäysvyöhykkeillä. Tulivuorten morfologiaa voisi pohtia vaikkapa vertailemalla erkanemisvyöhykkeellä sijaitsevan Islannin sekä törmäysvyöhykkeellä sijaitsevan Indonesian tulivuoria. Lisäksi voisi pohtia vaikkapa väestöntiheyskartan avulla, millä alueilla todennäköisyydet runsaasti ihmishenkiä vaativiin tai taloudellisia tuhoja aiheuttaviin maanjäristyksiin tai tulivuorenpurkauksiin ovat korkeimmillaan.

Valtsu

Kirjallisuus

 Näppilä, M. (2017).). Opettajaksiko? Minäkö? (KK6). <https://blogs.helsinki.fi/nappila/blogitekstit/> Luettu 27.2.2017.

Peda.net (2015). Litosfäärilaatat. <https://peda.net/kannus/jvk/oppiaineet2/maantiede/7-lk-maantieto/amerikka2/3eis2/kuvamappi/kuvia/lr> Luettu 27.2.2017.

Kurssikerta 5: Soveltamisen tuska

Kurssimme on kuin varkain edennyt pisteeseen, jossa jo opittuja taitoja olisi aika soveltaa ja yhdistellä kulloinkin käsillä olevan ongelman ratkaisemiseksi. Toisin sanoen oli aika huokailla ja kiroilla niillä molemmilla isältä opituilla voimasanoilla, jotta näyttöpäätteelle ilmestyisi edes etäisesti ehyttä taulukkoa tai karttaa muistuttava tekele. Paikkatiedon vapaaottelukehään asteli tällä kertaa vastaan erilaisia Vantaan kaupunkiin ja yleisemminkin pääkaupunkiseutuun liittyviä aineistoja, joista oli tarkoitus pusertaa ulos milloin mikäkin lukema tai trendi – luonnollisestikin keinoja kaihtamatta.

Aikaisemmilla kurssikerroilla opittujen työkalujen lisäksi arsenaalista löytyi tämän kerran jälkeen myös bufferointi-toiminto, eli vyöhykkeen luominen jonkin karttakohteen ympärille. Tämä auttoi suuresti kurssikerran itsenäistehtävistä suoriutumista. Erityisen tehokasta bufferointi on tilanteissa, joissa tarkoituksena on selvittää, kuinka suuri joukko joitakin karttakohteita jää tietylle vyöhykkeelle. Esimerkkitapauksina saimme selvitellä muun muassa Helsinki-Vantaan lentokentän melualueille jäävien asukkaiden lukumääriä sekä Vantaan juna-asemien läheisyydessä asuvien koululaisten päälukua. Bufferoinnille voisi keksiä myös lukuisia muita käytännönsovelluksia. Yhden erinomaisen esimerkin blogissaan tarjoilee Anna Haukka (2017), joka mainitsee bufferoinnin soveltuvan esimerkiksi vesistön ympärillä sijaitsevan peltoalan määrittämiseen.

Monet muut tehtävät puolestaan testasivat ärsyttävänkin tehokkaasti hieman vanhempien taitojen tasoa. Vasta nyt ymmärsin kunnolla itsekin, kuinka paljon uutta asiaa kurssi on jo tähän mennessä tarjonnut. Yllättäen jokin toiminto, joka saatettiin kurssikerran aikana käydä läpi nopeastikin, nousi aivan uudella tavalla parrasvaloihin. Omalla kohdallani esimerkki tällaisesta toiminnosta oli SQL Select, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan auttoi minut yli monien synkkien aineistovirtojen. Tämä oli sikäli hämmästyttävää, että loppujen lopuksi kyse on vain perustoiminnosta, joka valitsee taulukosta asetetut ehdot täyttävät rivit.

Yleisestikin ottaen ymmärsin, että avain onneen MapInfon kanssa tuntuu olevan kyky käsitellä taulukoita mahdollisimman tehokkaasti. Tärkeimpiin aineistoa koskeviin kysymyksiin vastauksen saa usein muutamalla nopealla toiminnolla suoraan taulukosta. Kun taulukot ja aineistot ovat kunnossa, onnistuu esimerkiksi näennäisesti haastavalta vaikuttava teemakartan luonti vain parilla klikkauksella. Radio Helsingin legendaarista juontajaa Njassaa lainatakseni voisinkin todeta, että jos pitsapohja on huono, eivät sitä mitkään täytteet tai juustot enää pelasta. Samoin on paikkatieto-ohjelmien kanssa: jos taulukko vuotaa kuin Huuhkajien puolustus, ei siitä saa toimivaa karttaa väännettyä edes Paarlahden Arttu.

Toki laadukkaan taulukon takaa löytyy aina laadukas aineisto ja edelleen taho tai henkilö, joka aineiston on tuottanut. Oman paikkatietoaineiston tuottaminen, digitoiminen sekä syöttäminen paikkatieto-ohjelmaan siten, että sitä voisi jopa soveltaa, ovat teemoja, joihin haluaisin joskus tulevaisuudessa perehtyä. Mahdollisesti joitakin näistä ulottuvuuksista pääsen ehkä hieman maistelemaan jopa tämän kurssin puitteissa! Siihen asti on tyytyminen näihin sielua hivelevän kauniisiin tuotoksiin, joita tällä kertaa onnistuin valmiiksi tuotetusta aineistosta valmiille karttapohjille tuottamaan. Ensimmäisenä jonossa taulukko, johon olen kerännyt muutamia kiehtovia kuriositeetteja pääkaupunkiseudun ilmiöistä. Taulukkoa seuraa aiheista oleellisinta kuvaava teemakartta pääkaupunkiseudun asuinrakennusten uima-altaiden lukumääristä alueittain. Enjoy!

Valtsu

Kirjallisuus

Haukka, A. (2017). Kurssikerta 5. Lentokoneet ovat tähtiä Vantaan taivaalla. <https://blogs.helsinki.fi/ahaukka/> Luettu 24.2.2017.

Kurssikerta 4: Be a Square

Mielihyvää ja onnistumisen kokemuksia tulvivan kurssimme neljännellä kerralla laadimme kartoille ruudukoita. Ruudukot ovat tehokkaita ja oikein käytettyinä varsin toimiviakin tiedon esittämisen apuvälineitä. Monesti ne kuvaavat ilmiöiden alueellista jakautumista esimerkiksi poliittisia rajoja paremmin, sillä todellisuus ei aina ole hallinnollisista aluerajoista riippuvaista, kuten Anna Haukka (2017) blogissaan toteaa. Ruudukossa kaikki ruudut ovat samankokoisia. Tämä mahdollistaa myös absoluuttisten lukuarvojen esittämisen, sillä lukuarvo suhteutuu aina ruudun pinta-alaan. Näin teemakartan laatiminen ruudukon avulla on melko vaivatonta, mikä osaltaan selittää ruudukoiden suosion paikkatiedon tallentamisessa. Itse pääsimme sovittelemaan erikokoisia ruutuja pääkaupunkiseutua esittävän pohjakartan päälle. Käytettävissämme oli hyvin tarkkaa aineistoa, joka kuvasi rakennuskohtaisia väestötietoja pääkaupunkiseudun alueelta.

Vaikka myös absoluuttisten arvojen esittäminen koropleettikarttana ruudukon avulla onnistuu, päätin luonnollisesti valita pienen kiertotien tämänkertaisen kurssitehtävän laatimisessa. Halusin esittää ruutukohtaisesti pääkaupunkiseudun ulkomaalaisten suhteellisia osuuksia. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että en voinut laatia koropleettikarttaa suoraan ruudukon pohjalta, vaan minun oli ensin laskettava ulkomaalaisten suhteelliset osuudet koko väestöstä ruutukohtaisesti. Onneksi tämä ei ollut pientä aivomuljautusta kummoisempi homma ja pian taulukoitteni sarakkeissa komeili ulkomaalaisten suhteellisia osuuksia kuvastavia lukemia. Tämän jälkeen teemakarttojen laatiminen olikin jo entuudestaan tuttua mekaanista suorittamista.

Laadin samasta aineistosta kaksi karttaa, joiden pohjana toimi kaksi erikokoista ruudukkoa. Ensimmäisen kartan ruudukossa yhden ruudun sivun pituus oli 100 metriä ja toisessa 500 metriä. Alkuperäinen tarkoitukseni oli luoda 200×200 metrin ja 500×500 metrin ruudukot, mutta ystävämme MapInfo päätti mielivaltaisesti puolittaa ensimmäisen karttani ruutujen sivujen pituudet. Noh, mikäs siinä! Itse asiassa näillä 10 000 neliömetrin ruuduilla kartasta tuli mielestäni jopa niin hieno, että päätin liittää sen tähän kaikkien ihailtavaksi.

Kartalta huomataan, että ulkomaalaisten suhteelliset osuudet väestöstä ovat suurimpia muutamalla pääkaupunkiseudun alueella: Espoon keskuksessa, Luoteis- ja Itä-Helsingissä sekä Vantaalla junaradan varressa. Hyvät kulkuyhteydet korostuvat siis tämänkin teemakartan yhteydessä. Kartalle päätyi myös useita ruutuja, joilla ulkomaalaisten osuus väestöstä on 100 %. Tämä on täysin sattumasta johtuvaa, sillä joidenkin ruutujen alueella asukkaita on vain muutamia ja jos kaikki nämä asukkaat ovat ulkomaalaisia, saa ruutu arvokseen 100 %. Pidin 100×100 metrin ruutuja hyödyntävästä kartasta 500×500 metrin ruutujen pohjalta laadittua karttaa enemmän osittain juuri siksi, että tällöin nämä muutamat 100 %:n ruudut eivät valtaa kartalta kohtuuttomia määriä pinta-alaa. Kartan yleisestä ilmeestä tuli myös mielestäni elävämpi ja informatiivisempi pienempiä ruutuja käytettäessä.

Nyt työn ollessa valmis on luultavasti perusteltua kysyä, onko ulkomaalaisten suhteellisia osuuksia aiheellista kuvata ruutukohtaisesti. Jos haluttaisiin tutkia esimerkiksi ulkomaalaisten sijoittumista pääkaupunkiseudulla, voisiko ihan vain absoluuttisten lukuarvojen kuvaaminen ruudukon pohjalta antaa aiheesta enemmän tietoa. Nyt kartalle kuitenkin ilmestyy hieman harhaanjohtavia ruutuja, joissa ulkomaalaisten osuus väestöstä on 100 %. Näiden ruutujen kokonaisasukasmäärien ollessa alle kymmenen luokkaa, eivät nämä ruudut tarjoa juurikaan tutkimukselle oleellista tietoa. Laatimani kartta vaatisikin toimiakseen rinnalleen esimerkiksi puhtaan asukastiheyskartan, jolloin ilmiöiden yhteisvaihtelua olisi mahdollista tarkastella. Myös yhdistelmäteemakartan laatiminen esimerkiksi väri- ja rasteripintoja yhdistelemällä voisi toimia. Tällöin tosin ruutukokoa olisi selkeyden takia suurennettava tai vaihtoehtoisesti kuvattava alue täytyisi rajata tiukemmin.

Valtsu

P.S. Tulin onnelliseksi, kun kurssikerralla tutustuttiin MapInfon piirtotyökaluihin rakkaan kotikuntani Pornaisten karttaa hyödyntämällä. Teeman parissa jatketaan kuulemma seuraavalla kerralla. Maltan tuskin odottaa! Voin jo kuulla Mustijoen koskien majesteettisen pauhun!

Kirjallisuus:

Haukka, A. (2017). Kurssikerta 4. Shakkilauta? Ei vaan ruututeemakartta. <https://blogs.helsinki.fi/ahaukka/> Luettu 13.2.2017.

Kurssikerta 3: Datatulva

Paloista kokonaisuudeksi

Kurssin kolmannen yhteislaulutuokion teemana oli aineistojen käsittely MapInfossa. Myös aineiston tuontia MapInfoon kerrattiin. Oma työkalupakki karttui jälleen muutamalla hieman järeämmällä jakoavaimella datatulvien patoamista vaativia tilanteita ajatellen, eikä pirstaleinenkaan aineisto enää pelota ajatuksena niin paljoa kuin viime viikolla. Excelin ja MapInfon yhteispelin säännöt jäsentyivät jälleen hieman selkeämmäksi kokonaisuudeksi ja ylilaajojen taulukoiden siistiminen MapInfon puolella hahmottui. Yhteisharjoituksena tutustuttiin Afrikan valtioiden internetin läpäisevyyden kehitystä, luonnonvarojen esiintymistä sekä konfliktialueiden sijaintia käsitteleviin tietokantoihin.

Afrikka: sotia ja rikkauksia?

Monet Afrikan valtiot ovat valitettavia esimerkkejä asetelmista, joissa valtion runsaat luonnonvarat ovat merkittävä syy konfliktien syttymiselle ja pahimmillaan vuosikymmeniä kestäville sisällissodille. Yksi tästä näkökulmasta paljon tutkittu valtio on Länsi-Afrikassa sijaitseva Sierra Leone, joka kärsi käytännössä koko 1990-luvun sisällissodasta. Monet lupaavatkin rauhansopimukset kaatuivat ja väkivaltaisuuksien taustalla vaikuttivat usein valtion pohjois- ja itäosissa sijaitsevat tuottoisat timanttikaivokset (Dupuy & Binningsbø 2007). Lopulta tilanne rauhottui vasta Iso-Britannian ja Yhdistyneiden kansankuntien johtaman suuren rauhanturvaoperaation ansiosta. Samanlaisia tarinoita joutuu kuulemaan jatkuvasti ja usein tilanteiden juuret ulottuvat aina siirtomaahistoriaan, länsivaltoihin, monikansallisiin yhtiöihin ja ylipäätään kapitalistiseen markkinatalouteen.

Käsittelimme kurssikerran aikana runsaasti Afrikkaan liittyvää aineistoa, jonka avulla pystyisi tekemään varmasti varsin täsmällisiäkin yhteenvetoja monista konfliktien syistä ja seurauksista. Vaikka emme tehneetkään tilastollisia analyysejä aineistosta, pystyy jo taulukoita silmämääräisesti tutkailemalla havaitsemaan muutamia mahdollisesti merkitseviäkin trendejä. Surullisen usein valtion alueelta löydettyihin runsaisiin luonnonvaroihin (tässä tarkastelussa siis timanttikaivokset sekä mantereella sijaitsevat öljykentät) liittyy paljon konflikteja. Voimakkaimmin silmiin osuvat muun muassa Kongon demokraattinen tasavalta sekä Angola, joiden rajojen sisäpuolella sijaitsee paljon vanhoja, jopa 1940-luvulla löydettyjä timanttikaivoksia. Molemmat valtiot ovat myös kärsineet pitkäaikaisista, käytännössä sekä 1960- että 1970-luvut kattaneista sodista. Luonnonvaraesiintymien löytövuosien ja konfliktien ajankohtien ollessa tiedossa, voidaan mahdollisesti vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä näiden muuttujien väleille.

Poikkeuksiakin tähän hyvin mustavalkoiseen asetelmaan taulukosta toki löytyy. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita Etiopia, josta on 1960-luvulta alkaen tilastoitu yhteensä 104 konfliktia. Etiopian alueella ei luonnonvaroja kuitenkaan yhtä maakaasuesiintymää lukuun ottamatta juurikaan esiinny, joten voidaan perustellusti arvella konfliktien johtuneen muista tekijöistä. Tätä ajatusmallia tukee myös taulukkoon kirjattu lisähuomio, jonka mukaan maakaasun hyödyntäminen on vasta suunnitteluasteella.

Internetin läpäisevyyttä voidaan ehkä jossakin määrin pitää melko kuvaavana hyvinvoinnin mittarina ja ilmiötä on mielenkiintoista tutkailla myös konfliktien tiheyteen peilaillen. Silmämääräisesti arvioiden valtiot, joissa internetin läpäisevyyslukemat olivat vuonna 2016 aineiston korkeimpia, eivät kuitenkaan ole varsinaisesti välttyneet konflikteilta. Ehkä pientä konfliktien kasautumista kohti alhaisimpia internetin läpäisevyyksiä on havaittavissa, mutta ilman tilastollista testaamista koko pohdinta jää täysin yhdentekeväksi. Aihetta olisi kuitenkin kiehtovaa tutkia. Näin voitaisiin parhaimmillaan luoda jälleen mielenkiintoisia syy-seuraussuhteita, joiden avulla nykyisten kehityskulkujen suuntia ja nopeuksia voitaisiin arvioida täsmällisemmin.

Yhteenvetona voisin siis todeta, että Afrikka-aineistollamme on huimat hyödyntämismahdollisuudet, mutta liian nopeiden johtopäätöksien vetäminen ei kuulu hyvään tieteentekoon. Tilastollisesti merkitsevä korrelaatiokaan ei yksin kerro, voisivatko jotkin konflikteista johtua esimerkiksi kiistoihin timanttikaivosten tuotoista. Ilmiöiden taustojen selittämisessä tarvitaan usein eri tieteenalojen tutkijoiden yhteistyötä sekä aikaa, rahaa ja kärsivällisyyttä. Karttoja aineistostamme voisi toki piirtää aina maailmanloppuun asti ja Koivisto (2017) summaakin aineistomme erinomaisesti todetessaan, että tiedoilla voisi saada aikaan lukemattomia häikäisevän kauniita teemakarttoja ja vähemmän kauniita taulukoita.

Tuhansien tulvien maa

Kurssikerran pääruokana tarjoiltiin valuma-alueita ja tulvaindeksejä. Päämääränä oli luoda alun perin pirstaleisesta aineistosta koropleettikartan ja pylväsdiagrammien yhdistelmä, joka kuvaisi Suomen jokien valuma-alueiden tulvaindeksejä sekä järvien osuutta valuma-alueiden pinta-alasta. Tulvaindeksi lasketaan jakamalla valuma-alueen tulvahuippujen keskivirtaama kuivimpien kausien keskivirtaamalla. Näin saadaan muuttuja, joka kuvastaa kuivimpien ja tulvaisimpien kausien välisiä virtaamaeroja. Toisin sanoen indeksi kertoo, kuinka moninkertaiseksi virtaama tulvaisimmilla kausilla kuivimpiin kausiin verrattuna kasvaa.

Kun sekalaisista lähteistä kokoon haalittu aineisto oli saatu vangittua yhden taulukon soluihin, voitiin valuma-aluekohtaiset tulvaindeksit laskea enimmäis- ja vähimmäisvirtaamien suhteesta. Näiden muuttujien perusteella laadittiin teeman visuaalisen esityksen pohjaksi koropleettikartta valuma-alueiden tulvaindekseistä. Koropleettikarttaan yhdistettiin viime kurssikerralta tutuin metodein pylväsdiagrammeja, jotka kuvastavat järvien suhteellisia osuuksia valuma-alueiden pinta-aloista. Värisäätöjen, mittakaavojen sijoitteluiden ja legendojen laatimisten jälkeen kartta olikin jo jokseenkin valmis. On tyydyttävää huomata, että tekninen työskentely MapInfon parissa on jo parissa viikossa tehostunut huomattavasti.

Eniten pohdintaa vaativa osuus kartan laatimisessa oli valuma-alueiden luokittelu tulvaindeksien mukaan. Luokittelua helpottamaan käytössämme oli diagrammi, josta eri indeksilukujen frekvenssit oli nopeasti nähtävissä. Perinteisen ”natural break” -luokittelun lopputulos ei aivan täysin minua miellyttänyt, joten päätin luoda oman luokitteluni. Vain muutamaa valuma-aluetta lukuun ottamatta tulvaindeksit saivat arvoja jostakin kahden ja viidensadan väliltä. Halusin esityksessäni korostaa tämän haarukan ulkopuolelle jääviä valuma-alueita. Tämä oli mielestäni sikäli perusteltua, että erityisesti asteikon yläpäässä pari valuma-aluetta seikkaili aivan omilla suuruusluokillaan. Mieleni teki myös korostaa koko asteikon pienintä indeksiä, koska sekin erottui diagrammissa omana pylväänään. Lopputuloksena muodostui ehkä hieman mielivaltaisesti laaditulta vaikuttava, mutta silti jokseenkin perusteltu luokittelu, joka painottaa erityisesti asteikon ääriarvoja ja kippaa keskivertovaluma-alueiden valtavan massan tylysti kahteen rouheaan luokkaan. Marginaalit esiin, sanoi kansanmuusikko! 🙂

Armollinen tulkitsija voi jo tältä kartalta ehkä havaita muutamia tulvaindeksien ja järvisyyden yhteiseloon liittyviä trendejä. Itse tyydyn kuitenkin lähinnä arvailemaan. Päällisin puolin vaikuttaisi siltä, että korkea tulvaindeksi on kytköksissä sekä valuma-alueen pieneen kokoon että järvien vähäiseen osuuteen valuma-alueen pinta-alasta. Järvisyyden vaikutus on sellaisenaan järkeenkäyvä, sillä järvet toimivat eräänlaisina tulvapuskureina, joihin vesi voi hetkellisesti varastoitua. Tämä mekanismi tasapainottaa tulvahuippuja. Vuoksen ja Kymijoen vesistöt ovat tästä hyviä esimerkkejä, sillä niiden tulvaindeksit olivat aineiston pienimmät ja vastaavasti järvien suhteelliset osuudet suurimmat.

Valuma-alueen pinta-alan vaikutus tulvaindeksiin saattaa olla osittain puhtaan geometrinen, sillä suuremmalle alalle mahtuu luonnollisesti enemmän järviä, soita, kosteikkoja sekä muita tulvahuippuja tasaavia altaita. Pinta-alaakin enemmän uskon silti myös valuma-alueen muodolla olevan merkitystä. Vaikuttaisi nimittäin siltä, että kovimmat tulvaindeksit kellotetaan muodoltaan pitkulaisilla valuma-alueilla. Sellaisesta rännistähän sadevedet solahtavat läpi kuin mummo putkiliukumäestä! Sen sijaan kartalla päärynää tai kitaran koppaa muistuttavat valuma-alueet saattavat jo muotonsa puolesta hieman hillitä tulvien muodostumista. Että semmosta – Nobeleita odotellessa.

Valtsu

Kirjallisuus

Dupuy, K. & H. Binningsbø (2007). Power-sharing and Peacebuilding in Sierra Leone. Center for the Study of Civil War, Oslo.

Koivisto, M. (2017). Tietokantojen käsittelyä. <https://blogs.helsinki.fi/kosokoso/> Luettu 6.2.2017.

 

 

 

Kurssikerta 2: Aineistoa aineiston päälle

Erilaisia yhdistelmiä

Paikkatiedon hankinta, analyysi ja kartografia 2017-kurssin toisen kurssikerran jälkeen huomaan oman MapInfo-suhteeni sekä syventyneen että muuttuneen henkilökohtaisemmaksi. Teemakarttojen luominen, eli paikkatiedon visualisoiminen, alkaa jo tuntua luontevalta, jokseenkin jopa loogiselta. Nyt onnistuu esimerkiksi itse Tilastokeskuksen sivuilta etsityn paikkatiedon ujuttaminen MapInfoon, jonka uskon vielä avaavan useita, ehkä humoristisiakin mahdollisuuksia tarjoavia ovia. Tärkeintähän paikkatiedon esittämisessä ja karttojen luomisessa on huumori.

Ensimmäisellä kurssikerralla luodun koropleettikartan kaltaisten esitysten päälle voi muita visuaalisen esittämisen keinoja hyödyntäen tuoda näytille muutakin tietoa. Jokinen (2017) toteaa blogissaan, että koropleettikartalla esitetyt muuttujat ovat aina esimerkiksi pinta-alaan tai asukasmäärään suhteutettuja. Jos siis suhteellisten muuttujien lisäksi kartalla halutaan esittää esimerkiksi myös absoluuttisia arvoja, tarjoavat erilaiset yhdistelmäteemakartat ratkaisun. Tyypillisimpiä kahden aineiston yhtäaikaisen esittämisen muotoja ovat koropleettikartan yhdistäminen ympyrä- tai pylväsdiagrammeihin. Näin saadut kartogrammit tarjoavat usein runsaasti tietoa kompaktissa ja selkeässä muodossa, kunhan diagrammien kokoon ja luokkajakoon kiinnitetään riittävästi huomiota.

Ympyrä- ja pylväsdiagrammeille vaihtoehtoja absoluuttisten arvojen esittämiseen tarjoavat muun muassa ilmiön tiheyttä tehokkaasti ilmentävät pistekartat sekä ilmiön voimakkuuden vaihtelun mukaan kokoaan muuttaviin symboleihin perustuvat niin sanotut graduated-teemakartat. Jos taas samalla kartalla halutaan esittää kaksi suhteellista muuttujaa, saattaa väripintojen yhdistäminen rasteripintoihin toimia hyvin. Tässä esitystavassa on tosin helposti vaarana visuaalisen ilmeen muuttuminen sekavaksi. Itseäni puhutteli tällä kurssikerralla erityisesti graduated-teemakartta, koska hassujen symbolien sijoittaminen kartalle on mukavaa.

Kahden väripaletin kohtaaminen

Eräänlaisena erikoistapauksen erikoistapauksena suhteellisten muuttujien kartografisessa esittämisessä voidaan pitää kahden eri väripaletin käyttämistä samalla kartalla. Tällöin molemmat muuttujat esitetään normaalisti omina väreinään siten, että muuttujan arvon kasvaessa myös väripinta tummenee. Kun kaksi muuttujaa kohtaavat samalla alueella, niitä kuvastavat värit sekoittuvat uudeksi väriksi ja muuttujien yhteisvaihtelun voimakkuuden mukaan väripinta saa eri tummuusasteita. Leonowicz (2006) pohtii artikkelissaan tällaisen esitystavan käyttömahdollisuuksia ja ulottuvuuksia sekä myös vahvuuksia ja heikkouksia. Hän referoi muun muassa Puolassa toteutettua tutkimusta, jossa ensimmäisen vuoden maantieteen opiskelijoilta kysyttiin mielipidettä sekä kahta väriä yhdistävistä että perinteisistä koropleettikartoista.

Itse näen kahta väriskaalaa yhdistävässä esitystavassa paljon mielenkiintoista potentiaalia mutta myös runsaasti mahdollisia kompastuskiviä. Esitystavan vahvuudet liittyvät mielestäni visuaalisen esittämisen esteettisyyteen sekä taloudellisuuteen. Hieman perinteisempi tapa samankaltaisten ilmiöiden esittämiseen on väripinnan yhdistäminen rasteripintaan, eli esimerkiksi jonkinlaisen piste- tai viivakuvion lisääminen värin päälle. Tällaiset kartat ovat hyvin laadittuina yksiselitteisiä ja informatiivisia, mutta niistä saattaa usein tulla ilmeeltään tukkoisia. Jos taas sama tilanne esitetään kahta väriskaalaa hyödyntämällä, on lopputulos parhaimmillaan visuaalisesti miellyttävä ja varsin tyylikäskin. Esitystavan taloudellisuus perustuu luonnollisesti siihen, että kahta väriskaalaa yhdistämällä ilmiö, jonka kuvaamiseen täytyisi muussa tapauksessa laatia kaksi erillistä karttaa, voidaan nyt esittää yhdellä kartalla.

Leonowicz (2006) luettelee artikkelissaan esitystavan vahvuudeksi myös maantieteellisten riippuvuuksien tehokkaan hahmottumisen. Olen itse tästä sikäli samaa mieltä, että alueet, joilla kahden muuttujan yhteisvaihtelu on joko erityisen voimakasta tai heikkoa, korostuvat oikeutetun voimakkaasti. Jos siis tutkimuksen painopiste on juuri yhteisvaihtelun tarkastelussa, voi tällainen esitystapa olla toimiva. Ongelmana näkisin kuitenkin sen, että ainakaan itselleni yksittäisten ilmiöiden maantieteelliset jakautumiset eivät kahta väriä käytettäessä avaudu intuitiivisesti. Jos siis kahta muuttujaa samanaikaisesti esittävältä kartalta haluaisi tarkastella vain toisen muuttujan gradientteja, vaatii se pienen aivovoimistelun. Myös Leonowicz (2006) toteaa maantieteellisten jakautumien heikon ilmentymisen esitystavan heikkoudeksi. Ongelma on jokseenkin korjattavissa hyvällä kartan yhteyteen laaditulla legendalla, mutta olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että parhaimmillaan kartta on hyvin intuitiivinen esitys ja legenda on mukana vain tukena, ei ennakkovaatimuksena kartan ymmärtämiselle.

Summatakseni voisin todeta, että kahden väriskaalan yhdistäminen samalla kartalla on ajatuksena mielenkiintoinen ja joissakin harkituissa tapauksissa todennäköisesti myös käyttökelpoinen. Visuaalisesti tyylikkäitä ilmiöitä suosiville se tuo varmasti iloa. Silti mieleeni ei heti tule kovinkaan montaa tilannetta, jossa esitystapa voisi perustellusti korvata perinteisen väri- ja rasteripinnan yhdistelmän. Vaikka tällainen perinteinen esitys saattaakin toisinaan tuntua hieman kömpelöltä, on se tiedonvälittäjänä yleensä lähes pomminvarma. Sekä kahta väriskaala että väri- ja rasteripintoja yhdistävissä kartoissa esitettävien luokkien enimmäismääräksi mainitaan kuitenkin 9, joten kahden väriskaalan yhdistämisellä ei tässäkään mielessä voida esittää suurempaa tietoa yhdellä kartalla kuin väri- ja rasteripinnan yhdistelmällä.

Saamenkieliset ja moottorikelkat

 

 

Päätin jatkaa tällä kurssikerralla ensimmäisellä kerralla aloittamaani tutustumista saamenkielisten alueelliseen jakautumiseen Pohjois-Suomessa. Tavoitteena oli luoda teemakartta, jossa kaksi eri aineistoa yhdistyisivät. Stereotypioita rakastavana nokkelana paikkatietoasiantuntijan alkuna päätin luonnollisestikin ryhtyä tarkastelemaan saamenkielisen väestön yhteyttä moottorikelkkojen lukumäärän alueelliseen jakautumiseen. Uskoin, että koropleettikartan ja skaalautuvan symbolin yhdistämisestä muodostuva graduated-teemakartta palvelisi tarkoitusperiäni luontevimmin. Ensin oli kuitenkin löydettävä sopivaa aineistoa.

Tilastokeskus on hämmentävä instituutio. Toisinaan tuntuu siltä, että jos jokin ilmiö on olemassa, siitä löytyy tilasto – ja sitäkös me tiedemaailmaan pyrkivät rakastamme! Nytkään en voinut kuin epäuskoisesti naurahtaa, kun melko pienellä vaivalla onnistuin siirtämään Tilastokeskuksen sivuilta kunnittain jaotellut rekisterissä olevien moottorikelkkojen lukumäärät suoraan Exceliin. Kevyen muokkailun jälkeen taulukko oli valmis MapInfoon syötettäväksi.

Koska viime kerralla huomasin saamelaisväestön suhteellisten osuuksien olevan merkittävimpiä Suomen pohjoisosissa, päätin tällä kertaa sisällyttää karttaani vain Suomen pohjoisimmat 14 kuntaa. Kunnat olivat myös pinta-aloiltaan mukavan isoja, joten uskoin kartasta tulevan myös tästä syystä visuaalisesti toimiva. Loin koko esityksen pohjaksi jälleen koropleettikartan, joka esitti saamenkielisen väestön suhteellisia osuuksia kuntien kokonaisväestöistä asteittain tummenevin väripinnoin. Koska mukana oli tällä kertaa vain 14 kuntaa, mötkähti aineisto itsestään vain neljään luokkaan. Jälleen kerran Utsjoki erottautui täysin omille prosenttiluvuilleen Enontekiön ja Inarin seuratessa perässä.

Saamenkielisten määrien ollessa suhdelukuja ajattelin, että ehkä myös moottorikelkkojen määrät olisi hyvä suhteuttaa kokonaisväestöön. Näin muodostui mielestäni kuvaava ”moottorikelkkoja/asukas” -muuttuja. Muuttujaa kuvaamaan valitsin moottorikelkkailevaa henkilöä kuvaavaan symbolin, joka graduated-teemakartalle ominaisesti vaihtaa kokoaan ilmiön voimakkuuden mukaan. Tässä tapauksessa siis symboli on kunnan kohdalla sitä isompi, mitä enemmän moottorikelkkoja asukasta kohden kunnassa on. Lisäilin karttaan vielä kartan peruselementit ja asettelin legendaosiot kohdalleen. Mielestäni kartasta muodostui melko selkeä, visuaalisesti miellyttävä sekä tarkasteltavia ilmiöitä yksiselitteisesti kuvaava kokonaisuus.

Voidaanko sitten kartan perusteella tehdä johtopäätöksiä saamenkielisten ja moottorikelkkojen mahdollisesti yhteydestä? Voimakkaimmin saamenkielisillä alueilla on kyllä runsaasti moottorikelkkoja, mutta valitettavasti on myönnettävä, että kyllä kelkoilla huristellaan myös muualla Lapin alueella. Erityisen napakasti hypoteesiani ravistelee Muonio, jossa saamenkielisiä on vain noin 0,2 % väestöstä, kun taas moottorikelkkoja riittää lähes kolmelle neljästä kuntalaisesta. Kai se on itsekin hyväksyttävä, että lähtökohtaisesti hauskimmatkaan stereotypiat eivät aina pidä paikkaansa. Ensi kertaan!

Valtsu

Kirjallisuus

Ajoneuvokanta alueittain (2015). Tilastokeskus, Helsinki. 31.1.2016. <http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__lii__mkan/020_mkan_tau_102_fi.px/table/tableViewLayout1/?rxid=7f1cd75d-edd5-44c6-afb0-96b4e2017e72>

Leonowicz, A. (2006). Two-variable choropleth maps as a useful tool for visualization of geographical relationship. Geografija 42: 1.

Jokinen, M. (2017). Kurssikerta 2: Erilaisia teemakarttatyyppejä ja alkoholin myynnin ja rattijuopumusten suhde kartalla. <https://blogs.helsinki.fi/jokinenv/>. Luettu 31.1.2017

Kurssikerta 1: First Blood

Ensimmäinen sukellus MapInfon pariin! Vaikka erilaisia paikkatietoa hyödyntäviä palveluita onkin tullut jo ihmisiän verran hyödynnettyä, ei minulla ole juurikaan aikaisempaa kokemusta paikkatieto-ohjelmien käytöstä. Olen myös vasta viime aikoina alkanut pohtia paikkatietoa ylipäätään ilmiönä. Paikkatieto on yksinkertaisuudessaan ja tehokkuudessaan hämmentävä konsepti: lopultahan kyse on vain sijaintitiedosta, johon on yhdistetty ominaisuustietoa (Vaattovaara 1997). Minua on jo jonkin aikaa ihmetyttänyt, kuinka näin riisutusta yhdistelmästä on tullut yksi modernin maantieteen kulmakivistä.

Asia valkeni itselleni uudella tavalla, kun ensimmäisellä kurssikerralla tuli puhetta siitä, kuinka paikkatietoa on hyödynnetty ennen digitalisoitumista. Jos laajoja tietokantoja ja paikkatieto-ohjelmia edeltäneenä aikana haluttiin esittää paikkatietoaineistoa visuaalisesti, täytyi jokaisesta teemasta laatia oma erillinen karttansa paperille. Nykyään yhdelle digitaaliselle karttatasolle voidaan tallentaa käytännössä loputon määrä sijaintiin sidottua ominaisuustietoa ja tiedon esittäminen visuaalisesti onnistuu parilla klikkauksella. Toisin sanoen paikkatiedon erinomaisuus ja monipuolisuus ei välttämättä johdukaan paikkatiedosta itsestään, vaan nykyteknologian tarjoamista mahdollisuuksista paikkatiedon hyödyntämiseen.

MapInfo -ohjelmaan tutustumisen yhteydessä loin kartan saamenkielisen väestön osuuksista Lapin kunnissa. Lähtöaineistona käytin kurssilla jaettua aineistoa, johon oli koottu kuntatason paikkatietoa Suomesta. Koska saamenkieliset oli esitetty aineistossa vain absoluuttisina lukumäärinä, suhteutin heidän määränsä kuntien kokonaisväestöön. Näin sain luotua suhteellisen asteikon, jonka esittäminen teemakartalla oli huomattavasti absoluuttisten lukuarvojen esittämistä mielekkäämpää ja havainnollistavampaa.

Valitsin asteikon luokittelutavaksi niin sanotut luonnolliset luokkavälit (natural break), koska tällöin kartasta tuli mielestäni parhaiten aineistoa tukeva. Esimerkiksi Utsjoen kunta erottui näin kartalta omalla värillään. Tämä on perusteltua, sillä Utsjoella saamenkielisten osuus väestöstä (noin 49%) on huomattavasti merkittävämpi kuin muualla Suomessa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Utsjoen jälkeen saamenkielisten suhteellinen osuus oli korkein Enontekiössä, jossa saamenkielisiä on hieman yli 10 prosenttia väestöstä. Listan sijalle kolme päätyi Inari reilulla kuudella prosentillaan.

Päädyin rajaamaan karttani kattamaan vain Lapin alueen. Oulun korkeudelta etelään saamenkielisten suhteelliset osuudet olivat niin pieniä, että kaikki kunnat kuuluivat asteikkoni kahteen alimpaan luokkaan, eli saamenkielisten osuus kaikissa kunnissa oli alle 1,5 prosenttia. Asteikkoa kartalla ilmentäväksi väripaletiksi valitsin täysin henkilökohtaisten mieltymyksieni takia sinisen ja vihreän sävyjä hyödyntävän jatkumon. Väriskaala olisi varmasti voinut olla intuitiivisempikin, sillä muun muassa Jokisen (2017) mukaan usein toimivin valinta on saman värin eri tummuusasteiden hyödyntäminen. Mielestäni kartastani tuli kuitenkin myös tällä sävyasteikolla varsin selkeä. Lopuksi lisäsin kokonaisuuteen kartan peruselementit, eli asteikkoa selittävän legenda-osion, mittakaavan sekä pohjoisnuolen.

Valtsu

Kirjallisuus

Jokinen, M. (2017). Kurssikerta1: MapInfon perustaidot haltuun ja teemakartta Suomen työllisyydestä. https://blogs.helsinki.fi/jokinenv/. Luettu 25.1.2017

Vaattovaara, M. (1997). Todellisuuden teknologiset representaatiot ja niiden rakentaminen. Yhteiskuntasunnittelu, 2/1997