Viikko #1: Järjestäytymistä ja (dis)orientaatiota.

Hiiohoi! TVT-jatkon ryhmä 11 on saatu kokoon, keskustelu ja työt käyntiin ja osa ryhmätyökaluista luotua, tämä blogi mukaanlukien. Tästä blogista tulee ryhmämme oppimispäiväkirja kurssilta, joten metaosion vastaavat kirjaavat tänne ryhmätyön etenemistä ja huomioita matkanvarrella, koko ryhmän palautteeseen ja keskusteluun perustuen.

Toinen viikko on jo loppumaisillaan, mutta ennen sen summaamista, nopea katsaus vielä ensimmäiseen kurssiviikkoon.

TVT-jatkon ensimmäinen luento oli maanantaina 26.10., jolloin kävimme läpi kurssin rakennetta ja ensimmäisiä ryhmätyötä valmistelevia esitöitä. Prokrastinointiesimerkkeihin oli äärimmäisen helppo samaistua, muutama työkalu oli entuudestaan tuttu ja selkeästi luvassa olisi aimo kokoelma uusia. Ryhmäjako ilmoitettiin ensimmäisen viikon keskiviikkona Moodlessa, mutta ryhmän jäsenet eivät valitettavasti päässeet koolle ensimmäisen viikon työpajaan perjantaina.

Keskustelu saatiin kuitenkin viikon päätteeksi viikonloppuna Moodlessa käyntiin, ryhmäläiset tutustuivat itsenäisesti orientaatiomateriaaleihin Moodlessa, esittelivät itsensä ryhmälle ja keskustelu lähti viriämään osittain hieman disorientoituneissa tunnelmissa, mutta motivoituneen oloisena. Keskustelimme alueista mitkä kukin kokee vahvuuksikseen, sekä listasimme alueita, mitä haluaisimme kurssilla oppia. Kasassa tuntuu olevan hyvä mix eri taustaisia ja kurssiin motivoituneita ihmisiä.

Seuraavaan kahteen perjantaihin ryhmä varasi paikat työpajasta, joihin jatkossa yhtä lukuunottamatta ryhmän jäsenistä on pääsääntöisesti pääsemässä. Ainoa spss:ää aiemmin tunteva ei pääse pajoihin, joten sovimme että etsimme sen tutustumista varten toisen ajankohdan siitä kiinnostuneille. Tutkimusaiheesta heittelimme vasta alustavia ideoita ilmoille, ei vielä päätöksiä siitä.

Ensimmäisen viikon ongelmina ja onnistumisina kirjattiin viikkoraportiin se, että viikonlopun aikana koko ryhmä on löytänyt materiaalien äärelle Moodleen ja tutustuminen + keskustelu kivasti käyntiin. Kaikkien alkutoimissa ja esitöissä listattujen add-onien ja ohjelmien lataus ei ole onnistunut, näihin toivottiin apua seuraavassa perjantain työpajassa. Sovimme että seuraavana työlistalla olisi tutkimusaiheen sopiminen, työnjako ja yhteisten työkalujen saaminen käyttöön.

Yleisfiilikset ryhmässä sellaiset, että pieniä pulmia ryhmällä kurssin alkumetreillä, jos nyt ei suoranaista paniikkiakaan.

Tästä se lähtee!

tartsu136

Kuva: ninamutik.sarjakuvablogit.com

Published by

Deleted User

Special user account.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *