Juuso

4.4. Tähän asti olen opetellut hyvällä menestyksellä Zoteron käyttöä listaamlla sinne erilaisia tutkimuksia.

11.4. Olemme tehneet Google Docsissa alustavan tutkimusraportin valmiiksi. Ite olen keskittynyt tekstin muokkaamiseen, ja laadullisten tutkimusaineistojen lisäämiseen. Tähän mennessä kurssilla uutta on ollut etenkin Zoteron opettelu, jonka käyttöä olen alkanut jo harrastaa muutenkin, sekä office365-ohjelmistojen käyttö. Atlasta koetan varmaan opetella hieman.

28.4. Olemme ryhmän kanssa viimeistelleet työn. Opeteltua tuli raportin tekemistä ryhmätyönä, jota en ole aiemmin tehnyt, sekä kurssilla opeteltujen ohjelmistojen käyttö.