Vauva on syntynyt maailmaan!

Nyt on neljäs viikko kurssia takana ja tutkimuksemme ensimmäinen luonnos palautettu sekä moodleen ja Yammeriin Word- ja PDF-tiedostoina, että sähköposteihimme OneNote-tiedostona. Pääsimmekin jo toteamaan, että “nyt on jo niin monta työkalua ja alustaa käytössä ristiin rastiin, että onkin sitten TVT:tä koko rahan edestä”.

Vaikka kirjoitusprosessi itsessään jäi suurelta osin kirjallisuusosion vastuuhenkilöiden hoidettavaksi, oli ilmassa kuitenkin mukavaa yhteistyönhenkeä; meta-osio antoi oman panoksensa tekstin viimeistelevälle hiomiselle ja tilasto-osio kirjoitti oman, tilastoihin liittyvän osionsa raportista. Osioiden yhteensovittamista editettiin viikon alkuvaiheessa koko ryhmän yhteisellä tapaamisella, missä lähinnä tilastoasioista täysin pihalla olevat tuijottelivat kaavioita lasittunein silmin. Asiat saatiin kuitenkin selitettyä kaikille ja tapaaminen yllätti taas lyyydellään ne jäsenet, jotka eivät vieläkään voi uskoa, ettei tämä kurssi nyt ollutkaan niin työläs, kun koko ajan pelättiin.

Viikonlopun aikana saimme meta-ryhmän ansiosta vielä päivitetyn projektisuunnitelman Yammer-alueellemme ja muistutukset kaikille seuraavan viikon mukana tuomista työvaiheista:) Erityiskiitos kuuluu tällä viikolla Idalle, joka jaksoi puurtaa tutkimuksen rungon kasaan!

 

 

Published by

Deleted User

Special user account.

Leave a Reply

Your email address will not be published.